Tyhmännäköisestä karamellipaperista

Eurostat julkisti viime viikon torstaina syyskuun alustavat inflaatioluvut. Ne kertovat, että euroalueen kuluttajahinnat kohosivat vuoden takaisesta keskimäärin 0,3 %. Hintataso alentui viidessä euromaassa: Espanjassa, Italiassa, Kreikassa, Sloveniassa ja Slovakiassa. Lisäksi inflaatio oli nollassa Kyproksella ja Portugalissa.

Euroopan keskuspankille (EKP) säädetty päätehtävä on hintatason vakauden ylläpitäminen euroalueella. Tarkemmin sanoen tehtävä on määritelty seuraavasti: ”EKP:n neuvosto pyrkii pitämään inflaatiovauhdin hieman alle 2 prosentissa keskipitkällä aikavälillä.” On tietenkin tulkinnanvaraista, kuinka paljon ”hieman” on, mutta ei sitä sentään kokonaiseen prosenttiyksikköön voi venyttää. EKP on siis epäonnistunut päätehtävässään viimeisen vuoden aikana, kuten alla oleva kuvio kertoo.

Deflaatiovaara2

Taloustoimittaja Steve Liesman tiivistää minuuttiin deflaation haittatekijöitä: rahapolitiikka käy hankalaksi, ostopäätöksiä lykätään, varallisuuesineiden arvot ja palkat voivat alentua. Hintojen laskun jatkuminen ei tietenkään johda siihen, että kuluttaja lykkäisi päivittäisen kevytmaitonsa oston seuraavalle vuodelle, mutta jos hän hankkimassa asuntoa, inflaatio-odotuksilla on merkitystä.

Taloushistorian varottavin esimerkki deflaation haitoista löytyy 1930-luvun lamasta, kuten toisaalla kirjoitin. Kulutuksen ja investointien lykkäämisen lisäksi deflaation kirouksiin kuuluvat velallisille aiheutuvat vaikeudet. Reaalikorko nousee, ja koska velkojen nimellisarvo ei alene hintojen mukana, niiden reaaliarvo – alentuviin tuloihin sekä varallisuusarvoihin suhteutettuna – nousee. Tähän ilmiöön kiinnitti 1930-luvun laman aikaan huomiota taloustieteilijä Irving Fisher, joka selitti velkadeflaatioteoriallaan (1933) laman syvyyttä.

Meillä velkadeflaatiomekanismista kärsivät 1930-luvulla erityisesti maanviljelijät. Maa- ja metsätaloustuotteiden hintojen laskiessa reaalinen velkarasitus kasvoi. Tiloja pakkohuutokaupattiin.Monesta isännästä tuli isännän varjo. Demokratia oli vaakalaudalla, kun oikeistoradikaalinen Lapuan liike vahvistui muun muassa hyödyntämällä poliittisesti maanviljelijöiden taloudellisia vaikeuksia.

Pentti Haanpää kuvaa velkadeflaatiomekanismia 1930-luvun alun Suomen maaseudulla novellikokoelmassaan Ilmeitä isänmaan kasvoilla. Velkaantuneet talonpojat saivat karvaasti huomata miten raha, ”tuo tyhmännäköinen karamellipaperi oli kohonnut arvoonsa”. Lainarahat ”olivat kiinni peltosaroissa, huoneen seinissä, ties missä. Ne eivät muuttunetkaan uudelleen markoiksi. Voikilojen hinta putosi, työtinkien maksut syrjäansioissa kävivät yhä pilkallisemman pieniksi.” Velkojen markkamääräinen arvo ei tietenkään muuttunut minnekään, vaikka maanviljelijän myyntituotteiden hinnat ja sivutyöansiot alentuivat. Tässä mielessä raha siis kohosi arvossaan.

EKP:n pääjohtaja Mario Draghi on puhunut deflaation tai hyvin matalan inflaation vaaroista. Varoituksen sanoja on kuultu myös Kansainvälisestä valuuttarahastosta (IMF). Vaikka raha on nyt siinä mielessä halpaa, että lainakorot ovat alhaalla, se ei auta, jos hintakehitys painuu pakkasen puolelle ja kasvu- ja tuotto-odotukset heikkenevät. Tyhmännäköisen karamellipaperin arvon kohoaminen on, IMF:n pääjohtajan Christine Lagarden sanoin, maailmantaloutta uhkaava hirviö, jota ei saa päästää riehumaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *