97-vuotias Jorma Multanen julkaisee esikoiskirjansa kokemuksistaan Espanjan sisällissodassa. Vesa Oja / HS
Keväällä 1937 Jorma Multanen oli 24-vuotias rahaton oikeustieteen opiskelija Helsingin Puistolasta. Hän oli myös reservin aliluutnantti, ja etsi rahakasta kesätyötä. Tiedossa Multasella oli paikka Suursaaren ravintolan portsarina.
Edellisenä kesänä Espanjassa oli alkanut sisällissota kenraali Francisco Francon fasistien ja punaisten tasavaltalaisten välillä. Sen pelättiin leviävän muualle Eurooppaan, ja Ranskan ja Englannin johdolla ryhdyttiin neuvottelemaan aseviennin estämisestä Espanjaan. Perustettiin Puuttumattomuuskomitea, joka palkkasi eri puolilta Eurooppaa noin 700 miestä tarkastamaan Espanjaan kulkevaa rahtia. Suomesta valvontaupseereiksi valittiin 39 henkilöä.
Multanen oli kielitaidoton, hän tunsi huonosti Espanjan tilanteen, ja hänellä ei ollut tarkkaa kuvaa siitä mitä valvontaupseeri tekee. “Olin lukenut lehdistä, että Saksa ja Italia auttavat Francoa, ja Ranska ja Neuvostoliitto punaisia.” Se riitti. Multanen pestattiin Puuttumattomuuskomitean merivalvontaupseeriksi. Lähtiessään toukokuussa 1937 Turun satamasta kohti Lissabonia, hänellä oli taskussaan viisitoista puntaa. “En tiennyt edes missä Gibraltarin salmi on. Tai tiesin, että se on jossain Euroopan ja Afrikan välissä. Eikä minulla ollut aavistustakaan, mitä teen siellä sodassa. Kuvittelin, että olen hienoilla englantilaisilla sotalaivoilla.”
Nyt siitä on jo 73 vuotta. Korsolainen varatuomari Multanen täytti eilen lauantaina 97 vuotta. Hän on todennäköisesti viimeinen elossa oleva Puuttumattomuuskomitean valvontaupseeri. Hän on myös aika varmasti tämän kevään iäkkäin esikoiskirjailija – ainakin Suomessa –, sillä huomenna maanantaina hän julkaisee kokemuksistaan omakustanteen Suomalaisena Espanjan sisällissodassa.
Merivalvontaupseeri Multanen teki yhteensä 21 laivamatkaa Espanjan sotasatamiin. Tehtävänä oli tarkistaa rahtilaivoja, jotka saapuivat Espanjaan muualta Euroopasta tai Pohjois-Afrikasta. Hän astui laivaan jo sen lähtösatamassa esimerkiksi Marseilles’ssa, Gibraltarissa tai Doverissa, tutki laivan dokumentit ja lastin siinä määrin kuin yksi mies siihen kykenee. Jos laivan lastidokumenteissa luki säilykepurkkeja, ruumassa piti olla niitä, ei esimerkiksi kiväärejä, taistelukaasuja tai kranaatteja joko fasisteille tai tasavaltalaisille joukoille. Myöskään vapaaehtoisia taistelijoita ei Espanjaan saanut kuljettaa. Espanjaan saavuttaessa Multanen nostatti rahtilaivan raakaan eli maston poikkipuuhun ison valkopohjaisen viirin, jossa on kaksi isoa mustaa palloa. Se oli merkki siitä, että laivalla on valvontaupseeri.
Espanjan satamissa Multanen kyykisteli sadoissa ilmapommituksissa, sillä etenkin fasisteja tukeneet Saksa ja Italia harjoittelivat ahkerasti ilmasodankäyntiä Espanjan sisällissodassa. Vaarallisin Multasen tarkastusmatkoista oli vuoden 1938 alussa brittiläisellä Bramhill-aluksella Barcelonan satamaan. Lentokoneet pudottivat pommeja neljään satamassa olleeseen säiliöalukseen ja Bramhill olisi todennäköisesti palanut samassa rytäkässä, jos öljysäiliöt olisivat saaneet täysosuman. “Bramhillin perämies kysyi minulta, että kummalla puolella olen. Sanoin, että totta kai Francon puolella”, Multanen muistelee. “Laivan miehistö oli aivan kauhuissaan. Selitin niille, että meillä Suomessa on ikuinen vihollinen rajan toisella puolen. Ja että meillä on epäisänmaallisia ihmisiä, jotka kannattavat kommunismia.”
Multanen oli tuolloin – ja on edelleen – kenraali Francon ihailija. Siitäkin huolimatta, että Puuttumattomuuskomitean valvontaupseerien tehtävä oli pysyä tiukasti puolueettomina. “Pidin tarkkaan huolta, että tein työni samalla tavalla kaikilla laivoilla.” Multaselle Franco oli eurooppalaisen sivistyksen pelastaja.
Hänen näkemyksensä Euroopan 1900-luvun sotahistoriasta kulkee suurin piirtein näin: ilman Francon fasistien voittoa Espanjassa Stalinin neuvostojoukot olisivat Espanjan kautta päässeet valtaamaan Länsi-Eurooppaa, ja koko maanosa olisi ollut vaarassa jäädä kommunistien jyräämäksi. Toisaalta Franco hyydytti Multasen mukaan myös Hitlerin maailmanvalloituksen, kun hän ei täysimittaisesti liittoutunut akselivaltojen kanssa.
“Franco oli maailman viisain, etevin ja etenkin juonikkain valtiomies”, Multanen sanoo. Mutta älkää nyt ymmärtäkö väärin. Ei Multanen ole arjessaan mikään Korson kiihkein fasisti. Sanottaisiinko, että hän on enemmänkin vannoutunut kommunismin vastustaja, joka on ollut kahdessa sodassa Neuvostoliittoa vastaan.
Suomalaisia seikkaili Espanjan sisällissodassa aika paljon. Punaisten puolella taisteli 72 suomensuomalaista, 78 amerikansuomalaista, 73 kanadansuomalaista ja kaksi suomalaista Neuvostoliitosta. Fasistien joukoissa soti neljätoista suomalaista. Se oli surullinen sota myös suomalaisille, sillä heistä lähes joka kolmas kuoli. Enää kaksi heistä on elossa, tasavaltalaisten riveissä taistelleet amerikansuomalaiset Matti Mattsson, 93, ja Jules Päiviö, 92.
Kirjassaan Multanen kertoo tapaamastaan Mikkola-nimisestä tasavaltalaisesta, joka oli Kuolemajärven kylästä Karjalan kannakselta. “Hän oli punaisten puolella, annoin hänelle tupakkaakin. Kysyin, mistä hänellä on rahaa. Hän sanoi että me nostamme niiden rahat, jotka kaatuvat. Myöhemmin hän itsekin kaatui.” Multanen piti koko sodan ajan päivittäin tarkkaa päiväkirjaa. Hän muistaakin sisällissodan yksityiskohtia ja tunnelmia hämmästyttävän hyvin. Sellaisia, että punaisten satamissa oli aina pimeää. “Niistä ei voinut ostaa mitään, paitsi mustasta pörssistä josta sai ihan mitä tahansa. Hienoimpia suklaita ja sikareita, mutta siihen tarvittiin hirveästi rahaa.”
Valvontaupseereille maksettiin hyvää palkkaa: 450 puntaa kuukaudessa, majoitus ja ruoka. Oli työssä tosin riskinsäkin. Kun Multanen jumittui Tarragonan satamaan kahdeksi viikoksi, hän laski yhteensä 44 ilmapommitusta. Muita vaarallisia satamia olivat ainakin Barcelona, Valencia, Alicante ja Almeria. “Minä en ole missään tapauksessa mikään rohkea mies, kartan väkivaltaa. Kun lentokoneet tulivat, ei voinut kuin painua mahdollisimman matalalle laivan kantta vasten”, Multanen sanoo.
Merivalvontaupseereja kuoli Espanjan sisällissodassa yhteensä 14. Suomalaiset selvisivät pikkuvammoilla. “Meillä oli korvaustaksat kuin lihakauppiaalla”, Multanen muistelee. “Jos meni yksi silmä, siitä sai 500 puntaa. Kahdesta sai tuhat puntaa. Jaloista sai samoin 500 puntaa ja käsistä. Se oli melko kaukana nykyisistä vakuutusyhtiöiden arviointihinnoista.”
Luksusta työ oli silloin, kun ei oltu Espanjan sotasatamissa. Valvontaupseerit pukeutuivat keikarimaisiin siviiliasuihin, söivät laivojen kapteenien pöydässä ja saivat parhaimmat hytit. Marseilles’ssa Multanen vei paikallisen daamin oopperaan katsomaan Samson et Dalilaa. “Minkkiturkkisen rouvan” kanssa hän teki Citroënilla autoreissun Pyreneillä. Toisen kerran hän vei Marseilles’n oopperaan toisen paikallisen naisen katsomaan Figaron häitä.
Kapteenien pöydissä syötiin ja juotiin hyvin. Miehistöissä taas oli Multasen mukaan paljon “tokkuraisia ja öriseviä kompuroitsijoita, kännistä päällystöä ja miehistöä, laulunhoilotusta, pientä tappelun nujakkaa sekä haitarin ja huuliharpun soittelua”.
Sekoilua tosin oli myös Puuttumattomuuskomitean asevientivalvonta. Multanen sanoo suoraan, että se oli “humpuukihommaa”. Espanjan rajat todella vuotivat kuin seula. Kiväärejä, kranaatteja, taistelukaasuja ja sotilaita virtasi erityisesti Italiasta, Saksasta, Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta. “Ei meillä ollut keinoja valvontaan”, Multanen sanoo. “Italialaiset olivat pahimpia, he toivat Punaisen Ristin sairaalalaivoilla sotatarvikkeita Espanjaan.” Itse hän ei löytänyt kertaakaan tarkastamiltaan laivoilta kiellettyä lastia, mutta ei hän sellaista voi vannoa, etteikö laivojen ruumassa olisi joskus jotain ollutkin. Mutta kun ei yksi mies isoa rahtilaivaa kovin helposti nuohoa.
Huhtikuussa 1939 tasavaltalaiset antautuivat Francon fasisteille. Yhteensä noin 500 000 ihmistä oli kuollut sodan seurauksena, Espanjassa alkoi lähes neljäkymmentä vuotta kestänyt Francon diktatuuri. Muu Eurooppa otti Espanjasta vauhtia toiseen maailmansotaa, joka alkoi syyskuussa 1939.
Multanen oli palannut Suomeen huhtikuussa 1939. Kesällä hänet kutsuttiin laivaston reserveihin, talvisota oli muutaman kuukauden päässä. Ja pian sauhuttiin jo jatkosodassa. Omissa sodissammekin Multanen oli enemmän tarkkailuasemissa laivoilla kuin rintamalla. Hänestä tehtiin jäänsärkijän päällikkö.
* * * * * *
Lue myös kanadansuomalaisen Jules Päiviö kokemuksista Espanjan sisällissodassa (Päiviö taisteli siis tasavaltalaisten riveissä):
Espanjan puolesta
Toisen maailmansodan syttyessä 22-vuotiasta Jules Päiviötä ei päästetty Eurooppaan sotimaan fasismia vastaan, koska hän oli jo käynyt Euroopassa sotimassa fasismia vastaan. (Voima 10/2007)
Jules Päiviön ja muiden Kanadan suomalaisten kokemuksista on myös tehty dokumenttielokuva To My Son In Spain: Finnish Canadians in the Spanish Civil War /Pojalleni Espanjassa: Kanadan suomalaiset Espanjan sisällissodassa (Dave Clement & Saku Pinta, 2009). Lue elokuvasta lisää lehdestä Vapaa sana. Elokuvalla on myös oma Facebook-ryhmä.
