Miten aineisto on hankittu ja mistä se muodostuu? 

Syksyllä 2003 Rainio vieraili luokkahuoneessa säännöllisesti. Tässä vaiheessa hän ei vielä videoinut toimintaa vaan käytti osallistuvaa havainnointia ja kirjoitti kenttämuistiinpanoja säännöllisesti. 

Kun leikkimaailma aloitettiin tammikuussa 2004, Rainio (2010) vietti keskiviikko– ja torstaiaamut (päivät, jotka oli varattu leikkimaailmapedagogiikkaa varten) luokassa viiden kuukauden ajan. Hänellä oli 1-2 videokameraa mukanaan joka kerta ja hän videoi koko projektin. (Rainio, 2010, 46.) 

Tämän lisäksi Rainio (2010) äänitti kokoukset, jotka opettajat pitivät joka torstaiaamu leikkimaailman jälkeen. Rainiolla oli aktiivinen rooli näissä suunnittelu- ja arviointikokouksissa. Hän osallistui opettajien keskusteluun ja joskus ehdotti ideoita, joiden avulla leikkimaailmaa voisi edelleen kehittää. (Rainio, 2010, 46.) 

Videomateriaalista ja muistiinpanoista koostui tutkimuksen pääsääntöinen aineisto. Videomateriaali koostuu lasten ja aikuisten leikkihetkistä, yhteisistä keskustelutuokioista sekä keskusteluista. Tutkimuksen aineisto koostuu ainoastaan leikkimaailmaan liittyvistä asioista, eikä siihen ole otettu mukaan havaintoja leikkimaailma -hetkien ulkopuolelta. (Rainio, 2010, 46.) 

Rainion (2010) tutkimuksen aineisto muodostuu seuraavanlaisesti: 

• 60 tuntia videotaltiointia, kenttämuistiinpanot sekä kenttäpäiväkirja 
• Opettajien väliset viikoittaiset tapaamiset videoitiin ja käännettiin tekstimuotoon. Yhteensä n. 200 sivua käännettiin tekstiksi. 
• Lasten kanssa tehdyt haastattelut sekä keskustelut lasten kanssa, joista tehtiin muistiinpanot. 
• Neljä valokuvaa lasten tekemistä koulupäiväkirjoista. Koulupäiväkirjat olivat tehtävä, joihin lapset kirjoittivat päivän tapahtumat ylös. 
• Avainasemassa olevan opettajan kanssa maaliskuussa 2016 suoritettu haastattelu. Haastattelu suoritettiin stimuloituna muistamisena, joka antaa opettajalle mahdollisuuden selittää toimintaansa (Mackey & Gass, 2005; Sime, 2006; Slough, 2001). 
• Lisäaineistona oli valokuvia piirroksista, rekvisiitasta, taideteoksista ja muista materiaaleista, joita valmistettiin projektia varten. Lisäaineistoa ei kuitenkaan käytetty analyysivaiheessa. (Rainio, 2010, 47.) 

Tutkimuskysymykset 

Rainion (2010) tutkimuksessa keskitytään neljään toisiinsa kietoutuvaan tutkimuskysymykseen, joihin aineiston pohjalta vastataan. Tutkimus koostuu neljästä artikkelista, joista jokainen vastaa tutkimuskysymyksiin eri näkökulmasta muodostaen yhtenäisen kokonaisuuden. (Rainio, 2010, 57-58.) 

 Tutkimuskysymykset ovat: 

1. Kuinka lapset soveltavat omaa toimijuuttaan leikkimaailmassa? 
2. Miten lasten toimijuus muuttuu tutkimuksen aikana? 
3. Mitkä ovat leikkimaailmapedagogiikan mahdollisuudet ja haasteet lasten toimijuuden luomisessa? 
4. Miten opettajat ja lapset kohtasivat ja käsittelivät leikkimaailmassa syntyvän kontrollin ja vapauden välisen ristiriidan? (Rainio, 2010, 57-58.) 

Artikkeli I tarkastelee kahta ensimmäistä tutkimuskysymystä yksittäisen pojan toimijuuden kautta, kun artikkelissa II näkökulma on sukupuoliorientoitunut ja lisäksi fokus on mielensisäisessä toimijuudessa. Kolmatta kysymystä lähestytään erityisesti artikkeleissa III ja IV oppilaiden ja opettajan välisen jaetun toimijuuden perspektiivistä sekä opettajan näkökulmasta. I ja IV artikkelissa Rainio (2010) pureutuu neljänteen kysymykseen, miten opettajat ja lapset kohtasivat ja käsittelivät leikkimaailman synnyttämän kontrollin ja vapauden välisen ristiriidan. (Rainio, 2010, 57-58.) 

Aineistonhankinnan instrumentit 

Tutkimus aloitettiin ensin tutkimuslupapyynnöillä kaupungille sekä vanhemmille (Rainio, 2010, 130). Rehtorin sekä lasten kysely ja suostumus tehtiin suullisesti. Videoinnin aikana Rainio (2010) merkitsi ylös tärkeitä kohtauksia ja niiden aikaleimat, jotta voisi palata ja järjestää videotallenteet helpommin. 

Rainion ja opettajien väliset tapaamiset litterointiin, jotta niitä oli helpompi käsitellä. Kun Rainiolle ilmeni mielenkiintoinen kohtaus tai tapahtuma, hän käsitteli ainoastaan siihen liittyvää videomateriaalia (esim. Saran ja Helenin tapaus), joten videoinnin editointi aikajanassa auttoi havainnoimaan tiettyjä tapahtumia (Rainio, 2010, 65). 

Kohtauksien tulkinnassa hän käytti taulukoita, jotta voisi konkreettisesti nähdä yksittäisten lasten kehityksiä leikkimaailman toiminnassa. Tämä on laadullinen kertomus tutkimuksen kehityksestä MICRO-vuorovaikutuksessa (Rainio, 2010, 69). Haastattelut olivat enemmän keskustelua opettajan ja tutkijan välillä, jolloin he jakoivat ideoita ja omia havainnointeja (Rainio, 2010, 46). Havainnoinnin aikana tutkija teki muistiinpanoja, mutta leikkimaailman toiminnan ollessa vilkasta, videointi oli kuitenkin parempi keino havainnoida tilanteita. 

Kuinka hyvin aineistolla on päästy käsiksi tutkittavaan ilmiöön?  

Helenin ja Saran tapaus osoittaa, että pedagoginen ristiriita tulee hyvin esiin videoinnin ja haastattelun yhdistelmässä. Tyttöjen esimerkissä heidän sisäinen toimijuutensa tuli aidosti näkyväksi vasta haastattelujen myötä, siksi juuri aineiston erilaiset tutkimusinstrumentit tukivat ilmiöön käsiksi pääsyä.  

Anna Rainio kertoi tutkijahaastattelussa videoinnin rajoitteena olleen, että kaikki mielenkiintoiset tilanteet ilmiöön liittyen eivät aina tallentuneet videolle eivätkä siten tulleet havainnoinnin kohteeksi. Kun opettajia oli useita tutkijan lisäksi, kaikki aikuiset pystyivät kuitenkin tuomaan esiin havaintojaan, mikä helpotti tutkimuksen kannalta mielenkiintoisen aineiston keräämistä. 

Mietimme, onko videoiminen lopulta hyvä tapa saada tietoa jostain ilmiöstä. Voiko kameran edessä oleminen vaikuttaa ihmisiin jollain tavalla, joka estää luonnollisen tilanteen tutkimisen? Ajatus heräsi kohdasta, jossa yhden lapsen vanhemmat eivät olleet antaneet lupaa lapsen kuvaamiseen, mutta tämä kyseinen lapsi halusi koko ajan kameran eteen. (Rainio, 2010, 47). 

Tutkimuksesta julkaistun artikkelin The dialectics of agency in educational ethnography lopussa Rainio ja Hilppö (2017) toteavat, että leikkimaailmapedagogiikan tavoite lisätä lasten vapautta toimijuuteen teki entistä haastavammaksi opettajille sen, että kaikki lapset saisivat toimia yhtä vapaasti (Rainio & Hilppö, 2017, 91). Michel Foucault, ranskalainen filosofi ja historioitsija, on väittänyt, että “vallan määrä on vakio” (Kekkonen, luento, 12.11.2007). Foucault’n väitteen pohjalta mietimme, voiko tietyn yhden ryhmän jäsenen tai ryhmän osan vapauden lisääminen vaikuttaa niin, että toisilla ryhmän jäsenillä tai ryhmän osalla vaikutusmahdollisuudet kapenevat entisestään. Tuleeko tällainen tiettyjen lasten vapauden lisääminen itse asiassa luoneeksi enemmän vapauden ja kontrollin ristiriitoja muille, kuin jokaisen lapsen ollessa suhteellisesti vähemmän vapaa toimija? Tässä varmaan leikkimaailmaan osallistuvilla opettajilla on suuri merkitys; kuinka tasapuolisesti he havaitsevat lasten aloitteita ja vastaavat niihin.  

Olisiko tutkimus voinut olla enemmän lapsinäkökulmasta?

Lähteet

Mackey, A., & Gass, S. M. (2005). Second language research: methodology and design. Mahwah New Jersey: Lawrence Erlbaum Associates, Inc. 

Rainio, A. P. (2010). Lionhearts of the playworld: An ethnographic case study of the development of agency in play pedagogy. Helsinki: University of Helsinki. 

Rainio, A., & Hilppö, J. (2017). The dialectics of agency in educational ethnography. Ethnography and Education, 12(1), 78 94. https://doi.org/10.1080/17457823.2016.1159971 

Sime, D. (2006). What do learners make of teachers’ gestures in the language classroom? International Review of Applied Linguistics in Language Teaching, 44(2), 211-230. 

Slough, L. (2001). Using Stimulated Recall in classroom observation and professional development. Paper presented 

Kekkonen, J. (2007) Henkilökohtainen tiedonanto. Oikeushistorian luento. Helsingin yliopisto 12.11.2007. 

Heippa ja ihanaa torstaita kaikille!

Tänään meidän blogikirjoituksemme koskee kurssilla tähän mennessä tehtyjä oppimistehtäviä ja miten olemme ne toteuttaneet. Kurssi on luonteeltaan hyvin itsenäisesti suoritettavaa ja ryhmässä pitää lähes kaikki tieto selvittää itse ja se auttaakin asioiden oppimista paremmin.

Kuten ryhmämme blogiviikon ensimmäisessä postauksessa kerrottiin, meidän piti ensimmäisenä tehtävänä miettiä ja suunnitella miten toteuttaisimme tutkimuksen lööpin pohjalta. Meidän tutkimussuunnitelmamme olisi ollut haastava toteuttaa, joten nyt tutkijatapaamisen ja uusien oppien perusteella lähtisimme toteuttamaan tutkimusta yksinkertaisemmin parempien tulosten saavuttamiseksi.

Toisessa oppimistehtävässä tuli syventyä tutkimukseemme ja sen perusteella kehittää kysymyksiä tulevaa tutkijatapaamista varten. Saimme helposti kasaan yli 15 kysymystä, sillä tutkimuksemme on englanniksi, joten epäselviä kohtia oli yllättävän paljon. Tässä vaiheessa saimme tietää, että tutkijamme on kiireinen uuden tutkimuksen parissa, emmekä sen takia ehdi tavata häntä ennen seuraavaa lähitapaamista. Tutkijamme uusi tutkimus sai mielenkiintomme heräämään, ja halusimmekin myös kysyä mitä hänen uusi tutkimuksensa käsittelee.

Saimme kolmannen oppimistehtävän ennen tutkijatapaamistamme. Tehtävässä tuli pohtia tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ja tutkimuksen teoreettista näkökulmaa. Saimme näihin kysymyksiin vastaukset seuraavan päivän tutkijatapaamisesta. Tutkijamme antoi meille myös väitöskirjansa suomenkielisen tiivistelmän tutkimuksestaan ja se helpotti tutkimuksen yksityiskohtien ymmärtämistä. Tutkijatapaamisessa saimme todella paljon uutta tietoa tutkimuksen tekemisestä ja sen avulla pystyimme helposti lähteä tekemään seuraavia tehtäviä.

Neljäntenä oppimistehtävänä tuli selvittää tutkimuksen aineiston hankintaa ja aineiston sisältöä. Tutkimuksessa oli selkeästi kerrottu, miten aineisto on hankittu sekä tutkijatapaamisessamme syvensimme tietämystämme asiasta. Tehtävän tekeminen sujui nopeasti, koska kaikki tieto oli helposti saatavilla ja ryhmädynamiikkamme toimii loistavasti.

Tarkempaa tietoa tutkijatapaamisesta ja tutkimuksesta löytyy aikaisemmista blogipostauksistamme (osa 2 ja 3).

Kivaa loppuviikkoa!

–  Julia ja Katri/Ryhmä 14

Tämän viikkoisessa blogitekstissä avaamme, että miten tutkijamme Jaana Pesonen on hankkinut aineistonsa tutkimusta varten. Hänen tutkimuksensa aiheena on Monikulttuurisuudesta Tatun ja Patun Suomessa: Kansallista tarinaa rakentamassa vai uudenlaista suomalaisuutta tuottamassa? Tutkimuksessa pyritään vastaamaan miten määritellä yhtenäisyys ja moninaisuus sekä käsitettä monikulttuurinen lastenkirjallisuus. Pesonen tarkastelee monikulttuurisuutta käsitteenä ja miten tuottaa moninaisuutta ilman epätasa-arvoisia valtasuhteita enemmistön ja vähemmistöjen välille. Aiempi ajatuksemme tutkimusmenetelmästä, ei kohdannut Pesosen aineistoa koska lähdimme pohtimaan tutkimusta eri näkökulmasta. Pohdimme ryhmänä, että meidän menetelmällämme ei olisi päässyt yhtä kattavaan lopputulokseen kuin Jaana Pesonen on päässyt.

Tutkimusaineiston pohjana on käytetty erilaisia haastatteluita kuten puhelinhaastattelu ja sähköpostihaastattelu Tatu ja Patu -kirjasarjan toiselle kirjoittajalle, Aino Havukaiselle.
Muita lähteitä ovat useat monikulttuurisuudesta kertovat lasten kirjat kuten Kuka pelkää mustaa poikaa (Riikonen, T. 1991) ja Pikku Xing (Virtanen, L. 2004). Pesonen on käyttänyt tausta aineistoina myös vanhoja tutkimuksiaan ja maahanmuutosta sekä monikulttuurisuudesta kertovia kirjoja tai tutkimuksia mm. Suomalainen vieraskirja. Kuinka käsitellä monikulttuurisuutta (Huttunen, L., Löytty, O. & Rastas, A. 2005) ja Oulun yliopiston tutkimus ”Sanassa maahanmuuttaja on vähän kitkerä jälkimaku.” Kirjallisen elämän ylirajaistuminen 2000-luvun alun Suomessa (Nissilä, H-L. 2017).
Tatun ja Patun päivitetyn Suomen kirja arvioita (Volotinen, T. 2017) sekä Tatu ja Patu työntouhussa -kirjaa (Havukainen. A, Toivonen, S. 2006) on hyödynnetty tutkimusta tehdessä.
Jaana Pesonen on kerännyt aineistonsa 2017.

Aineisto on laaja ja kattava sekä sen avulla on pystytty pohtimaan moniulotteisesti monikulttuurisuutta, tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta.
Tutkimustulokset, joihin päästään ovat moniselitteisiä eivätkä niin sanotusti kiveen hakattuja faktoja. Pesosta siteeraten ”Tatun ja Patun päivitetty Suomi tuntuukin ehdottavan, että sata vuotiaasta Suomesta saa ja voi olla ylpeä, mutta työtä tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden eteen on tehtävä edelleen.”
Tässä edellä näemme, että ei ole varsinaista yhtä totuutta vaan kaikki on tulkinnan varaista.

Satuilijat

#aineisto

Oppimistehtävässä aloimme selvittämään, miten aineisto on hankittu nimikko tutkijamme Heini Paavolan artikkeliin ”Monikielisten lasten kulttuuri-identiteetin kehitys – varhaiskasvatuksen näkökulma”. Artikkelissa käytetään paljon alan aineistoa muun muassa viittaamalla eri tutkijoiden artikkeleihin ja jo tehtyihin tutkimuksiin. Artikkelin kootut aineistot ovat pitkälti 2000-luvulta. Artikkeli on tyypiltään alan aineistoa kokoava ja pohtii näiden kautta lapsen kulttuuri-identiteetin kehittymistä. Huomasimme, että Paavolan tekstissä ilmenee useaan otteeseen samojen henkilöiden teoksia, kuten esimerkiksi Fred Dervinin tekstejä.

Artikkeli on jaettu neljään eri teemaan: kulttuuri, monikulttuurisuus ja monikielisyys, kulttuuri-identiteetti identiteetin osana ja osallisuus identiteetin muotoutumisen keskiössä.

Johdannossa viitataan Hallin (1996) kehittämään käsitykseen muuttumattomasta kulttuurista, kun taas kulttuuri osiossa kulttuurin käsitettä hahmottelevat ja määrittelevät mm. Raunio ym., (2011) ja Alemanji (2016), Phillips (2010), Piller (2011) sekä Paavola aiemmassa tutkimuksessaan (2007).

Artikkelin taustalla on essentialistinen kulttuurikäsitys, jonka kautta ihmisiä usein luokitellaan kulttuurinsa edustajiksi. Tekstissä pohditaan tämän näkemyksen kautta tarkastelun ongelmia. Essentialistista kulttuurikäsitystä aineistossa kritisoivat mm. Wimmer & Glick Schiller (2002), Saukkonen (2014), Piller (2011), Dervin F., Paavola & Talib M. (2013), Alemanji, (2016) ja Phillips (2010).

Paavola mainitsee monikulttuurisuus ja monikielisyys osiossa: ”Huomionarvoista on kuitenkin se, että uusimmissa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2016) sekä esiopetuksen (2014) ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) ilmaistaan jokaisen oppilaan olevan monikulttuurinen. Näin asiakirjoissa ilmennetään näkemystä siitä, että jokainen ihminen on moninainen ja monikulttuurinen (Dervin, 2014).” Pohdinnassa puhutaan, miten lasten kanssa aiheita voi käsitellä lastenkirjallisuuden kautta. Tämä on hyvä keino nostaa asioita lasten kanssa keskusteluun. Hän käyttää lähdeviitteissä Pesosen (2015) tutkimusta, jossa kerrotaan kirjallisuuden olevan lukijan kulttuurisen kehityksen rikastuttavia.

Artikkeli pyrkii vastaamaan, miten monikielisten lasten kulttuuri-identiteetti kehittyy, erityisesti varhaiskasvatuksen näkökulmasta ja jääkö lapsen yksilölliset ominaisuudet ja piirteet vahvojen yleistävien stereotyyppisten mielikuvien alle. Jos esimerkiksi lapsia arvioidaan heidän oletetun kulttuurinsa kautta ei nähdä, että kaikissa ryhmissä on yksilöiden välillä suuria eroja. Meille mielenkiintoisia teemoja olivat pohdinnat siitä, kuka on monikulttuurinen ja moninainen ja mitä tämä merkitsee yksilön näkökulmasta. Olisi tärkeää kiinnittää huomiota, miten kulttuuri määritetään ja ymmärtää, että se koostuu lukuisista eri tekijöistä. Huomioita tulisi erojen sijaan kiinnittää vastakkainasettelun ja haitallisten mielikuvien poistamiseen sekä siihen, mitä opetamme toisista.

Paavolan artikkeli on hyvä johdatus aiheeseen, mutta kaipaisimme ainakin tämän kurssin sisällön puolesta siihen omaa tutkimusta. Emme esimerkiksi voi kyseisessä tutkimuksessa kertoa käytetyistä instrumenteista yms. koska artikkeli ei raportoi yksittäistä tutkimusta.

Terveisin,
Monikulttuuriset

Tutkimuksemme oli Marja Syrjämäen Enhancing peer interaction during guided play in Finnish integrated special groups, jossa tutkimuskohteena on lasten välinen vuorovaikutus, aikuisten ja lasten välinen vuorovaikutus ja niiden vahvistaminen integroidussa lapsiryhmässä.

Tutkimus tekee näkyväksi yhtä varhaiskasvatuksen olennaisinta ydintä, vuorovaikutusta ja sen merkitystä osana ryhmän aikuisten pedagogista toimintaa. Pohdimme ryhmässä, että vuorovaikutus on kuin kakku, joka paloitellaan pieniksi paloiksi. Nämä palat ovat varhaiskasvattajan pedagogisia keinoja.

Tutkija keräsi kaiken tarvittavan materiaalin itse suomalaisen päiväkodin neljässä eri integroidussa ryhmässä 16 aikuiselta ja noin 50 3-6-vuotiaalta lapselta. Aineistoa täydensi varhaiskasvatuksen aikuisten näkökulma vertaisvuorovaikutuksen merkittävyydestä. Tutkija on suorittanut kyseistä väitöskirjatutkimusta vuodesta 2015, ja vuonna 2018 on julkaistu tutkimuksen artikkeliosa.

Tutkimuksen aineisto muodostui pääasiassa videoinnista, jota suunniteltiin etukäteen hankkimalla kuvauslupia ja sopimalla missä tiloissa kuvataan. Päiväkodin ryhmissä käytiin 3 kertaa videoimassa, ja dataan sisältyi 17 eri leikkihetkeä. Kokonaisuudessaan videoainestoa kertyi hieman yli 17 tuntia, mutta kun aineistosta eroteltiin merkittävät osat, saatiin noin 8h materiaalia. Videoiden lisäksi aineisto koostuu tutkijoiden omasta analyysistä.

Aineisto oli riittävä, ja onnistui tavoitteessaan siinä, että varhaiskasvatuksen opiskelijat ja ammattilaiset pystyvät siihen tutustumaan ja saamaan vinkkejä toimiessaan erityis-varhaiskasvatuksessa ja perusvarhaiskasvatuksessa. Totesimme kuitenkin että jos tutkija olisi käyttänyt kenttäpäiväkirjaa, tutkimusta olisi ollut helpompi jäsennellä ja arvioida, kun kaikki ajatukset on saatu tallennettua jonnekkin. Tutkijatapaamisessa Syrjämäki myös itse reflektoi toimintaansa ja totesi, että olisi ollut hyvä pitää jonkinlaista päiväkirjaa. Hän myös totesi, että aikuisia olisi pitänyt haastatella tarkemmin ja heidän näkemyksiään selvittää.

-Ryhmä 11.
#aineisto

Mukavaa keskiviikkoa!

Blogiviikkomme tässä osassa avaamme hiukan nimikkotutkijamme Annukka Purren tutkimusta ”Constituting play connection with very young children: Adults’ active participation in play”. Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää leikillisen kohtaamisen sekventiaalista rakentumista (eli leikkivuoro, leikkisekvenssi ja leikkiprojekti) sekä aikuisen aktiivista osallistumista leikkiin. Aiempia tutkimuksia, jotka käsittelevät aikuisen aktiivista osallistumista leikkiin useamman lapsen kanssa löytyy niukasti. Erityisesti kun kyse on alle 3-vuotiaista lapsista. Annukka Pursi pyrkii tutkimuksellaan vastaamaan tähän.

Tutkimusaineiston pohjana oli 150 tuntia videoaineistoa, joka oli kerätty vuosien 2015-2016 aikana kunnallisen päiväkodin alle 3-vuotiaiden lasten ryhmässä. Tukimuksen aineistoon valikoitui materiaalia leikillisistä kohtaamisista, joihin sisältyi kuvitteluleikkiä ja aikuisen osallistumista leikillisen kohtaamisen rakentamiseeen ja ylläpitämiseen. Tutkimuskysymykset rakentuivat kerätyn aineiston pohjalta.

Nämä tutkimuskysymykset ovat:

1. Miten aikuisten ja lasten väliset leikilliset kohtaamiset rakentuvat sekventiaalisesti?
   ”How is joint make-believe play between adult and very young children sequentially organized?”
2. Miten aikuisen aktiivinen osallistuminen sovittuu lasten toimintaan leikillisessä kohtaamisessa?
   “How does adult active participation align with very young children’s actions in joint make-believe play?” 

Tutkimuksesta selvisi, että ryhmässä leikillisen kohtaamisen rakentaminen ja ylläpitäminen vaativat aikuiselta suuntautumista yhteisen ymmärryksen rakentamiseen, sekä aikuisen havainnointia lasten leikkivuoroista ja omien vuorojen ajoittamisesta ja sovittamisesta lasten vuoroihin. Aikuisen leikkivuorot ovat multimodaalisia (eli eleiden, katseiden, tunneviestien ja puheen hienovaraista koordinointia) ja kerroksellisia (eli yksittäinen leikkivuoro toimittaa samanaikaisesti useampaa toimintoa). Multimoduaalisuus ja kerroksellisuus aikuisen leikkivuoroissa näkyy ryhmätilanteissa esim. osa lapsista vastaa aikuisen leikkovuoroihin liittyen leikkiin, mutta osa lapsista ei tavoita heti aikuisen vuoron leikillisyyttä. Tällöin aikuinen leikkivuoroissaan sekä ylläpitää ja kehittelee leikillistä kohtaamista eteenpäin leikissä jo olevien kanssa, että rakentaa, vahvistaa ja korjaa yhteistä ymmärrystä niiden kanssa, jotka eivät ole leikissä.

Tässä blogikirjoituksessa tiivistimme tukimuksen sisällön pääpiirteitä. Tutkimus oli erittäin mielenkiintoinen, mutta englanninksi kirjoitetun muotonsa vuoksi toisinaan hiukan haastavaa. Tutustuimme nimikkotutkijamme väitöskirjaan ”Yhteisen ymmärryksen rakentuminen aikuisten ja lasten välisessä leikissä” (2019), mikä aukaisi tutkimuksen sisältöä meille.

– Juulia & Susanna (ryhmä 14)