Tutkittua tietoa: Helinä Rautavaaran museo katsomuskasvatuksen oppimisympäristönä

 

KIRJOITTANUT: Vilma Laurila
KUVAT: Helinä Rautavaaran museo / Helka Saarinen

”Haastateltujen varhaiskasvatuksen opettajien mielestä Helinä Rautavaaran museo oli hyvin toimiva ja merkittävä oppimisympäristö siksi, että se tarjosi museokierroksella lapsille tärkeitä kokemuksia myös omien katsomustensa ja uskontojensa tärkeydestä. Lasten nähtiin oppivan taikatyynykierroksella myös tärkeitä ajatuksia toisten kunnioittamisesta ja arvostamisesta, jotka ovat myös yhteneväisessä linjassa varhaiskasvatussuunnitelman ja katsomuskasvatuksen tavoitteiden kanssa”
Näin kirjoittaa  Vilma Laurila, joka teki uskontotieteen pro gradu tutkielman museosta varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen oppimisympäristönä.

Johdanto

Pro gradu -tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, miten Helinä Rautavaaran museo toimii varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen oppimisympäristönä. Varsinainen tutkimusaineistoni koostui Katsomuskierros taikatyynyillä -museokierrosten striimausten havainnoinneista sekä varhaiskasvatuksen opettajien ja museon oppaan teemahaastatteluista.

Striimatut museokierrokset, kierrosten havainnointi sekä teemahaastattelut toteutettiin kevään 2021 aikana. Taikatyynykierros striimattiin yhteensä neljälle eri päiväkotiryhmälle Espoon kaupungin alueella, ja haastateltavia varhaiskasvatuksen opettajia oli yhteensä viisi.

Luonnehdin tutkielmaani laadulliseksi tutkimukseksi, jossa yhdistyvät sekä uskontotieteen, kasvatustieteen että museopedagogiikan tieteenalat. Oppimisympäristön käsite muodostui yksityiskohtaisemmin oppimisympäristöjen sisältämistä eri tasoista, joita tässä tutkimuksessa olivat verbaalisuus, moniaistillisuus, toiminnallisuus sekä esineitä hyödyntävät menetelmät.

Tutkimukseni linkittyy osaksi Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhaiskasvatuksessa -hanketta, jossa pyritään kehittämään varhaiskasvatuksen työntekijöiden osaamista päiväkodin katsomuskasvatuksen toteuttamiseen liittyen. Lisäksi hankkeessa selvitetään niitä pedagogisia sovelluksia, jotka edistävät laadukkaan katsomuskasvatuksen toteuttamista myös päiväkodin ulkopuolisissa oppimisympäristöissä kuten museoissa.

Oppimisympäristön tasot

Oppimisympäristön eri tasot —verbaalisuus, moniaistillisuus, toiminnallisuus ja esineitä hyödyntävät menetelmät, olivat monipuolisesti läsnä striimatuilla taikatyynykierroksilla.

Verbaalisuuden taso näyttäytyi erityisesti oppaan selkokielisyyteen pyrkivässä puhetavassa, jolla pyrittiin huomioimaan kierrokselle osallistuneiden lasten eri kehitysvaiheissa olevat suomen kielen taidot; opas kertoi eri katsomuksista ja niihin liittyvistä asioista erilaisten vaikeilta vaikuttavien käsitteiden avulla, mutta lapsille avattiin ja sanallistettiin näiden käsitteiden sisältöjä sekä merkityksiä koko kierroksen ajan aina uuden käsitteen noustessa esille.

Verbaalisuuden taso näkyi myös siinä, miten opas pyrki puheessaan muodostamaan lapsille luontevia ja ymmärrettäviä siirtymiä eri teemojen ja aiheiden välillä; kierroksella aiemmin puhutuista asioista muistuteltiin lapsia aika ajoin uudelleen, ja pyrittiin rakentamaan ikään kuin siltoja ja yhteisiä piirteitä eri katsomusten välille.

Oppimisympäristön verbaaliseen tasoon liittyi myös oppaan ja lasten välinen vuorovaikutus, kysymykset ja keskustelut museokierroksen aikana; asioita pohdittiin yhdessä, ja lapsille esitettiin välillä myös kysymyksiä, joihin he saivat antaa vastauksiaan. Koko kierroksen ajan lapsia myös rohkaistiin verbaalisella tasolla jakamaan ajatuksiaan ja pohdintojaan ääneen.

Moniaistillisuuden taso näyttäytyi kierroksilla eri tavoin, mutta suurimmassa osassa oli aistien hyödyntämisen visuaalinen puoli, joka kulki mukana koko kierroksen ajan. Oppimisympäristön moniaistillisuuden tasoista muutoin nousi esille kuunteleminen, kun lasten kanssa kuunneltiin minareetista kuuluvaa rukouskutsua Lähi-itä-vitriinin yhteydessä. Striimatulla museokierroksella ei päästy hyödyntämään moniaistillisuuden tasoa kovin monipuolisesti, sillä esimerkiksi rukousmattojen tunnusteleminen tai erilaisten mausteiden ja suitsukkeiden tuoksutteleminen olivat moniaistillisia oppimiskokemuksia, joita ei voitu etäyhteyden välityksellä toteuttaa.

Museossa paikan päällä pidettävällä kierroksella moniaistillisuuden taso ja siihen liittyen äänen tuottaminen sekä kuunteleminen oppimisen tukena olisi tullut esille myös Etelä-Amerikka-vitriinin yhteydessä, kun lasten kanssa olisi tehty kierroksen käsikirjoituksen mukaisesti sademetsään sopiva äänimaisema. Striimatuilla kierroksilla oppimisympäristön moniaistillisuuden taso näyttäytyi pitkälti kuuntelemisen ja visuaalisuuden osalta, jolloin esimerkiksi tuntoaistin ja hajuaistin hyödyntäminen ei ollut ainakaan näillä striimatuilla kierroksilla mahdollista.

Toiminnallisuuden taso näyttäytyi kierroksen ajan siten, että opas liikkui museossa taikatyynyn kanssa matkakohteiden välillä; jos kierros olisi toteutettu perinteisesti paikan päällä museossa, myös lapset olisivat saaneet käyttöön omat taikatyynyt. Striimatuilla kierroksilla taikatyynyelementin toiminnallisuus merkitsi lasten kohdalla taikatyynyn matkan visuaalista seuraamista. Toiminnallisuuden taso olisi selvästi näyttäytynyt museokierroksella enemmän silloin, jos lapset olisivat päässeet taikatyynykierrokselle museoon paikan päälle.

Selkein toiminnallinen aspekti striimatuilla kierroksilla oli kierrosten loppupuolella tanssittava maanviljelystanssi, joka tanssittiin lasten kanssa yhdessä. Tanssissa koettiin toiminnallisuuden kautta maanviljelyksen eri vaiheita, ja tanssittiin rytmikkääseen afrikkalaisen musiikin säestämänä. Havainnointieni perusteella oli selvästi nähtävissä, että juuri tämä toiminnallinen tanssiosuus oli erityisesti lapsiryhmien mieleen.

Esineitä hyödyntävien menetelmien taso oli lähtökohtaisesti läsnä koko museokierroksen ajan; taikatyynykierros kokonaisuudessaan on luotu sen perusteella, minkälaista esineistöä museosta löytyy. Jokaisen eri vitriinin kohdalla lapset pääsivät tutustumaan ja näkemään erilaisia esineitä, jotka liittyvät johonkin uskontoon tai katsomukseen. Esineet toimivat selvästi tietynlaisina oppimisen välineinä, kun oppaan kertomat asiat konkretisoituivat fyysisissä esineissä, jotka olivat lasten mielestä selvästi mielenkiintoisia ja keskustelua herättäviä.

Erityisesti sellaiset esineet, joiden alkuperää tai käyttötarkoitusta joutui pohtimaan tai arvailemaan, herätti lapsissa innostusta. Esineitä hyödyntävien menetelmien tasolla oli näin ollen nähtävissä myös luovuutta ja mielikuvituksen käyttöä erilaisiin esineisiin liittyen. Esineitä hyödyntävät menetelmät yhdistyivät striimatuilla kierroksilla verbaalisuuden ja moniaistillisuuden visuaalisuuden tasoon, koska etäyhteyden välityksellä lapsilla ei ollut mahdollisuutta päästä tunnustelemaan ja kokeilemaan nähtyjä esineitä, joka taas olisi ollut mahdollista museossa paikan päällä pidettävällä kierroksella.

Opettajat tyytyväisiä – lapset kiinnostuneita

Jokainen varhaiskasvatuksen opettaja kuvaili haastattelussaan etäyhteyden välityksellä toteutettua striimattua kierrosta onnistuneeksi.; varhaiskasvatuksen opettajat ilmaisivat myös olleensa positiivisesti yllättyneitä siitä, kuinka hyvin heidän ryhmänsä lapset olivat jaksaneet seurata museokierrosta ja keskittyä sen kulkuun, vaikka kierros kestikin kokonaisuudessaan keskimäärin tunnin.

Tämä tukee myös omia havaintojani museokierroksilta, sillä jokaisella kierroksella lapset jaksoivat keskittyä ja kuunnella koko kierroksen ajan, vaikka toiminnallisuutta striimatulla kierroksella oli ainakin toistaiseksi melko vähän. Museokierroksen sisällöt olivat herättäneet lapsissa innostusta ja mielenkiintoa, ja erityisesti taikatyynyn matkan seuraaminen oli lasten mielestä ollut hauskaa.

Kierrokseen valmistautuminen

Museokierrokseen valmistauduttiin lapsiryhmissä selvästi eri tavoin; yhdessä ryhmässä lasten kanssa oli ennen kierrosta käyty läpi mitä tarkoittaa museo, ja keitä ovat kristityt ja muslimit. Kahdessa päiväkotiryhmässä ei juuri keskusteltu museokierroksen teemoista tai valmistauduttu kierrokseen etukäteen. Museokierrokseen valmistautuminen oli selvästi herättänyt varhaiskasvatuksen opettajissa epätietoisuutta ja epävarmuutta siitä, miten museokierrokselle ja sen teemojen käsittelyyn voisi valmistautua lasten kanssa etukäteen.

Varhaiskasvatuksen opettajien vastauksista voidaan päätellä, että he eivät olleet ihan varmoja siitä, mitä heiltä mahdollisesti odotetaan esimerkiksi museon puolelta kierrokselle valmistautumisessa. Valmistautuminen ja kierroksen teemoihin etukäteen virittäytyminen oli tutkimukseeni osallistuneiden lapsiryhmien välillä näin ollen hyvin erilaista ja eritasoista.

Tämä kertoo siitä, että varhaiskasvatuksen opettajat selvästi kaipaisivat työnsä ja erityisesti katsomuskasvatukseen liittyvän työnsä toteuttamisen tueksi jotakin konkreettista aineistoa tai materiaalia, johon tukeutua. Varhaiskasvatuksen opettajat kaipaisivat esimerkiksi museolta jonkinlaista tarkempaa ohjeistusta siihen, millä tavoin taikatyynykierrokselle voisi valmistautua lasten kanssa.

Opettajat saivat oivalluksia ja innostuivat

Kokonaisuudessaan kierrokselle osallistuminen nähtiin uutena ja kivana asiana, joka toi iloa lapsille ja uusia ajatuksia ryhmän aikuisille. Jokainen haastattelemani varhaiskasvatuksen opettaja kertoi, että lapset olivat museokierroksella selvästi innostuneita erityisesti niissä kohdissa, kun esillä oleva uskonto tai kulttuuri liittyi jotenkin heidän omaan elämäänsä; tämä näkemys vahvisti myös omia havaintojani museokierroksilta tähän seikkaan liittyen.

Jokainen varhaiskasvatuksen opettaja mainitsi haastattelussa, että erityisesti rukouskutsun kuunteleminen oli ollut mielenkiintoa herättävä asia. Useampi varhaiskasvatuksen opettaja myös mainitsi haastattelussaan, että he olivat saaneet taikatyynykierroksella jonkinlaisen henkilökohtaisen oivalluksen siitä, kuinka läheisesti uskonto ja kulttuuri liittyvät toisiinsa; tämä puoltaa näkemystä siitä, kuinka taikatyynykierros ja Helinä Rautavaaran museo toimii oppimisympäristönä kaiken ikäisille, ja lisää tietoutta esimerkiksi uskontojen ja kulttuurien yhteen kietoutumisesta, joka saattaa monille ihmisille olla yllättävä ja uusi asia.

Oivallusten lisäksi museokierros oli selvästi saanut varhaiskasvatuksen opettajissa aikaan jonkinlaista innostusta katsomuskasvatuksen toteuttamiseen jatkossa; museo voidaan nähdä siis myös oppimisympäristönä, joka inspiroi ja tarjoaa ideoita esimerkiksi museokierroksen teemojen parissa jatkotyöskentelyyn.

Opettajat kokevat epävarmuutta ja kaipaavat tukea

Kysyin haastattelussa varhaiskasvatuksen opettajilta, miten he itse kokevat katsomuskasvatuksen ja sen toteuttamisen päiväkodissa. Useamman varhaiskasvatuksen opettajan vastauksissa toistuivat ajatukset siitä, kuinka uskontoon liittyvistä asioista puhuminen tuntuu välillä vaikealta päiväkodissa. Moni varhaiskasvatuksen opettaja koki katsomuskasvatuksen olevan päiväkodissa melko vähäistä huolimatta siitä, että katsomuskasvatus kuuluukin osaksi varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria.

Tämä vahvistaa ajatusta siitä, miten katsomuskasvatus on päiväkodeissa yhä melko ohutta ja muun toiminnan ohella niin sanotusti marginaalissa päiväkodin toimintakulttuurissa. Varhaiskasvatuksen opettajat kokevat selvästi epävarmuutta siitä, minkälaisista asioista lasten kanssa voisi puhua katsomuskasvatuksessa, ja millä tavalla.

Uskontokasvatuksesta katsomuskasvatukseen siirtyminen on aihe, joka hämmentää varhaiskasvatusalan työntekijöitä; he eivät koe olevansa täysin varmoja siitä, miten ja mistä uskontoihin liittyvistä asioista on niin sanotusti sallittua puhua päiväkodissa.

Varhaiskasvatuksen opettajien mainitsemat haasteet katsomuskasvatuksen toteuttamisessa liittyivät haastatteluaineistoni perusteella selvästi kahteen asiaan; epävarmuuteen siitä, mitä ja miten katsomuksista voi tai saa puhua päiväkodissa sekä huoleen lasten vanhempien suhtautumisista katsomuskasvatukseen.

Yksi haastateltavista nosti esille ajatuksen siitä, että ilman Katsomuskierros taikatyynyillä -museokierrosta katsomuksiin liittyvistä asioista ei olisi puhuttu lainkaan tämän vuoden aikana. Varhaiskasvatussuunnitelmassa korostetaan kuitenkin varhaiskasvatuksen työntekijän vastuuta katsomuskasvatuksen toteuttamisesta; varhaiskasvatuksen työntekijät tarvitsisivat näin ollen rohkaisua erityisesti katsomuskasvatuksen käytännön toteuttamiseen.

Varhaiskasvatuksen opettajien ajatukset ja kokemukset katsomuskasvatuksen toteuttamisesta viestivät siitä, että Monikatsomukselliset oppimisen tilat kaltaisille katsomuskasvatusta kehittäville hankkeille on tarvetta myös varhaiskasvatuksen kentällä.

Museo on monipuolinen ja toimiva oppimisympäristö

Haastattelemani varhaiskasvatuksen opettajat olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että Helinä Rautavaaran museo on erinomainen oppimisympäristö lapsille oppia erilaisista uskonnoista ja katsomuksista kokemuksellisesti sekä esineiden avulla. Toki varhaiskasvatuksen opettajien vastauksissa näkyivät mietteet siitä, miten Helinä Rautavaaran museosta ja taikatyynykierroksesta saisi varmasti vielä enemmän irti museossa paikan päällä kuin etäyhteyden välityksellä. Oppimisympäristön eri tasoista esimerkiksi moniaistillisuuden ja toiminnallisuuden taso olivat selvästi sellaisia, joita jäätiin kaipaamaan enemmän striimatuilla museokierroksilla.

Haastateltujen varhaiskasvatuksen opettajien mielestä Helinä Rautavaaran museo oli hyvin toimiva ja merkittävä oppimisympäristö myös siksi, että se tarjosi museokierroksella lapsille tärkeitä kokemuksia myös omien katsomustensa ja uskontojensa tärkeydestä. Lasten nähtiin oppivan taikatyynykierroksella myös tärkeitä ajatuksia toisten kunnioittamisesta ja arvostamisesta, jotka ovat myös yhteneväisessä linjassa varhaiskasvatussuunnitelman ja katsomuskasvatuksen tavoitteiden kanssa.

Jos striimatut museokierrokset olivat uusi ja jännittävä kokemus päiväkotien lapsiryhmille ja varhaiskasvatuksen opettajille, ne olivat sitä myös taikatyynykierroksesta vastaavalle oppaalle ja muille museon työntekijöille. Opas kertoi haastattelussaan, että häntä itseään oli huolettanut ennen striimausten aloittamista erityisesti se, miten hän saisi oppaana luotua kierroksesta mahdollisimman vuorovaikutteisen myös etäyhteyden välityksellä, kun tilanne on sekä hänelle että lapsille niin erilainen.

Oppimisympäristön verbaalinen taso näyttäytyy ja se koetaan ainakin toistaiseksi selvästi erilaisena ja tietyllä tapaa vaativampana toteuttaa etäyhteyden, videokuvan ja mikrofonin välityksellä kuin lähikontaktissa museossa. Uusista toimintamuodoista huolimatta opas kertoi striimattujen kierrosten sujuneen pääsääntöisesti hyvin, ja erityisesti silloin, kun lapsiryhmät etäyhteyden toisessa päässä ovat olleet aktiivisia ja ehkä uskaliaampia vuorovaikutukseen kierroksen aikana. Etäyhteyden välillä kommunikoinnin sujuvuus vaihtelee näin ollen kierrokselle osallistuvien erilaisten ryhmien välillä.

Kuten haastattelemani varhaiskasvatuksen opettajat, myös opas piti Helinä Rautavaaran museota toimivana ja monipuolisena oppimisympäristönä katsomuskasvatukselle. Helinä Rautavaaran museo saattaa suurelle yleisölle olla ainakin toistaiseksi pienempi ja tuntemattomampi museo, mutta pienen museon etuina ovat oppaan mukaan verrattain monipuoliset ja joustavat toimintamahdollisuudet, jotka selvästi liittyvät myös museon kehittämiseen oppimisympäristönä. Oppaan mielestä Helinä Rautavaaran museolla on paljon mahdollisuuksia tarjottavanaan esimerkiksi juuri katsomuskasvatuksen oppimisympäristönä.

Museo tunnustuksettomana tilana

Museossa vieraileminen voi ylipäätään olla lapsille hieno ja myös jännittävä elämys, vaikkakin tämä seikka korostuu varmasti enemmän niillä museokierroksilla, jotka voidaan toteuttaa museossa paikan päällä: tällöin lapset pääsevät hyödyntämään ja tutkimaan museoympäristöä ja museotilaa paremmin, ja näkevät myös mielenkiintoa herättävät museoesineet lähietäisyydeltä.

Opas piti Helinä Rautavaaran museota hyvänä oppimisympäristönä katsomuskasvatuksessa myös sen vuoksi, että hänen mukaansa museolla on tietyllä tapaa neutraali ja luotettava status sekä puolueeton lähtökohta erilaisten uskontojen ja katsomusten tarkastelemiseen. Yksi haastattelemani varhaiskasvatuksen opettaja nosti esiin myös samanlaisen ajatuksen omassa haastattelussaan.

Tämä viestii siitä, miten oppimisympäristöllä on selvästi merkitystä erityisesti myös katsomuskasvatuksen toteuttamisessa, ja tietynlaista tunnustuksetonta maaperää pidetään katsomuskasvatukselle hyvänä lähtökohtana oppimisympäristö-näkökulmasta.

Oppimisen kokonaisvaltaisuus ja moniaistillisuus

Oppaan näkemykset Helinä Rautavaaran museosta moniaistillisena ja toiminnallisena oppimisympäristönä ovat selvästi yhdenmukaisessa linjassa varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden kanssa, jossa nimenomaan painotetaan oppimisen kokonaisvaltaisuutta sekä moniaistillisuutta lasten oppimisen, kasvun ja kehittymisen tukena.

Esineitä hyödyntävät menetelmät ovat lapsille museoympäristössä myös sen puolesta kiehtova kokemus, että tavallisesti museoissa museoesineisiin ei juuri saa koskea. Näin ollen esineiden tutkiminen ja niiden koskeminen voi olla jo itsessään lapsille merkittävä elämys. Lisäksi erilaiset tuoksujen ja suitsukkeiden haisteleminen, musiikin ja rukouskutsun kuunteleminen sekä maanviljelystanssin tanssiminen ovat kaikki museokierroksella tapahtuvia moniaistillisia ja toiminnallisia oppimiskokemuksia.

Oppimisympäristön moniaistillisuuden tason hyödyntäminen on myös asia, joka tukee erilaisia oppijoita; jotkut lapset oppivat paremmin verbaalisella tasolla vain kuuntelemalla, ja jotkut lapset oppivat parhaiten esimerkiksi toiminnallisten aktiviteettien yhteydessä.

Ajatuksia kierroksen kehittämisestä

Tiedustelin haastatteluiden loppupuolella varhaiskasvatuksen opettajien sekä oppaan ajatuksia siitä, miten heidän mielestään Katsomuskierros taikatyynyillä -museokierrosta voitaisiin mahdollisesti tulevaisuudessa kehittää. Haastatteluaineistojen analysointia tehdessäni huomasin hyvin pian monia yhtäläisyyksiä oppaan ja varhaiskasvatuksen opettajien kehittämisideoiden välillä; molempien ammattiryhmien kehitysideat koskivat museokierroksen sisältöjen mahdollista karsimista, striimattujen kierrosten toiminnallisuuden lisäämistä, oppimateriaalien tarjoamista varhaiskasvatuksen opettajille heidän työnsä tueksi sekä museon ja päiväkotien välisen yhteistyön lisäämistä.

Opas nosti esiin toiveen myös siitä, miten museon toiminnan ja kierrosten suunnittelussa voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää enemmän ja monipuolisemmin moniammatillisia työryhmiä sekä eri tieteenalojen edustajien osaamista.

Museon pedagogiset painotukset linjassa Vasun kanssa

Helinä Rautavaaran museota pidettiin yleisesti oikein toimivana ja monipuolisena oppimisympäristönä varhaiskasvatuksen katsomuskasvatukselle. Tutkimukseni perusteella Helinä Rautavaaran museon niin sanottu agenda, arvomaailma ja museopedagogiset painotukset ovat hyvin yhdenmukaisia ja samassa linjassa sekä varhaiskasvatussuunnitelman että katsomuskasvatusta ohjaavien asiakirjojen kanssa.

Tällöin erilaisiin uskontoihin ja katsomuksiin tutustuminen museoympäristössä moniaistillisin ja toiminnallisin menetelmin on myös täysin pedagogisesti perusteltavissa. Varhaiskasvatussuunnitelmassa korostetaan oppimisympäristöjen monipuolisuutta, lasten aktiivisuutta ja osallisuutta sekä kokemuksellista, toiminnallista ja moniaistillisia oppimisympäristöjä ja -kokemuksia.

Näin ollen Helinä Rautavaaran museon voi nähdä tarjoavan katsomuskasvatukseen sellaisen oppimisympäristön, jossa myös nämä edellä mainitut varhaiskasvatussuunnitelman mukaiset tavoitteet voivat toteutua.

Opettajat kaipaavat tukea työhönsä

Tutkimustulosteni perusteella voidaan todeta varhaiskasvatuksen opettajien kaipaavan erityisesti katsomuskasvatuksen toteuttamiseen liittyvän työnsä tueksi selkeämpiä ohjeistuksia, ja esimerkiksi jonkinlaista konkreettista aineistoa tai oppimateriaalia, johon tukeutua.

Päiväkodin ja museon välisen yhteistyön suhteen varhaiskasvatuksen opettajat toivovat tarkempia ohjeistuksia siihen, millä tavoin esimerkiksi taikatyynykierroksille voisi valmistautua lasten kanssa, ja miten kierroksen teemoja voisi työstää lasten kanssa kierrokselle osallistumisen jälkeen.

Museokierroksen teemojen parissa työskenteleminen kierroksen jälkeen onkin tärkeää, jotta taikatyynykierros ei jäisi päiväkodin muusta toiminnasta irralliseksi kokemukseksi. Varhaiskasvatuksen opettajien haastatteluiden perusteella on selvästi todettavissa, että varhaiskasvatuksen työntekijät kokevat epävarmuutta katsomuskasvatuksen toteuttamisessa sekä epätietoisuutta katsomuskasvatuksen tehtävästä ja roolista osana varhaiskasvatustoimintaa.

Perustietoa uskonnoista, katsomusdialogia ja inspiroitumista

Tutkimukseni tukee näkemystä siitä, miten varhaiskasvatuksen ja katsomuskasvatuksen tavoitteita on mahdollista työstää ja toteuttaa museoympäristössä, ja esimerkiksi juuri Helinä Rautavaaran museossa. Oli erityisen kiinnostavaa huomata, miten sekä varhaiskasvatuksen opettajat että museon opas mainitsivat haastatteluissaan sellaisia lasten oppimiseen liittyviä näkemyksiä ja toiminnan muotoja, jotka näkyvät yleisesti sekä varhaiskasvatussuunnitelmassa että museopedagogiikan periaatteissa.

Molempien ammattiryhmien edustajien toiveet siitä, mitä ja miten he haluaisivat lasten oppivan Helinä Rautavaaran museossa ja taikatyynykierroksella, olivat keskenään hyvin samankaltaisia; katsomuskasvatusta pidettiin tärkeänä asiana, ja museoympäristössä voi oppia eri uskonnoista ja katsomuksista verbaalisesti, moniaistillisesti, toiminnallisesti ja esineitä hyödyntävien menetelmien kautta.

Yleisesti lasten haluttiin oppivan museossa perustietoja eri uskonnoista, mutta lisäksi ensiarvoisen tärkeinä seikkoina pidettiin katsomusdialogia, avoimuutta, suvaitsevaisuutta, kiinnostusta ja uteliaisuutta erilaisia ihmisiä, uskontoja ja kulttuureita kohtaan.

Moni varhaiskasvatuksen opettaja kertoi, että he saivat Helinä Rautavaaran museokierroksesta katsomuskasvatuksellista inspiraatiota liittyen esimerkiksi siihen, millä tavoilla katsomuksia voisi nostaa paremmin esiin myös päiväkodin arjessa. Jatkotyöskentely olisikin museokierroksen jälkeen tärkeää, jotta taikatyynykierros ei jäisi vain irralliseksi kokemukseksi päiväkodin muusta toiminnasta; katsomuskierrokselle osallistuminen ei niin sanotusti kuittaa koko vuoden katsomuskasvatusta päiväkodissa, vaan katsomuskasvatus on asia, joka virallisesti ja varhaiskasvatustoimintaa ohjaavien asiakirjojen mukaisesti kuuluu olennaisena osana päiväkotien kasvatustoimintaan.

Museo konkretisoi katsomuskasvatusta

Helinä Rautavaaran museon ja taikatyynykierroksen avulla voidaan tutkimustulosteni perusteella laajentaa varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen oppimisympäristöjä päiväkodin ulkopuolelle. Museoympäristö voidaan nähdä formaalista päiväkotiympäristöstä eroavana informaalina oppimisympäristönä; mielestäni on kuitenkin tärkeää ja hyödyllistä tiedostaa, miten museon kaltaisissa informaaleissa oppimisympäristöissä voidaan myös tarjota formaalia kasvatus- ja opetustoimintaa tukevaa, syventävää ja konkretisoivaa kasvatusta. Museon kaltaiset informaalit oppimisympäristöt voivat osaltaan tarjota varhaiskasvatuksen katsomuskasvatukselle paljonkin pedagogista osaamista ja tietoa.

Striimauksen ja etäyhteyden monet mahdollisuudet

Striimatut museokierrokset ja etäyhteyksien hyödyntäminen ylipäätään ovat todennäköisesti tulleet osaksi yleistä toimintakulttuuriamme pysyvästi, joten esimerkiksi toiminnallisuuden lisäämistä on mielestäni varsin perusteltua ja suotavaa pohtia sekä kehittää striimattujen kierrosten kohdalla. Striimatut taikatyynykierrokset Helinä Rautavaaran museossa voivat kuitenkin tuoda museoympäristön etäyhteyden välityksellä päiväkoteihin ympäri Suomen, joten uskon tämän striimauksen suosion myös kasvavan tulevaisuudessa.

Katsomuskasvatuksen kehittäminen ja varhaiskasvatuksen opettajien työn tukeminen katsomuskasvatuksen toteuttamisessa ovat kuitenkin asia, joka koskettaa varhaiskasvatusalaa Suomessa yleisesti, vaikka omassa tutkimuksessani keskityttiinkin vain Espoon kaupungin seudulle.

Haastateltavat varhaiskasvatuksen opettajat toivat haastattelujen yhteydessä esiin paljon sellaisia asioita ja ajatuksia katsomuskasvatuksesta, joka näyttää olevan yhteinen myös laajemmassa kuvassa päiväkotien varhaiskasvatuksen opettajille; haasteet katsomuskasvatuksen toteuttamisessa ja varhaiskasvatuksen opettajien kokemat epävarmuuden ja epätietoisuuden tunteet ovat teemana toistuneet useammissa katsomuskasvatusta koskevissa tutkimuksissa.

Jatkotutkimusideoita

Ajattelen varhaiskasvatuksen katsomuskasvatukseen liittyvien teemojen kaipaavan tulevaisuudessa lisää tutkimustyötä osakseen, ja näenkin tämän suhteen suunnan olevan oikea. Oman tutkimusaiheeni mahdollinen jatkotutkimusprojekti voisi keskittyä siihen, mitä lapset itse ajattelevat Helinä Rautavaaran museosta oppimisympäristönä, ja mitä lapset kokevat mahdollisesti oppivansa siellä. Tämänkaltaisesta tutkimusasetelmasta saisi varmasti myös mielenkiintoista ja arvokasta tutkimusaineistoa, kun pohditaan museoympäristön tarjoamia mahdollisuuksia katsomuskasvatukselle.

Lopuksi

Varhaiskasvatussuunnitelman mukaan hyvät oppimisympäristöt ovat yleisesti sellaisia, jotka tukevat lasten innostusta, uteliaisuutta ja oppimisen halua. Lisäksi hyvät oppimisympäristöt tukevat lasten kielellistä kehitystä ja tuovat kulttuurista ja katsomuksellista moninaisuutta näkyvämmäksi. Tutkimustulosteni perusteella uskallan väittää Helinä Rautavaaran museon täyttävän nämä edellä mainitut kriteerit niin yleisesti, kuin katsomuskasvatuksenkin osalta.

Päätin tutkielmani taidekasvattaja Kaisa Kettusen inspiroiviin ajatuksiin lapsista museoympäristössä, jotka mielestäni sopivat myös kuvaamaan Helinä Rautavaaran museota katsomuskasvatuksen oppimisympäristönä; Kettusen mukaan lapsiyleisöjen kautta museoiden voidaan ajatella osallistuvan tulevaisuuden kulttuurin muokkaamiseen. Lapsuusiässä koetut elämykset esimerkiksi museossa voivat jäädä lapsilla merkityksellisesti elämään tulevaisuuden luovan työn perustaksi; parhaimmillaan uusien asioiden oppiminen ja hauska tekeminen voivat olla lapsilla museossa kokemuksellisesti sama asia. Kettusen mielestä museokokemukset voivat onnistuessaan edistää lasten oppimista; museossa nähdyt ja koetut asiat jättävät parhaimmassa tapauksessa sellaisen jäljen ja kokemuksen, joka lopulta voi tulevaisuudessakin muokata lapsen ajatuksia itsestään ja ympäröivästä maailmasta. (Kettunen 2010, 70–73.)

Tarkemmin maisterin tutkielmaani pääset tutustumaan: https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/151952/Laurila_Vilma_opinnaytetyo.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Mainittu lähde:
Kettunen, Kaisa 2010 Oppia ikä kaikki! Lapset museossa. Teoksessa T. Koskinen, P. Mustonen ja R. Sariola (toim.) Taidekasvatuksen Helsinki. 70–77. Espoo: Multiprint Oy.

kuva: Vilma Laurila

Olen Vilma Laurila, 26-vuotias vasta valmistunut opettaja. Tällä hetkellä asun Naantalissa, ja valmistuin Turun yliopistosta kesäkuun alussa aineenopettajaksi (ue, et, fi) ja luokanopettajaksi. Ensi lukuvuoden työskentelen aineenopettajana vanhassa kotikaupungissani Tampereella kolmessa eri lukiossa, ja tänä kesänä työskentelen Tampereen seurakuntayhtymällä lasten kesäleirien ohjaajana. Vapaa-ajallani harrastan musiikkia, teatteria ja kirjallisuutta. Opettajan työssä olen kiinnostunut erityisesti tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä lukutaidon ja lukuinnon kehittämisestä. Pidän tärkeässä arvossa kulttuuri-, kieli- ja katsomustietoista opetusta ja kohtaamista. Haaveenani on toimia lapsille ja nuorille turvallisena ja välittävänä aikuisena, joka tukee heidän kasvuaan empaattisiksi, sydämellisiksi ja avarakatseisiksi maailmankansalaisiksi.

Lue aiheesta myös edellinen blogiteksti: katsomuskasvatus menee museoon!