Testejä ja tutkielmapohjia

Toimin marraskuusta maaliskuuhun Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelman Digiloikka-hankkeen harjoittelijana, ja pääsin harjoittelujaksoni aikana etäolosuhteista huolimatta oppimaan paljon uusia asioita siitä, millaista on työskentely yliopiston projektissa.

Pääpainonani oli avustaa kielenhuollon testi- ja kysymyspankkialueella, jonne on syntynyt mainio määrä kysymyksiä ja testejä suomen kielenhuollon suosituksista. Näiden avulla suomen kielen opiskelijat pystyvät testaamaan omaa osaamistaan. Tein kysymyspankkiin itsekin muutamia kokoavia tehtäviä, mutta pääpainona työssäni oli olemassa olevien testien tarkistaminen ja niistä löytyvien virheiden korjaaminen. Koska testejä on olemassa reilu tuhat, meni tässä yllättävänkin paljon aikaa. Tällä hetkellä testit alkavat olla siinä kunnossa, että niitä pystytään käyttämään jo erilaisiin tarkoituksiin: joko opetuksen osana esimerkiksi lopputentteinä tai opiskelijoiden itsenäiseen harjoitteluun.

Kysymyspankin lisäksi olin mukana suunnittelemassa ja rakentamassa Tutkiva suomen kielen opiskelija -verkkosivua, jonne on tarkoituksena luoda ohjeita suomen kielen ja muiden lähialojen opiskelijoiden hyödynnettäväksi. Tällä hetkellä valmiina on tutkielman mallipohja, joka avataan yleisön käyttöön pikapuoliin. Muutakin sisältöä on tulossa, esimerkiksi ohjeet erilaisista tekstilajeista ja seminaarityöskentelystä.

On ollut jotenkin kiehtovaa huomata, kuinka ajankohtaiseksi digiloikkaaminen on vuoden aikana muuttunutkaan. Vuosi sitten kaikki tuntuivat olevan enemmän tai vähemmän hukassa digialustoiden kanssa, mutta nykyään etäpalaverit onnistuvat vaikka puhelimella. Niinpä onkin ensiarvoisen tärkeää, että digiloikkaa tehdään virallisesti myös yliopiston puolelta, jolloin opiskelijoiden saatavilla on materiaaleja ja mahdollisuuksia oppia ja työskennellä kotoa käsin. Eikä näistä materiaaleista varmaan haittaakaan ole silloin, kun päästään jälleen palaamaan lähiopetukseen ja -työskentelyyn.

Olli Tamminen

Harjoittelu etänä

Kun sain helmikuussa tietää päässeeni harjoitteluun digiloikkaprojektiin, ajattelin viettäväni kesän päärakennuksen neloskerroksessa, joka oli minulle aiemmin vain paikka, jonne professorit katoavat luentojen jälkeen. Toisin kävi: kahden kuukauden harjoittelun aikana olen piipahtanut tuossa kerroksessa vain kerran hakemassa yhden kirjan.

Projektissa teen Moodlen kysymyspankkiin tehtäviä, joita opettajat voivat myöhemmin käyttää kielenhuollon kursseilla. Sitä varten olen harjoitellut erilaisten tehtävätyyppien tekemistä ja kahlannut Kielitoimiston ohjepankkia edestakaisin. Harjoitteluni onkin ollut vaivatonta toteuttaa kotoa käsin, onhan se kuitenkin pääosin itsenäistä työskentelyä kielioppisääntöjen ja Moodlen kanssa. Työmatkoihin ei mene aikaa, ja voin kuunnella musiikkia niin kovalla kuin haluan – toisaalta keittiön ruokapöytä ei välttämättä ole se ideaalisin työpiste ergonomian kannalta.

Harjoittelun alkuaika oli tietysti totuttelua, eikä vastapäätä ollut vieruskaveria, jolta kysyä apua, ellen sitten lähettänyt sähköpostia. Tällaiselle WhatsApp-sukupolven edustajalle sähköpostin käyttäminen lähes päivittäisessä yhteydenpidossa tuntui aluksi yllättävän hassulta. Pähkäilin, pitääkö loppuun aina laittaa ”terveisin”, vaikka lähettäisi päivän aikana monta viestiä samalle henkilölle? Voiko käyttää hymiöitä? Voiko kirjoittaa puhekieltä vai pitääkö verbit taivuttaa aina subjektin mukaan?

Menneiden viikkojen aikana olen löytänyt vastauksen kaikkiin edellä mainittuihin kysymyksiin ja vakiinnuttanut omat rutiinini kotityöpäiviin. Sen lisäksi olen löytänyt suomen kieliopista ja oikeinkirjoitusohjeista mitä monimutkaisimpia pieniä yksityiskohtia, jotka ovat saaneet minut epäilemään, osaanko äidinkieltäni ollenkaan. Vai tiedätkö sinä, milloin voi sanoa kolme rumpalia ovat ja milloin kolme rumpalia on? Vastauksen voit katsoa täältä!

Sonja Vasile

Määräaikainen osoitteenmuutos Zoomiin

Taukoviikon jälkeisenä maanantaina kevään suunnitelmat vaikuttivat vielä kohtalaisen vakailta, kun virus ei ollut vielä tummentanut horisonttiamme. Loppuviikosta epävarmuuden ilmapiiri alkoi levitä. Mikä kaikki peruuntuu ja miten pitkäksi aikaa? Mitä nyt oikein tapahtuu? Ensin opettajat peruivat lähiopetuksen seuraavalta viikolta, kun varovaista toiveikkuutta oli vielä ilmassa. Viikonlopun jälkeen uusi viestitulva – nyt koko kevään lähiopetus on peruttu.

Alkoi näyttää siltä, että edessä olisi lukuisia tunteja yksinäistä puurtamista, luennon korvaavia tehtäviä, tapaamisia Zoomissa, poikkeusjärjestelyitä eikä pääsyä kirjastoon. Kalenterin pyyhkiytyessä menoista tyhjäksi piti arkirutiinit rakentaa itse ja niistä piti pitää kiinni itse. Kalenterin täytteeksi jäivät vain muutamat Zoom-luennot. Olen tietoteknisesti taitava, mutta suhtaudun tiettyihin asioihin hyvinkin suurella varauksella. Tästä lähtökohdasta onkin pienoinen yllätys, että Zoomista tuli kevään henkireikäni. Oli lähes mystistä, miten luentosalin tunnelma välittyi tietokoneen ruudun kautta työpisteeseeni keittiönpöytäni ääreen. Katkeransuloista tästä kaikesta kuitenkin teki se, miten nopeasti tunnelma katosi – yhdellä klikkauksella.

Siirtyminen Zoomiin ja etäopetukseen toi mukanaan arvaamattoman ongelman. Yhtäkkiä pienimmätkin asiat, jotka olisi voinut nopeasti kysyä ennen luentoa tai sen jälkeen, vaativat sähköpostin lähettämisen. Toisaalta, jos luennolla heräsi jokin kysymys, joka jäi askarruttamaan mieltä, ei sitäkään välttämättä voinut nopeasti varmistaa. Jälleen edessä olisi sähköpostin lähettäminen. Etäopetus ei tarjonnut myöskään mahdollisuutta luennon jälkeen puida asioita lounaan ääressä muiden opiskelijoiden kanssa.

Onnekseni myös virtuaalisia kahvipöytäkeskusteluja pitkin kevättä käytiin. Luonnollisestikin vakituinen puheenaihe oli etäopetus. Monen ajatukset sivusivat omiani. Luennot Zoomissa koettiin poikkeuksetta onnistuneiksi. Etenkin pienryhmät, joissa osallistujat olivat tuttuja, tuntuivat lähes samalta kuin luennot. Yhtä mieltä oltiin myös siitä, etteivät pelkät diat olleet riittäviä. Se, millainen kontakti opettajaan oli, ei ollut niinkään merkityksellistä kuin se, että kontakti, jossa opettajan näki tai kuuli, oli olemassa. Moodle-keskustelujen huonoksi puoleksi koettiin se, ettei niissä luonnollista keskustelua synny vaan keskustelu jää yksipuoliseksi argumentoinniksi. Täydellisen tuomion sai Moodlen-chat, joka on jo käyttöliittymänsä puolesta erittäin kömpelö.

Ainakin opiskelijoiden näkökulmasta Zoomiin luennon siirtäminen vaikutti kohtalaisen vaivattomalta. Zoom-luentojen lisäksi hyvänä koettiin myös erilaiset videotaltioinnit ja podcastit. Niiden eteneminen luentodiojen kanssa samaan tahtiin tarjosi miellyttävän oppimiskokemuksen. Hyvää näissä erilaisissa tallenteissa oli myös se, että niihin pystyi palaamaan omien tarpeidensa mukaan.

Zoom-luentojen lisäksi minulle erityisen positiiviseksi kokemukseksi tästä keväästä jäi Moodlessa toteutettu aikarajallinen tentti. Olen kokenut kotitenttien ongelmaksi niihin jumiin jäämiseen. Tenttisalitentit taas ovat fyysisesti raskaita ja toisinaan hieman ahdistaviakin tilanteita. Moodlen aikarajallinen tentti oli kuitenkin ihanteellinen, sillä siihen ei ollut mahdollista jäädä jumiin ja tekstin tuottaminen ja editoiminen oli huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Näitä tekisin mielelläni lisää!

Yhteenvetona voinee leikkisästi todeta, että digi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Suurin opetus tässä kaikessa lienee se, ettei mikään digiympäristö tai etäopetuksen muoto voi korvata yhteisöä ja siinä tapahtuvaa vuorovaikutusta. Yhteisöllä on valtava merkitys sekä oppimisessa että asiantuntijaksi kasvamisessa. Vuorovaikutus on merkittävässä osassa siinä, että saa varmuutta omasta osaamisestaan, erityisesti silloin kun valmistuu alalta, josta ei saa ammattinimikettä.

 

Iina Kärkkäinen

Kirjoittaja on suomen kielen maisteriopiskelija

Digiloikkaajien rekrytointia ja MOOC-kurssin suunnittelua 

Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelman digiloikkaprojekti etenee! Olemme juuri rekrytoineet molempiin osahankkeisiimme korkeakouluharjoittelijat: tervetuloa suunnittelemaan verkkokurssia Sointu Järvinen ja kokoamaan kielenhuollon verkkotentin kysymyspankkia Sonja Vasile! Harjoittelijat aloittavat hommat kevään ja kesän aikana.  

Tsekkasimme myös tieteellisen kirjoittamisen HUM-TIKI-verkkokurssin opetusteknologiakeskuksen ABC-pajassa. Kurssi on pedagogisesta näkökulmasta hyvällä mallilla, ja seuraavana haasteena onkin kurssin tekninen toteuttaminen MOOC-alustalle. 

Digin ääreltä, 

Johanna Komppa ja Anne Mäntynen