Petollisia lehtiä, kummallisia konferensseja – sukellus saalistajajulkaisijoiden maailmaan

Saalistaja- eli pseudolehdistä on tullut kiinteä osa kansainvälistä julkaisukenttää. Arviot ilmiön laajuudesta vaihtelevat, ja vaikka paniikkiin ei olekaan syytä, ei saalistajilta kuitenkaan kannata sulkea silmiään. Näin kirjoittavat Timo Vilén ja Eeva Savolainen postauksessaan, joka kutsuu Think Open -blogin lukijat mukaan matkalle epäilyttävien lehtien ja -konferenssien maailmaan. Artikkeli tarjoaa tutkijoille myös keinoja kustantajien luotettavuuden arvioimiseen.

Teksti: Timo Vilén ja Eeva Savolainen

Aloitetaan tosielämän esimerkillä:

Tri Richard Funden tutkimusryhmineen oli tullut keksineeksi propoliksesta eli mehiläiskittivahasta valmistetun ihmelääkkeen syöpää vastaan ja istui nyt pohtimassa, missä julkaista vallankumouksellisen tutkimuksensa. Asiaa harkittuaan hän päätyi lopulta tarjoamaan käsikirjoitustaan OMICS Publishing Groupin kustantamalle Journal of Integrative Oncology -lehdelle. Sen kotisivuilla kerrotaan lehden kuuluvan alansa johtaviin julkaisukanaviin sekä lupaillaan perinpohjaista, mutta kuitenkin sujuvaa (lue: nopeaa) vertaisarviointiprosessia, mikä oli luonnollisesti myös tri Fundenin intresseissä.

Lupaukset virtaviivaisesta julkaisuprosessista eivät olleet liioiteltuja, sillä vain kolme päivää myöhemmin Journal of Integrative Oncology ilmoitti alustavasti hyväksyneensä tri Fundenin käsikirjoituksen. Lehden vertaisarvioitsijat eivät hekään löytäneet tutkimuksesta mitään huomautettavaa, ja niin, vain viisi päivää käsikirjoituksen lähettämisen jälkeen tri Fundenin artikkeli oli valmis julkaistavaksi, edellyttäen tietenkin, että kirjoittajat maksaisivat vajaan 2000 euron suuruisen kirjoittajamaksun.

Ja enemmänkin: tri Funden oli tuskin kuullut artikkelinsa hyväksymisestä, kun hänet jo oli kutsuttu Journal of Integrative Oncologyn -lehden toimituskuntaan. Lisäksi Fundenia pyydettiin erään OMICS:in kustantaman, syöpätutkimukseen keskittyvän lehden päätoimittajaksi sekä kustantamon Pariisissa järjestämän, kansainvälisen rintasyöpäkongressin tieteelliseksi johtajaksi.

Tri Funden oli tuskin kuullut artikkelinsa hyväksymisestä, kun hänet jo oli kutsuttu Journal of Integrative Oncologyn -lehden toimituskuntaan. Lisäksi Fundenia pyydettiin erään OMICS:in kustantaman, syöpätutkimukseen keskittyvän lehden päätoimittajaksi sekä kustantamon Pariisissa järjestämän, kansainvälisen rintasyöpäkongressin tieteelliseksi johtajaksi.

Nämä olivat merkittäviä huomionosoituksia, etenkin kun ottaa huomioon, ettei tohtorillamme ollut CV:ssään ainuttakaan tieteellistä julkaisua tai mitään rintasyöpään liittyvää asiantuntemusta – ja etenkin kun huomioi, ettei mitään tri Richard Fundenia sen paremmin  kuin mehiläisvahasta valmistettua ihmelääkettäkään ollut olemassa.

Ihmelääkettä käsittelevä artikkeli – joka sisältää kuvitteellisten tutkimustulosten lisäksi mm. viittauksen suositun lastenkirjailija Edward Gibbsin Little Bee -kuvakirjaan – tietenkin oli olemassa. Mutta ”Richard Fundenin” ja hänen kollegojensa sijaan sen kirjoittajina oli joukko tutkivia toimittajia. Todellisia olivat myös tarinassa mainitut Journal of Integrative Oncology sekä OMICS Publishing Group, joiden toimintaa journalistit olivat halunneet valaista laajassa, niin kutsuttuja saalistajakustantajia käsittelevässä selvityksessään.

”Scientist and I have been very good to me…”

OMICS Publishing Group on Intian Hyderabadissa majaansa pitävä, noin 2000 henkeä työllistävä kustantamo  ja Journal of Integrative Oncology yksi sen lehdistä. Paino on hyvä pitää sanalla ”yksi”, sillä OMICS:in lehtisalkusta löytyy reilut 700 enemmän tai vähemmän aktiivista nimekettä. Tämä tekee siitä johtavan toimijan markkinoilla, joilla – toisin kuin perinteisten tiedelehtien markkinoilla – valtaa eivät kuitenkaan pidä OMICS:in kaltaiset ”jättiläiset”, vaan keskisuuret, 10-99 lehteä hallinnoivat, useimmiten Etelä-Aasiasta (etenkin Intiasta), Lähi-Idästä ja Afrikasta käsin operoivat kustantajat.

Saalistajalehdet voivat julkaista esimerkiksi yhdestä ja samasta lauseesta muodostuvia artikkeleita (lue lisää).

Paitsi suurin, OMICS on myös ensimmäinen U.S. Federal Trade Commissionin (FTC) oikeuteen haastama kustantaja. Syynä oli tutkijoiden järjestelmällinen petkuttaminen (mm. valheelliset väittämät lehtien vertaisarvioinnista, impact factor -luvuista sekä toimituskunnista), mihin vedoten FTC määräsi maaliskuussa 2019 OMICS:in maksamaan noin 50 miljoonan dollarin vahingonkorvaukset.

FTC:n päätös ei kuitenkaan näyttäisi lannistaneen OMICS:ia ja sen tarmokasta omistajaa, Srinubabu Gedelaa. Journal of Integrative Oncology jatkaa edelleen ilmestymistään, ja entiseen tapaan pyörivät myös OMICS:in järjestämät konferenssit, jotka muodostavat pääosan yhtiön liikevaihdosta ja joihin monet suomalaisetkin tutkijat ovat saattaneet törmätä.

Kuten saalistajalehdissä, myös saalistajakonferensseissa (tai pseudokonferensseissa) kuka tahansa voi esitellä mitä tahansa maksamalla konferenssimaksun ja ilmestymällä paikalle. Turkista käsin toimiva WASET (World Academy of Science, Engineering and Technology) esimerkiksi hyväksyi ”konferenssiinsa” aikaisemmin mainitun toimittajaryhmän SCIgen-puppugeneraattorilla laatiman esitelmän. Yhdellä napinpainalluksella syntynyt esitelmä palkittiin konferenssin parhaana ja julkaistiin sittemmin useissa saalistajalehdissä.

Julkisuutta sai myös Christoph Bartneckin tempaus: kyllästyttyään OMICS:in harjoittamaan aggressiiviseen spämmäykseen informaatioteknologian tutkijana toiminut Bartneck tarjosi OMICS:in järjestämään kansainväliseen ydinfysiikan ”konferenssiin” iOS:n ennakoivan tekstinsyötön avulla kirjoitettua abstraktia. Abstrakti hyväksyttiin kolmessa tunnissa ja sisälsi mm. seuraavan virkkeen:

”Scientist and I have been very good to me today I hope I have to work on tomorrow after work today so far but I’m still going for tomorrow night at work today but I’m not going home said I am a good friend and a great time for the rest I have been doing.”

Toisaalta OMICS:in, WASET:in ja vastaavien toimijoiden järjestämiä konferensseja voisi kutsua aidosti tieteidenvälisiksi. Samassa tilaisuudessa papereitaan voivat nimittäin esitellä niin matemaatikko, historioitsija kuin mediatutkijakin, joista ainakin osa on kuvitellut tulleensa erilliseen konferenssiin. WASET esimerkiksi markkinoi verkkosivuillaan kaikkiaan 2375(!) Amsterdamissa 20.–21.1.2020 järjestettävää ”tieteellistä konferenssia”, joista kaikki on buukattu samaan, paikallisessa lähiössä sijaitsevaan hotelliin. Ja jos tammikuinen Amsterdam ei houkuttele, tarjolla on myös 2312 muuan lontoolaisessa hotellissa samaan aikaan järjestettävää konferenssia.

Ja jos tammikuinen Amsterdam ei houkuttele, tarjolla on myös 2312 muuan lontoolaisessa hotellissa samaan aikaan järjestettävää konferenssia.

Uhreja vai opportunisteja?

Kaikki saalistajalehdissä julkaistut artikkelit eivät (tietenkään) automaattisesti ole huonoa tai pseudotiedettä, samalla tavoin kuin kaikki saalistajiksi perinteisesti luokitellut lehdet eivät automaattisesti ole petollisia. Mutta kuka varsinaisissa saalistajalehdissä oikein julkaisee ”tri Fundenin” ja roskapostiin kyllästyneiden todellisten tutkijoiden lisäksi? Ja miksi?

Voidaan ensinnäkin todeta, että enemmistö saalistajalehtien asiakkaista on Etelä-Aasiasta, Afrikasta ja Lähi-Idästä, toisin sanoen sieltä, mistä valtaosa saalistajakustantajistakin. (Yksityiskohtaisempaa analyysia kaipaavat voivat tutustua Signum-lehdessä äskettäin ilmestyneeseen artikkeliimme.)

Toisaalta kokonaista viisi prosenttia italialaisista tutkijoista on kuorruttanut julkaisuluetteloaan saalistajalehdissä julkaistuilla artikkeleilla, eikä asiaa selvitelleillä tutkijoilla ja toimittajilla ole ollut vaikeuksia löytää saalistajalehdissä julkaisseita enemmän tai vähemmän nimekkäitä amerikkalaisia, englantilaisia ja saksalaisia tutkijoitakaan. Suomen tilanne on Italiaa ja useimpia muita maita valoisampi: noin 0,4 prosenttia (675 kpl) suomalaisten tutkijoiden vuosien 2011–2017 välillä julkaisemista vertaisarvioiduista artikkeleista (183 852) ilmestyi saalistajiksi luokitelluissa kanavissa.

Suomen tilanne on Italiaa ja useimpia muita maita valoisampi: noin 0,4 prosenttia (675 kpl) suomalaisten tutkijoiden vuosien 2011–2017 välillä julkaisemista vertaisarvioiduista artikkeleista (183 852) ilmestyi saalistajiksi luokitelluissa kanavissa.

Näin päästään toiseen ja kaikkein olennaisimpaan kysymykseen: ovatko saalistajalehdissä julkaisevat häikäilemättömien lehtien uhreja vai turvautuvatko tutkijat saalistajiin edistääkseen uraansa?

Vaikka höynäytetyiksi joutuneita tutkijoitakin on runsaasti, tuntuisi melkoinen osa saalistajalehtien asiakkaista tehneen tietoisen valinnan – ja usein vieläpä edenneen urallaan valintansa ansiosta. Alhaisen julkaisukynnyksen ja kilpailukykyisten kirjoittajamaksujen lisäksi valintaa selittää olemattomaan laadunvalvontaan yhdistynyt, kansainvälisiä artikkeleita painottava ”julkaise tai kuole” -kulttuuri. Taustalla on myös perinteisiä lehtiä kohtaan tunnettua turhautumista sekä puutteellisia akateemisia taitoja.

Xkcd.com, Randall Munroe / CC BY-NC 2.5

Johtopäätöksiä seuraa kaksi: Ensinnäkin, puhe viattomista uhreista ja heitä väijyvistä saalistajista on ainakin osin harhaanjohtavaa. Ja toisekseen: saalistajalehtien muodostamaan, Suomen näkökulmasta lähinnä marginaaliseen mutta esimerkiksi Intian kannalta merkittävään haasteeseen vastaaminen edellyttää paitsi valistusta, myös akateemisen kulttuurin rakenteisiin käyviä muutoksia.

Viimein on kysyttävä, ei pelkästään kuka saalistajalehdissä julkaisee ja miksi, vaan myöskin kuka saalistajalehtiä lukee? Tai oikeammin: kuka niihin viittaa? Vastaus on linjassa aikaisemmin todetun kanssa, toisin sanoen saalistajalehdissä julkaistuihin artikkeleihin viittaavat ovat yleensä kokemattomia tutkijoita Afrikasta, Kaakkois- ja Etelä-Aasiasta, eikä viittauksia yleisesti ottaen kerry paljon. Toisaalta joukko tällaisia artikkeleita on löytänyt tiensä Scopuksen ja PubMed:in tapaisiin tietokantoihin, minkä voi olettaa lisäävän niiden osakseen saamia viittauksia.

Musta, harmaa vai valkoinen?

Saalistajalehtien tunnistamista ja julkaisukanavien arvioimista helpottamaan on kehitetty sekä luotettavia julkaisukanavia sisältäviä valkoisia listoja, että kyseenalaisia julkaisukanavia listaavia mustia listoja. Kumpaakin listatyyppiä on kritisoitu paitsi nimestään, myös puutteellisesta kattavuudesta sekä ”vääristä tunnistuksista”; tarkasta seulasta huolimatta valkoiselle listalle voi päätyä epäilyttäviä julkaisukanavia ja mustalle listalle taas luotettavia kanavia.

Valkoisista listoista tunnetuimpia on Directory of Open Access Journals (DOAJ), mustista listoista taas Jeffrey Beallin saalistajajulkaisulista. Avoimeen julkaisemiseen penseästi suhtautuneen Beallin lista aiheutti aikanaan runsaasti debattia, ja Beall joutuikin lopettamaan listansa ylläpidon vuonna 2017. Verkosta löytyy kuitenkin edelleen listan arkistoitu versio ja Cabell’s Scholarly Analyticsin vuodesta 2017 ylläpitämä lista pohjautuu sekin osin Beallin listaan.

Toisin kuin Beallin lista, kirjoitushetkellä yli 12 000 nimekettä käsittävä Cabellsin musta lista on tilausmaksullinen, mikä rajoittaa sen käyttöä. Cabellsin listalla on kuitenkin merkittäviä etuja entiseen Beallin listaan nähden: arviot tehdään lehtikohtaisesti eikä kustantajittain, ja puutteet on ryhmitelty vähäisiin, keskinkertaisiin ja vakaviin. Näin ollen listan käyttäjä voi itse pyrkiä päättelemään, onko kyse todellisesta saalistajalehdestä vai pikemminkin niin kutsutusta ”harmaasta” (grey) lehdestä. Jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvat lehdet ovat usein liikkeellä vilpittömin mielin, mutta kärsivät esimerkiksi amatöörimäisestä johtamisesta ja resurssien puutteesta johtuvista laadullisista ongelmista.

Cabellsin listalla on kuitenkin merkittäviä etuja entiseen Beallin listaan nähden: arviot tehdään lehtikohtaisesti eikä kustantajittain, ja puutteet on ryhmitelty vähäisiin, keskinkertaisiin ja vakaviin. Näin ollen listan käyttäjä voi itse pyrkiä päättelemään, onko kyse todellisesta saalistajalehdestä vai pikemminkin niin kutsutusta ”harmaasta” (grey) lehdestä.

Suomessa Tieteellisten seurain valtuuskunnan yhteydessä toimiva Julkaisufoorumi pyrkii toimimaan työkaluna luotettavien julkaisukanavien tunnistamisessa. Julkaisufoorumin 23 tieteenalakohtaisella asiantuntijapaneelilla on arviointityön apuna useita luokituksia (DOAJ, Web of Science, Scopus, Norjan ja Tanskan vastaavat julkaisukanavaluokitukset). Lisäksi paneelien jäsenet saavat arviointivaiheessa tietoonsa, mitkä kanavat esiintyvät Cabellsin listalla ja DOAJ:sta poistettujen julkaisukanavien listalla ja millä perustein. Jos kokonaisharkinnassa todetaan, että julkaisukanava vaikuttaa epäilyttävältä, se jätetään tasoluokkaan 0.

Julkaisufoorumissa tasoilla 1–3 olevat julkaisukanavat ovat siis käyneet lävitse varsin tiukan seulan, joten niitä voi pitää todennäköisesti luotettavina kanavina. Virheiden mahdollisuus on toki olemassa, ja joskus julkaisukanava saattaa päätyä mustalle listalle vasta arvioinnin jälkeen. Tämän vuoksi Julkaisufoorumin listaa käydään läpi säännöllisin väliajoin mahdollisten saalistajajulkaisujen varalta. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei tasoluokka 0 ole automaattisesti saalistajalehden tai edes epäilyttävän julkaisukanavan merkki. Tasolla 0 voi olla esimerkiksi täysin luotettavia vertaisarvioituja laitossarjoja, jotka jäävät tasolle 0 paikallisuutensa vuoksi.

Tarkistuslistat auttavat tutkijoita tunnistamaan luotettavat lehdet.

Mieti-Tarkista-Lähetä

Mustien ja valkoisten listojen ohella lehtien luotettavuutta voi arvioida tarkistuslistojen avulla. Think-Check-Submit eli suomalaisittain Mieti-Tarkista-Lähetä on kätevä ohjeistus julkaisukanavaviidakossa tarpovalle tutkijalle ja editorille. Ohjeistusta ovat olleet tuottamassa useat avoimen julkaisemisen toimijat, muun muassa DOAJ ja OASPA (Open Access Scholarly Publishers Association). Ohjeessa kehotetaan ensin pohtimaan, onko kyseessä luotettava lehti ja onko kanava juuri oikea työn julkaisemiseen. Seuraavaksi vuorossa on tarkistuslista lehden luotettavuuden arviointiin:

  • Onko lehti tuttu sinulle tai kollegoillesi?
  • Onnistuuko kustantajan identifioiminen ja yhteyden ottaminen helposti?
  • Ilmaiseeko lehti selkeästi, millaista vertaisarviointia se käyttää?
  • Onko artikkelit luetteloitu käyttämiisi tietokantoihin?
  • Käykö ilmi, mitä maksuja veloitetaan?
  • Tunnistatko toimituskunnan?
  • Onko kustantaja mukana jossain tunnetussa alan verkostossa (esim. COPE, DOAJ, OASPA)?

Jos kaikkiin tai suurimpaan osaan kysymyksistä voi vastata myöntävästi, kyseessä on melko varmasti luotettava julkaisukanava. Analyysia voi myös jatkaa pidemmälle esimerkiksi Helsingin yliopiston kirjaston asiantuntijoiden kehittelemän, muutamaa astetta sofistikoituneemman mallin avustuksella.

Apua, haksahdin saalistajaan!

Saalistajalehtien ammattina on harhaanjohtaminen, joten tutkija voi tulla höynäytetyksi, vaikka kuinka pyrkisi olemaan tarkkana. Mitä siis tehdä, jos huomaa haksahtaneensa saalistajaan?

Ikävä uutinen on, että jos tekijänoikeussopimus on jo allekirjoitettu, ei kirjoittajalla ole juuri vaihtoehtoja. Jos sopimusta taas ei vielä ole, artikkelin voi yrittää vetää pois, joskaan se ei välttämättä ole kovin yksinkertaista. Tästä osoituksena on COPE:n (Committee on Publication Ethics) vuonna 2016 käsittelemä tapaus, jossa tutkija havaitsi vasta julkaisuprosessin aikana kohdanneensa saalistajan: vertaisarviointi puuttui ja tutkijalle lähetettiin odottamatta julkaisumaksua koskeva lasku. Tutkija halusi vetää artikkelinsa pois ja pommitti lehteä sähköpostitse, puhelimitse ja kirjatulla kirjeellä. Hän myös koetti ottaa yhteyttä toimitusneuvoston jäseniin – turhaan. Lähetetty käsikirjoitus katosi verkkosivuilta ilmestyäkseen taas lehden seuraavaan numeroon.

Ikävä uutinen on, että jos tekijänoikeussopimus on jo allekirjoitettu, ei kirjoittajalla ole juuri vaihtoehtoja. Jos sopimusta taas ei vielä ole, artikkelin voi yrittää vetää pois, joskaan se ei välttämättä ole kovin yksinkertaista.

Tässä tapauksessa puuttuva tekijänoikeussopimus koitui tutkijan pelastukseksi. COPE ohjeisti, että tutkija voi tarjota ja julkaista artikkelin legitiimissä lehdessä, mikäli onnistuu sopimaan asiasta toimituksen kanssa. COPE suositti myös toimituksen huomautuksen lisäämistä jutun yhteyteen. Saalistajalehden kustantajalle lähetetty lakitoimilla uhkaava viesti johti lopulta myös artikkelin poistamiseen saalistajalehdestä.

Osa saalistajalehdistä on myös keksinyt ovelan keinon rahastaa artikkeleiden takaisinvedolla: mikäli tutkija huijauksen havaittuaan kieltäytyy maksamasta kirjoittajamaksua, hänen artikkelinsa julkaistaan joka tapauksessa, minkä jälkeen tutkijalle tarjotaan mahdollisuutta vetää artikkelinsa pois erillistä, kirjoittajamaksun suuruista takaisinvetomaksua vastaan. Tätä mahdollisuutta tarjottiin myös ”Richard Fundenille” tämän pyytäessä artikkelinsa poistamista. Toimittajat kieltäytyivät maksamasta, mutta asian tiimoilta noussut kohu sai OMICS:in lopulta poistamaan artikkelin.


Timo Vilén (ORCID) työskentelee tietoasiantuntijana Kansalliskirjastossa (FinELib-toimistossa). Eeva Savolainen työskentelee suunnittelijana Tieteellisten seurain valtuuskunnassa (Julkaisufoorumissa).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *