Ei edelleenkään pelkästään rakenteellista

Suomen taloudessa on rakenteellisia ongelmia. Sitä ei käy kiistäminen. Taloudellisen kasvun puute on todellinen vaiva, jonka vaikutukset tuntuvat suomalaisten elämässä nyt ja lähivuosina. Silti on liioittelua Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittajan Paavo Raution tapaan väittää, että ”ta­lou­den on­gel­ma ei ole suh­dan­ne­luon­tei­nen”. Tasavallan presidentin Sauli Niinistön uudenvuodenpuheesta vauhtia ottava Rautio kirjoittaa, että taloudellinen ti­lan­ne ”on poh­jim­mil­taan yk­sin­ker­tai­nen”: menot on sopeutettava pienentyneisiin tuloihin. Talouskriisin pitkittyessä ovat yleistyneet näkemykset, joiden mukaan suhdannetaantumasta puhuminen olisi ollut itsepetosta (siitä kirjoitin täällä). Mutta edelleen Suomen taloudellisiin vaikeuksiin on yhä sekä suhdanneluontoisia että rakenteellisia syitä.

Kansantalouden suhdannetilannetta kuvataan nykyään usein ns. tuotantokuilun  käsitettä apuna käyttäen. Se kuvaa kokonaistuotannon (bkt) eroa potentiaaliseen tuotantoon eli siihen bruttokansantuotteen tasoon, joka saavutettaisiin, jos kansantalouden kapasiteetti olisi täyskäytössä. Potentiaalisella tuotannolla tarkoitetaan sellaista tuotannon tasoa, joka voidaan saavuttaa ilman inflaatiopaineita (ks. vaikkapa tämä Suomen Pankin julkaisu ja OECD:n määritelmä). Potentiaalinen tuotanto arvioidaan pääoman ja työvoiman määrän sekä niiden tuottavuuden perusteella.

Niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin, tuotantokuilu ei ole vain Kielitoimiston sanakirjan mukainen ”jyrkkäseinäinen syvänne”, vaan se voi olla myös positiivinen, siis eräänlainen ”tuotantokumpare”. Näin on talouden ylikuumentuessa, jolloin toteutunut tuotanto on arvioitua potentiaalista tuotantoa suurempi. Tällöin taloudessa on yleensä vahvoja inflaatiopaineita. Taantumassa tuotantokuilu on todellakin sananmukainen syvänne eli tuoteutunut tuotanto on potentiaalia pienempi.

Tuotantokuilu arvioiminen ei ole eksaktia tiedettä. Kuilun suuruus riippuu siitä, kuinka suureksi tuotantopotentiaali arvioidaan.  Uusia laskelmia tehtäessä myös menneisyyttä koskevat tuotantokuiluarviot muuttuvat, kuten on nähty finanssikriisin jälkeen. Tämän voi nähdä alla olevasta kuviosta. Siinä on OECD:n uusin (marraskuu 2014) arvio euroalueen, Suomen ja Saksan tuotantokuilusta vuodesta 2000 tähän päivään ja ennuste kaksi vuotta eteenpäin sekä sama laskelma kolmen vuoden takaa (joulukuu 2011).

Tuotantokuilu_4

Kolmessa vuodessa OECD on alentanut arviotaan Suomen potentiaalisesta tuotannosta melkoisesti. Tästä on puolestaan seurannut, että vuoden 2009 tuotantokuilu, joka vuoden  2011 laskelmassa oli  todellakin jyrkkäseinäinen syvänne (−8,2 %), onkin yhtäkkiä madaltunut (−3,9 %). Vastaavasti vuoden 2007 huippusuhdanne näyttää paljon huipukkaammalta kuin vuoden 2011 lopussa: positiivinen tuotantokuilu on suurentunut 3,5 prosentista 5,7 prosenttiin. Ja vuoden 2011 yli 4 prosentin tuotantokuilu onkin muuttunut yli 1 prosentin ”tuotantokumpareeksi”. Näin ollen OECD arvioi Suomen talouden alamäestä yhä suuremman osan rakenteelliseksi.

Arviot potentiaalisen tuotannon suruudesta eivät ole ekonomistien viattomia sormiharjoituksia, sillä ne vaikuttavat laskelmiin julkisen talouden ns. rakenteellisesta alijäämästä, joka saadaan poistamalla alijäämästä sen suhdanteista riippuva osuus. Kun finanssikriisin jälkeinen tuotantokuilu arviodaan aiempaa pienemmäksi, ”yhä suurempi osa julkisen sektorin alijäämästä tulee lasketuksi rakentelliseksi”, kuten Roope Uusitalo kirjoittaa. Rakenteellinen alijäämä puolestaan vaikuttaa EU:n finanssipoliittisen sopimuksen kautta julkisen talouden ja siten finanssipolitiikan liikkumavaraan. Tästä syystä, kuten Jussi Ahokas on kirjoittanut, tuotantokuilulaskelmat ansaitsisivat paljon suurempaa huomiota kuin ne ovat saaneet.

Mutta uskokaamme, että OECD:n viimeisin tuotantokuilulaskelma kuvaa suhdannetilannetta oikein. Sen mukaan euroalueen kokonaistuotanto on edelleen runsaat kolme prosenttia potentiaalista pienempi,  ja jopa Saksassa on käyttämätöntä tuotantokapasiteettia (tuotantokuilu runsaan prosentin verran 2013−2015). Suomen tuotantokuilun OECD arvioi olevan tänä vuonna 3,0 % ja ensi vuonna 2,8 %. Tämän vuoksi Talouspolitiikan arviointineuvosto suositti tiistaina julkaistussa raportissaan, ettei finanssipolitiikkaa kiristettäisi lisää vuosina 2015 tai 2016 (jo päätetty finanssipolitiikka on vuonna 2015 selvästi kiristävää). Tuotantokuilulaskelmien lisäksi ariviointineuvosto perustelee kantaansa sillä, että rakenteellinen työttömyys ei ole juuri kasvanut, vaan työttömyyden kasvu on ollut etupäässä suhdanneluonteista.

Tilanne ei siis ole ”pohjimmiltaan yksinkertainen”. Suomen talouden ongelmat ovat edelleen myös suhdanneluonteisia, eivät pelkästään rakenteellisia. Ainakin niin kauan kuin toivomme, ettei euroaluetta vaivaava kysynnän puute ole pysyvä rakenteellinen ongelma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *