”Helda Open Books palvelee avointa tiedon levittämistä, siis tieteen pyhimpien perusideoiden toteutumista”

Kun emeritusprofessori Esko Linnakangas kymmenen vuotta sitten kuuli avoimen julkaisemisen mahdollisuudesta, hän innostui asiasta ja nyt innostuminen on tuottanut kirjan per vuosi. Kirjoissa hän on tarkastellut verotusta eri näkökulmista, ja viimeisin verotukia ja -sanktioita käsittelevä kirja – yhdessä Kalle Isotalon kanssa kirjoitettu yli 800-sivuinen opus – julkaistiin Helsingin yliopiston Helda Open Booksissa sopivasti vaalikeväänä. Blogihaastattelussa Linnakangas kertoo julkaisutoiminnastaan ja teosten avoimuuden merkityksistä.

Jatka lukemista ””Helda Open Books palvelee avointa tiedon levittämistä, siis tieteen pyhimpien perusideoiden toteutumista””

Helda Open Booksissa on julkaistu tänä vuonna 44 kirjaa – tässä ne ovat

Helsingin yliopiston kirjaston avointen kirjojen Helda Open Books -kokoelmassa julkaistiin vuonna 2022 kaikkiaan 44 kirjaa. Joukossa on opetuksessa käytettäviä kirjoja, alan perusteoksia, vanhempia klassikoita ja uutuuksia, jotka julkaistaan ensi kertaa HOB:n kautta. Alla olevasta listasta voit tutustua julkaisuihin. [Artikkelia on päivitetty 6.2.2023.]

Jatka lukemista ”Helda Open Booksissa on julkaistu tänä vuonna 44 kirjaa – tässä ne ovat”

Tieteidenvälisillä poluilla löysi lopullisen muotonsa monien vaiheiden jälkeen – tämä on tarina kirjan synnystä

”Ei me tiedetty kauhean selvästi tästä HOB-asiasta silloin, kun aloitimme, mutta se tuli kyllä enemmän kuin tarpeeseen”, Risto Willamo kertoo Helda Open Booksin valitsemisesta. Willamon lausahdus kuvaa kenties yleisemminkin sitä käänteidentäyteistä matkaa, jonka opinnäytteiden ohjaamisen tueksi elokuussa 2022 julkaistu Tieteiden välisillä poluilla -kirja on kulkenut. Tässä blogiartikkelissa tekijät kertovat, miten kaikki sai vuonna 2019 alkunsa ja mitä sen jälkeen tapahtui.

Jatka lukemista ”Tieteidenvälisillä poluilla löysi lopullisen muotonsa monien vaiheiden jälkeen – tämä on tarina kirjan synnystä”

”Tavoitteenamme on edistää yhteiskunnallista lääketutkimusta” – sosiaalifarmasian menetelmäkirja päivitettiin ja julkaistiin avoimesti

”Kirja on tarkoitettu konkreettiseksi työvälineeksi erityisesti lääkealan opiskelijoille ja toimijoille, mutta myös muiden alojen opiskelijat saavat kirjasta apua, erityisesti mikäli tutkimusaihe on lähellä lääkealan ilmiöitä”, Yhteiskunnallinen lääketutkimus -kirjan toimittajat Nina Katajavuori ja Katri Hämeen-Anttila kuvaavat. Tässä haastattelussa he kertovat kirjan vaiheista ja open access -julkaisemisesta Helsingin yliopiston Helda Open Books -kokoelmassa.

Jatka lukemista ””Tavoitteenamme on edistää yhteiskunnallista lääketutkimusta” – sosiaalifarmasian menetelmäkirja päivitettiin ja julkaistiin avoimesti”

Helda Open Booksissa on julkaistu yli 50 avointa kurssikirjaa – tässä ne ovat!

Tähän blogipostaukseen on listattu kaikki Helda Open Booksissa 2019–2022 julkaistut avoimet kurssikirjat. Tiedekunnista aktiivisimpia HOB-julkaisijoita ovat olleet valtiotieteellinen, humanistinen, teologinen ja kasvatustieteellinen tiedekunta. Jos pohdit kurssikirjan avointa julkaisemista, lue aiheeseen liittyvä uutinen ja HOB-julkaisemista taustoittava blogiartikkeli. [Artikkelia on päivitetty 13.3.2023.]

Jatka lukemista ”Helda Open Booksissa on julkaistu yli 50 avointa kurssikirjaa – tässä ne ovat!”

More than 50 open textbooks published in Helda Open Books – here they are!

This blog post lists all open textbooks published in Helda Open Books during 2019–2023. Among the faculties, the most active HOB publishers have been the Faculty of Social Sciences, the Faculty of Arts, the Faculty of Theology and the Faculty of Educational Sciences. If you are considering the open access publishing of a textbook, read this blog post about HOB publishing. [This article was updated in March 13, 2023.]

Jatka lukemista ”More than 50 open textbooks published in Helda Open Books – here they are!”

Helda Open Booksin vuosi 2021 – nämä 25 kirjaa ovat nyt avoimesti saatavilla

Helsingin yliopiston kirjaston avoimien monografioiden julkaisupalvelu Helda Open Books on saatellut 25 kirjaa vuoden 2021 aikana (9. 12. mennessä). Kuten tähänkin asti, uusien avointen monografioiden joukossa oli monenlaisia teoksia: kurssikirjoja, kokoomateoksia, tieteenalaklassikoita ja yksittäisiä tutkimuksia – suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tänä vuonna kaikki kirjat saivat sähköisen ensijulkaisunsa HOB-kokoelman kautta. Tässä blogiartikkelissa esitellään kaikki tänä vuonna julkaistut kirjat.

Jatka lukemista ”Helda Open Booksin vuosi 2021 – nämä 25 kirjaa ovat nyt avoimesti saatavilla”

Miten kuningas saapui Heldaan? Jaakko Hämeen-Anttila ja Saana Svärd kertovat Gilgameshin open access -julkaisemisesta

Yli kolme vuosituhatta vanha eepos, Gilgamesh, julkaistiin vuonna 2000 suomeksi Jaakko Hämeen Anttilan käännöksenä. Teoksen saatavuus on ollut pitkään heikko, mutta elokuussa 2021 teos julkaistiin avoimesti Helda Open Books -kokoelmassa. Tässä blogiartikkelissa Jaakko Hämeen-Anttila ja apulaisprofessori Saana Svärd kertovat open access -julkaisemisen taustoista. Jatka lukemista ”Miten kuningas saapui Heldaan? Jaakko Hämeen-Anttila ja Saana Svärd kertovat Gilgameshin open access -julkaisemisesta”