Borgia odotellessa

Pääministeri Alexander Stubb on tilannut Ruotsin valtionvarainministerinä viimeiset kahdeksan vuotta toimineelta Anders Borgilta raportin niistä keinoista, joilla Suomen talous käännetään uuteen nousuun. Borgin aisaparina ”Suomen talouspolitiikan lähivuosien linjauksia hahmottelevan raportin” laadinnassa toimii Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen. Kaksikolta odotetaan ehdotuksia Suomen talouden kääntämisestä nousuun. ”Läheltä ei aina välttämättä näe tarpeeksi kauas”, perusteli pääministeri Stubb raportin tilaamista Borgilta. Maantieteellisen etäisyyden lisäksi tämä pätee myös ajalliseen, joten otetaan vauhtia 1800-luvulta.

Suomen ja Ruotsin taloudellista suorituskykyä voidaan verrata henkeä kohden lasketulla bruttokansantuotteella aina vuodesta 1860 lähtien. Angus Maddisonin (1926–2010) aloittamaa työtä jatkavan Maddison-projektin ajantasaisen tietokannan ja Maailmanpankin tietokannan perusteella piirtyy alla olevan kuvion näköinen vertailu viimeisen 150 vuoden kehityksestä. Sen mukaan Suomen bkt asukasta kohden oli 1800-luvun lopulla noin 80 % Ruotsin tasosta, mutta laski jo ennen ensimmäistä maailmansotaa 70 prosentin pintaan.

Ensimmäisen maailmansodan vuosina Ruotsi säästyi kaikilta niiltä onnettomuuksilta, jotka Venäjän keisarikunnan romahdus Suomelle aiheutti. Näin elintasoero Suomeen revähti ennätyksellisen suureksi. Kun Suomen talous palautui maailman- ja sisällissodan kriisistä, Suomen kansatuote henkeä kohden nousi noin 70 prosenttiin Ruotsin tasosta. Voidaan aiheellisesti epäillä, oliko ero 1800-luvun lopun ja 1920-luvun välillä todellakin näin suuri. Sivuutan nyt kuitenkin tämän ongelman, joka liittyy käytettyyn mittayksikköön (vuoden 1990 ostovoimapariteettikorjattu dollari, huh!). Palaan tähän, kunhan Ilkka Nummelan kanssa tekemäni tutkimus valmistuu.

1930-luvun lopulla Suomen kansantuote henkeä kohden oli hieman yli 70 % Ruotsin tasosta. Sitten tuli toinen maailmansota, ja jälleen Ruotsi otti kaulaa suhteessa Suomeen. Nopeasta talouskasvusta huolimatta Suomi oli 1960-luvun alussa vain 1930-luvun lopun tasolla, kun sen bruttokansantuotetta henkeä kohden verrataan Ruotsiin.

1970- ja 1980-luku olivat kansantalouksien Suomi–Ruotsi maaottelussa Suomelle voitollista aikaa. Suomi nousi runsaan 70 prosentin lukemista lähes tasoihin 1980-luvun loppuun mennessä. 1990-luvun alun lama oli syvyydestään huolimatta vain väliaikainen takaisku, sillä lamanjälkeinen nopea talouskasvu nosti Suomen toistamiseen lähes Ruotsin tasolle bkt/asukas-vertailussa vuonna 2008.Tämä kunnia oli ohimenevää, Viime vuonna Suomen bruttokansantuote asukasta kohden oli 88 % Ruotsin tasosta. Nyt ollaan melkein takaisin 1990-luvun alun laman ja 1980-luvun alun lukemissa.

Mistä tämä takapakki johtuu? Borgin kanssa raporttia laativa Vartiainen on toistuvasti (täällä, täällä ja täällä) korostanut etenkin eroa työvoiman tarjonnassa, jonka suotuisampi kehitys selittää Ruotsin tempaiseman etumatkan. Jos työpanos (työtunnit) ei kasva, tulee taloudellinen kasvu vain tuottavuuden (bkt/työtunnit) parantumisesta. Työpanos taas voidaan jakaa kolmen tekijän tuloksi: keskimääräinen vuosityöaika (työtunnit/työlliset), työllisyysaste (työlliset/työikäiset) ja työikäisten osuus väestöstä (työikäiset/väestö). Näin bkt/väestö pilkkoutuu neljän osatekijän tuloksi:

Katsotaan miten nämä tekijät selittävät Suomen ja Ruotsin bkt/asukas-eron revähtämistä vuoden 2008 jälkeen. Jotta erot maiden suhdannetilanteessa ennen kriisiä eivät vaikuttaisi vertailuun, otan lähtökohdaksi vuosien 2004–2008 keskiarvon; tuolloin Suomen ja Ruotsin suhdannetilanne oli – OECD:n tuotantokuilulaskelmien mukaan – suurin piirtein sama. Noina vuosina Suomen bkt asukasta kohden oli 95,7 % Ruotsin tasosta eli 0,957 x Ruotsin bkt/asukas (Maailmanpankin tilaston mukaan, vuoden 2011 hinnoin ostovoimapariteetin mukaan). Suomi/Ruotsi-suhde oli yllämainitun neljän komponentin osalta seuraavanlainen: tuottavuus 0,949, työvuosi 1,054, työllisyysaste 0,934 ja työikäisten osuus 1,018. Toisin sanoen Ruotsin suurempi bkt henkeä kohden johtui ennen kaikkea paremmasta tuottavuudesta ja korkeammasta työllisyysasteesta, sillä työtunnit työllistä kohden ja myös työikäisten väestöosuus olivat Suomessa Ruotsia suuremmat.

Vuonna 2013 Suomi/Ruotsi-suhde oli neljän osatekijän osalta seuraavanlainen: tuottavuus 0,918, työvuosi 1,022, työllisyysaste 0,932 ja työikäisten osuus 1,007. Suomen jälkeenjäänti Ruotsista ei siis johtunut työllisyysasteen suhteellisesta huonontumisesta (se oli suurin piirtein entisen verran Ruotsia alhaisempi), mutta kaikkien muiden osatekijöiden osalta kehitys on ollut Suomen kannalta kielteinen: tuottavuusero Ruotsiin on kasvanut, työikäisten osuus väestöstä on pienentynyt liki naapurimaan tasolle ja työtuntien määrä työllistä kohden on lähentynyt ruotsalaisia lukemia.

Jatkossa yllä olevan tulokaavan viimeinen tekijä (työikäiset/väestö) kehittynee Suomen kannalta epäedullisesti ja painuu Ruotsin tason alapuolelle. Toisesta tekijästä (työtunnit/työlliset) tuskin löytyy keinoa taloudelliseen kiinniottoon. Näin ratkaiseviksi tulevaisuuden kasvutekijöiksi jää tuttu kaksikko: tuottavuus ja työllisyysaste. Ellei Suomen suhteellinen asema Ruotsiin verrattuna kohennu niiden osalta, voimme vain odotella, kun kansantuotteemme henkeä kohden painuu suhteessa Ruotsiin sille tasolla, jolla se oli 1970-luvulla.