Rakenne vai suhdanne?

Struktuuri, struktuuri, struktuuri! Tuo huuto on Suomessa suuri. Mut mikä se on se struktuuri? Kas, siinäpä pulma on juuri.

Suomen talous on pulassa, mutta missä määrin vaikea tilanteemme on suhdanneluontoinen ja missä määrin ”rakenteellinen”? Tästä voidaan olla monta mieltä vaikkapa silloin, kun keskustellaan julkisen talouden suuruudesta, kuten aiemmin kirjoitin.

”Rakenneongelmaa ei tunnusteta, vaan kaikesta syytetään suhdanteita”, kirjoittaa A-P. Pietilä, joka kuvailee kotomaatamme ”Pölhökustaiden paratiisiksi”. Kansanedustaja Sampsa Kataja (kok) muotoilee saman hiukan pehmeämmin. Hänen mukaansa finanssikriisin jälkeisinä vuosina ”osa petti itseään siinä, että kyseessä olisi suhdannetaantuma”. Jos olisi leikattu ajoissa, olisivat ”talouden rakenteet oienneet ilman muuta nopeammin”, velkajarrua markkinoiva Kataja vakuuttaa.

Mut mikä se on se rakenne? Nobel-palkittu taloustieteilijä Robert Solow kirjoitti taannoin, että ”sanaa ’rakenteellinen’ näytetään usein käytettävän viestittämään, että henkilö puhuu jostakin syvällisestä mutta ei oikeastaan tiedä mitä se on”. Tätä tautia esiintyy varmaan myös suomalaisessa talouskeskustelussakin, mutta tulee usein sekin tunne, että puhuja tietää varsin hyvin mistä puhuu mutta turvautuu tarkoituksella epämääräisempään r-sanaan. Työmarkkinoiden rakenteiden uudistamista on varmaan helpompi vaatia kuin vaikkapa työttömyyskorvausten tai palkkojen alentamista. Ja jos ”kipeä” ja ”rakenne” esiintyvät samassa puheenvuorossa, voit olla varma, ettei mitään mukavaa ole luvassa.

Rakenteilla viitataan useimmiten kaiketi sellaisiin pitkäkestoisiin tai hitaahkoihin muutoksiin, jotka eivät riipu kokonaiskysynnän vaihteluista eli suhdanteista. Suomen osalta tällaisena tuodaan tavallisimmin esiin väestön ikärakenteen meneillään oleva jyrkähkö muutos. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan työikäisen (15–64-vuotiaat) osuus väestöstä supistuu 2010-luvulla yli 5 prosenttiyksiöllä. Tämä alentaa tuotantopotentiaalia.OECD:n arvion mukaan Suomen bruttokansantuote olisikin vain reilut 3 % tuotantopotentiaalia pienempi. Ja kun reaalinen bkt on nyt noin 5 % pienempi kuin ennen kriisiä, menisi rakenteiden piikkiin noin 2 %.

Näillä laskelmilla ei Pertti Haaparannan mielestä kuitenkaan voida todistaa Suomen talouden nykyongelmia vain rakenteellisiksi, Hän myös muistuttaa, että ”korjaamattomat suhdanneongelmat luovat rakenneongelmia”, Esimerkin siitä,  miten suhdanneongelma voi muuttua rakenteelliseksi, tarjoaa 1990-luvun lama. Tuolloin työllisyysaste alentui yli 10 prosenttiyksiköllä eikä ole kohentumisestaan huolimatta palautunut entiselleen.

Mutta kuulen jo mielessäni vastaväitteen: eikös 1990-luvun työttömyyteen ollut rakenteellisia syitä, sellaisia kuin rahoitusmarkkinoiden vapautus? Oli kyllä eli tällöin r-sana viittaa talouden toimintaympäristön, pelisääntöjen – hienommin sanoen: instituutioiden –muutoksen. Siirtyminen yhteisvaluuttaan euroon oli tällainen suuri rakenteellinen muutos. Euroalue on myös esimerkki siitä, miten rakenneongelmat voivat muuttua suhdanneluontoisiksi.

Lopuksi kuva-arvoitus: kumpi näistä on suhdanne ja kumpi rakenne?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *