Anu Lahtinen: Digital Tools for Popularizing Humanities now online

|

Presentations on Digital Tools for Popularizing Humanities Research and Teaching are now available via Faculty of Arts YouTube Channel. See, for example, Associate Professor Anu Lahtinen’s presentation on Digestible ICT exercises for history, presenting the Helsinki 1918 Twitter course project, or Associate Professor Josephine Hoegaarts’ and MA Lotta Vuorio’s practical guide on Podcasts instead of essays.

 

Quoting the YouTube introduction:

ALKU digiloikka organized an event ”Digital Tools for Popularizing Humanities Research and Teaching” in November 2020, presenting four examples of how humanities research and teaching can be enhanced with digital tools and means and brought to larger audiences.

The event combined two main themes which increasingly become interrelated: the popularization of humanities research and teaching, for example via outreach to interested audiences beyond academia, and digital means and tools to do so.

Even before the global pandemic, digital ways of sharing and discussing research results have been explored and increasingly employed – a development which has accelerated with the pandemic and will certainly remain to be relevant.

Domestic Violence Workshop, 14 Jan 2021

|

History of Violence Seminar on Zoom

Meeting on 14 January 2021 at 2pm GMT for short presentations and quick QAA

————————————–

Hannah Skoda Domestic violence in late medieval France: What kind of a taboo?

Kristi DiClemente ‘Ultra modum conjugalem’: Domestic Violence in a 14th Century Parisian Court

Lucia Akard Methods for investigating spousal rape in French letters of remission

Kirsi Kanerva Preliminary thoughts concerning domestic violence in medieval Icelandic Family sagas and Chivalric sagas

Ilya Sverdlov A case of ramifications of (unconsummated?) incest in an Icelandic family saga

Satu Lidman Gender, Violence and Attitudes: Lessons from Early Modern Europe 

Rebecca Crites English judiciary’s complicity and resistance to intimate partner violence 

Tutkijaesittely: Olli-Pekka Kasurinen

|

Olen erikoistunut Britannian ja Pohjoismaiden keskiaikaan ja erityisesti keskiajan kirjalliseen kulttuuriin. Teen väitöskirjaa englantilaisen kulttuurivaikutuksen leviämisestä Ruotsin valtakunnassa 1000-luvulta 1200-luvun alkuun. Tutkimuksen keskiössä on Ruotsissa vaikuttaneiden englantilaisten kirkonmiesten toiminta lähetyskaudella sekä sitä seuranneella ajanjaksolla, jolloin kristinusko vakiintui ja kirkollinen organisaatio kehittyi. Kronikka- ja asiakirjalähteiden valossa aikakauden historiasta muodostuu melko hajanainen kuva, mutta Ruotsin ja Suomen alueella on säilynyt merkittävä määrä liturgisten käsikirjoitusten fragmentteja, jotka ovat ainutlaatuisia aikalaislähteitä.

Englantilaisen messukirjan fragmentti 1100-luvun puolivälistä. Vaikka fragmentti onkin irrotettu voudintileissä, niin sen alareunassa oleva merkintä kertoo, että se on ollut aiemmin Rantasalmen, Tavinsalmen ja Säämingin vuoden 1572 tilien kansilehtenä. Helsinki, Kansalliskirjasto, F.m.I.24 f. 1v.

Englantilaiset ja englantilaisvaikutteiset liturgiset käsikirjotusfragmentit kertovat kristillisten kirjallisen kulttuurin saapumisesta ja muovautumisesta osaksi paikallista kirkollista kulttuuria. Varhaisimmat liturgiset käsikirjoitukset tulivat lähetyssaarnaajien mukana, mutta viimeistään 1100-luvulla kaupallisesti tuotettuja liturgisia käsikirjoituksia ostettiin Englannista. Samaan aikaan Skandinaviassa käynnisteltiin omaa kirjatuotantoa. Osa varhaisista Skandinaviassa valmistetuista liturgisista käsikirjoituksista on kopioitu englantilaisista käsikirjoituksista. Käsikirjoituksia kopioineiden kirjurien joukossa oli syntyperältään englantilaista tai vähintäänkin englantilaisten koulutuksen saaneita henkilöitä. Lisäksi monien varhaisten skandinaavisten käsikirjoitusten sisällössä ja käsialoissa näkyy se, että kirjoittajat ovat yhdistelleet Englannista ja Manner-Euroopasta tulleita vaikutteita.

Pohjoismainen liturginen kulttuuri onkin syntynyt yhdistelemällä eri puolilta tulleita vaikutteita ja lisäämällä sekaan paikallista sisältöä, erityisesti ensimmäisten skandinaavisten pyhimysten liturgioita. Englantilaiset esikuvat näkyvät myös ensimmäisissä ruotsalaisissa pyhimyskulteissa, joiden hagiografia ja liturgia on kirjoitettu varhaisempien muualta tuotujen tekstien esimerkkiä seuraillen.

Valitettavasti liturgiset käsikirjoitukset eivät ole säilyneet kokonaisina, vaan reformaation jälkeen katoliset kirjat kierrätettiin Kustaa Vaasan ja hänen seuraajiensa hallintokausilla. 1530-1630-lukujen välillä suuri määrä pergamenttilehtiä päätyi ns. voudintilien kansilehdiksi. Tavallisesti keskiaikaisesta kirjasta irrotetun pergamenttilehden väliin on laitettu lumppupaperille kirjoitetut kruununtilit ja ne on ommeltu selästä kiinni toisiinsa, jolloin muodostuu tilivihko. Tilien kansilehdiksi käytetyt pergamenttilehdet ovat säilyneet melko hyvin, joskin niitäkin on vahingoittunut ja tuhoutunut Tukholman kuninkaanlinnan tulipaloissa. Sen sijaan lehdet, jotka kierrätettiin satuloiden täytteeksi, urkupalkeiden paikoiksi yms. ovat kadonneet kokonaan.

Fragmentti 1000-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Skandinaviassa englantilaisen mallin mukaan kopioidusta messukirjasta. Fragmentti on kansilehtenä Värmlannin vuoden 1583 tileissä ja se on vaurioitunut myöhemmin tulipalossa. Stockholm, Riksarkivet, Fr 25918 f. 1v.

Fragmenttitutkijan työ on salapoliisityötä, sillä paikallis- ja keskushallinnon tilien kansilehdissä säilyneet pergamenttifragmentit muodostavat palapelin, jossa tutkijat yrittävät koota yhteen samoihin käsikirjoituksiin kuuluneet lehdet. Toisinaan löytyy peräkkäisiä lehtiä, joiden yhdistäminen toisiinsa on helppoa, mutta usein lehdet ovat kirjan eri osista, jolloin niiden tunnistaminen saman käsikirjoituksen osiksi perustuu fragmenttien sisällön, käsialan ja ulkoasun (mm. tekstin asettelu, pergamentin laatu, käytetyt musteet) perusteelliseen analyysiin.

Työn haastavuutta lisää se, että samojen käsikirjoitusten lehtiä on välillä kulkeutunut useisiin eri arkistoihin ja kirjastoihin, jotka ovat toisinaan jopa eri maissa. Suomen tilit tuotiin Suomen sodan jälkeen Tukholmasta Turun kautta Helsinkiin, missä kansilehdet on 1800-luvulla irrotettu itse tileistä: kansilehdet ovat nykyisin Kansalliskirjastossa ja itse tilit Kansallisarkistossa. Ruotsin kansilehdet ovat edelleen pääosin kiinni tileissä ja suurin osa niistä on Ruotsin valtionarkistossa Tukholmassa, mutta niitä on myös kuninkaanlinnan arkistossa ja sota-arkistossa. Lisäksi fragmentteja on päätynyt historian saatossa Tukholmasta ruotsalaisiin maakunta-arkistoihin, museoihin ja yliopistojen kirjastoihin, sekä Lontooseen British Libraryyn ja Osloon Norjan valtionarkistoon.

Fragmentti 1190-luvulla Westminsterin lähellä valmistetusta messukirjasta. Fragmentti on kansilehtenä, nykyisen Gävlen kunnan alueella sijaitsevan, Haden kartanon vuoden 1554 tileissä. Stockholm, Riksarkivet, Fr 25974 f. 1r.

Esimerkkeinä tutkijan kohtaamista haasteista voidaan mainita todennäköisesti Skandinaviassa, englantilaisen mallin mukaisesti, 1000-luvulla jälkimmäisellä puoliskolla kopioitu messukirja, jonka lehtiä löytyy nykyään Tukholmasta, Lundista, Göteborgista, Växjöstä ja Oslosta. Aiemmin lehtiä oli myös Jönköpingissä, mutta ne on sittemmin tuotu sieltä takaisin Tukholmaan. Toinen esimerkki on Westminsterin alueella toimineen ammattikirjurin 1190-luvulla kopioima messukirja, jonka lehtiä on Tukholmassa, Helsingissä ja Lontoossa.

Väitöskirjatyöni lisäksi toimin projektisuunnittelijana ERC-projektissa: ”Medieval Publishing from c. 1000 to 1500” ja osallistun projektin keskiaikaisia julkaisuverkostoja kartoittavan tutkimustietokannan kehittämiseen. Lisäksi olen aiemmin työskennellyt Suomea koskevien keskiaikaisten asiakirjalähteiden parissa.

FM Olli-Pekka Kasurisen tutkijasivut Helsingin yliopiston tutkijaportaalissa: https://researchportal.helsinki.fi/fi/persons/olli-pekka-kasurinen

Ajanluku-hanke tulkitsee ja tutkii 1500-luvun elämää

|

Uusi hanke #Ajanluku tutkii 1500-luvun suomalaisten elämää ja liikkuvuutta. Miten löytää eletty arki viranomaisten virkapapereista?

Apulaisprofessori Anu Lahtisen (historia, Helsingin yliopisto) johtama hanke tutkii koneavusteisesti lähteitä, jotka valottavat 1500-luvun suomalaisia paikallisyhteisöjä. Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt hankkeelle rahoituksen, jonka turvin digitoidaan aineistoja, kehitetään niiden konelukua (handwritten text recognition) ja tutkitaan tiettyjä esimerkkiaineistoja. Joulukuussa 2020 aloitettiin aineistojen kuvaaminen, ja myös HTR-mallia kehitetään jo.

Pääaineistona on voudintilit, joka on nimestään huolimatta paljon muutakin kuin tilejä. Satojen niteiden joukossa on kartanoiden taloudenpito- ja vierasluetteloita, kirjekopioita, maatilaluetteloita, sakkoluetteloita ja paljon muuta. Voudintilit ovat Kansallisarkiston vanhin yhtenäinen aineistosarja ja ajoittuu vuosille 1537-1634.

Esimerkki digitoitavista voudintileistä. Kuva on otettu joulukuussa 2020 aloitetussa digitointityössä. Skannattuja sivuja luetaan koneavusteisesti.

Koneluvun avulla tekstiä voidaan tulkita ja aineistoon voidaan parhaassa tapauksessa tehdä sana- ja nimihakuja. Tällöin voidaan löytää uutta tietoa henkilöistä, paikoista ja aiheista. Myös aiemmin tehtyjä katalogeja ja kortistoja käytetään tukena. Avainsana #Ajanluku on vanha ajanlaskuun tai myös esimerkiksi almanakkaan viittaava sana, joka tässä viittaa myös tietokoneavusteiseen menneisyyden lukemiseen.

Digitoidut aineistot tulevat aikanaan avoimesti saataville Kansallisarkiston tietojärjestelmien kautta. Voudintileistä Uudenmaan ja Hämeen läänien asiakirjat digitoidaan yhteistyössä Kansallisarkiston kanssa kumppanuusprojektina. Tutkimushankkeesta väitteli 11.12.2020 Seppo Eskola, joka tarkasteli voudintilejä väitöskirjassaan Archives, Accounting, and Accountability.

Hankkeen tarkka nimi: 1500-luvun suomalaisten yhteisöt, liikkuvuus ja verkostot koneavusteisen lähdeanalyysin valossa; Suomen kulttuurirahaston apurahanumero 00200611. Lisätietoja hankkeesta: Anu Lahtinen. Lisätietoa Kansallisarkiston digitointitoiminnasta ja kumppanuusprojekteista: István Kecskeméti, Kansallisarkisto

Tutkijaesittely: Sanna Supponen

|

Olen keskiajan tutkija ja kirjahistorioitsija, joka parhaillaan viimeistelee väitöskirjaansa. Väitöskirjassani tutkin Ruotsin keskiajan ehkä tärkeimmän oppineen maisteri Mathias Linköpingiläisen teosta Alphabetum Distinctionum. Kysyn muun muassa mikä ja millainen teos on, miten sitä on käytetty ja mikä on sen opillinen konteksti.

Alphabetum on saarnojen valmistelun apuvälineenä käytetty hakuteos. Se yhdistää yhteen teokseen monenlaisia aineistoja, kuten Raamattu viitteitä, otteita Raamatun kommentaareista ja moraalisista tietosanakirjoista. Nämä erilaiset aineistot tavataan tyypillisemmin erillisissä teoksissa, mikä tekee Alphabetumista kiinnostavan tutkimuskohteen myös laajemmin saarnakirjallisuuden genreä ajatellen. Teoksen tavoitteena oli tarjota yksissä kansissa kaikki materiaali, mitä saarnaan tarvitaan. Kirjalle onkin varmasti ollut kysyntää, sillä tällaisia teoksia oli ylipäätään Ruotsissa suhteellisen vähän, ja pohjoismaisen oppineen kirjoittamana se on peräti ainutlaatuinen. Kirjassa olevat lukijoiden merkinnät kertovat, että teosta myös todella käytettiin.

Saarnaava Mathias Linköpingiläinen kuvattuna käsikirjoitusinitiaalissa. NY, Pierpont Morgan Library, M 498

Haasteena tutkimuksessa on se, että Alphabetum – kuten suuri osa Pohjoismaiden keskiaikaisista aineistoista – säilyy vain fragmentteina. Yksi keskeinen tutkimukseni tehtävä onkin ollut koota kaikki palaset yhteen ja ennallistaa teos ja sen sisältö mahdollisimman hyvin (ks. esim. aiempaa bloggausta https://blogs.helsinki.fi/historia/2018/05/21/sanna-supponen-palapelia-kokoamassa-yhden-kasikirjoituksen-matka-1300-luvulta-tutkijan-kasiin/). Tässä olen hyödyntänyt erilaisia tekstielementtejä ja paratekstejä eli varsinaista tekstiä ympäröiviä elementtejä kuten sivunumerot. Olinkin pystynyt tunnistamaan noin puolet teoksen sisältämistä asiasanoista, vaikka teoksesta säilyy sivuja vain noin neljäsosa alkuperäisestä.

Sisällöllisesti teos on kiehtova, sillä sen tavoitteena oli kattaa mahdollisimman laajasti Raamatun sanasto ja vähän sen vierestäkin. Niinpä kirjassa on asiasanoja eläimistä seitsemään syntiin ja anatomiasta tavallisiin verbeihin. Teokseen on myös koottu valtava määrä tietoa aiemmista lähteistä, sillä tämänkaltaiset teokset olivat pääasiassa aiemman oppineisuuden kokoomateoksia. Mathias onkin hyödyntänyt teosta kootessaan tärkeimpiä Raamatun kommentaareja aina kirkkoisistä hänen oman aikansa oppineisiin ja Raamatun kommentaarien lisäksi hän on poiminut tietoja myös ensyklopedioista ja mitä moninaisempia aiheita käsittelevistä ajan tieteellisistä tutkielmista.

Kuva työhuoneeltani tutkijavaihdossa Tukholman yliopistossa

Sanna Supponen

Aiheesta lisää Alphabetum-blogissani: https://blogs.helsinki.fi/ssuppone/
Julkaisuni ja muu toiminta: https://researchportal.helsinki.fi/fi/persons/sanna-maria-supponen

 

Historian gradupalkinnot, syksy 2020

|

Akateemikko Eino Jutikkala -luennon yhteydessä Historian syysjuhlassa Helsingin yliopistolla on juuri (Zoomitse) jaettu syyslukukauden 2019 ja kevätlukukauden 2020 aikana valmistuneille pro gradu -tutkielmille myönnettävät palkinnot. Akateemikko Eino Jutikkala -luennon piti Oklahoman valtionyliopiston professori, historioitsija Jason Lavery aiheesta ”Mikä Suomen kirkossa oli luterilaista 1523-1611”. Professori Laveryn tutkimukseen voi tutustua myös osoitteessa http://history-of-finland.com/

Palkinnon saajat, aiheet ja linkit tutkielmiin / tiivistelmiin:

Yleinen historia
Kirjonen, Aino. Sukupuolen rakentaminen Harvardin ja Radcliffen yliopistoissa 1900-luvun taitteen Yhdysvalloissa.
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/313622

Euroopan historia
Laura-Maria Heikkinen. A return to the “purely womanly mission” or a move towards an equal partnership? Tackling the double burden on the pages of the Soviet women’s magazine Rabotnitsa 1987–1991 https://helda.helsinki.fi/handle/10138/316420

Historia (sv.)
Sara Johansson, Kom, avsmakades, segrade – tobakens ekonomi och retorik. Strengbergs tobaksreklam i finsk press 1900–1930 https://helda.helsinki.fi/handle/10138/316396

Suomen ja Pohjoismaiden historia
Sara Itkonen, Ruoka ja rikos. Ruokapulasta hätäravintoon ja varkauksista väkivaltaan Suomessa 1684–1700 https://helda.helsinki.fi/handle/10138/305384

Lisätietoja muusta illan ohjelmasta: https://blogs.helsinki.fi/historia/2020/10/16/akateemikko-eino-jutikkala-luento-lokakuussa-2020/

Akateemikko Eino Jutikkala -luento lokakuussa 2020

|

Helsingin yliopiston historian oppiaineen vuosittainen Eino Jutikkala -luento muistuttaa Akateemikko Eino Jutikkalan (1907–2006) ja yleisemminkin aiempien historioitsijasukupolvien laajasta elämäntyöstä ja tuoda esiin nykyisten, eri uravaiheissa olevien tutkijoiden työtä historian parissa. Puhujaksi pyydetään vuoroin nuori väitellyt tutkija, kansainvälinen tutkija ja varttuneempi tutkija.

Tämänvuotinen luento järjestetään Zoom-yhteyksin tiistaina 27.10.2020 klo 16.00-18.00. Tilaisuuden aluksi Professori Laura Kolbe luo katsauksen historian yksikön kuulumisiin, ja vuoden gradupalkinnot jaetaan. Klo 16.30 puhujana on vuorossa Oklahoman valtionyliopiston professori, historioitsija Jason Lavery, joka luennoi aiheesta ”Mikä Suomen kirkossa oli luterilaista 1523-1611”.

16.00 Professori Laura Kolben avaussanat
16.15 Gradupalkintojen jako
16.30 Jutikkala-luento, professori Jason Lavery: Mikä Suomen kirkossa oli luterilaista 1523-1611?
18.00 Tilaisuus päättyy

Professori Jason Lavery on arvostettu Suomen ja Pohjoismaiden historian tuntija ja myös dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on julkaissut mm. teokset The History of Finland (The Greenwood Histories of the Modern Nations, 2006) sekä Reforming Finland. The Diocese of Turku in the Age of Gustav Vasa 1523-1560 (Brill 2018). Hänen tutkimukseensa voi tutustua myös osoitteessa http://history-of-finland.com/

Linkki Zoom-tilaisuuteen:
Topic: Akateemikko Eino Jutikkala -luento

Join Zoom Meeting
https://helsinki.zoom.us/j/67364730661?pwd=aklYQmtPVCs2NFVTWEVkRHVwTzlLQT09

Meeting ID: 673 6473 0661
Passcode: 178425

 

Anu Lahtinen: Poikkeusajan syksy, outo ja tuttu

|

Eipä olisi vuosi sitten arvannut, että syksy sujuu kovin kaukana rakkaasta Topeliasta, työhuoneesta ja opetustiloista. Onneksi kaikenlaiset yhteydenpitoratkaisut kehittyvät, mutta silti suurin osa meistä elänee siinä toivossa, että mahdollisimman pian voisimme taas tavata turvallisesti. Syksyn alkuvaiheissa on kuitenkin heti tullut vastaan altistumis- ja karanteeniuutisia, jotka osoittavat, että kasvokkaistapaamiset ovat yhä riskialttiita.

Kampuksen näennäinen hiljaisuus ei kuitenkaan merkitse sitä, että yliopistolaiset pyörittelisivät peukaloitaan. Kirjoitin alkuviikosta tervehdyksen tiedekunnan alumnikirjeeseen ja haluan näillä sanoilla nyt tervehtiä myös tässä:

Monella lienee muistoja omien opintojen aloituksesta: täysistä luentosaleista, puheensorinasta ruokaloissa, innostuneista opiskelijaryhmistä akateemisen sivistyksen porteilla.

Tänä syksynä keskustakampus on hiljaisempi. Verkkoyhteyksien kautta käy silti kova kuhina, kun syksyn tutkimus ja opetus alkavat. Neuvotteluhuoneessa opettaja tallentaa videoluentoa. Virtuaalikahvit kokoavat yhteen yliopistoyhteisön jäseniä. Uusia kasvoja välähtelee tietokoneen ruudulle toinen toisensa viereen, kun seminaarilaiset aloittavat tutkielmatyön.

Poikkeusoloissakin uusista opiskelijoista välittyy tuttu innostus ja uuden odotus. Jokainen uusi sukupolvi saa samalla ainutlaatuisen ja silti perinteisiin kiinnittyvän kokemuksen siitä, mitä tarkoittaa yliopistolain velvoitus ”edistää vapaata tutkimusta ../.. sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa”. (https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090558)

Tavoitteena on luoda turvallista jatkuvuuden tunnetta samalla, kun suojaudumme tartunnoilta. Etäyhteydet eivät korvaa kasvokkain kohtaamisia teidän, alumniemme kanssa, mutta iloisen jälleennäkemisen odotuksessa välitämme valikoiman uutisia ja tapahtumia, joita voi seurata verkossa.

Det står i universiteslagen att universiteten skall ”främja den fria forskningen ../.. och fostra de studerande till att tjäna fosterlandet och mänskligheten”. (https://www.finlex.fi/sv/laki/ajantasa/2009/20090558) Oberoende av undantagstiders utmaningar arbetar universitetssamfälligheten för att studerande kan börja sin höst så tryggt och lugnt som möjligt.

Och det är glädjande att se de nya, entusiastiska ansikten, även om det är på datorskärmen. Vi skulle gärna träffa era, våra nya och gamla alumnae och alumni på kampus. I väntan på bättre tider måste vi dock nöja oss med att erbjuda olika nyheter och evenemang som kan följas på nätet.

Voikaa hyvin! Sköt om er!

Kirje lähti alumneille, mutta samoilla sanoilla voisi tervehtiä myös vielä opiskelevia tai opintoja suunnittelevia. Yliopistoyhteisö on läsnä ja yliopistolaiset kokoontuvat ennen pitkää taas myös kasvokkain. Kaikenlaisia kupruja tulee poikkeusoloista, kitkaa syntyy ja tiedonkulku voi pätkiä. On ymmärrettävää, jos se painaa välillä mieltä tai jos kaikki ei toimi viimeisen päälle; mutta tämäkin vaihe loppuu aikanaan. Pidetään yhteyttä, pidetään huolta itsestämme ja toisista, pidetään yllä toivoa iloisista jälleennäkemisistä.

Kirjoittaja on Suomen ja Pohjoismaiden historian apulaisprofessori. Kirje on lähetetty osana Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan alumnikirjettä. Lisätietoja alumnitoiminnasta: https://www.helsinki.fi/fi/yhteistyo/alumnille Kirjoittaja on aiemmin kirjoittanut omassa blogissaan tieteen velvoituksesta Helvi Hämäläisen romaanin pohjalta: https://anulah.wordpress.com/2015/11/22/rakkaudesta-tieteeseen/

Henrika Tandefelt: Hur mår du? Jag mår bra! Sjukdom och hälsa i brev förr och nu

|

Våren 2020 började e-postmeddelanden jag fick och själv skrev innehålla några välvilliga och kanske bekymrade rader om hälsa och sjukdom. Det blev kutym att inleda eller avsluta meddelanden med förhoppningar om att mottagaren och dennes familj mådde bra och att ingen hade smittats av det skrämmande viruset som spred sig i världen. Plötsligt reproducerade många av oss sådana gamla praktiker i brevskrivande som historiker som arbetar med privat korrespondens alltid stöter på: brevskrivare som tillönskar varandra god hälsa, som frågar om mottagarens och dennes närkrets hälsotillstånd, och som rapporterar om egen hälsa och om andras i familjenätverket.

”Hur mår du? Jag mår bra!” hörde till brevskrivandets fraser som jag själv lärde mig då jag på tidigt 1980-tal övade mig i brevskrivandets konst, bland annat med några misslyckade försök att etablera brevväxling med någon jämnårig på en annan ort. Den något torftiga frasen ingår i en lång tradition som kan visa prov på långt mera elaborerade versioner. Ett vältaligt exempel ger Daniel Gyldenstolpe i ett brev den 15 april 1672 till sin bror Nils Gyldenstolpe (i svensk översättning från latin av Annika Ström 2017): ”Med största glädje mottog jag igår ditt ljuva brev av den 29 mars, av vilket jag bland annat med glädje tar emot ett lyckligt bud, nämligen om er goda hälsas tillstånd.”

Bevarade brev ger många exempel på både längre och kortare hälsningar gällande hälsa. De är så klart vackert formulerade fraser, påverkade av konvention och vältalighetskonst, men ofta sannolikt också djupt kända förhoppningar om att brevmottagaren ska förbli vid god hälsa. I ett samhälle där sjukdomar kunde drabba hastigt och dödligt var det trots allt inte bara fråga om fraser.

Det här gäller lika mycket för 1600-talet som för 1800-talet, eller vilket annat århundrade som helst före antibiotika- och vaccin-generationerna på 1900- och 2000-tal. Därför är ”hälsa” och ”sjukdom (tillstånd)” och ”sjukdomar” ämnesord med många träffar i brevutgåvan över Albert Edelfelts brev till modern Alexandra Edelfelt. Hela 475 gånger har redaktionen noterat ”sjukdom (tillstånd)” – mot 45 gånger ”litteratur”. ”Sjukdomar” har noterats 95 gånger – mot 12 gånger ”lantdagar”. Räknar man alla ämnesord som behandlar konst (borträknat innehåll om konstnärens eget målande) – från konstkritik till konstutställningar – får man en förekomst på 578. Räknar man alla gånger ämnesorden ”sjukdom (tillstånd)”, ”sjukdomar”, ”hälsa” och ”läkare” förekommer, kommer man upp till 795 gånger.

”Måtte ni få vara friska och raska” är en återkommande maning hos Edelfelt till modern och systrarna, som i detta brev från den 19 juni 1893: ”Farväl – Gud vara med Er! Måtte ni få vara friska och raska. Hvad jag vore lycklig om jag nu strax finge komma till Mamma och med egna ögon öfvertyga mig om att Mamma verkligen är rask och kry igen. Tusen helsningar till alla från Mammas Atte.”

”Gud ske lof för att denna otäcka sjukdomshistoria nu är öfverstånden. Jag önskar bara innerligt att Mamma måtte vara så rask att ni kan
komma ut till Haiko till midsommar, att syrenerna då ännu blommar och att vädret är vackert.” Albert Edelfelt till Alexandra Edelfelt den 19 juni 1893.

Förutom att dessa hälsningar med tillönskan om god hälsa kunde tjäna som böner till försynen, handlade brevens rapporteringar om egen och andras hälsa om att förmedla viktig information inom familjer och släktnätverk. Vem var sjuk, vad var sjukdomens art, vem hade tillfrisknat o.d. var viktig och intressant information, liksom det var nyttigt att ha koll på vem som reste vart, vem som skulle gifta sig med vem, vem som hade nedkommit med en arvinge och vem som tillträtt något ämbete eller annan syssla. När Emelie Antells och Hulda von Borns gemensamma kusiner, fröknarna Spåre, våren 1882 återvände hem från en vistelse i S:t Petersburg hade den yngre smittats med tyfus och hon smittade vid hemkomsten både sin mamma och moster. Det dramatiska skeendet skildrades i ett brev till Hulda (16.4.1882) av Emelie dagarna efter den 15-åriga kusinen Ingrids död:

För öfrigt är det endast om sorg och elände man hör. Hos Spåres har det isynnerhet varit sorgligt. Till påsken väntade de att få hem sina bägge döttrar från Petersburg, men på jernvägen insjuknade den yngre så häftigt att hon var fullkomligt utan medvetande och i full yrsel då hon slutligen hemkom, samt befanns ha utbildad fläck och magtyfus. I två veckor har hon nu plågats, på det mest fasansfulla sätt, som i förrgår ändades med döden. [Modern] Emmy skall vara eländig och spottar dagligen blod, [fadern] Spåre är vild och egoist i sin sorg. [Mostern] Alma har äfven varit sjuk så att hon ej kunnat vara hos Emmy. I dag är Alma dock bättre men får ännu ej gå ut ty [läkaren] Winter fruktar för att hon vore så svag att hon genast ådroge sig smitta.

I samma brev fortsatte Emelie Antell med rapportering om vårens dödsfall i Helsingfors: ”Häftiga dödsfall höra till dagordningen. Så dog Hasselblatt med papyrossen i hand, och Engros sittande i sin gungstol. På f.m. hörde jag att Nordenstam skulle vara mycket dålig, man fruktar det värsta och nämner redan Okerblom som hans efterträdare.”

Den enes nöd är den andres bröd, och nyheter om sjukdom och frånfälle ledde också till skvaller och intriger om vem som skulle efterträda den döde på posten. Också i brevväxlingen mellan bröderna Gyldenstolpe tvåhundra år tidigare åtföljs informationen om olika herrars död av rekommendationer och diskussioner om vem som borde tillsättas som efterträdare till den avlidne hovrättsassessorn, kanslipresidenten eller vad det vara månde.

I andra brev handlar det mera om personlig oro som stillas (eller väcks) då information om släktingarnas hälsa spreds brevledes. Genom brev nådde man ju inte bara brevets mottagare, utan alla omkring henne eller honom, som när Fredrik Berndtson den 21 juni 1876 skrev från Helsingfors till sin 19-åriga dotter Hulda (senare gift von Born) som vistades hos sin morbror och moster att hon skulle berätta att morbrors svärfar återvänt från S:t Petersburg frisk och kry: ”För tante Armida och morbror Axel [de la Chapelle] skall du berätta, att farbror Antell återvände rask och glad från Petersburg förliden lördagsafton.”

Metropolen S:t Petersburg förekommer i de här breven som en plats där smitta hotar den besökande, något som är typiskt för (bilden av) alla storstäder, men som särskilt präglar bilden av S:t Petersburg som är byggt på fuktiga träskmarken i ett stort delta. När någon återvände från metropolen ”rask och glad” behövde nyheten genast spridas till släkten eftersom det lika väl kunde hända att den återvändande hade drabbats av storstadens dåliga luft och vatten och blivit sjuk. Bland breven till Hulda von Born finns ytterligare två vittnesmål om hur Petersburg drabbade de besökande med sjukdomar. Då är det hennes mamma Augusta Berndtson som rapporterar (19.3.1883 och 12.10.1884) om sin brors och svägerskas tid i den kejserliga huvudstaden. I det förra brevet berättar Augusta Berndtson att svägerskan Armida de la Chapelle kommer att återvända från Petersburg där hela familjen haft ”Nevasjukan”, i det följande brevet ett år senare återger hon för dottern svägerskans skildringar från S:t Petersburg: hela familjen har lidit av ”Nevavattnet”.

Att resa har alltid varit en hälsorisk. När Daniel Gyldenstolpe den 26 november 1669 skrev till brodern ”Måtte dock vår blide Gud höra dessa mina aldrig sinande suckar angående ditt välbefinnande, så att du lyckligt kan driva dina affärer på dessa farliga vägar, och så att du kan leva frisk och hel och slutligen återställas välbehållen till oss” (övers. Annika Ström), reste brodern på kontinenten. Hotet att han inte skulle återvända hem i liv fanns ständigt där.

Den yngre broderns vackert formulerade meningar var inte bara vackra ord. Under resor utsattes den resande för en mängd risker, och inte minst för smitta och sjukdom på grund av resandets dåliga sanitära villkor (även om 1600-talsmänniskan inte skulle ha uttryckt sig så).

Vi hade glömt bort det där, att resor kan vara farliga, när blev det så? – – Och så plötsligt, den här våren och sommaren handlar samtal om resor igen om att den resande bli sjuk, kan bära med sig smitta från en plats till en annan, kan bära döden med sig.

Här emellan fanns en tid då rädslan för sjukdomar minskade, tron på att våra mediciner, vacciner och läkare kunde skydda oss från mycket av det som äldre generationers människor måste räkna med i sin vardag. Det är därför som detta återkommande skrivande om hälsa och sjukdom har försvunnit ur standardrepertoaren i våra brev, eller vår e-post.

Varken döden eller sjukdomar är så klart avskaffade i dag, men minsta lilla hosta eller feber behöver inte väcka en jättelik oro längre på 2000-talet – förutom just denna vår när precis hosta och feber igen har blivit farliga symtom som okontrollerat kan vara förebud på en livshotande sjukdom. Och då börjar vi igen, för en stund i alla fall, upprepa det gamla brevskrivandets fasta formulär: ”jag hoppas du och de dina mår bra och har fått bibehålla hälsan”, ”vi mår bra, föräldrarna mår bra, ingen har blivit sjuk”, ”må väl, ta hand om dig!”.

***

Källor och vidare läsning

Brev till Hulda von Born i Sarvlaks arkiv, SLSA 1103, Svenska litteratursällskapets arkiv, Helsingfors.

Albert Edelfelts brev. Elektronisk brev- och konstutgåva, utg. Maria Vainio-Kurtakko & Henrika Tandefelt & Elisabeth Stubb, Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2014−2020, http://edelfelt.sls.fi/.

En frånvarandes samtal med en frånvarande. Bröderna Daniel, Carl och Gustav Gyldenstolpes brev till Nils Gyldenstolpe 1660–1679. Utgåva av latinsk text i urval, översättning samt inledning av Annika Ström, Stockholm: Södertörns högskola 2017, https://bibl.sh.se/skriftserier/hogskolans_skriftserier/En_franvarandes_samtal_med_en_franvarande/diva2_1149989.aspx.

*

Henrika Tandefelt & Maria Vainio-Kurtakko, ”Barnen, barnsjukdomarna och arkivets glömda tabeller”, Källan 2013: 2, Svenska litteratursällskapet i Finland, https://www.sls.fi/sv/utgivning/kallan-20132

Maria Vainio-Kurtakko, ”Terveyden ja onnen ehdot. Avioliitto kahden naisen elämän punaisena lankana”, Kipupisteissä. Sairaus, kulttuuri ja modernisoituva Suomi, toim. Jutta Ahlbäck et al., Turku: UTU 2015, s. 159–194.

Evelina Wilson, Hvad är vårt lif då hälsan saknas? Sjukdom och död i kvinnliga ståndspersoners korrespondens 1808–1852 i Finland, pro gradu-avhandling i historia, Helsingfors universitet 2017, https://helda.helsinki.fi/handle/10138/174362

***

Henrika Tandefelt är tillförordnad universitetslektor i historia. Hon har gett ut böcker och artiklar om 1700-talets och det tidiga 1800-talets politiska kultur, 1800-talets herrgårdskultur och adel samt författare och författarorganisering. Hon arbetar för närvarande tillsammans med Maria Vainio-Kurtakko med en bok om äktenskapsstrategier, normer och känslor i släktkretsen von Born-de la Chapelle-Edelfelt under 1800-talets andra hälft.

Jorge Aguilera López: The King as a symbol of Justice

|

Looking for information on galleys and other data for my research, I have come across a document that we could say talks about justice and prisoners’ rights. As the document is short and forceful, I have thought it would be a good idea to present it to you.

The king was the embodiment of justice during the Old Regime. He was seen as the perfect judge and for this reason the figure of the ”righteous king” is a recurring entity in the literature of the Spanish Golden Age. Royal justice contrasted with lordly justice. This last one was applied by a feudal lord within his demarcation and in short, it was much more capricious and unfair. In general, for serfs / subjects, it was much worse to be under lordly jurisdiction than royal and that is why many municipalities tried to ”buy their freedom” from their lords to be under royal rule. Just as my hometown Lloret de Mar did on the late date of 1790, when it wanted to compensate with 8,000 pounds to their lord, the Bishop of Girona, for the loss of his rights (the lawsuit was successfully resolved for the people of Lloret in 1802).

General Archive of the Crown of Aragon (ACA), C, Reg. Núm. 3901, ff. 215r. and 216v.

Although lordly abuses and atrocities (evil customs, mals usos) were much more characteristic during the medieval period (let’s remember the famous remences peasant revolts against lordly mals usos in Late Medieval Catalonia), in the Early Modern Age those abuses continued to exist. This is where the document comes in. King Philip II wrote to his viceroy of Aragon in 1561, that through different officers he had received information about:

the excesses and mistreatment that are done in the lands of barons to prisoners due to bad jails, harsh modes of prisons and other things witnessed with these prisoners in such a way that some of them have lost their feet from being in stocks [traps] and others have died and have been badly treated by uncomfortable and cruel prisons and dungeons (…) which many barons have on their lands (…). And because the prisons are not for punishment but for custody, and it is not fair that the unfortunate prisoners are compelled in so many ways, we command you to visit and examine the mentioned prisons in accordance with the Royal Pragmatics and to reform them as appropriate so that people no longer be mistreated (…), [for] being dangerous to the health and life of the people, and closing the other jails, prisons and stocks that seem rough and harsh to you and that cannot be humanely suffered”. (General Archive of the Crown of Aragon (ACA), C, Reg. Núm. 3901, ff. 215r. and 216v.)

It sounds pretty cool for the time, doesn’t it? But hey, remember that around this same time, the same king in need of rowers for his galleys amended the laws so that almost all the sentences condemned the “fit criminals” (men from 17 years old, without physical defects) to row in the galleys. Those criminals included not only murderers, rapists and thieves, but also beggars, gypsies, homosexuals or adulterers.

Jorge Aguilera López is a doctoral student who studies the Royal Shipyard of Barcelona, its activity and its European long distance trade connections all over Europe, including the Nordic kingdoms.