Mistä kasvua?

Euroopan komissio tarkensi kevään talousennusteessaan (5.5.) Euroopan kasvunäkymiä hieman myönteisempään suuntaan. Komissio ennustaa, että EU:n kokonaistuotanto kasvaa tänä vuonna 1,8 % ja ensi vuonna 2,1 %. Euroalueen kasvu jää vaisummaksi: sen arvellaan olevan 1,5 % tänä vuonna ja 1,9 % vuonna 2016. Suomi jää tästäkin jälkeen: komissio arvioi taloutemme kasvavan 0,3 % tänä ja 1,0 % ensi vuonna. Se on vähemmän kuin valtiovarainministeriö kuukausi sitten ennusti (0,5 % ja 1,4 %) ja vähemmän kuin komissio kolme kuukautta sitten arvioi. Komission uusi ennuste ei siis sekään vala uskoa Suomen talouden kasvunäkymiin, joiden historiallista vaisuutta esittelin edellisessä merkinnässäni. Jatkan tässä 15 seuraavan vuoden kasvunäkymien pohdintaa. Jatka lukemista ”Mistä kasvua?”

Kreikka-kortti käytössä

Suomi on pudonnut talouskasvulla mitaten Euroopan jälkijoukkoon. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä Suomen bruttokansantuotteen (bkt) määrä pienentyi 0,3 prosenttia edellisen neljänneksen ja 0,1 prosenttia vuoden 2013 viimeisen neljänneksen bkt:sta. Eurostatin viime viikolla julkistaman tilaston mukaan talouskasvu on tällä hetkellä heikompaa EU-maista vain Italiassa ja Kyproksessa sekä ilmeisesti Kroatiassa, jonka vuoden 2014 viimeisen neljänneksen tiedot puuttuvat. Bkt kasvoi vuoden takaiseen verrattuna jopa Kreikassa, josta näyttää tulleen pelotteluesimerkki suomalaisessa talouspoliittisessa  keskustelussa. Viime viikolla Kreikka-kortin löivät pöytään Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies ja Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Jatka lukemista ”Kreikka-kortti käytössä”