Taantuman välitilinpäätös 3: finanssipolitiikan valinnat

Finanssipolitiikka olisi yksinkertaista puuhaa, ellei siinä olisi kolmea pientä pientä pulmaa: suunta, mitoitus ja ajoitus. Niiden ratkaisemisessa ei Suomessa ole perinteisesti onnistuttu. Talouspolitiikkamme historia ei ole suhdanteita tasaavan finanssipolitiikan sankaritarina. Jukka Pekkarinen ja Juhana Vartiainen totesivat klassikkoteoksessaan Suomen talouspolitiikan pitkä linja (1993), että suomalaista finanssipolitiikkaa leimasi pitkään taipumus suhdannevaihteluiden vahvistamiseen eli myötäsyklisyyteen. Sehän tarkoittaa sitä, että elvytetään noussuhdanteessa ja kiristetään laskusuhdanteessa. Pekkarisen ja Vartiaisen luonnehdinta koski etenkin 1980-lukua edeltävää aikaa. Tuolta vuosikymmeneltä lähtien finanssipolitiikka alkoi jo olla vastasyklistä, suhdannevaihteluja tasaavaa − näin arvioi Sixten Korkman (Talous ja utopia 2012), joka oli itsekin finanssipolitiikkaa tekemässä. Nyt on palattu myötäsyklisyyden pitkälle linjalle. Lue loppuun

Sieppari lumihangessa

”Suomi on kuilun partaalla”, kirjoittaa Jorma Ollila Helsingin Sanomissa (2.1.2016). Kielikuvia ei pitäisi ottaa kirjaimellisesti, mutta silti: eikö Suomen talous ole ennemminkin kuilun pohjalla? Suomen bruttokansantuote (bkt) ei saavuta alkaneenakaan vuonna potentiaaliaan eli taloutemme on edelleen tuotantokuilussa, jonka syvyydeksi Euroopan komissio arvioi 2,0 % ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) 2,7 %. Niin pessimististä ennustajaa ei sentään taida löytyä, joka povaisi uutta romahdusta tälle tai seuraavalle vuodelle. Joten tässä mielessä ei voine väittää Suomen olevan kuilun partalla. Lue loppuun