Digitalisaation vaikutuksia varhaiskasvatuksessa

2 vastausta

Halusin selvittää vielä tarkemmin digitalisaation tuomia muutoksia varhaiskasvatuksen saralla. Tässä muutamia ajatuksia, jotka tulivat vastaan lukiessani eri tekstejä digitalisaatioon ja digilaitteisiin liittyen.

Voimme itse vaikuttaa siihen, miten digilaitteet tulevat vaikuttamaan omassa arjessamme työrintamalla. Yhtenä tärkeänä digilaitteiden tuomana haasteena voidaan pitää opettajien ammattitaitoa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että opettajien teknologiset taidot eroavat toisistaan merkittävästi. Digilaitteiden tuominen päiväkoteihin saattaa siis asettaa varhaiskasvatuksen opettajat eriarvoiseen asemaan teknologiaosaamisen perusteella. Osaamisen lisäksi eriarvoisuutta voi myös lisätä päiväkodin ulkopuoliset tekijät, kuten eri kunnissa vanhat laitteet tai niiden riittämättömyys.

Varhaiskasvatussuunnitelmassa osoitetaan varhaiskasvatuksen yhdeksi tehtäväksi erilaisissa digiympäristöissä harjoittelu. Miten vasun antama tehtävä voidaan täyttää, jos ammattilaisilla ei ole sopivia työkaluja sulauttaa esimerkiksi digilaitteita päiväkodin arkeen? Opettajien asenne digilaitteita kohtaan voi olla yksi haasteista, sillä kaikki opettajat eivät lähtökohtaisesti ole kiinnostuneita laitteiden käytöstä tai laitteiden kanssa toteutettavien tuokioiden suunnittelusta.

Lasten näkökulmasta katsottuna tulevana varhaiskasvatuksen opettajana on tärkeää huomata myös erot lasten digitaidoissa. Siinä missä toiset lapset osaavat käyttää esimerkiksi tablettia ja puhelinta jo sulavasti tietyissä toiminnoissa, toisten lasten kohdalla taas päiväkodissa/esikoulussa käytetyt laitteet saattavat olla ensikosketus digilaitteisiin. Näin ollen on hyvä huomata jokaisen yksilön oma taitotaso, jotta lapsen digitaitoja voidaan parhaimman mukaan vahvistaa.

Digilaitteet ovat tuoneet mukanaan varhaiskasvatuksen piiriin myös paljon myönteisiä ilmiöitä. Kuten omassa artikkelissammekin esitettiin, laitteet voivat olla rakentamassa ja lisäämässä vuorovaikutusta niin lasten ja aikuisten kuin kodin ja päiväkodinkin välillä. Kodin ja varhaiskasvatuksen eri tahojen välinen yhteistyö on muuttunut digitalisaation myötä. Päiväkodilla on mahdollisuus käyttää esimerkiksi Muksunkirja -palvelua turvallisesti ja suojatussa ympäristössä. Kaikki tiedotteet ja sähköiset dokumentit, esimerkiksi vasut, kulkevat koko ajan mukana ja ovat jatkuvasti vanhempien käytettävissä. Vanhemmille voidaan myös tallentaa ja esitellä päiväkodin muistoja uudella tavalla. Näin vanhemmat voidaan liittää aikaisempaa tiiviimmin päiväkodin arkeen ja lisätä tietoisuutta sen toiminnasta.

Yksi digilaitteiden mukanaan tuoma hyöty on oppimispelit. Erilaisten oppimispelien pelaamisesta on hyötyä lapsille, ja niiden avulla lapsi voi opetella esimerkiksi matemaattisia taitoja ja lukutaidon perusteita. Ainakin omasta kokemuksestani tiedän, miten innoissaan ja eri tavalla lapset tarttuvat oppimispelien ihmeelliseen maailmaan.

Digitalisaatio ja digilaitteet ovat tuoneet mukanaan myös tiettyjä riskejä. Esimerkiksi digiturvallisuuteen liittyen tietosuoja-asiat ovat tärkeässä roolissa henkilökohtaisia tietoja käsiteltäessä. Kuvien ja muiden tietojen jakaminen sisältää riskejä niiden päätymisestä kolmansille osapuolille. Lähtökohtaisesti digilaitteilla ja niiden käytöllä voi olla sekä myönteisiä, että kielteisiä vaikutuksia lapsen sosiaalisen, fyysisen kuin psyykkisenkin kehityksen osa-alueisiin.

Kaikesta huolimatta ainakin itse seuraan mielenkiinnolla jatkuvaa kehitystä ja uusia innovaatioita, jotka tulevat vaikuttamaan tulevassa työympäristössämme!

– Digittäjät

Selätä digimörkö – parhaat vinkit jakoon!

10 vastausta

Apua! Olemme huomanneet, että opiskelijoiden keskuudessa hiippailee digimörkö. Digilaitteet uhkaavat jäädä päiväkodin kaappeihin pölyttymään ja pedagogisen sisällön suunnitteleminen tuntuu haastavalta, jopa pelottavalta.

Mielestämme (ja vasunkin mielestä) digilaitteisiin tutustuminen kuuluu kaikille ja laitteiden käyttö on tärkeä taito ihan jokaiselle. Parhaimmillaan digilaitteiden käyttö luo päiväkotiryhmässä vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuudentunnetta. Vaikka opettaja on tässä avain, kaikkea ei tarvitse osata ensin – laitteisiin tutustumisen voi aloittaa yhdessä ihmetellen.

Mitä digilaitteilla sitten voi tehdä? Tartu haasteeseen: Lue ja jaa kommenteissa parhaat digivinkkisi!

Digilinkit:

  • Mediakasvatusseuran sivulla on paljon hyödyllistä asiaa. Tutustu esimerkiksi vinkkeihin pelikasvatuksesta.
  • Mediakasvatuskeskuksen sivuilla, voi hakea oppimateriaaleja ideoita esimerkiksi ikäryhmän pesuteella.
  • Monilukutaitoa Opitaan Ilolla (MOI) -kehittämisohjelma. Moi-hankkeen sivuilta löytyy myös maksullisia materiaaleja kasvattajille tilattavaksi.
  • Mediataitokoulu tarjoaa tietoa, tutkimusta ja tehtäviä mediakasvatuksesta ja median ilmiöistä. Palvelun tavoitteena on kehittää mediataitoja sekä vahvistaa valmiuksia mediakasvatukseen.
  • MLL-sivuilta löytyy varhaiskasvatuksen materiaaleja mediakasvatuksen tueksi.
  • Oivaulluksia eskarista –hanke tarjoaa 100 oivallusta mediareppuun.
  • Koulukinon sivuilta löydät oppimateriaaleja leffäelämyksen kaveriksi

Kaupalliset vakaopen kaverit

Koska tietenkin innostuttiin aiheesta, oli pakko kysyä muutama vinkki (nimikkotutkijamme lisäksi) myös alan kaupalliselta toimijalta. Monien alan toimijoiden sivuilta löytyy myös ilmaisia palveluita ja ainakin demoja kokeiltavaksi. Ideoita hakemaan siis!

Sanoma Pro kertoo olevansa oppimateriaalien markkinajohtaja Suomessa, joten kyselimme SanomaPron Santtu Toivoselta ajatuksia digilaitteiden käytöstä varhaiskasvatuksessa. Santtu on ollut koko työuransa tekemisissä digitaalisten tuotteiden ja palveluiden kehittämisen kanssa. Vaikka sanoman keskeisimpiä käyttäjiä ovat luokan- ja aineenopettajat (ja ylemmät asteet), on heillä paljon osaamista aiheesta, jota myös me varhaiskasvattajat voimme hyödyntää.

Santtu korosti, että modernit digitaaliset laitteet ja toimiva infra (esimerkiksi riittävän nopeat verkkoyhteydet) ovat perusedellytys digitaalisten oppimateriaalien leviämiselle. Varhaiskasvatuksessa päätelaitteita ja sen myötä digitaalisia materiaaleja on vielä perusopetustakin vähemmän. Hän kuitenkin uskoo, että digitaalisuus ja digitaalisten materiaalien käyttö kasvaa kaikilla kouluasteilla ja lopulta myös varhaiskasvatuksessa. Santun mukaan: Mitä nuoremmat lapset ovat kyseessä, sitä tärkeämpää digilaitteiden käytössä ovat esimerkiksi pelillisyys ja liikunnallisuus.

Kuva SanomaPro:lta

Santtu mainitsi myös yhden hienon keissin liikkumisen pelillistämisestä, jossa Oppi&ilo on mukana: ReimaGOn pelillistetty käyttö päiväkodeissa. Kyseessä on aktiivisuusranneke, jolla mitataan lasten liikkumista päiväkodissa päivän mittaan. Oppi&ilo toteutti maailmankartan ja siihen liittyviä leikkejä, jossa lapset pääsevät liikkumaan sen perusteella, miten oikeasti liikkuvat.

Yllä mainitun ReimaGO:n lisäksi kännyköillä käytettävät paikkatietoon pohjautuvat pelit voisivat sopia hyvin päiväkoti-ikäisille. Näitä palveluita on paljon Seppo ja taz parina esimerkkinä.

Kirjallisuus ja pelivinkit

Kuinka kasvattaa Diginativii (Satu Irisvik & Jenni Utriainen) on erityisesti joka kodin hakuopas, joka tarjoaa apua diginatiivien kasvataamiseen. Kirjaa varten on haastateltu eri alojen asiantuntijoita sekä joukkoa vanhempia. Varmasti ideoita myös ammattikasvattajille.

Linda Liukas on Suomen tunnetuin koodauslähettiläs, joka on luonut todella suositun Hello Ruby -kirjasarjan. Sarjaan kuuluu 4 kirjaa.

  • Löytöretkellä internetissä
  • Matka tietokoneeseen
  • Maailman paras koodi-satukirja (kirjasta saa hyviä ideoita ja malleja erilaisten tietokoneettomien tehtävien teettämiseen, saakohan noista muista?)
  • Robotti koulussa

Bee-Bot on yksinkertainen ja hauska ohjelmoitava robotti, jota ohjataan kulkemaan alustalla (matolla) koodaamalla näppäimillä. Katso video! Matto voidaan tehdä lasten kanssa, 15x15cm papereille/maalarinteippi ruudukko (koska Beebot kulkee 15cm askelin) tai tilaamalla valmiita Beebot alustoja. Bee-Bottia ohjelmoidessaan lapsi oppii ongelmanratkaisua, loogista ajattelua sekä sen hyödyntämistä yksinkertaisten toimintaohjeiden antamiseen.

Esimerkki Bee-Botin käyttöön:

Yhteinen tarinankerronta. Valitaan yhdessä tuttu tarina, joka luetaan lapsille ja he kuvittavat sen piirtämällä. Kuvat laitetaan sekalaisessa järjestyksessä alustalle. Lapset ohjaavat Bee-Bottia alustalla tarinanmukaisessa järjestyksessä ja kertovat samalla tarinan uudelleen.

 

Tulipas pitkä lista! Olisiko sulla jakaa lisää vinkkejä vakaope-kavereille?

Digittäjät (Laura ja Katri)

RUUTUAIKA – HYVÄ VAI PAHA?

12 vastausta

Ruutuaika, tunteita ja eri mielipiteitä herättävä käsite – puolesta ja vastaan. Monenlaiset mediat ovat käsitelleet aihetta monesta eri näkökulmasta ja aiheen tiimoilta on tehty paljon eri tutkimuksia. Nykyään ruutuaika käsitteenä on vanhanaikainen, mutta onko se hyvä vai paha asia?

Elämme digitalisaation yltäkylläisessä länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa monella lapsella on fantastiset oltavat verrattuna esimerkiksi 90-luvun lamavuosiin. Ruutuajan käyttö vaihtelee paljon perheittäin. On myös paljon lapsia matalan sosioekonomisen aseman perheissä, joille pienimpiä murheita on ruutuaika. Ei välttämättä ole olemassa edes mitään teknologisia laitteita kotona, koska niihin ei yksinkertaisesti ole varaa tai varat käytetään johonkin muuhun ns. tärkempään, esimerkiksi päihteisiin. On tehty tutkimuksia siitä, että peruskouluikäisten kaukonäkö on huonontunut liiasta digilaitteiden käytöstä, ei enää suunnata katsetta kauas; vaan lähelle, ruutuun. Lasten liikunta, mahdollisesti yöunet ja mielenkiinto leikkeihin sekä sosiaalinen vuorovaikutus kärsii ja vähenee, jos ollaan enemmän yksin ruudun ääressä, kuin perinteisellä tavalla yhdessä. Perinteiset arvot katoavat hiljalleen ja yhteiskunta ajautuu kohti digimaailmaa, jossa robotitkin korvaavat osan hyvistä eläkeikää lähestyvistä ihmistyöntekijöistä.

Varhaiskasvatuksessa digitalisaatio ei ole onneksi vielä vallannut kaikkea tekemistä. Tietysti digilaitteista on paljon hyötyä kouluissa ja varhaiskasvatuksessa, mutta henkilökunnan koulutukseen ja laitteiden laatuun tulisi satsata enemmän euroja, että digilaitteiden käyttö olisi tasa-arvoista, kehittävää ja monipuolista lasten kasvun sekä taitojen kehittymisen kannalta. Olen hieman kriittinen digilaitteiden käytöstä varhaiskasvatuksessa jo alle kolmivuotiaiden ryhmässä, mutta mielenkiintoni on herännyt tämän Kohti tutkivaa työtapaa-kurssin myötä.

Kaikki meidän ryhmästä ei jaa kanssani samaa ajatusmaailmaa digilaitteiden käytöstä. Omasta kokemuksestani omalle taiteelliselle 10-vuotiaalle lapselle parasta tekemistä digilaitteiden vastapainoksi on taide, luonnossa liikkuminen, muut liikuntapainotteiset harrastukset ja legoilla rakentelu sekä suunnittelu. Yhdessä tekeminen perheenä on kaiken hyvän lähde, vaikka yhteinen metsäretki tai hyvän elokuvan katseluhetki. Toki digilaitteet ovat läsnä arjessamme, mutta en halua niiden valtaavan liian suurta osaa meidän perheen elämän palapelissä. Meillä on ollut välillä kokeiluna kahden viikon mediakielto, kun esimerkiksi pelaaminen on vienyt lapsen mennessään ja aiheuttanut esimerkiksi levottomuutta sekä aggressiota. Eron huomaa selkeästi lapsen käytöksessä ja mielialassa, jos teknologialaitteiden käyttö pysyy kohtuuden rajoissa – silloin ei tarvitse kytätä ruutuaikaa, kun omatoimisesti lapsi tekee muutakin kuin rakastaa ruutua. Esimerkiksi pelaaminen pleikkarilla tai älypuhelimella addiktoi eri lapsia eri tavalla. Tämä kurssi on minulle myös henkisen kasvun ja kehittymisen paikka, mitä tulee digimaailmaan, laitteisiin ja teknologian kehittymiseen tässä meidän ”robotiikka-teknologia” väritteisessä yhteiskunnassa.

Katja Tuusinen. ? DIGITTÄJÄT, ryhmä 5.

Aineisto – Ryhmä 15

Vastaa
  1. Oppimistehtävä –Hilipitapit Ryhmä 15 

Seuraavassa tarkastelemme nimikkotutkijamme Sivi Harkoman artikkeliluonnoksen The effects of the PedaSens intervention on Early Childhood Professional’s Emotional Availability aineistoa. Artikkeli vastaa kahteen tutkimusongelmaan: Miten PedaSens interventio vaikuttaa varhaiskasvatushenkilöstön emotionaalisen läsnäolon kehitykseen ryhmävuorovaikutustilanteissa? Miten varhaiskasvatushenkilöstön koulutustausta vaikuttaa emotionaalisen läsnäolon kehitykseen tutkimuksen aikana? 

Tutkimus alkoi syksyllä 2017. Tutkimuksen aineisto kerättiin yhden vuoden aikana kuudestatoista päiväkodista neljästä kaupungista eri puolilta Suomea. Siihen osallistui 61 varhaiskasvatusammattilaista ja 264 iältään 1-6 –vuotiasta lasta. Interventioryhmään kuului 15 päiväkotiryhmää ja kontrolliryhmään 8. Aineisto kerättiin videoimalla aamupäivätoiminnan vuorovaikutustilanteita päiväkotien omien varhaiskasvatuksen erityisopettajien avulla. 

Tutkimuksen aineisto muodostui taustakyselystä ja mittauspisteissä videoiduista keskimäärin 25,16 minuuttia pituisista videotallenteista, joita kertyi yhteensä 76 tuntia. Interventio- ja kontrolliryhmien lähtötilanne videoitiin ennen intervention alkua. Interventioryhmä sai PedaSens koulutusta kolmen kuukauden ajan. Molempien ryhmien vuorovaikutustilanteita videoitiin uudelleen kuuden ja yhdeksän kuukauden kuluttua ensimmäisistä videoinnista. 

Aineisto analysoitiin kvantitatiivisesti Emotional Availability Scales -menetelmän kuudella indikaattorilla: sensitivity, structuring, non-intrusiveness, non-hostility, child responsiveness ja child involvement. Ohessa esimerkki tutkimustuloksista: 

Tutkimuksen mukaan yksilöllisellä ohjauksella ja positiivisella palautteella varhaiskasvatushenkilöstön ryhmäsensitiivisyys voi kehittyä PedaSens koulutuksen avulla, joten tutkimustuloksia voidaan hyödyntää käytännössä.  

Kuka opettaisi opettajaa?

3 vastausta

Digitaalisuus tuli varhaiskasvatukseen ja jäi sinne!

Jo ”kohti tutkivaa työtapaa”-kurssin alkupotkaisussa lööppi: ”Digilaitteiden käyttö päiväkodissa edellyttää hyvää pedagogista suunnittelua” sai meissä jo jonkin aikaa työkokemusta kentällä hankkineissa, aikaan moninaisten ajatusten virran. Toisaalta tiedämme käytännön tasolla, mitkä ovat ”kentän” valmiudet digilaitteiden käyttöön ja kuinka pedagogisesti suunniteltua digilaitteiden käyttö tällä hetkellä on (tai ei ole). Toisaalta tiedostamme nykymaailman odotukset ja velvoitteet suhteessa yhteiskunnan digitalisoitumiseen.

Ryhmämme artikkelissa kuvattiin työpajoja, joissa lapsia opetettiin käyttämään digitaalisia laitteita. Kun mietin omia taitojani ja artikkelin kirjoittajien käyttämää tekniikkaa, jouduin toteamaan, etten olisi itse osannut opettaa lapsille näitä taitoja.

Varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa yhtenä laaja-alaisen osaamisen osa-alueena monilukutaitoa sekä tieto-ja viestintäteknologista osaamista. Tässä varhaiskasvatushenkilöstön tehtävänä on tukea taitojen kehittymistä ja ohjata lapsia tieto- ja viestintäteknologian monipuoliseen ja turvalliseen käyttöön. Herää vain kysymys, onko opettajien osaaminen vaadittavalla tasolla? Tähän tiedämme vastauksen: Ei ole!

Kuka opettaisi opettajaa?

Monellakaan työntekijällä ei ole digitaalisia valmiuksia ohjata monipuoliseen laitteiden käyttöön eli ihan käytännön tieto- taito puuttuu. Eikä tilanteeseen ole odotettavissa muutosta. Ainakaan vielä digitaalisuutta ei opeta koulutuksessa, eikä aiheeseen liittyvä koulutus keskity laitteiden hallintaan tai niiden monipuoliseen käyttöön. Kuinka me siis kykenemme opettamaan diginatiiveiksi uuden sukupolven, kun itseltämmekin puuttuu tieto- taitoa aiheesta?

Kentällä työskentelee paljon varhaiskasvatuksenopettajia, joiden tutkintoon ei ole alun perinkään liittynyt digitaalisuuteen liittyvää opetusta. Työ-elämässä on omasta aktiivisuudesta kiinni, kuinka paljon tietoa haluaa ja ehtii aiheesta hankkia. Eli kentällä on paljon väkeä, joilla ei ole tarvittavaa tieto- taitoa. Eikä kaikkien kiinnostus riitä siihen, että hankkisi kyseisiä taitoja vapaa-ajallaan.

Kursseja tälle saralle ei ole juurikaan valittavissa. Mennään peppu edellä puuhun, kun ensin hankitaan tabletteja ym. laitteita ja sitten huomataan, että niitä ei osata käyttää. Tai käyttö on enintään tabletilla pelaamista. Parhaimmillaan digitaalisuus kuitenkin monipuolistaa oppimista ja opetusta, mutta kuka opettaisi opettajaa??

 

-Digittäjät

Digittäjät tutkijatreffeillä Satu Valkosen kanssa

Vastaa

On perjantai, lokakuun 4.päivä kello 8.15. Luulisi, että Minervassa olisi hiljaista ja rauhallista, mutta ei.. Digittäjät ovat saapuneet innoissaan tapaamaan nimikkotutkijaansa Satu Valkosta haastattelun merkeissä. Mediaeksperttimme Ilmari etsi kuumeisesti haastattelutilaa, ja löysi aiheeseen sopivasti Caledonian. Tila oli meille oivallinen, koska siihen oli panostettu digitaalisesti huomattavasti enemmän kuin muihin tiloihin, ja kaupan päälle saimme vielä tilaesittelyn. Voiko aamu enää paremmin alkaa ?. Odottavin tunnelmin istuimme kuulemaan, millainen henkilö tehtäväartikkelimme kirjoittaja ja tutkija Satu oikein on.  

Satu on koulutukseltaan lastentarhanopettaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kasvatustieteiden maisteri. Hän on ollut 2000-luvun alusta asti kiinnostunut digitaalisuuteen liittyvästä tutkimustyöstä, ja kaikki lähti siitä, kun hän järjesti kyselytutkimuksen lapsille liittyen television käyttöön. Nyt hän keskittyy pääosin varhaiskasvatuksen kaupallistumiseen ja markkinointiin, digikasvatuksen kulkiessa edelleen sivussa. Tällä hetkellä käynnissä on tutkimus kestävästä elämäntavasta. Satu työskenteli yliopistovuosien välillä vuosia MLL:ssa, joka tarjosi hänelle haasteita ja mielenkiintoisia tehtäviä uralla. Siellä hän toimi mediakasvatuksen kehittäjänä, sekä “kentällä” mm. lasten sijaishuollossa. 

Käytimme aikaa runsaasti keskusteluun koskien tutkimusartikkelia, joka oli pieni pätkä kokonaisuutta. Tutkimuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli saada koostettua opas, miten käyttää digilaitteita. Tutkimus oli osa MOI-hanketta, jossa tarkoituksena oli myös avata monilukutaidon pedagogiikkaa. Tutkimuksen rakenne ja runko määräytyivät ulkopuolelta. Tällä hetkellä päiväkotien ongelmana on, ettei jakseta kehittää uusia toimintatapoja, koska kaikki energia ja aika menee selviytymiseen päiväkodin arjessa. Ajatuksen tasolla asioita pystyisi muuttamaan, mutta motivaatiota siihen ei riitä käytännön ongelmien tasolla. Satu kertoi, ettei tutkimuksen ollut tarkoituksena jäädä vain yksivaiheiseksi. Tarkoitus oli jatkaa toisessa vaiheessa kenttätyötä, mutta se ei ole mahdollista ilman alkuperäisiä tutkijoita. Tämä viittaa vahvasti myös aiemmin mainittuun tutkimusten juurtumisen puutokseen. Kun ei ole mahdollista jatkaa tutkimusta, monet tutkimukset jäävät vain pintaraapaisuksi ja pilottitasolle.  

Tapaamisen loppupuolella keskustelimme mediakasvatuksen nykytilasta. Satun mielestä opettajankoulutuksessa pitäisi olla enemmän mediakasvatusta, sekä välillistä, että varsinaisia kursseja aiheesta. Opetuksen tulisi sisältää opetusta laitteiden pedagogiseen käyttöön, niin että opitun voisi siirtää työelämään suunnitelmallisemmin. Korkeakouluissa ei ole tällä hetkellä tarpeeksi digiopintoja ja se pienikin osa on ripoteltu sinne tänne. Ymmärsimme, että avoimessa yliopistossa tai muualla, josta opiskelija ei opintopistekannalta hyödy, on kursseja, mutta niihinkin hakee ne, jotka ovat valmiiksi kiinnostuneita aiheesta. Satu muistutti keskustelussa, ettei digilaitteita tule käyttää ihan jokaisessa hetkessä. Pitäisi lähteä liikkeelle pienissä ryhmissä ja tarpeeksi helpoista ja realistisista harjoitteista tai leikeistä. Kun perustaidot on saatu kuntoon, voidaan lähteä haastamaan lapsia vaikeammilla projekteilla. 

Yleisiä keskustelussa tulleita ajatuksia Satun puolelta; Keskustelussa tuli muutaman kerran ilmi, etteivät tutkimukset digikasvatuksesta juurru ihmisiin, eikä niitä tuoda tarpeeksi esille. Tätä kautta tutkimukset eivät siirry käytännönkään tasolla ja tämä on Satun mielestä huolestuttavaa. Hän ajattelee digilaitteista siten, ettei niitä tarvitse ajatella joko hyvänä tai huonona, vaan välineenä. Laitteiden avulla pystymme syventämään lapsen ajatusmaailmaa eri tavoilla. 

Lopuksi Satu vielä korosti aikuisen roolin tärkeyttä. Lasten kanssa pitää tehdä muutakin kuin olla vain laitteilla. Luetaan yhdessä kirjoja, tarinoidaan ja leikitään tarinallisia leikkejä. 

Haastattelumme olisi jatkunut vielä pidempäänkin, mutta kunkin omat aikataulut eivät sitä enää sallineet. Siispä jatkoimme perjantaipäivää kukin tahoillamme. Jokaiselle varmasti jäi kuitenkin edelleen odottava mieli jatkosta; mitä keksimmekään tutkijatenttiin….sitä odotellessa?. 

Tsemppiä kaikille alkaneeseen viikkoon!

– Digittäjät

 

Monikulttuuristen tapaaminen tutkijan kanssa

2 vastausta

Tapasimme keskiviikkona 2.10. yhteistyötutkijamme, Heini Paavolan. Tapaaminen oli lämminhenkinen ja rento. Paavola kuvaili tapaamista virkistäväksi ja uskoa tulevaisuuteen luovaksi hetkeksi. Saimme hyviä vinkkejä tutkijalta artikkeleista, joita lukea tutustuaksemme lisää tutkimusaiheeseemme. Saimme myös kuulla tutkijan kuulumisia. Paljon mielenkiintoisia projekteja olisi näköpiirissä, mutta valitettavasti opetustyö vie niin paljon työaikaa ja tutkimukseen joutuisi käyttää vapaa-aikaa, iltoja ja öitä. Tapaamisesta jäi kuitenkin ristiriitainen tunne muutamista faktoista, joista ehkä pitää keskustella vielä lisää.

Puhuimme pääasiassa siitä, millä tavalla opettajan tulisi tukea lapsia, jotka jäävät ryhmien ulkopuolelle ja eivät pääse osallisiksi. On opettajan vastuu pitää huolta, että näin ei käy. Paavola toi esille sen, miten lapset ovat jo nuoresta iästä tietoisia, jos syrjintä liittyy heidän ulkonäköönsä, kielitaitoonsa tai kulttuurisiin seikkoihin. Näitä seikkoja ei voi piilottaa kuten joitain identiteetin osia. Paavola kertoi myös huomanneensa lapsia havainnoidessaan, että lapset oppivat jo pienestä iästä saakka huomaamaan, mitä piirteitä kannattaa yrittää piilottaa ja mitä seikkoja perheestä ja lapsen taustasta ei kannata tuoda esille muiden lasten seurassa.

Ummikko lapsen kanssa kanssakäymisessä tärkeää on välittää, että haluaa olla vuorovaikutuksessa hänen kanssaan. On hyvä olla vanhempien kanssa yhteistyössä ja opetella muutamia apusanoja, kuten “äiti/isä/huoltaja tulee takaisin” lapsen ensikielellä. Paavola painotti, että on tärkeää kuvitella itsensä lapsen asemaan. Kuinka kauan aikuisetkaan jaksavat ryhmässä, jossa häntä ei ymmärretä?

Opettajan tulee myös herkästi puuttua tilanteisiin, joissa toimitaan epäoikeudenmukaisesti lapsia kohtaan. Kollegoiden ”vitsejä” jne. ei tule sivuuttaa. Puuttuminen tämän kaltaisiin tapahtumiin välittömästi antaa lapsille mallin siitä, millainen käytös on hyväksyttävää.

Lastenkirjallisuuden avulla voi käydä lasten kanssa läpi aihetta. Opettajan tulee itse arvioida, etteivät kirjat sorru identiteettien suppeaan käsittelyyn. Paavola myös painotti, kuinka tärkeää on, että opettaja tutustuu kirjaan etukäteen ja poimii sieltä asiat yhteiseen keskusteluun lasten kanssa. Paavola lupasi lähettää meille suosituksia hyvistä lasten kirjoista myöhemmin.

Käytävällä kuulimme myös puhuttavan, että Helsingin yliopisto suunnittelee mahdollisesti lakkauttavansa valinnaisen monikulttuurisuusopintokokonaisuuden. Tämä oli monelle tunteita kuohauttava uutinen. Opiskelijat tunsivat itsensä huijatuksi. Joillakin oli selkeä suunnitelma opiskelemaan tullessaan valita juuri monikulttuurisuusopinnot valinnaisena ja nyt tämä mahdollisuus ollaankin viemässä pois. Tämä jättää opiskelijan aivan tyhjän päälle pohtimaan, mihin suuntaan nyt pitäisi orientoitua. Päinvastoin, toivoisimme, että monikulttuurisuusopintoja lisättäisiin. Tämä voisi edesauttaa varhaiskasvatuksen ammattilaisten monikulttuurista osaamista. Nykymaailmassa koemme äärimmäisen tärkeäksi, että ammattilaiset saavat asiantuntevaa koulutusta, jota yliopistolla on tarjottavana, voidakseen kohdata muuttuvan maailman ammatillisesti ja yksilöitä tukien.

Terkuin,
Monikulttuuriset

Tutkijatapaaminen – Monimuotoisuus lastenkirjallisuudessa

Vastaa

Tapasimme nimikkotutkijamme, Jaana Pesosen. Olimme pohtineet kysymyksiä etukäteen, joiden avulla lähdimme avaamaan keskustelua. Puhuimme monikulttuurisuudesta ja monimuotoisuudesta ja siitä mitä se pitää sisällään. Kritisoimme että kirjat olisivat voineet olla rohkeampia, mutta emme olleet ottaneet huomioon kustantajan näkökulmaa, eli sitä että asioiden liian rohkea esittäminen voi vaikuttaa kirjojen myyntiin. Kirjailijat eivät myöskään halunneet valistaa ja tuoda erilaisuutta korostetusti esille. Asiat haluttiin esittää normaalina osana jokapäiväistä elämää, mutta tutkijamme esitti, että ihmiset, joita asiat koskettavat, pitävät erilaisuuden esilletuomista tärkeänä kokoluokasta riippumatta. Lopuksi vielä tiedustelimme muuta oheiskirjallisuutta, mistä olisi hyötyä tutkijatenttiä varten.

Satuilijat

Kulttuuristen tilannepäivitys

Vastaa

Heippa taas, 

Tämän kertainen ryhmätapaaminen viikolla 40 herätti jälleen laajalti keskustelua monikulttuurisuudesta ja pohdimme yleisesti kyseiseen aiheeseen liittyviä monia askarruttavia kysymyksiä. Aihe on niin ajatuksia herättävä, että siitä voisi keskustella loputtomiin! Etenkin, kun osalla meistä on kokemusta kenttätyöskentelystä monikulttuurisuuden parissa.  Tutkijamme Heini Paavolan artikkeli “Monikielisten lasten kulttuuri-identiteetin kehitys – varhaiskasvatuksen näkökulma” (2018) toi uusia näkökulmia pohdiskeluumme. Artikkelissa esimerkiksi kerrotaan, miten kulttuuri ja kulttuuri-identiteetti ylipäätänsä määritellään ja kuinka ne muokkautuvat – kyseiset käsitteet eivät ole niin selvärajaisia tai mustavalkoisia sekä yksilön henkilökohtainen tunne osallisuudesta on hyvin merkittävää. Artikkelissa mainitaan, että opettajien tulee kohdella oppilaitaan yksilöinä, koska ketään ei voi profiloida sen perusteella, miltä hän näyttää. Tutkijamme Paavola toteaakin: “Jos lapset nähdään (oletetun) kulttuurinsa edustajana, hänen yksilölliset ominaisuutensa saattavat jäädä vahvojen yleistävien mielikuvien alle”.   

Tämän lisäksi työstimme tutkimuksemme arviointilomaketta sekä kysymyksiämme tutkijallemme, jonka tapaamme keskiviikkona. Todella mielenkiintoista päästä keskustelemaan tutkijamme, Heini Paavolan, kanssa ja päästä kuulemaan hänen näkemyksiään ja hänen tutkimuksensa lähtökohdista ja toteutustavoista sekä tuloksista. 

Käytimme myös aikaa blogikirjoitusten lukemiseen ja niiden kommentointiin sekä oman tekstimme kommentteihin vastaamiseen. Todella kivoja kommentteja olimme saaneet blogikirjoituksestamme, kiitos niistä! Erittäin mielenkiintoisia ja hyviä kirjoituksia opiskelijakollegat ovat kirjoittaneet. Meillä on valtava määrä innostavia aiheita ja tutkimuksia, joita hyödyntää meidän tulevassa ammatissa.  

 

Tsemppiä jatkoon kaikille opiskelijatovereille!
 

Terkuin,  

Monikulttuuriset

Mikä tutkijatapaamiselta jäi kaikista parhaiten mieleen?

1 vastaus

Hei kaikille!

Käsittelemme ilmiötä ”Lasten toimijuuteen keskittyminen suuntaa opettajan huomion pois siitä, mikä ei näy, kuulu tai muuten herätä huomiota”.

“Lasten toimijuus alkoi kiinnostaa kasvatuspsykologeja 2000-luvun alussa. Toimijuus on käsitteenä moninainen, ja käsitteeseen vaikuttaa vahvasti, sitä kuinka lapsi nähdään ja kuinka siihen suhtaudutaan. Nähdäänkö lapsi oman elämänsä ”agettina”, eli toimijana, vai ainoastaan kasvatuksen kohteena. Käsityksemme lapsista ja lapsuudesta vaikuttavat kasvattajien toimintatapoihin ja vuorovaikutukseen (Kalliala, 2008, 12). Lapsen oikeuksien sopimuksen artiklan 12 mukaan jokaisella lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä. Lipposen (2013) mielestä toimijuus toteutuu ja mahdollistuu vuorovaikutustilanteissa (Lipponen, 2013, 161). Toimijuus on omaehtoista toimintaan erilaisissa tilanteissa, johon liittyy voimakkaasti osallisuus, aktiivisuus, vaikutus- ja valinnanmahdollisuus sekä vapaaehtoisuus (Holland, Lachiocotte, Skinner ja Cain, 1998, Lipponen, 2013). Toimijuudessa ihminen itse vaikuttaa tapahtumien kulkuun. “

“Saimme nimikkotutkijamme artikkelin viime viikolla ja tutustuimme siihen innolla. Artikkelin tutkimus oli eri näkökulmasta, kuin meidän tutkimussuunnitelmamme, mutta löysimme myös samankaltaisia ajatuksia. Artikkelin lukeminen ja sisäistäminen oli helppoa, koska olimme tutustuneet aiheeseen jo aikaisemmin. Kysymyksiä alkoi nousta, ja oli jännittävää, että pääsee keskustelemaan näistä ajatuksista tutkijan kanssa. Meidän nimikkotutkijamme on Anna Rainio ja hänen tutkimuksensa on ‘Toimijuuden dialektiikka leikkimaailmassa – kasvatussuhde ja pedagoginen paradoksi’.”

Jutta/ Pedagogiikan hukkaamat

“Pidin tutkimusideasta eli leikkimaailmapedagogiikan kokeilemisesta lapsiryhmässä, jossa olisi 4-8-vuotiaita lapsia ja nimenomaan lasten vapauden lisäämisen ajatuksesta uudenlaisten leikkiroolien kautta. Veljeni leijonamieli- kirjan tarina tarjosi hyvän alustan tällaisen leikkimaailmaseikkailun toteuttamiselle. Voin kuvitella, että lapset on ollut helppo saada innostumaan tällaisesta kokeilusta. Aikuisille annettiin improvisaatioteatterin sääntö, jossa tarinaa ei saa koskaan “tappaa” sanomalla ‘ei’, vaan kaikki ideat on otettava vastaan ja kehittelemällä niitä edelleen voi vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Tällainen rooli pitäisi olla päiväkodin(/koulun) aikuisilla jatkuvasti, ainakin niin pitkälle, kun se on turvallisuuden rajoissa mahdollista.

Tarinan juonenkäänteiden kautta pääsee käsittelemään lasten oikeustajuun liittyviä asioita, kuten lasten käsityksiä oikeasta ja väärästä. Tällaiseen keskusteluun tulisi lapsia kannustaa.

Tutkimuksen teoriassa oli minusta mielenkiintoista vapauden ja kontrollin ristiriita ja se, miten siitä kerrottiin. Tämän ristiriidan jatkuva läsnäolo elämän todellisuudessa ja sen kanssa selviytyminen on osa jokaisen opettajan työtä. Minusta tässä tutkimuksessa koeteltiin tuoreella tavalla näitä vapauden ja kontrollin rajoja.”

Inkeri/Pedagogiikan hukkaamat

“Meille jäi mieleen Rainion näkemys siitä, että ei ole niin tärkeää, miksi lapsi tekee jonkin asian, joka leikkimaailmassa tapahtuu, vaan tärkeämpää on teon/aloitteen seuraukset. Jos aikuinen vastaa aloitteeseen hyväksyvästi ja kannustaa lasta jatkamaan, hänen toimintansa taustalla olevat syyt ja ajatukset kyllä selviävät aikanaan. On tärkeää antaa tällaisen ‘flow-tilan’ jatkua ja seurailla lapsen toimintaa samalla, kun antaa tämän vapaasti toimia. Toisaalta taas lasten kanssa työskentelevän aikuisen on tärkeä ymmärtää lapsen ajattelua. Aikuisen tehtävä olisi toimia lapsen logiikan ehdoilla ”kyllä – ja” -asenteella aina kun se on mahdollista.”

Inkeri & Ritva/pedagogiikan hukkaamat

“Keskustelimme myös tutkimuksessa mukana olleiden aikuisten ennakkoasenteista lapsia kohtaan ja miten ne vaikuttivat lasten toimijuuteen leikkimaailmapedagogiikkaa toteutettaessa. Anna myönsi ennakkoasenteiden esiintymisen, mutta lisäsi, että on myös hyvin inhimillistä, että ennakkoasenteet ja -oletukset vahvistuvat toimiessamme maailmassa, jossa asioita on pakko kategorisoida. Tämän takia ammattilaisena on aika ajoin hyvä kysyä, millaisia oletuksia itsellään on ja onko ne muodostuneet ennakkoluuloiksi.

Anna kertoi omasta taustastaan tutkijana ja omista teoreettisista lähtökohdistaan. Minua kiinnosti hänen tapansa etnografina lähteä antropologisista lähtökohdista tutkimaan yhteisöä ”elämällä mukana” ja tutkimalla yhteisöstä lähteviä aiheita. Näin teoriat tulevat tukemaan aihetta, eikä päinvastoin, että mietitään ensin teoriat, joiden pohjalta lähdetään tutkimaan aihetta.”

Ritva/Pedagogiikan hukkaamat

“Tutkijatapaaminen oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa. Saimme aikaan hyvää keskustelua Rainion kanssa. Oli hauska päästä kuulemaan tutkijan ajatuksia aiheesta, jonka parissa olimme itsekin viettäneet paljon aikaa. Tuntui siltä, että pääsimme flow-tilaan, sillä aika meni niin nopeasti ettemme edes huomanneet olleemme yliaikaa.” – Susanna/ Pedagogiikan hukkaamat

Terveisin, Pedagogiikan hukkaamat