Työelämään tutustuja (TET-harjoittelija) historian oppiaineessa

Hei! Olen Rauni Suistola 15-vuotias nuori Vihdistä ja käyn tällä hetkellä 9. luokkaa Vihdin yhteiskoulussa. Olen saanut upean mahdollisuuden tulla TET-harjoitteluun kahdelle historian professorille, Lauralle 6.11. ja Niklakselle 7.11.-10.11. Helsingin yliopistolle, historian yksikköön.

Rakastan historiaa ja sen salaisuuksia sekä niiden tutkimista. Tykkään myös opettamisesta, se on hyvin luontaista ja mukavaa. Tänne tullessa tuntui, että olisin tullut kotiin, sillä ihmiset ottivat minut vastaan heti lämmöllä ja innolla. Täällä voin olla avoimesti juuri se empaattinen, iloinen , älykäs ja innostunut oma itseni, ilman pelkoa tulla torjutuksi. On ihanaa viettää aikaa täällä, koska kaikkialla vallitsee rauhan ja vapauden tunne – ihmiset ottavat vastaan toisensa lämmöllä. Heidän kanssa on helppoa ja mukavaa keskustella mistä tahansa.

Opetustilanne yliopistolla

Kuva professori Laura Kolben kurssilta, jossa TET-harjoittelija oli mukana kuuntelemassa ja keskustelemassa. Puhumassa dos. Jukka Kortti, aiheena Ylioppilaslehti 1960-luvulla. Kuva: Laura Kolbe

Ymmärrän nyt vieläkin paremmin miksi ihmiset viihtyvät täällä ja pääsevät ujosta kuorestaan ulos pikku hiljaa. Olen oppinut kuluneiden päivien aikana paljon ja tutustunut isoon määrään uusia upeita ihmisiä – en voisi olla kiitollisempi näistä. Opin viikolla itselleni uusista paikoista tutustumalla niihin, pääsin luennoille oppimaan lisää ja sain kirjojen mukana tietoa sekä tunnetta välittämisestä. 

Yllätyksenä tuli itselleni se, miten samanlaista opiskelu on täällä ja yläkoulussa loppuen lopuksi. Oppituntien rakenne omalla historian- yhteiskuntaopin opettajallani on pitkälle sama kuin yliopiston luennoilla. Toisaalta eroavaisuuksien lista on myös pitkä. Ruokailuun käytettävä aika on paljon pidempi ja ruoka on myös paljon parempaa kuin yläkoulussa. Ruoka on toki myös maksullista toisin kuin yläkoulussa. 

Puhuin jo aiemmin vapauden, lämmön ja hyväksymisen tunteesta, mitkä tulevat täällä esille toisin kuin yläkoulussa fiilis on usein hyvin jännittynyt – kaikki tarkkailevat toisiaan eikä omasta kuoresta uskalla tulla ulos sillä pelkää koko ajan tulevansa torjutuksi omana itsenään. Tämä on ehdottomasti isoin näkemäni ero yläkoulun ja yliopiston välillä. Täällä pystyy ihan eri tavalla hengittämään ilman jännitteitä ja ahdistusta.

Kaiken kaikkiaan olen hirmuisen iloinen päästessäni näinä kuluneina päivinä tutustumaan uusiin ihmisiin ja keskustelemaan heidän kanssaan. Tiedän nyt paljon enemmän yliopistosta, historian laitoksesta ja sen arjesta enkä malta odottaa, että jonakin päivänä pääsen itsekin opiskelemaan tänne! 

Yst. Rauni

Tuula Rekola: Etnisyydestä ja sotapalveluksesta 1700-luvun kontekstissa

Etnisyyden ja sotapalveluksen välistä suhdetta on tutkittu niukasti esimodernissa kontekstissa. Social History -aikakausjulkaisussa ilmestyneessä artikkelissani ”A double-edged sword: the impact of military service on ‘zigenare’ and ‘tattare’ in Finland, c.1743–1809” tarkastelen armeijapalveluksen vaikutuksia romaneihin (zigenare, tattare) Suomessa 1700-luvun jälkipuolella ja 1800-luvun alussa – aikana, jolloin Ruotsi vahvisti itäistä puolustustaan voimistuvaa Venäjää vastaan.

Monet romanit palvelivat 1700-luvulla armeijassa eri tehtävissä: heitä toimi esimerkiksi sotilaina, apumiehinä ja kuormarenkeinä. Tutkin artikkelissa, miten armeijassa palveleminen vaikutti heidän sosiaaliseen asemaansa, toimeentuloonsa sekä aikalaisten käsityksiin ”mustalaisista”/”tattareista”.

Osoitan, että sotapalveluksella oli integroiva vaikutus, sillä palvelus armeijassa takasi ihmiselle laillisen aseman ja turvan irtolaisuustuomioita vastaan. Tämä oli äärimmäisen merkittävää tiukan irtolaiskontrollin aikana, jolloin vailla vakituista vuosipalveluspaikkaa olevat ihmiset saattoivat joutua pakkotöihin. Vaikka romanit eivät olleet enää 1700-luvun jälkipuolella erityislainsäädännön kohteina, elivät he käytännössä tavallista voimakkaamman kontrollin alaisina.

Toisaalta sotapalvelus myös vahvisti ”mustalaisten”/”tattareiden” etnistä leimaa sitoen sen entistä kiinteämmin liikkuvuuteen, rikollisuuteen ja joutilaisuuteen. Tämä johtui siitä, että romanisotilaat palvelivat useimmiten värvätyissä rykmenteissä, mikä ei turvannut heille riittävää toimeentuloa. Koska he elivät suuren osan vuodesta palkatta lomautettuina, päätyivät he harjoittamaan erilaisia liikkuvuutta edellyttäviä töitä hankkiakseen elantonsa. Tämä vahvisti yleistä käsitystä, jonka mukaan romaneilla oli synnynnäinen taipumus kuljeksimiseen, mikä voimisti heidän stigmatisointiaan. Käsitystä joutilaisuuteen ja kuljeskeluun synnynnäisesti taipuvaisista ”mustalaisista”/”tattareista” levitettiin eri yhteyksissä puhuttaessa armeijassa palvelevista romaneista.

Tuula Rekola on PhD (EUI) ja postdoc-tutkija, joka on tutkimuksessaan käsitellyt monipuolisesti romanien historiaa Ruotsin ajalla. Social History -aikakausjulkaisussa 2/2023 ilmestynyt artikkeli ”A double-edged sword: the impact of military service on ‘zigenare’ and ‘tattare’ in Finland, c.1743–1809”  on avoimesti luettavissa: https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/03071022.2023.2179744

Työelämäiltapäivästä vinkkejä tulevaisuuden työelämään

Tämän syksyn aikana on ollut jälleen käynnissä historian perinteinen työelämäkurssi Historioitsijat asiantuntijoina työelämässä, jonka lopputapahtumana järjestettiin 17. marraskuuta 2022 työelämäiltapäivä.

Työelämäkurssin aikana puolet opiskelijoista toteuttivat alumnihaastatteluita podcastien ja videoiden muotoon sekä kirjoittivat haastatteluiden pohjalta blogikirjoitukset (voit tutustua Tomas Sjöblomin, Lea Hannun, Jonna Foudilan ja Jan-Erik Engreniä haastatteluihin). Toinen osa opiskelijoista järjestivät työelämäiltapäivää tapahtumana, mikä piti sisällään tärkeiden taitojen opettelua: organisointikykyä, viestintätaitoja, tapahtuman juontamista, tapahtumasuunnittelua ja itse tapahtuman toteuttamista.

Työelämäiltapäivän ohjelmana oli kaksi paneelia sekä kaksi lyhyttä alumnihaastattelun esittelyä. Ensimmäinen paneeli koski tutkijan työuraa, ja tästä keskustelivat tutkijatohtori Matti O. Hannikainen sekä väitöskirjatutkija Aino Kirjonen.

Tämän paneelin poimintoina viisi vinkkiä työelämään ovat:

  • Kirjoittamisen taito on tutkijalle välttämättömyys, ja myös suullinen esiintymistaito korostuu tutkijan ammatissa enemmän tutkijan työelämässä kuin opiskeluvaiheessa.
  • Tutkijuus vaatii itseluottamusta omaan osaamiseen. Vaikka esitelmän yleisössä olisi paljon kokeneempia tutkijoita ja professoreitakin, niin todennäköisesti olet itse juuri sinun tutkimusaiheesi paras asiantuntija.
  • Historiantutkimuksella on oltava aina jokin heijastepinta nykyisyyteen.
  • Tutkijan uralla tutkija on jatkuvasti arvioinnin kohteena ja tutkijan tulee hakea jatkuvasti jotain – oli se sitten rahoitusta, julkaisumahdollisuuksia tai työpaikkoja. Epäonnistumisen mahdollisuus on aina läsnä, ja epävarmuuden sietokyky täytyy olla korkealla. Yhteisö on kuitenkin näissä tilanteissa tukena ja turvana.
  • Tutkijuudesta pitää olla lapsellisen kiinnostunut ja innostunut. Uteliaisuus ja uuden oppiminen ovat keskeisiä historioitsijan taitoja.

Tutkijapaneelissa keskustelivat tutkijatohtori Matti O. Hannikainen (vas.), väitöskirjatutkija Aino Kirjonen sekä tapahtuman juontaja Olli Narinen.

Toinen paneeli käsitteli yliopiston ulkopuolista työelämää, jossa keskustelivat Lottamuseon museolehtori Elina Tarvainen, Helsinki Walks Oy:n tuottaja ja opas Iisa Aaltonen, Valtioneuvoston kansliassa työskentelevä Sanna Rantahalvari, Suomen sukututkimusseuran verkkopalveluasiantuntija Mikko Kuitula sekä MTV3:n ulkomaantoimittaja Janne Hopsu.

Tämän paneelin poimintoina viisi vinkkiä työelämään ovat:

  • Kun saa työuralla jalan oven väliin jonnekin, niin on helpompi päästä työurallaan eteenpäin. Työllistymisen kannalta on tärkeää se, miten osaa sanoittaa oman osaamisensa.
  • Myös työkokemus, mikä ei osoittaudu omaksi, on arvokas. Se voi ainakin kertoa siitä, mitä ei halua työurallaan tehdä.
  • Opintojen aikana hankitut generalistitaidot ovat todella arvokkaita. Historianopiskelija oppii kirjoittamaan, erottamaan suuresta tietomäärästä olennainen ja jäsentämään tietoa, ymmärtämään laajoja asiakokonaisuuksia sekä sijoittamaan asioita kontekstiinsa. Esimerkiksi ainejärjestössä voi oppia myös sosiaalisia vuorovaikutustaitoja.
  • Jotkut asiat tarvitsee vain tehdä, että päästään eteenpäin. Opiskeluaikana kursseja ja opinnäytetöissä oppii tarttumaan tuumasta toimeen, ja niin opiskeluiden aikana kuin työelämässäkin on joskus tärkeää olla vatvomatta ja vain tarttua toimeen.
  • Humanistinen tutkinto auttaa kaikessa, missä olleen töissä ihmisten kanssa. Humanistien pitää itse arvostaa itseään ja omaa osaamistaan, jotta saa myös arvostusta.

Työelämäkurssin toisessa paneelissa kuultiin viittä historian laitoksen alumnia. Äänessä olivat Suomen Sukututkimusseuran verkkopalveluasiantuntija Mikko Kuitula (vas.), Helsinki Walksin tuottaja ja opas Iisa Aaltonen, Valtioneuvoston kansliassa työskentelevä Sanna Rantahalvari, Lottamuseon museolehtori Elina Tarvainen ja MTV3:n ulkomaantoimittaja Janne Hopsu.

Lämmin kiitos työelämäiltapäivän panelisteille sekä kurssin opiskelijoille, jotka työelämäiltapäivän toteuttivat!

Soile Ylivuoresta historian apulaisprofessori 1.10.2022 alkaen

FT Soile Ylivuori toimii historian oppiaineessa apulaisprofessorina (toinen kausi) 1.10.2022 alkaen. Soile väitteli yleisestä historiasta Helsingin yliopistosta joulukuussa 2015 aiheenaan kehollisuus ja naisten kohteliaisuuskulttuuri 1700-luvun Englannissa. Hän on toiminut tutkijana Helsingin yliopistossa, Queen Mary -yliopistossa (University of London) sekä Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa, joissa hänen tutkimuksensa on keskittynyt pitkän 1700-luvun Britanniaan ja sen globaaliin imperiumiin erityisesti tiedon, identiteetin ja materiaalisuuden näkökulmista.

Historian uusi apulaisprofessori Soile Ylivuori.

Historian uusi apulaisprofessori Soile Ylivuori.

Soilen tämänhetkiset tutkimusprojektit käsittelevät varhaista sähkölääketiedettä ja tieteellisen tiedon rakentumista Euroopassa ajalla 1740–1840 (ERC-rahoitettu ELBOW-projekti, 2022–27) sekä kivun kokemuksellista historiaa varhaismodernista modernille ajalle (Suomen Akatemian rahoittama Experiencing Agony, 2022–26). Soile on myös parhaillaan viimeistelemässä kirjaa tropikaalisuuden kokemusten yhteydestä rotuajattelun kehitykseen 1700-luvun Jamaikalla.

Soile opettaa ja ohjaa mielellään erityisesti uuden ajan sukupuoli-, kulttuuri- ja aatehistoriaan liittyviä kokonaisuuksia ja opinnäytteitä. Hän pitää maanantaina 21.11.2022 Akateemikko Eino Jutikkala -luennon aiheesta ”Trooppisuus, valkoisuus ja materiaalisuus 1700-luvun Jamaikalla”.

Näistä en luovu: villasukat ja vastamelukuulokkeet – välttämättömyyksiä arkistoissa istuessa!
Viimeksi lukemani kirja: Zakiyyah Iman Jackson,
Becoming Human: Matter and Meaning in an Antiblack World (ammatillinen); Terry Pratchett, Men at Arms (ei-ammatillinen)
Podcast-suositus:
The Anthropocene Reviewed

Anu Lahtinen: Muuttuvat merkitykset

Yliopiston hyllyillä on monenlaisia aineellisia muistoja – juhlavampia yliopistomuseon valvomia taideteoksia ja satunnaisemmin hyllyihin päätyneitä esineitä, joiden historiasta eivät yliopistolaisetkaan ole enää oikein varmoja. Kahvihuoneen hyllyn päällä komeilee seppelöity Yrjö-Sakari Yrjö-koskisen rintakuva, ja Topeliaan on hiljattain hankittu myös Topeliuksen kipsikuva, joka tosin on tällä hetkellä viety turvaan julkisivuremontilta.

Hyllyn päällä on pitkään ollut myös muuan muhkeaviiksinen hahmo, jonka henkilöllisyys on ollut epäselvä. Muutama vuosi sitten illanvietossa virisi keskustelu eri valokuvien ja rintakuvien esittämistä henkilöistä. Arvuuttelun jälkeen kävi ilmi, että kyseessä oli Taras Hryhorovytš Ševtšenko (ukr. Тара́с Григо́рович Шевче́нко, 1814-1861), ukrainalainen runoilija ja taidemaalari. – Blogitekstin kirjoittamisen jälkeen ilmeni, että rintakuva on ostettu historian oppiaineen matkalla Kiovasta, kirpputorilta. Vuonna 2009 tehty matka kulki muun muassa Kiovan, Odessan ja Pultavan kautta.

Taras Ševtšenkon rintakuva on jo vuosien ajan koristanut historian yksikön yhteistä kirjahyllyä.

Ševtšenko syntyi Zvenyhorodkassa, ja hän oli syntyjään maaorja, joka jäi lapsena orvoksi ja päätyi Pietariin. Hänen maalarinlahjansa havaittiin Pietarissa, ja Ševtšenkon vapauttamiseksi järjestettiin rahakeräys. Vapautettu Ševtšenko valmistui Pietarin taideakatemiasta vuonna 1845 ja kiersi Ukrainassa kirjoittaen runoja, piirtäen historiallisia maamerkkejä ja keräten kansatieteellistä aineistoa.

Ševtšenko sai seuraavana vuonna viran Kiovan yliopistosta piirustuksen opettajana, mutta pian paljastui tasavaltalaisten salaliitto, johon Ševtšenko katsottiin osalliseksi, ja rangaistukseksi hän joutui armeijan palvelukseen määräämättömäksi ajaksi. Häntä kiellettiin maalaamasta, piirtämästä tai kirjoittamasta, mutta Ševtšenko jatkoi kuitenkin salaa. Vuonna 1857 hän vapautui sotapalveluksesta ja vietti loppuelämänsä valvonnan alaisena. Ševtšenkon tuotannon toistuvia teemoja ovat kasakkarunot ja onnettomista ihmiskohtaloista kertovat runot. Kirjailijana hän pyrki kehittämään ukrainan kirjakieltä.

Ševtšenkolla on useita muistomerkkejä eri puolilla Itä-Eurooppaa ja maailmaa – myös esimerkiksi Washington D. C.:ssä. Neuvostoaikana Ševtšenkosta tehtiin elokuva, ja useita aluksia, samoin kuin Kiovan metroasema, on nimetty hänen mukaansa. Viiksekäs hahmo on joka tapauksessa viettänyt hyvän aikaa uneliasta elämää kirjahyllyssä.

Helmikuussa 2022 rintakuvan merkitys kuitenkin muuttui – hiukan etäiseltä tuntuneen seudun hiukan etäiseltä tuntunut hahmo tuntuu äkkiä taas ajankohtaiselta, kun Ukrainan valtiosta, kielen ja kulttuurin ylle on heittynyt sodan varjo. Ševtšenkon edustama kulttuuri ja sen ymmärtäminen onkin nyt aiheena päivänpolttava, esimerkki siitä, että puheet historian loppumisesta ovat usein vahvasti hätiköityjä.

Kirjoittaja on historian apulaisprofessori ja historian tieteenalavastaava. – Blogitekstiä on päivitetty 24.8.2022. Aiemmassa versiossa todettiin, että rintakuvan alkuperästä ei ole tietoa, mutta sittemmin ilmeni, että kyse on kirpputorihankinnasta 2009, joten teksti on päivitetty sen mukaisesti. Samalla toivotetaan hyvää Ukrainan itsenäisyyspäivää.

Akateemikko Jutikkala -luento ja historian gradupalkinnot, syksy 2021

Akateemikko Eino Jutikkala -luennon yhteydessä Historian syysjuhlassa Helsingin yliopistolla on juuri jaettu syyslukukauden 2020 ja kevätlukukauden 2021 aikana valmistuneille pro gradu – ja maisteritutkielmille myönnettävät palkinnot.

Tilaisuuden alussa prof. Laura Kolbe loi katsauksen historian oppiaineen toimintaan lukuvuonna 2020-2021. Palkintojen jaon jälkeen emeritus Hannes Saarinen käsitteli luennossaan vuosien 1967-1968 Berliiniä sekä tutkijana että tuolloisia opintojaan muistellen. Saarinen kuvasi Länsi-Berliinin suhdetta ympäröivään Itä-Saksaan, kilpailevia itäistä ja läntistä Berliiniä sekä radikalisoituvaa opiskelijaliikettä lännessä.

Emeritus Hannes Saarisen luennon kartta-aineistoa Porthania II:ssa. Esitys oli seurattavissa myös Unitubessa.

PALKITUT LUKUVUODEN 2020-2021 TUTKIELMAT

Yleinen historia
Lea Hannu: Keho katseen kohteena. Uima-asut ja sukupuoli 1800-1900-lukujen taitteen Yhdysvalloissa. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/330517

Historia (sv.)
Magnus Rask: Vetenskaplig fördom och fri forskning”. Uno Stadius och den psykiska forskningen i Finland 1912–1936.  https://helda.helsinki.fi/handle/10138/323465

Suomen ja Pohjoismaiden historia
Lene Laitinen: Bella ja minä. Toini Topeliuksen tyttökirja naisten ja tyttöjen keskinäisten suhteiden peilinä 1800-luvun lopun Suomessa. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/331384

Tilaisuudessa luovutetut diplomit oli tehnyt Kronos ry. Porthania II:aan oli saapunut noin 35 kuulijaa, ja loput kuulijoista seurasivat tilaisuutta Unitube-yhteyden kautta.

Historian oppiaine kiittää luennoitsijaa, onnittelee palkittuja ja toivottaa kaikille hyvää syksyn jatkoa!

Military Maintenance and Archaeology / Arkeologiaa ja sotilashuoltoa (Tuesday Meeting / Tutkimustiistai)

Tutkimustiistai / Tuesday meeting 30 November, 15.00-17.00 (3-5 pm)

ca. 15.00.-15.30 Eljas Oksanen: Mapping citizen science archaeology in Finland / Kartoittamassa arkeologista kansalaistiedettä Suomessa

ca. 15.30-16.30 Book Presentation: Civilians and Military Supply in Early Modern Finland (eds. Petri Talvitie, Juha-Matti Granqvist)  https://hup.fi/site/books/e/10.33134/HUP-10/   This volume examines civil-military interaction in the multinational Swedish Realm in 1550–1800, with a focus on its eastern part, present-day Finland, which was an important supply region and battlefield bordered by Russia. Sweden was one of the frontrunners of the Military Revolution in the 16th and 17th centuries.

The Zoom address for the meetings:
Topic: Tutkimustiistai
Join Zoom Meeting
https://helsinki.zoom.us/j/61655480277?pwd=UDVKWS9VamUrb3ZuWW1seDNabEJlZz09
Meeting ID: 616 5548 0277
Passcode: 515868

————————————————–
”Tutkimustiistait”: joka kuun viimeisenä tiistaina klo 15.00 alkaen järjestetään (etä)tilaisuus, jossa tutkijat voivat lyhyesti esitellä tutkimuksiaan. Esitykset n. 10 min. + 10 min keskustelu, 2-3 esitystä per kerta. Esitykset suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi tervetulleita.

Varje månads sista tisdag ordnas ett tisdagsmöte (zoom) kl. 15.00; där forskare kan kort berätta om sin forskning. Föredrag typ 10 min. + 10 min diskussion, 2-3 presentationer per möte. Presentationer på finska, svenska, engelska välkomna.

Every last Tuesday of each month, at 15.00, we are planning to have a meeting with short presentations abut ongoing projects. Presentations ca. 10 min + 10 min discussion, 2-3 presentations per Tuesday. Presentations welcome in Finnish, Swedish, English.

Maiju Wuokko: Valoa syksyyn viisaista sanoista ja hienoista perinteistä

Historiantutkimuksen johdantokurssin vuosittainen perinne, historioitsijapaneeli, järjestettiin heti syksyn alkuun 16.9.2021. Tänä vuonna paneeli pidettiin koronarajoitusten takia etänä Zoomissa. Keskustelun vilkkaus ei siitä kuitenkaan kärsinyt, vaan päinvastoin puhuttavaa ja yleisökysymyksiä riitti enemmän kuin aikaa.

Zoom osoitti myös hyödyllisyytensä, kun etämoodin takia mukaan saatiin panelisti myös Iso-Britanniasta, ja kun metro- ja raitioliikenteen työnseisaus ei estänyt esimerkiksi allekirjoittanutta osallistumasta. Toivomme silti hartaasti, että ensi vuonna poikkeusoloista on jo päästy ja että paneeli voidaan järjestää paikan päällä ja liveyleisön edessä luentosalissa.

Koska vain syksyn johdantokurssilaisilla oli etuoikeus päästä seuraamaan paneelikeskustelua, tämä blogiteksti valottaa keskustelun parhaita paloja laajemmallekin yleisölle. Toivottavasti panelistiemme viisaat, innostavat sanat historiasta ja tutkimuksesta tuovat hieman valoa tähän epävarmuuden sävyttämään syksyyn!

Historioitsijapaneeli 16.9.2021

Historioitsijapaneeli Zoomissa 16.9.2021. Kuvakaappaus: Aaro Sahari

Miksi historiaa?

Historioitsijapaneeliin vuosimallia 2021 osallistuivat akatemiatutkija Elise Garritzen, akatemiatutkija Eva Johanna (Hanna) Holmberg, professori Niklas Jensen-Eriksen ja apulaisprofessori Samu Niskanen. Keskustelun puheenjohtaja oli johdantokurssin vastuuopettajana yhdessä Anu Lahtisen kanssa toimiva Aaro Sahari.

Paneeli käynnistyi klassikkokysymyksellä, jota myös johdantokurssilaiset olivat omalta osaltaan päässeet pohtimaan heti kurssin aluksi: miksi tutkit historiaa?

Kysymyksestä päästiin suoraan historiantutkimuksen ytimeen Hanna Holmbergin muistuttaessa, että MIKSI on kaikkein tärkein kysymys, jonka menneisyydelle voi esittää. Vastauksen löytäminen ei useinkaan ole aivan helppoa, silloinkaan kun kysymyksen esittää itselleen. Päivästä tai uravaiheesta riippuen perustelu voi olla esimerkiksi elämäkerrallinen (mikä tie toi minut historian pariin), eettinen tai poliittinen (haluan parantaa maailmaa) tai elämyksellinen (se on ihanaa ja loputtoman kiehtovaa). Huonompina päivinä kysymys voi taas saada päinvastaisen merkityksen: miksi ihmeessä teenkään tätä…

Elise Garritzen jatkoi historiantutkimuksen ominaisluonteen äärellä oivaltavissa pohdinnoissaan siitä, miten historian vetovoima syntyy yhdistelmästä tutkimuksen tekoon liittyvää jännitystä, uusien asioiden oivaltamista, luovaa ilmaisua ja taiteellista vapautta tutkimustulosten kommunikoimisessa. – Alamme onkin tämän luovan elementin takia poikkeus- tai peräti etuoikeutetussa asemassa moneen muuhun, kaavamaisempaa ilmaisua edellyttävään tieteenalaan verrattuna.

Niklas Jensen-Eriksen puolestaan kertoi olleensa innostunut historiasta jo lapsena ja määritteli itsensä ”kutsumushistoriantutkijaksi”, jota menneisyys ei lakkaa kiehtomasta. Hän vertasi historiaa kuin matkaksi vieraaseen maahan, jota tutkija yrittää oppia tuntemaan ja ymmärtämään. Lisäksi tarvitaan salapoliisihenkeä, kun pyritään puutteellisten ja aukollisten lähteiden varassa muodostamaan kokonaiskuvaa tutkimuskohteesta. Kaikki tämä on haastavaa ja vaikeaa, mutta myös jännittävää. Niklas esitti myös hienon kiteytyksen siitä, miten historiantutkijoina ”emme oikeastaan tutki menneisyyttä, vaan ajallista muutosta”.

Lisää osuvia kiteytyksiä tarjosi Samu Niskanen, joka komppasi mutta halusi vielä painottaa lisää aiempien puhujien esiin nostamaa emotionaalista ulottuvuutta. Tutkijan työ on esimerkiksi rahoitushuolien takia henkisesti raskasta, mutta samalla hirvittävän antoisaa. Ennen kaikkea Samu korosti sitä, että ”tutkimus on intellektuaalinen seikkailu – ja sitä on myös opiskelu”.

Samun neuvona opiskelijoille olikin, että yliopistoon kannattaa asennoitua nimenomaan älyllisenä seikkailuna, jonka varrella voi ja saa huoletta muuttaa näkemyksiään: olla vaikkapa yhtä mieltä yhtenä ja toista toisena päivänä. Kaikki mietteet kun eivät välttämättä ole yhtä kantavia ja kestäviä. Samu luonnehtikin tutkimuksen tekoa jatkuvaksi uusien ajatusten synnyttämiseksi ja tappamiseksi, ja heitti arvion, että noin 95 % uusista ajatuksista osoittautuu lähemmin tarkasteltuna toimimattomiksi.

Luettavaa ja kuunneltavaa luvassa

Kaikkien panelistiemme ajatuksissa on ollut myös paljon toimivaa ja oivaltavaa päätellen heidän hurjan kiinnostavista tutkimusaiheistaan ja tulossa olevista julkaisuistaan.

Niklaksen työpöytä on viime aikoina täyttynyt erityisesti hallinnollisista tehtävistä, mutta tutkimusajalla hän on käynnistellyt muun muassa kiertotalouden historiaa kartoittavaa hanketta – siis kierrättämisen historiaa ennen kuin nykyaikainen kierrättämisen idea keksittiin ikään kuin uutena.

Uuden ajan alkua tutkiva Hanna taas kertoi pohtineensa paljon sitä, miten tuon aikakauden matkakokemuksia ja niihin liittyviä aistimuksia, tunteita ja ajatuksia voisi tutkia. Kuten Hanna muistutti, uuden ajan alussa matkustamiseen ei vielä liittynyt  nykyistä viihdyttävän hupimatkailun luonnetta, vaan se oli usein vaarallista ja pelottavaa. Tutkijalle aihe avaa iholle käyviä kysymyksiä vaikkapa siitä, miltä tuntuu sairastua vakavasti Lähi-idän aavikolla. Hannan pohdintoja voi kuunnella lisää Not Just the Tudors -podcastin tuoreesta jaksosta. Myös Hannan uusi kirja on juuri lähdössä painoon.

Elise ja Samu olivat puolestaan molemmat kirjan kirjoittamisprosessin loppusuoralla, ja heidän kirjahankkeissaan on jännittäviä yhtymäkohtia. Elise kirjoittaa ammattimaisen historiantutkijan identiteetin synnystä 1800-luvulla ja Samu latinankielisten kirjoittajien julkaisustrategioista myöhäiskeskiajalla (siis aikana ennen kirjanpainotaitoa). Molemmat painottivat sitä, miten suuri merkitys yleisöllä ja sen olemassaolon oivaltamisella on ollut historiankirjoitukselle.

Tämä onkin oivallinen muistutus meille kaikille: emme ole yksin edes etäaikana mustien Zoom-ruutujen takana. Teemme historiantutkimusta ja kerromme historiasta itsemme lisäksi yleisölle – koostui se sitten (kanssa-)opiskelijoista, ohjaajista ja opettajista tai oppiaineemme ulkopuolisesta, laajemmasta historiasta kiinnostuneiden joukosta.

Toivon, että tämä ajatus auttaa jaksamaan koronarajoitusten ja niiden hetkittäin tuskastuttavan hitaan tuntuisen purkamisen yli. Samoin toivon, että syksyyn tuo valoa myös se, miten perinteet kantavat poikkeusoloissakin – otettakoon esimerkiksi vaikkapa tässä kuvattu historioitsijapaneeli tai myöhemmin syksyllä luvassa oleva, muutaman vuoden ajan järjestetty historia-aineiden Eino Jutikkala -juhlaluento.

Pysyvin lohdun lähde on tietysti historiantutkimus ja sen ikuisesti säilyvä kiehtovuus. Mika Waltaria (Lähdin Istanbuliin, 4. painos, 2008) lainatakseni:

Päätin siis hukuttaa suruni historiaan kuten usein aikaisemminkin. Kaikki henkilökohtainen käy kovin vähäpätöiseksi ja turhanpäiväiseksi, jos työntää päänsä historian hukuttavan hyökylaineen alle.

 

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston historia-aineiden kasvatti, joka toimii tällä hetkellä Turun yliopistossa poliittisen historian yliopisto-opettajana, mutta vierailee Historiantutkimuksen johdantokurssilla osana yliopistopedagogiikan opintojaan.

Laura Tarkka & Melike Çakan: Introducing the History Source Guide

During the spring term 2021, the History BA programme at the University of Helsinki has taken some new steps on the digital front. One outcome is a website entitled “History Source Guide” (https://blogs.helsinki.fi/historysources/), available since the beginning of April. The key objective guiding the design of this new resource was to make it (1) updatable and (2) accessible from inside as well as outside of the university. But how did this come about? And, more importantly, what happens next?

The guide page can be found at https://blogs.helsinki.fi/historysources/

Ulkomaiset digitaaliset lähteet / Digital Sources in History

The website was constructed by participants of the project course “Ulkomaiset digitaaliset lähteet/Digital Sources in History”, which connected source criticism with transferable skills. In essence, this meant learning about recent developments in Digital Humanities and getting to know the WordPress blog environment.

In January 2021, two teachers and seven BA students came together to help future students find useful source material online. When discussing the background of each participant, the group identified having to “reinvent the wheel” as a widely shared experience when starting the BA/MA thesis. Everyone wished they had been told exactly where to look for online sources, but the great variety of research interests even among just the nine participants was also immediately acknowledged.

In February, the group learned more about “digital sources” via lectures and literature provided by a guest teacher from the field of digital humanities. One student also contributed an interview on this theme. By March, the team was ready to start developing the website. This was done by first comparing some existing source guides and then trying out the WordPress tools available at the University of Helsinki. During the final stage, each student contributed four posts to the website, in addition to improving its appearance and functionality.

Encyclopaedic practice meets the local perspective

The resulting History Source Guide aspires to familiarise Helsinki-based students with material sourced from abroad and uses the lingua franca of English to connect people with new sources. On the home page, blog posts introducing digital collections summarise information provided by the websites of memory institutions and other data providers. Since the History Source Guide’s home page is not static but cumulative, the group came up with the solution of categorising the posts by historical periods and tagging them with keywords. These can be found on the left-hand side.

In addition, however, the History Source Guide also includes some static pages. The first one contains links to Helka, the University of Helsinki Library’s own database. Via this page, students (with a user account) can easily access the resources provided by the University Library. Another static page contains links to further source guides, each one of which has a different focus and their own way of structuring information. A third page serves as a gateway to material sourced from Finland. This may be useful to readers who are based abroad but require sources relating to the history of Finland.

To prevent the project from coming to a standstill, the designers also came up with the idea of a “suggestions box”. This box is open for anyone who wishes to suggest a new digital collection to be added to the Guide. In the future, contributing to the website may also be used as a way of supplementing course work. Students could do this, for example, by introducing sources they have used themselves, or by interviewing more experienced researchers.

To conclude, the History Source Guide team would like to thank everyone already involved. Recognising what expertise we already have, bringing it to bear and actively seeking advice from others are basic things, but that is why they also work in the digital world.

Laura Tarkka has a background in eighteenth-century intellectual and cultural history. In 2021, she has been coordinating the ”Digital Leap” project of the History BA programme of the University of Helsinki. Melike Çakan is a doctoral student in history at the University of Helsinki. She is working on a doctoral dissertation concerning Francis Bacon and ‘scientia civilis’ in Early Modern England.

Tutkijaesittely: Aino Kirjonen

College stands for learning, for culture, and for power; in particular, it stands for the recognition of an aim higher than money-getting. It is a place where our young men shall see visions; where even the idlest and lowest man of all must catch glimpses of ideals which, if he could see them steadily, would transfigure life. The Bachelor of Arts is seldom, on his Commencement Day, a scholar either polished or profound; but he may be in the full sense of the word a man.
LeBaron Russell Briggs 1901

Aloitan mielelläni oman tutkimukseni esittelyn yllä olevalla lainauksella. Tekstin on kirjoittanut yhdysvaltalaisen Radcliffen yliopiston rehtori LeBaron Russell Briggs vuonna 1901 julkaistussa teoksessaan, ja se tiivistää mielestäni tutkimusaiheeni oivallisesti. Olen aivan väitöskirjatutkimukseni alussa oleva kulttuurihistorioitsija, ja väitöskirjassani lähestyn yhdysvaltalaista yläluokkaista yliopistokoulutusta rodullistamisen ja ennen kaikkea valkoisuuden näkökulmasta 1900-luvun vaihteessa. Briggsin tapa yhdistää yliopistokoulutus täysivaltaiseen miehuuteen kasvamiseen on hyvä osoitus siitä sukupuoleen ja rotuun kiinnitettyjen merkitysten viidakosta, jossa yhdysvaltalaisissa yliopistoissa suunnistettiin 1900-luvun taitteessa.

Tutkin yhteensä viittä itärannikon eliittikoulua, joista Princetonin ja Harvardin yliopistot ottivat tutkimusaikanani opiskelijoikseen pelkästään miehiä, kun taas Radcliffe, Mount Holyoke ja Bryn Mawr olivat osa naisyliopistojen Seven Sisters-verkostoa. Huomioni kohteena tutkimuksessani ovat etenkin yliopistojen opiskelijat sekä ne tavat, joilla he sekä pyrkivät täyttämään sivistyksen ihanteiden vaatimuksia että neuvottelivat niitä uudelleen rikkomalla niiden yksilöille asettamia rajoja. Tutkimukseni yliopistot olivat ennen kaikkea itärannikon vauraan ja valkoisen kaupunkiväestön korkeakouluja ja niissä sivistys oli vahvasti sidottu sukupuolen perusteella määrittyneisiin kansalaisuuden ja valkoisen sivilisaation ihanteisiin.

“Harvard Students Lined Up for Tickets to the Harvard-Yale Baseball Game.” Kuvaaja ei tiedossa, kuvalähde: https://bit.ly/3bAmiVx

Mielenkiintoni valkoisuutta kohtaan kumpuaa toisaalta sen häivytetystä luonteesta ja toisaalta siitä, kuinka keskeinen rooli valkoisuudella oli koulutuksen ihanteiden määrittelyssä. Vaikka sen merkitystä ei yliopistoissa artikuloitu suoraan, oli valkoisuus jatkuvasti läsnä, sillä koulutuksen keskeisenä tavoitteena oli yhdysvaltalaisen sivilisaation turvaaminen. Tämä sivilisaatio rakentui aikalaisten silmissä ennen kaikkea suhteessa siihen, miten valkoiset yhdysvaltalaiset näkivät eri tavoin toiseutetut ryhmät kuten afroamerikkalaiset, alkuperäiskansat sekä erilaiset eurooppalaiset maahanmuuttajaryhmät. Muiden kuin valkoisina pidettyjen väestöryhmien monin tavoin alisteinen asema yhteiskunnassa pyrittiin oikeuttamaan vetoamalla heidän oletettuun biologiseen ja kulttuuriseen kehittymättömyyteensä ja alhaisempina nähtyihin ja rodullisuuden kautta määritettyihin ominaisuuksiin.

Rodullisten hierarkioiden uusintamiseen ja sivilisaation turvaamiseen oli punottu kiinteästi mukaan myös kiista siitä, soveltuiko korkeakoulutus naisille. Kuten LeBaron Russell Briggsin sanoista selvästi kuuluu, nuorten miesten koulutus nähtiin välttämättömänä osana miehuuteen kasvamista. Sen sijaan naisten kohdalla kouluttautuminen herätti kysymyksiä ja vastustusta. Tekisikö koulutus naisista liikaa miehen kaltaisia? Mitä hyötyä koulutuksesta oli yksilöiden ja yhteiskunnan näkökulmasta? Vaarantaisiko naisten kouluttautuminen naisten ja miesten ominaisten piirteiden herkän tasapainon, jonka säilyttäminen oli tärkeää myös sivilisaation turvaamisen kannalta?

“Members of The Club building a snowman.” Radcliffen opiskelijoita 1900-luvun alussa rakentamassa naishahmoa lumesta. Kuvaaja ei tiedossa, kuvalähde: https://bit.ly/3nJcVFf

Rodullistamiseen perustuvan näennäisen luonnollisen hierarkian vuoksi valkoisten yhdysvaltalaisten tuli sekä suojella omaa ylemmyyttään sitä mahdollisesti rapauttavilta vaaroilta että turvata oman sivilisaationsa loistokas tulevaisuus koko ihmiskunnan edun nimissä. Näin ollen myös sukupuoleen liitetyt merkitykset olivat tärkeä osa sivilisaation kudelmaa ja totutuista sukupuolirooleista poikkeaminen olisi joidenkin aikalaisten silmissä johtanut sivilisaation rapautumiseen. Näin siis yliopistokoulutuksen tutkiminen juuri rodullistamisen kautta avaa, kuinka valtavan monimutkainen merkitysten verkosto kietoutui koulutuksen, valkoisuuden ja sukupuolen ympärille ja kuinka nuoret aikuiset yliopistoissa sekä pyrkivät noudattamaan koulutuksen ihanteiden vaatimuksia että vastustivat niiden yksilöille asettamia rajoja.

Yliopistokoulutus ja sen kaikenkattavuus on myös itsessään mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä ne olivat 1900-luvun taitteessa omia pieniä yhteiskuntiaan. Vaikka ne usein sijaitsivat kaupungeissa tai ainakin niiden välittömässä läheisyydessä, opiskelijoiden arkielämä keskittyi kampuksen ympärille. Luennot, opiskelu kirjastoissa sekä monille ensimmäistä omaa kotia edustaneet asuntolat loivat opiskelijaelämän perusrungon, jota täydensi vielä yliopiston urheilujoukkueissa, kerhoissa ja teatterilavoilla sekä juhlissa ja illanvietoissa vietetty vapaa-aika. Näin siis nelivuotisen alemman korkeakoulututkinnon aikana yliopisto oli läsnä elämän jokaisella osa-alueella ja yliopistosivistykselle asetettuja tavoitteita pyrittiin toteuttamaan niin luennoilla kuin vapaa-ajalla.

Menneisyyden yliopistojen ja opiskelijaelämän tutkiminen nykyajan yliopistosta asettaa lisäksi tutkijansa ikään kuin kahden maailman rajalle, kun oma tutkimusaihe ja oma työ ovat niin läheisesti yhteydessä toisiinsa.  Toisaalta tämä auttaa katsomaan tarkemmin myös sitä, millaisia tavoitteita nykyopiskelijoiden sivistykselle asetetaan ja miten opiskelijakulttuuria voi yhä edelleen tutkia eräänlaisena vallan ja vastarinnan näyttämönä koulutuksen ihanteiden muovaamiseksi.