Jonathan Rochkind kirjoitti taannoin Library Journalissa ((Meta)search like Google”. 2/15/2007. http://www.libraryjournal.com/article/CA6413442.html) melko provokatiivisesti siitä, että monihaku punnittiin ja köykäiseksi havaittiin jo iloisella 90-luvulla. Monihakuhan tarkoittaa sitä, että asiakas tekee yhdestä käyttöliittymästä haun, mutta taustalla otetaan yhteys useisiin etätietokantoihin enemmän tai vähemmän standardeja rajapintoja (Z30.50, SRU) käyttäen. Eri kannoista saadut tulokset sitten esitetään asiakkaalle kerralla ja yhtenäistetyssä muodossa.

Köykäinen tahi ei, monihaku on loistava parannus verrattuna siihen, että asiakkaan pitäisi uskollisesti tehdä sama haku tietokantaan toisensa jälkeen. Siihen verrattuna monihaku on tietenkin salamannopeaa – muistelematta nyt laisinkaan aikaa ennen WWW:iä. Mutta osaavatko asiakkaat olla tästä kiitollisia, vai vertaavatko, pannahiset, monihaun suhteellista hitautta eräiden toisten hakujen suhteelliseen nopeuteen?

Vaihtoehtokin on olemassa: paikalliset indeksit. OAI-PMH-protokollan (http://www.openarchives.org/pmh/) kehittäminen on ollut tietoinen askel tähän suuntaan, pois monihausta. OAI-PMH määrittelee tavan, jolla tietokannasta voidaan käydä kopioimassa metadataa. Metadata voidaan asettaa haettavaksi jossakin aivan muualla. Metadataa voidaan hakea useista eri paikoista ja yhdistellä uudenlaisiksi kokonaisuuksiksi paikallisten tarpeiden mukaan. Mutta metadata voidaan tietysti saada omaan haltuun myös muilla järjestelyillä.

Jos metadata olisi oikeasti kirjaston hallussa, sille voisi tehdä temppuja, jotka parantavat asiakaspalvelua. Esimerkiksi isot lehtipaketit voitaisiin hajottaa ja yhdistellä uudestaan niin, että alakohtaiset haut kohdistuisivat täsmällisesti juuri sen alan lehtiin. Muutenkin eri asiakaskunnille olisi helpompaa räätälöidä palveluja.

Kirjastojärjestelmätoimittajat ovat jo ottamassa askeleita paikallisen indeksoinnin suuntaan. Asiaa lähestytään varovasti siten, että päähuomio on “omien” tietokantojen indeksoinnissa. Portaali ei enää teksi Z39.50-hakua kirjastoluetteloon, vaan luettelo olisi indeksoitu ja haut kohdistuisivat siihen. Saman tien indeksiin voisi lisätä pari naapurikirjastoa tai muuta resurssia – ja “yhteisluettelo” olisi valmis.

Tästä on “vain” tekninen, taloudellinen ja poliittinen askel siihen, että kaikki kirjaston omistamat ja lisensoimat aineistot olisivat haettavissa omista indekseistä. Tekniikassa on lähinnä kyse sen skaalautumisesta vaadittaviin mittoihin. Itse asiassa monet kustantajat kyllä mahdollistavat jo metadatansa kopioimisen – muutenhan Google Scholar (http://scholar.google.com/) ei laisinkaan toimisi. Se, saavatko kirjastot kopiointimahdollisuuden käyttöönsä vaiko vain Google, on sitten korkeampaa politiikkaa. Liiketoiminnan malleissa riittänee hieromista puolin ja toisin; kenties tällä saralla olisi tilaa aivan uudenlaisille palveluntarjoajille.

Vaikka varmaankaan paikalliset indeksit eivät korvaa etähakuja tänä eivätkä ensi vuonna, kannattaa varmaan henkisesti valmistautua tämmöiseen paradigman muutokseen – elleivät viisaat insinöörit keksi sitä ennen jotakin ihan muuta.