Kuva: Veikko Somerpuro
Miten tutkija löytää totuuden ja miten toteutuu oikeus, kun kansanmurhasta on jäljellä vain joukkohautoja?
Vastaajana professori Helena Ranta Hjelt-instituutin oikeuslääketieteen osastolta.
Joukkohautojen avaaminen antaa tutkijoille paljon tietoa edellyttäen, ettei niitä ole häiritty. Vainajien kuolinsyyn ja kuolintavan selvittäminen ovat ensisijaisia tehtäviä, samoin myös tiedon kerääminen tunnistamista varten.
On tärkeää, että kaikki mahdollinen tieto kerätään ja dokumentoidaan haudan avaamisen yhteydessä. Jokainen tutkimusvaihe on voitava verifioida myöhemmin mahdollisissa oikeusprosesseissa ja kuka/ketkä ovat niihin osallistuneet (chain of custody).
Löytöjen analysointi hyödyntäen erilaisia tutkimusmenetelmiä on tarpeen tehdä turvallisissa oloissa. Käytännössä se tarkoittaa näytteiden siirtämistä maasta pois. Kansallinen lainsäädäntö tai maan viranomaiset voivat asettaa tälle esteitä, ja siksi olemme joskus salakuljettaneet näytteitä Suomeen. Totuuden löytäminen, edes osittain, edellyttää sitkeää puurtamista ja innovatiivista menetelmien soveltamista.
Oikeuden toteutuminen onkin paljon vaikeampi kysymys. Kun maan oma oikeusjärjestelmä on joko osittain tai kokonaan romahtanut, kansalaisten luottamus viranomaisiin on kadonnut.
Siirtymävaiheen oikeusjärjestelyjen tarkoituksena on taata uhrien oikeudet ja saattaa ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneet edesvastuuseen teoistaan. Jos hallinnossa on mukana edelleen henkilöitä, joilla on ”verta käsissään”, hyvätkin pyrkimykset kansalliseen sovintoon epäonnistuvat.
Valitettavasti monissa maissa on säädetty hyvissä ajoin armahduslakeja, jotka vapauttavat esimerkiksi sotilashenkilöitä edesvastuusta. Tutkijat eivät voi vaikuttaa tähän.
Lopuksi haluan vielä korostaa, että vaikka me tietäisimme mitä on tapahtunut ja pystyisimme sen todistamaan, poliittisista syistä voi olla mahdotonta hyväksyä tosiasioita. Tästä hyvinä, tai huonoina, esimerkkeinä olkoot armenialaisten kansanmurha 1910-luvulla ja Katynin tapahtumat 2. maailmansodan aikana. Virallinen Turkki ei vieläkään tunnusta edellistä, ja virallinen Venäjä myönsi vasta 1990-luvulla jälkimmäisen.