75 on uusi 72

”On päästävä yli 75 prosentin”, vaatii Helsingin Sanomat (HS) pääkirjoituksessaan (27.9.). Kyse on, mistäpä muustakaan kuin työllisyysasteesta. Lehti vertaa Suomea muihin  Pohjoismaihin, jotka ”pystyvät työllistämään paljon paremmin kuin Suomi”. Samaa virttä veisaa Elinkeinolämän keskusliitto (EK), jonka mielestä ”vaalien jälkeen valittavan hallituksen on tavoiteltava Pohjoismaissa yleistä yli 75 prosentin työllisyysastetta”. Vielä jonkin aikaa sitten näytti, että 72 prosentin työllisyysastetavoite jää tällä vaalikaudella saavuttamatta. Nyt taas näyttää todennäköiseltä, että näin arvioineet (itse mukana kuorossa täällä ja täällä) olivat onneksi väärässä. Lue loppuun

Suomi g-voimien puristuksessa

Suomen tehdasteollisuudesta on kadonnut viimeisen seitsemän vuoden aikana 100 000 työpaikkaa. Kansantalouden neljännesvuositilinpidon mukaan tehdasteollisuus työllisti Suomessa vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä 421 600 mutta vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä enää 321 700 palkansaajaa. Tästä kielteisestä kehityksestä on kannettu aiheellisesti huolta. Suomen kehitystä on luonnehdittu kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen huonoksi. ”Olemmekin menettäneet paljon muita enemmän juuri teollisuuden ja viennin työpaikkoja”, kirjoitti Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen kuukausi sitten Ilta-Sanomisssa. Elinkeinoelmän keskusliitto (EK) puolestaan julisti toissavuotisessa kasvumanifestissaan: ”Olemme valinnan edessä: halutaanko Suomi pitää teollisuusmaana vai annetaanko osaamisen ja työpaikkojen valua kilpailijamaihin?” Mutta millaisen valinnan edessä oikein olemme? Lue loppuun