Aava nukkuu jo Suomen pampa

Onko Suomi Argentiinan tiellä, kysyy elinkeinoministeri Jan Vapaavuori provosoiden. Suomen talous ”on surkeassa jamassa”, hän kirjoittaa ja kertoo historiasta löytyvän ”aikansa huippusuorittajia, jotka hukkaavat elinvoimansa, näivettyvät ja putoavat kärjestä keskikastiin”. Argentiinalle kuulemma ”kävi näin aikoinaan”. Vapaavuorelle sen sijaan on käynyt vähän kuin Saukille, joka kirjoitti Olavi Virran vuonna 1956 tulkitsemaan Tango Desireehen ikimuistoisen lauseen: ”Aava nukkuu jo Argentiinan pusta.” Suomen nykyiset talousongelmat näet ovat likimain yhtä kaukana Argentiinan taloushistorian kokemuksista kuin Unkarin pusta on Argentiinan pampasta.

Totta tietenkin on, että Argentiinan taloudelliset suuruuden ajat ovat takanapäin. Näin, jos mittarina käytetään vaikkapa bruttokansantuotetta (bkt) henkeä kohden. 1800-luvun lopulta 1940-luvulle Argentiinan bkt/asukas oli suurin piirtein läntisen Euroopan (12 maata) tasolla mutta alentui 2000-luvun alkuun tultaessa alle puoleen siitä. Samana aikana Suomen bkt henkeä kohden suhteessa Länsi-Eurooppaan on noussut yli kaksinkertaiseksi: puolikkaasta läntisen Euroopan keskitasolle ja ylikin. Argentiinan Suomi ohitti 1950-luvun puolivälin jälkeen, melko tarkalleen silloin kun Olavi Virta lauloi äänitysstudiossa Argentiinan pustasta.

Suomi-Argentiina 1880-2010

Suomi ja Argentiina olivat 1870-luvulla väestöltään suurin piirtein samansuuruiset: kummassakin oli hieman alle kaksi miljoonaa asukasta. Seuraavina vuosikymmeninä maiden väestökehitys oli hyvin erilaista. Argentiinan väkiluku kohosi siirtolaisuuden ansiosta liki kahdeksaan miljoonaan ensimmäiseen maailmansotaan mennessä. Suomessa, josta puolestaan lähti siirtolaisia Pohjois-Amerikkaan, väkiluku oli tuolloin noin kolme miljoonaa. Ja kun suomalaisia oli 1950-luvun alussa neljä miljoonaa, Argentiinan väkiluku oli jo 17 miljoonaa, ja Buenos Aires oli kolmimiljoonainen metropoli.

Argentiinan talouden ja väestön kasvu perustui ennen kaikkea maan runsauteen − pampaan. Maailmantalouden verkostot tiivistyivät 1800-luvun puolivälistä lähtien kuljetusteknologian kehittyessä ja kuljetustannusten alentuessa. Tämä mahdollisti pampan taloudellisen hyödyntämisen ja Argentiinan taloudellisen nousun. Tässä suhteessa löytyy yhtymäkohta Suomen taloudelliseen kehitykseen: molemmissa kasvu oli vientivetoista (viennin suhde bruttokansantuotteeseen oli molemmissa samaa korkeaa luokkaa, 20−25 %)

1930-luvun lama kohteli Argentiinaa kaltoin, kun taas Suomessa lama oli kansainvälisessä vertailussa lievä. Suomi elpyi viennin vetämänä ja jatkoi kiinniottoa avotaloutena. Argentiinassa, kuten monissa muissakin Latinalaisen Amerikan maissa, käännyttiin sisäänpäin: alettiin suojella kotimarkkinoita ja uskottiin valtiovetoiseen talouskehitykseen. Tämä linja jatkui toisen maailmansodan jälkeen. Viennin suhde bruttokansantuotteeseen oli Argentiinassa 1950-luvulla 5 prosentin tuntumassa, mutta Suomessa oli sodan aiheuttaman viennin supistuksen jälkeen palattu jo lähelle 20 prosenttia. Tämä ero vain suurentui seuraavina vuosikymmeninä. Erilainen suhtautuminen maailmankaupan vapautumiseen näkyi siinäkin, että Suomi liittyi kaupan esteiden vähentämiseen tähtäävään GATT-sopimukseen vuonna 1950 mutta Argentiina vasta vuonna 1967.

Yllä oleva kuvio kertoo yksiselitteisesti, että Suomen avotalouslinja oli menestyksellisempi. En tiedä mitään tahoa, joka olisi kääntämässä Suomea Argentiinan tielle tulevaisuudessakaan, puhumattakaan että näköpiirissä olisi sellaista poliittista ja taloudellista turbulenssia kuin Argentiinassa on toisen maailmansodan jälkeen koettu.

Elinkeinoministeri Vapaavuoren huoli Suomen taloudesta on varmasti aito ja ilman muuta aiheellinen. Maamme talousnäkymät ovat huolestuttavat, kuten itsekin olen todennut (tässä ja tässä). On myös helppo yhtyä hänen vaatimukseensa siitä, että tarvitaan monenlaisia toimia ja strategista ajattelua. Vapaavuoren oma lista on suorastaan hengästyttävä ja sisältää useita vahvoja väitteitä. Sellaisiin kuuluu vaikkapa se, että Matti Vanhasen toinen hallitus − valtiovarainministerinään muuan Jyrki Katainen − ”arvioi murroksen syyt ja syvyyden väärin”. Vapaavuoren mukaan laajamittainen elvytys ”pehmensi pudotusta mutta söi liikkumatilaa”. Vaan harvassa taitavat olla ne, jotka tuolloin arvioivat tulevan talouskehityksen oikein. Ja olisimmeko onnellisemmassa asemassa ilman elvytystä? Tohdin epäillä.

Synkistä talousnennusteista huolimatta on näin itsenäisyyspäivän alla syytä muistaa, että Suomi on esimerkki menestyksellisestä perässähiihtäjästä, joka on tavoittanut kärkijoukon. Ne perustekijät, jotka ovat kiinnioton mahdollistaneet, eivät ole kadonneet − eivät ainakaan kaikki. Muistettakoon vaikka ne myönteiset muotoilut, jotka Suomen talouden innovatiivisuus sekä insituutioiden ja hallinnon tehokkuus saivat Standard & Poor’sin lokakuisessa luottoluokitusraportissa.

Kriisitietoisuutta tarvitaan. Varoituksen sanojakin, mutta olisi silti hyvä pysyä kohtuudessa, jotteivät mittasuhteet täysin vääristyisi. Seija Simolaa mukaillen: ”Et itkeä saa Suomi.”

Kirjallisuutta
Lennart Schön: Maailman taloushistoria
Luis Bértola & José Antonio Ocampo: The Economic Development of Latin America since Independence

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *