Vaarana varovaisuus

Antti Rinteen (sd) hallitus lupaa ohjelmassaan paljon. Se lupaa rahaa ”tulevaisuusinvestointeihin” ja monenlaisiin hyviin tarkoituksiin. Mutta hallitus lupaa myös uudistaa politiikan tekemisen tapaa. Ensimmäinen näistä lupauksista on ”lupaus hallinnon jatkuvasta oppimisesta”. Talouspolitiikan alalla hallituksella onkin mahdollisuus osoittaa, miten tämä jatkuvan oppimisen periaate toteutuu tässä ja nyt, ensi vuoden talousarviota valmisteltaessa. Talouden näkymät ovat näet muuttuneet melkoisesti niistä, joihin hallitusohjelma perustui ja joiden pohjalta valtiovarainministeriö (VM) on laatinut viime perjantaina julkistamansa budjettiesityksen ensi vuodelle. Lue loppuun

Talouspolitiikkaa viran puolesta

Onko Suomi virkamiesten luvattu maa? Vai löytyykö toista läntistä demokratiaa, jossa johtavat virkamiehet esittävät vaalien alla ja niitä varten sellaisen yhteisen puheenvuoron, jollaisen ministeriöiden kansliapäälliköt julkistivat tammikuun lopulla? Raportti ilmoittaa tarjoavansa ”tietopohjaa vaalikeskusteluihin ja hallitusneuvottelujen pohjaksi”, mutta se muistuttaa jo nimeltään (Mahdollisuudet Suomelle) ennemminkin poliittista ohjelmaa kuin neutraalia taustaraporttia. Asetetut tavoitteet ovat totta kai hyviä, sillä kukapa vastustaisi yhdenvertaisuuden edistämistä, kestävää kasvua ja turvallista ja vakaata yhteiskuntaa, mutta eikö tällaisten päämäärien asettaminen ja arvovalintojen tekeminen − siitähän on kyse − kuulu nimenomaan poliitikoille?1 Lue loppuun

Taantuman välitilinpäätös 3: finanssipolitiikan valinnat

Finanssipolitiikka olisi yksinkertaista puuhaa, ellei siinä olisi kolmea pientä pientä pulmaa: suunta, mitoitus ja ajoitus. Niiden ratkaisemisessa ei Suomessa ole perinteisesti onnistuttu. Talouspolitiikkamme historia ei ole suhdanteita tasaavan finanssipolitiikan sankaritarina. Jukka Pekkarinen ja Juhana Vartiainen totesivat klassikkoteoksessaan Suomen talouspolitiikan pitkä linja (1993), että suomalaista finanssipolitiikkaa leimasi pitkään taipumus suhdannevaihteluiden vahvistamiseen eli myötäsyklisyyteen. Sehän tarkoittaa sitä, että elvytetään noussuhdanteessa ja kiristetään laskusuhdanteessa. Pekkarisen ja Vartiaisen luonnehdinta koski etenkin 1980-lukua edeltävää aikaa. Tuolta vuosikymmeneltä lähtien finanssipolitiikka alkoi jo olla vastasyklistä, suhdannevaihteluja tasaavaa − näin arvioi Sixten Korkman (Talous ja utopia 2012), joka oli itsekin finanssipolitiikkaa tekemässä. Nyt on palattu myötäsyklisyyden pitkälle linjalle. Lue loppuun