Matti Myllykoski: Open access puolen kilon punttisalilla

Teologian tutkija ja tietoasiantuntija Matti Myllykoski vie lukijan baariin ”Avoin tiede fiktion kautta” -kirjoitussarjan kirjoituksessaan Open access puolen kilon punttisalilla. Tekstin teemat liittyvät mm. tieteellisen julkaisemisen kulttuuriin, avoimen julkaisemisen toteuttamistapoihin ja yliopistojen rooliin julkaisemisessa. Myllykosken mietteistä oheiseen kirjoitukseen liittyen voi lukea blogihaastattelusta.

Teksti: Matti Myllykoski

”Otetaanko toiset?”

”No mikä ettei?”

Jyväskylässä vaikuttava käytännöllisen filosofian dosentti Urpo Bändäri oli hyvin pitkästä aikaa tavannut vastikään Helsinkiin teoreettisen filosofian lehtoriksi siirtyneen Pekka Puhtaan. Puhdas oli tehnyt vuosikausia uraa Englannissa, mutta palannut lopulta Suomeen. Heideggeria ja eksistentialismin perintöä käsitelleen filosofisen iltapäiväseminaarin jälkeen Bändäri oli ehdottanut siirtymistä olutravintola Vastarannan kiiskeen ja siellä he nyt istuivat toista oluttaan tilaamassa.

Bändäri oli kiinnostunut tietämään, miksi paljon julkaissut ja touhukas Puhdas oli päättänyt muuttaa takaisin Suomeen, mutta ei kehdannut ottaa asiaa suoraan puheeksi. Bändäri toimi yhteiskoulun rehtorina, mutta osallistui kaikkiin filosofisiin seminaareihin, kun se vain suinkin oli mahdollista. Kun oluet tulivat, Bändäri kohotti lasiaan ja aloitti varovasti – tai niin hän ainakin luuli.

”Ennen seminaaria katsoin vähän mitä arvon esitelmöitsijät ovat julkaisseet ja sinun kohdaltasi huomasin, etten tunne ainuttakaan lehteä, johon sinä olet kirjoittanut.”

”Ne ovat kaikki Open access -lehtiä, ja hyviä sellaisia. En ole kahteenkymmeneen vuoteen julkaissut mitään sellaisissa lehdissä, jotka myyvät isosta rahasta takaisin yliopistoille tiedon, joka niissä tuotetaan.”

Bändäri punastui, kun tuli ilmi, ettei hän ollut lukenut Puhtaan artikkeleista ensimmäistäkään. Siinähän ne olisivat olleet jokainen parin klikkauksen päässä. Bändäri haaveili saavansa jossain vaiheessa julkaistuksi kansallissosialismia ja filosofiaa käsittelevän artikkelinsa jossakin arvostetussa lehdessä. Avoin julkaiseminen ei ollut käynyt edes mielessä, mutta nyt hän havahtui siihenkin mahdollisuuteen ja esitti Puhtaalle kysymyksen.

”Mutta eikö de Gruyterilla ja Brillillä ja kaikilla muillakin kaupallisilla kustantajilla ole Open access –lehtiä? Mikset sinä julkaise niissä?”

”Kaupallisten kustantajien OA-julkaiseminen on silkkaa kosmetiikkaa. Pahimmassa tapauksessa niille maksetaan siitä, että ne ’vapauttavat’ jo kertaalleen myytyjä artikkeleita.”

Bändäri katsoi, kuinka Puhtaan luisevat etu- ja keskisormet raapivat ilmaan lainausmerkkejä. Olikohan Puhdas niitä miehiä, jotka juotuaan pari lasillista muuttuvat aggressiivisiksi? Bändäri haki keskustelulle rauhallisempaa uomaa.

”Mitä sitten pitäisi tehdä?”

”Tehdä lainsäädännöllä kaikesta julkaisemisesta kertaheitolla avointa, edes täällä Suomessa. Pakottaa kaikki tutkijat julkaisemaan avoimesti, ilman mitään väistöliikettä kalliiksi käyvään ja käytännöiltään sekavaan rinnakkaistallentamiseen. Grab them by their balls and their hearts will follow. Kysymys on veronmaksajan rahoista, joilla tutkimus rahoitetaan. Miksi veronmaksajien pitäisi maksaa ulkopuolisille siitä, että heidän jo kerran maksamaansa tutkimusta julkaistaan – vieläpä niin, että vain yliopistolaiset pääsevät niihin käsiksi?”

”Mutta eikä kaikki julkaiseminen maksa? Jokuhan sitä lehteä pyörittää.”

”Vertaisarvioinnin tekevät tutkijat itse, meriittiensä kasvattamiseksi. Lukuisissa hyvien yliopistojen OA-lehdissä kaikki muu tehdään jo nyt virkatyönä. Kahdenkymmenen hyvän lehden pyörittämiseen tarvitaan puolentoista osaavan ihmisen täysipäiväinen työ ja hyvä julkaisualusta. Kaikki muu työ hoituu laitoksilla ja tiedekunnissa.”

”Hetkinen. Nythän sinä puhut laitosten julkaisuista etkä erikseen perustetuista OA-lehdistä.”

”Olen sitä mieltä, että siihen suuntaan pitää mennä. Yliopistot itse julkaisevat oman tieteensä, yhdessä ja erikseen. Itse asiassa…”

Puhdas piti tauon ja hörppäsi olutta vaahtoamisesta kuivuneeseen suuhunsa.

”Itse asiassa mitä?”

”Itse asiassa kaikki tutkijat voitaisiin pakottaa julkaisemaan kaikki tutkimuksensa suoraan oman instituutionsa lehdissä tai julkaisuarkistossa. Tuotosten laatua valvotaan sillä, että laitokset tutkivat nuoren tutkijan työn ja antavat tälle luvan julkaista. Hommaan voidaan liittää vielä post peer review -käytäntö.”

”Entä impact factor?”

”Fuck the impact factor!”

Puhdas huusi vielä, minne impaktista kiinnostuneet voisivat faktorinsa tunkea. Koko Vastarannan kiiski kuuli, kun Puhdas jatkoi mesoamistaan.

”Kuvittele, että joku iäkäs huippututkija kutsutaan arvioimaan neljän viranhakijan töitä ja hänelle sanotaan, että itse asiassa voisit tehdä laskelmat noiden julkaistujen artikkelien impact factoreista ja kirjoittaa lausuntosi ihan vaan sillä perusteella. Että ei tässä ole vaivaa eikä mitään, helppo homma. Kuvittele kuinka huippututkija raivostuu ja huutaa, että hänelle on helvetin samantekevää, onko se tutkimus julkaisu Lancetissa vai MV-lehdessä, kunhan se on tieteellisesti korkeatasoinen. Ja että mihin te minua tarvitsette, kun teillä on ne teidän impact factorinne?

Puhdas tyhjensi lasinsa yhdellä kulauksella.”

”Tämä oli tässä. Puhutaan jostakin muusta, etten pilaa sinun iltaasi tämän enempää.”

”Otetaanko kolmannet?”

”No mikä ettei.”


Matti Myllykoski (ORCID, TUHAT) on teologian tohtori, Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan dosentti sekä kirjaston johtava tietoasiantuntija. Myllykoski on toiminut open access julkaisuna ilmestyvän Vartija-lehden päätoimittajana vuodesta 2000.