Sofi Oksaselle Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto

Helsingin Sanomat – 30.3.2010

Kirjailija Sofi Oksanen Tallinnassa viime joulukuussa.

Kirjailija Sofi Oksanen Tallinnassa viime joulukuussa. -Toomas Volmer

Sofi Oksanen on voittanut Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon romaanillaan Puhdistus. Palkintoa tavoitteli kaikkiaan 11 kaunokirjallista teosta. Palkinnon suuruus on 47 000 euroa, ja se luovutetaan Reykjavikissa marraskuussa.

Palkintoperusteissa romaania kiitetään muun muassa ajattomista teemoista ja kouraisevasta kielestä: “Puhdistus sijoittuu Viroon ja kulkee kahdella aikatasolla, mutta sen aiheet – rakkaus, petos, valta ja avuttomuus – ovat ajattomia. Puhdistus väreilee jännityksestä: vaietut salaisuudet ja mitä häpeällisimmät teot leviävät kuin rihmasto läpi kirjan ja pakottavat lukemaan.” “Oksanen kuvaa harvinaisen tarkalla ja kouraisevalla kielellä sitä, miten historia koulii yksilöä ja miten menneisyys on läsnä nykyhetkessä.”

Suomesta ehdolla palkinnon saajaksi oli tänä vuonna myös Monika Fagerholm. Viime vuonna palkinnon voitti norjalaiskirjailija Per Petterson. Suomeen palkinto on myönnetty viimeksi vuonna 2004, jolloin sen sai Kari Hotakainen Juoksuhaudantie-romaanillaan. Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto on jaettu vuodesta 1962 lähtien.

Oksanen on kahminut kolmannella romaanillaan jo aiemmin lukuisia palkintoja. Suomessa ensimmäisenä romaanina sekä Finlandia- ja Runeberg-palkinnot saanutta Puhdistusta on myyty kotimaassa 142 400 kappaletta. Virolainen Postimees-lehti valitsi Oksasen viime vuonna vuoden ihmiseksi. Amerikkalainen kustantaja Grove Press julkaisee teoksen englanninkielisen käännöksen 1. huhtikuuta. Samalla alkaa Sofi Oksasen promootiokiertue Yhdysvalloissa.

Muualla HS.fi:ssä:

Puhdistus-teoksen arvio

* * * * * * *

Puhdistus, la última y muy premiada novela de la autora Sofi Oksanen aún no ha sido traducido al español, pero la anterior –Las vacas de Stalin– sí. La editorial (451 Editores) describe la novela de la siguiente manera:

Las vacas de Stalin
de Sofi Oksanen

Tres mujeres, tres generaciones: La historia de una Europa dividida entre el este y el oeste, el hambre y la bulimia.

Anna no está dispuesta a creer en las malas consecuencias de la bulimia salvaje que padece. ¿Qué puede haber de malo en algo que le provoca un placer comparable al del sexo y hace que se sienta divina? Perdida en sus obsesiones, necesita controlar su destino y no quiere repetir los errores de su madre, Katariina, que huyó de la Estonia soviética a Finlandia y desde entonces malvive entre la paranoia y la amargura. Del otro lado de la frontera, la abuela de Anna, Sofia, subsiste como la memoria descarnada del absurdo estalinista.

Cuando la historia se nos ha grabado en el cuerpo, atravesar la frontera puede ser fatal.

Leave a Reply