Helsingin yliopisto
Tutkimusprojektin avaaminen on aikaa ja resursseja vievää – erityisesti, jos avaaminen ei ole ollut projektin tavoite aivan sen alusta alkaen. Tässä tekstissä tarkastellaan Erkki Kurenniemen sähkösoittimet -tutkimusprojektin avaamisessa kohdattuja ongelmia ja niiden ratkaisuyrityksiä.
Taustaa: Kurenniemen soitinten ja tutkimusprojektin lyhyt historiikki 2000-luvulla
Helsingin yliopistossa tehtävällä Erkki Kurenniemen sähkösoittimiin keskittyvällä tutkimuksella alkaa olla pitkähkö historia, vaikka projektin alkumetrit olivatkin jokseenkin hajanaiset. Ennen vuosituhannen vaihdetta, jonka jälkeen melko pian omat tarkasteluni aiheen tiimoilta pikkuhiljaa alkoivat, Kurenniemen soittimista oli kirjoitettu lähinnä muutamia opinnäytetöitä ja suomalaisesta elektroakustisen musiikin historiasta muutamia katsausartikkeleita. Osa sähkösoittimista, joita Kurenniemi oli rakentanut vuosina 1964–1975 mm. Helsingin yliopiston musiikkitieteen studiossa, oli tuolloin varastoituna Musiikkitieteen laitoksen studion kellariin Vironkatu 1:ssä, josta siirsimme ne takaisin studion tiloihin Kai Lassfolkin kanssa lukuvuoden 2001–2002 aikana. Tästä vähitellen käynnistynyt tutkimusprojektimme sivuaa siis myös Helsingin yliopiston historiaa – ja alkaa olla osa sitä itsekin.
Merkittävä käänne soitinten lähihistoriassa tapahtui, kun Mika Taanila julkaisi vuonna 2002 Kurenniemen elämäntyötä ja -filosofiaa tarkastelevan dokumenttielokuvan Tulevaisuus ei ole entisensä (Kinotar 2002) ja samassa yhteydessä kokoelmalevyn Kurenniemen musiikista, Äänityksiä / Recordings 1963–1973 (Love records 2002, LXCD 637). Kyseisen vuoden kesäkuussa juhlittiin myös Petri Kuljuntaustan suomalaisen sähkömusiikin varhaisvaiheita (1958 – noin 1960-luvun loppu) käsittelevää kirjaa On/Off: eetteriäänistä sähkömusiikkiin (Like 2002), jossa Kurenniemi nostettiin keskeiseen rooliin. Vuosi huipentui mediataidefestivaali Avannon Kurenniemen kunniaksi järjestämään Kiasma-teatterin konserttiin Homage to Kurenniemi 21.11.2002, johon Kurenniemen soittimia koottiin yliopiston studion ohella myös ruotsalaisen säveltäjän Ralph Lundstenin kokoelmasta. Nopeasti syntynyt Kurenniemeen keskittynyt mediahuomio veti yliopiston studion soitinkokoelman tapahtumaan jos toiseenkin.
Pian vuoden 2002 tapahtumien jälkeen kävi ilmi, että Kurenniemen soittimista ja niillä tehdystä musiikista ei ollut julkaistu kokonaisesitystä. Tiedot aiheesta olivat edelleen hajanaisia, puutteellisia tai virheellisiä. Kurenniemen futuristinen visiointi tempasi myös monet hänen työtään tutkineet ja soittimista kirjoittaneet mukaansa johdattaen tekstit ajoittain melko visionäärisiin tulkintoihin. Näistä huomioista sai kimmokkeensa Kurenniemi-tutkimuksemme ensimmäinen vaihe, joka kiteytyi julkaisuihin ensin kotimaisessa vertaisarvioidussa lehdessä Musiikki (https://doi.org/10.5281/zenodo.267965) ja sitten kansainvälisessä NIME-konferenssissa esitelmän ja artikkelin muodossa (https://doi.org/10.1145/1279740.1279756). Kurenniemen traaginen aivoinfarkti vuodenvaihteessa 2006 katkaisi yhteistyömme ja -esiintymisemme. Soittimet säilyivät aktiivisessa käytössä yliopiston studiossa, mutta tutkimusprojektissa alkoi suvantovaihe.
Kurenniemi ja hänen soittimiinsa keskittynyt projektimme kokivat uuden tulemisen kuluvan vuosikymmenen alussa, jolloin alkoi Kurenniemen elämäntyöhön keskittyvän kansainvälisen näyttelysarjan suunnittelu. Kahden vuoden intensiivisen työn tuloksena tutkimusprojektimme tuotti Kurenniemen soittimia ja musiikkia käsittelevät osuudet kolmeen laajaan näyttelykokonaisuuteen; ”Erkki Kurenniemi In 2048” -näyttelyyn Documenta(13):ssa Saksassa 9.6.–16.9.2012, ”Systemics #1. Certain peculiar things and ideas, often failed (or, on humans, machines and running algorithms)” -näyttelyyn Kunsthal Arhusissa Tanskassa 11.1.–2.3.2013 sekä ”Erkki Kurenniemi” -näyttelyyn Kiasmassa Helsingissä 1.11.2013–2.3.2014. Näiden ohella sekä tutkimusprojektimme että Kurenniemen taiteellinen tuotanto olivat näyttävästi esillä vuonna 2014 International Film Festival Rotterdam -festivaaleilla Rotterdamissa sekä Club Transmediale -festivaaleilla Berliinissä.
Näyttelysuunnittelu ja -kuratointi tuottivat myös projektin 2010-luvun toistaiseksi merkittävimmät tutkimusjulkaisut; Kurenniemen soittimia ja musiikkia käsittelevät osuudet tilaustyönä Kansallisgallerialle kirja- ja verkkosivujulkaisuun Erkki Kurenniemi: Mies tulevaisuudesta (2013, toim. Maritta Mellais) sekä MIT Pressin Leonardo -kirjasarjassa julkaistuun antologiaan Writing and Unwriting (Media) Art History: Erkki Kurenniemi In 2048 (2015, toim. Joasia Krysa ja Jussi Parikka). Näyttelyiden ohessa projektin tuloksia on esitelty säännöllisesti kansainvälisissä konferensseissa (kuten Electroacoustic Music Network Studies, International Computer Music Conference, Art of Record Production Conference, Alternative Histories of Electronic Music, International Committee for the History of Technology).
Tutkimusprojektin ohella yliopiston studion kokoelmissa olevat Kurenniemen soittimet houkuttelevat myös opiskelijoita tekemään opinnäytteitään aiheen tiimoilta enenevässä määrin. Soittimia ja niillä tehtyjä teoksia tarkastellaan muun muassa seminaaritöissä lähes vuosittain. Myös omalle alunperin turhan laajalle musiikkiteknologian alan väitösprojektilleni Kurenniemen soittimet ja niillä tehty musiikki on tarjonnut sopivasti rajaavan aihealueen.
Avoimuus Kurenniemi-projektin haasteena
Avoimen tieteen näkökulmasta huomiota projektissa herättää se, että huolimatta siinä tuotetuista julkaisusta Kurenniemen soittimiin, musiikkiin ja laajemminkin suomalaiseen elektroakustiseen musiikkiin liittyvä aineisto on edelleen kaiken kansan ja muiden tutkijoiden tavoittamattomissa. Tyypillistä alan tutkimusprojekteille näyttääkin olevan, että niitä tehdään suljetuissa ympäristöissä ja esimerkiksi siltä osin kuin omia kopioita suljettujen arkistojen dokumenteista ylipäänsä voidaan tehdä, joudutaan ne tallentamaan tutkijoiden omiin suljettuihin ympäristöihin, joissa niitä käsitellään – tyypillisesti kukin yksinään. Sopimuskäytännöt aineistojen käytön ja uudelleen lisensoinnin osalta ovat tähän asti olleet olemattomat, näyttelyihin kerätty ja tuotettu materiaali on lopulta sijoitettuna museoiden ja organisaatioiden arkistoihin, konserttitaltioinnit ja musiikkiteokset ovat tekijänoikeudenalaisia, myös artikkelit on pääsääntöisesti julkaistu kaupallisten toimijoiden julkaisukanavilla tai pienten tieteellisten seurojen lehdissä, jotka henkensä pitimiksi eivät ole voineet siirtyä avoimeen julkaisemiseen. Näin asioiden toki kuuluukin olla niiltä osin, kuin aineisto sisältää tekijänoikeudenalaisia tai tutkimukseen osallistuvien yksityisyydensuojan piiriin kuuluvia dokumentteja – ja varsinkin kun yksityiskohdista eri toimijoiden kanssa ei ole sovittu etukäteen.
Pienen poikkeuksen avoimuuden näkökulmasta Kurenniemi-projektin yhteistyötahoista tekee Kansallisgallerian tuottama verkkosivu Erkki Kurenniemi: Mies tulevaisuudesta, jossa avataan Kurenniemen yksityisarkiston aineistoa, mutta sitäkin tosin hajanaisesti. Yhtenäistä arkiston kattavaa tietokantaa ei ole käytettävissä, eikä aineistoa ole systemaattisesti luetteloitu. Arkaluonteisen materiaalinsa puolesta se tosin on syytäkin pitää suljettujen ovien takana.
Myös Yleisradio, jonka arkistossa aiheeseen liittyvää aineistoa on melko paljon, on alkanut julkaista artikkeleita, jotka perustuvat YLEn arkistosta tehtyihin poimintoihin. Näissäkin huomio kiinnittyy siihen, että – vaikka ansiokkaita pääosin ovatkin – artikkelit perustuvat suurelta osin sattumanvaraisiin arkistonostoihin. Tietokannat, joissa arkistoaineisto on luetteloituna, eivät ole avoimesti selattavissa, eli edes kuvailutiedot eivät ole yleisön saavutettavissa aineistosta puhumattakaan. Niin ikään yksittäisiin koosteartikkeleissa julkaistuihin dokumentteihin viittaaminen on hankalaa.
Konkreettisia toimia projektin avaamiseksi
Otin tämän tekstin lähtökohdaksi Tiedekulmassa keskiviikkona 24.10.2018 järjestettävän Kuka omistaa julkaisusi -tilaisuuden markkinointimateriaalissa esitetyn kysymyksen: ”Millaisin keinoin tutkimuksen avoimuus saadaan toteutumaan vuoteen 2020 mennessä?” Siitäkin huolimatta, että suurin osa Kurenniemi-projektin aineistosta on muun muassa edellä mainituista syistä lähtökohtaisesti avaamattomaksi luokiteltavaa, olen asettanut avoimen tieteen periaatteet myös tämän projektin tavoitteeksi. Rikkaan kulttuuriperintöaineiston avaaminen on mahdollista, joskin työlästä, projektin aikataulua venyttävää ja resursseja nielevää.
Työläytensä vuoksi olen tietoisesti koittanut olla ajattelematta erityisesti avaamista ja keskittyä työskentelemään konkreettisten yksityiskohtien parissa. Jos tarkasti luetaan, avoimen tieteen periaatteet käsittelevät kirjaimellisesti aineistojen avaamista vain sivumennen (ks. kolumnini aiheesta Musiikin suunta -lehdessä). Ensisijaisesti kyse on aineistojen vastuullisesta ja systemaattisesta käsittelystä, eli esimerkiksi siitä, että omistajuus- ja käyttöoikeusasioista sovitaan ajoissa, kaikki käsittelyvaiheet kuvaillaan, aineistot dokumentoidaan mahdollisimman tarkasti jo keruuvaiheessa (ks. alla oleva esimerkiksi äänitedigitointiin liittyen), tallennusratkaisuissa ja -työnkuluissa käytetään työkaluja, jotka turvaavat saavutettavuuden ja käytettävyyden sekä edes mahdollisuuden pitkäaikaissäilytykseen tulevaisuudessa, vaikka todelliset pitkäaikaissäilytysratkaisut olisivatkin vielä tänään utopiaa. Mikäli tämän tyyppiseen vastuulliseen ja eettiseen käsittelyyn sekä aineistojen systemaattiseen kuvailuun ja hallintaan kiinnitetään huomiota mahdollisimman varhaisessa vaiheessa prosessia, tapahtuu avaaminen kuin itsestään niiltä osin kuin se on ylipäänsä mahdollista, eli lailliset ja eettiset yksityiskohdat huomioiden.
Projektinaikaisissa tallennusratkaisuissa joudun toistaiseksi tyytymään varmuuskopioituihin kovalevyihin aineistojen määrän johdosta. Kokonaisuudessaan projektikansioissa on tiedostoja noin 2-3 teratavun verran. Määrä kasvaa digitointiprojektien yhteydessä keskimäärin 10 gigatavulla viikossa. Yliopiston suojattujen järjestelmien perusratkaisut eivät vielä tue tämän kokoluokan aineistoja. Aktiivikäytössä olevia ei-arkaluonteisia aineistoja säilytän yliopiston lisensoimassa OneDrive for Business -pilvipalvelussa. Sitä mukaa kun aineistokokonaisuus, usein melko pienikin, on arkistoitavissa, siirrän kokonaisuuden Zenodoon perustamaani Erkki Kurenniemen sähkösoittimet -yhteisöön.
Kurenniemi-projektin Zenodo-yhteisössä olen julkaissut muun muassa projektin tuottamia tutkimusartikkeleita, esitelmiä ja aineistoja, jotka on ns. siivottu julkaisemista varten (esimerkiksi erityyppistä taulukoitua havaintodataa, kuten listauksia Kurenniemen soitinten esiintymistä tai audiovisuaalisia representaatiota projektissa kerätystä aineistosta, kuten Kurenniemen Bachin a-molli-invention syntetisaattorisovituksen analyysiin liittyvät dokumentit ja analyysin videodemonstraatio) sekä näiden ohella yliopiston lakimiehiä konsultoiden muotoiltuja sopimuspohjia aineistojen keruuta, arkistointia ja julkaisemista varten.
Toistaiseksi selvityksen alla olevista omistajuus-, tekijyys- ja muista lupasyistä vielä julkaisemattomina on useampikin digitoitu dokumentti (kuten esimerkiksi yliopiston studion laiteluettelo, rahoitushakemuksia, toimintasuunnitelmia, valokuvia ja soitinten teknisiä piirustustuksia, digitoituja äänitallenteita ja niin edelleen). Tosin juuri sopimuksia hyväksikäyttäen muun muuassa tekijänoikeuden alaisen aineiston saattaminen avoimeksi muuttuu mahdolliseksi. Näin sopimukset voivat toimia myös avaamisen työvälineinä. Tämän tyyppisiä esimerkkitapauksia pääsemme esittelemään Kurenniemi-projektin puitteissa jo tämän syksyn aikana.
Arkistointiratkaisuissa voidaan toki käyttää useampia eri työvälineitä, mutta toistaiseksi olen kokenut tärkeäksi, että aineistot ja julkaisut ovat saavutettavissa ja selailtavissa yhdessä ja samassa paikassa. Zenodo tarjoaa aineistoille pysyvät tunnisteet, jolloin niiden saavutettavuus ainakin lyhyellä aikajänteellä on turvattu. Arkisto tarjoaa myös mahdollisuuden aineistojen lisensointiin ja toisaalta myös osittaiseen suojaamiseen, jos joku osa aineistosta tätä vaatii. Mikäli parempi paikallinen kotiyliopiston ratkaisu on jatkossa käytettävissä, on aineisto siirrettävissä Zenodosta sinne. Zenodon ohella olen linkittänyt kokonaisuuksien kuvailutiedot myös Etsin-palveluun.
Vain yhden (tausta-)arkiston käyttö saattaa lopulta osoittautua turhaksi, kunhan projektille suunniteltu verkkkosivu tai toiveissa oleva tietokantaratkaisu saadaan käyttöön (ks. ekis.helsinki.fi). Oleellista on huomata, että projektin koostavalla sivulla ei julkaista lyhyitä markkinointi- ja kuvailutekstejä lukuunottamatta mitään, vaan kaikissa kohdissa viittaukset tehdään vastuullisten arkistojen tajoamiin pysyviin tunnisteisiin. Erityisen tärkeää tämä on, mikäli projektia markkinoivana koostesivuna käytetään sosiaalisen median alustoja, kuten esimerkiksi Facebookia tai ResearchGatea, joihin mikään aineiston lataamista tai niissä julkaisemista tulisi välttää.
Avaamisen pelko
Suuri ja varsin käsin kosketeltava huolenaihe avaamiseen liittyen on ideoiden, aineistojen ja datan varastaminen. On toki täysin hyväksyttävää pitää suljettuna itse kerättyä aineistoa ja projektissa tuotettua dataa, kunnes on ensin itse julkaissut omat ensimmäiset tuloksensa aineiston ja datan pohjalta. Tämä on jopa tiettyyn pisteeseen asti suositeltavaa. Tässäkin vaiheessa aineiston ja datan voi tosin arkistoida suljettuna siten, että kokonaisuuden kuvailutiedot on hakukoneiden löydettävissä. Näin projekti tulee itse asiassa tiedottaneeksi itsestään ja keräämästään aineistosta jo varhaisessa vaiheessa ennen ensimmäistäkään julkaisua. Parhaassa tapauksessa jo ennakkotieto siitä, että joku on kerännyt aineiston, jota aikoo itse ryhtyä keräämään ja joka on mahdollisesti pienen viiveen jälkeen saavutettavissa, saattaa auttaa suuntamaan omia resursseja muihin kohteisiin. Vaikka ideat eivät voi saada tekijänoikeus- tai patenttisuojaa, voi ideatasolla olevia teemoja ”varata” itselleen julkaisemalla esimerkiksi esitelmänsä avoimesti mahdollisimman varhaisessa vaiheessa pysyvän tunnisteen tarjoamassa arkistossa. Pysyvien tunnisteiden käyttö jopa esitelmien, blogikirjoitusten, sopimuspohjien tai vaikka oppimateriaalien yhteydessä parantaa niiden löydettävyyttä ja saavutettavuutta. Tunnisteiden avulla niihin on myös helpompi viitata ja viittauksen pakollisuus CC-lisenssein on myös helppo osoittaa.
Avoimuus vie aikaa ja resursseja – huomioi ne ja arvioi niitä jo työsuunnitelmavaiheessa
Työskentely Kurenniemi-projektin parissa, erityisesti avoimen tieteen teemoja aktiivisesti mielessä pitäen, on opettanut kouriintuntuvasti sen, että avoimessa tieteessä on kyse projektiin elimellisesti liittyvästä toimintatavasta, saumattomasti työnkulkuihin integroidusta – tai integroituneesta – työotteesta. Tieteen avoimuus ei tapahdu hetkessä. Omassa tapauksessani olen leikkisästi arvioinut, että Kurenniemi-projektin suunnan kääntäminen kohti avoimuutta on viivästänyt väitöstutkimustani noin kolmella vuodella.
| Kaukana väijyy ystäviä – 50-vuotisjuhlaesitys |
| Kurenniemi-tutkimusprojekti ja sen avoimuus on esillä Helsingin yliopiston Tiedekulmassa Avoimen tieteen iltapäivässä 24.10.2018 kello 12–14. Samassa yhteydessä kuullaan historiallisen Sähkökvartetin merkkiteos Kaukana väijyy ystäviä M.A.Nummisen ja DIMI Trion (Maiju Jouppi, Kai Lassfolk, Mikko Ojanen) tulkitsemana. Lue lisää esityksestä! |
Avoimuus ei ole asia, jonka voi vain päättää kuuluvan omaan projektiin tai kuvaavan sitä. Projektista ei tule avointa tiedettä ilman perinpohjaista uusien toimintatapojen ja -ajattelun muutosta. Avoimuus ei ole erillinen, projektin päälle liimattavissa oleva tai helposti erillisenä kokonaisuutena omaksuttavissa oleva asia. Näennäisesti yksinkertaisinkin osio avoimesta tieteestä – avoin julkaiseminen – on monimutkaisten taloudellis-poliittisten ja meritokratis-ideologisten sudenkuoppien miinoittama. Projekti ei ole automaattisesti avointa tiedettä, kunhan vain päätät avata kaikki tutkimusjulkaisusi. Toki se on hyvä alku ja oikea suunta, mutta vasta ensiaskel. Askelia on kymmeniä. Kaikki vaivan arvoisia, ainakin vielä näin matkan puolivälistä arvioiden.
Mikko Ojanen
Mikko Ojanen valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopiston musiikkitieteestä vuonna 2007. Tämän jälkeen hän on jatkanut suomalaisen elektroakustisen musiikin historian ja analyysin tutkimusprojektia tohtorikoulutettavana Helsingin yliopiston Filosofian, taiteen ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelmassa. Ojanen työskentelee Helsingin yliopiston kirjaston Datatuessa sekä tuntiopettaja musiikkitieteen studiossa opettaen studioteknologiaa ja elektroakustisen musiikin historiaa ja analyysiä. Ojanen toimii myös muusikkona, ääniteknikona ja musiikin tuottajana.
ORCID: 0000-0002-7833-9659
Helsingin yliopisto osallistuu kansainväliseen avoimen julkaisemisen ja avoimen tieteen teemaviikkoon, Open Access Weekiin, 22.–26. lokakuuta. Teemaviikon päätapahtuma järjestetään Tiedekulmassa keskiviikkona 24. lokakuuta klo 12–14. Viikon ohjelmaan voit tutustua täällä: Open Access Week 2018: Designing Equitable Foundations for Open Knowledge