Helsingin yliopisto
Pessimisti ei pety, tietää sanonta. Kun pahinta odottaa, voi todellisuus yllättää vain myönteisesti. Niinpä taloushistoriamme lähes surkeinta vuotta viime keväänä ennustaneet voivat vain olla tyytyväisiä, kun ultrasynkät skenaariot eivät käyneetkään toteen. Mutta ei kaltaiseni optimistikaan ole joutunut pettymään. Kirjoitin viime maaliskuun lopulla varovasti, että ”[e]hkä säkkiin pukeutuminen on vielä ennenaikaista”. Uusimpien tilastojen valossa tuokin kuulostaa lähes synkistelyltä, sillä Suomen bruttokansantuote (bkt) supistui viime vuonna ”vain” 2,9 prosenttia. Jatka lukemista ”Olkaamme siis optimisteja!”
Olipa kerran euro
Mitä tämä oikein on: taloutta, politiikkaa vai moraalioppia? Nimittäin Kreikan velkakriisiä koskeva keskustelu ja päätöksenteko. Taloudesta tietenkin pitäisi olla puhe, kun kyse on jopa sadoista miljardeista euroista ja 340-miljoonaisen väestön yhteisestä valuutasta. Mutta jos euroalueen valtiovarainministerien tai valtiojohtajien lasuntojen ohella on kuunnellut ekonomistien kommentteja, ei voi välttyä tunteelta, etteivät taloustieteelliset perustelut ole paljoa painaneet Brysselin päätöksenteossa. Politiikkaa tämä totta kai on mutta ei vain siitä. Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi toissa sunnuntaina (12.7.), että ”tärkein valuutta on menetetty: luottamus” − luottamus Kreikkaan. Taannoisia Brysselin neuvotteluja seuratessa tuntui välillä siltä kuin eläisi Grimmin satua. Ei niitä lapsille siistittyjä versioita vaan alkuperäisiä1, joissa ilkeä äitipuolikuningatar joutuu panemaan tulihehkuiset rautakengät jalkaansa ja tanssimaan kunnes kaatuu kuolleena maahan. Paitsi että nyt rautakenkiin ei joutunutkaan astumaan ilkeä äitipuoli vaan tuo uppiniskainen poika (Kreikka), joka oli pettänyt muun europerheen, valehdellut, laiskotellut, kieltäytynyt leikkauksista ja rakenteellisista uudistuksista. Jatka lukemista ”Olipa kerran euro”