Aurinko paistaa Petserin kaupungin yllä elokuisena sunnuntaina. Aukio luostarin sisäänkäynnin tuntumassa täyttyy ihmisistä, jotka odottavat aamun liturgian huippukohtaa: Jumalanäidin ikonin ristisaattoa luostarin ympäri.

Ristisaatto kulkee Petserin luostarin ympäri vuonna 1934. Kuva: Eesti Ajaloomuuseum/ Eesti Muuseumide Veebivärav 

Olen hankkeemme tutkijoiden mukana Petserissä, jossa vietetään Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen juhlaa. Ristisaattoa luostarin ympäri edeltävänä päivänä ikoni on kulkenut kukkamattoja pitkin luostarin muurien sisällä kirkosta toiseen, kuten Elina Vuola kirjoitti.

Petserin luostari vaikuttaa olevan kaupungin sydän tai sen keuhkot, ehkä se on molempia. Luostarin juuret yltävät 1400-luvulle. Kerrotaan, että silloin joukko Jumalalle omistautuvia pyhiä, kuusi miestä ja yksi nainen, alkoivat elää luolissa, joiden päälle luostari on noussut. Se on yksi harvoista luostareista, joiden toiminta on jatkunut Venäjällä katkeamatta läpi neuvostoajan.

Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen juhlaan on saapunut tuhansia ihmisiä, joiden joukossa on venäläisiä ortodokseja ja setoja, joiden itseymmärrykseen kuuluu keskeisesti Jumalanäidin suojelu. Joukon jatkona on muun muassa virolaisia folkloristeja sekä me, ryhmä uskonnontutkijoita Suomesta. Seuraan tapahtumaa monin tavoin ulkopuolelta. Silti olen lämpimästi tervetullut osallistumaan, liittymään Jumalanäidin seuraajien kirjavaan joukkoon.

Väkeä on kokoontunut odottamaan ristisaaton alkamista vuonna 1925 ja vuonna 2016. kuva: Seto Talumuuseum/ Eesti Muuseumide Veebivärav ja Vilja Alanko. 

Tunnelma aukiolla on odottava. Vanhemmat ihmiset ja muut lepoa tarvitsevat säästävät voimiaan ennen ristisaaton alkamista ja istuvat mahdollisuuksien mukaan varjossa. Paikalla näkee setoja perinneasuissaan, sillä iltapäivällä on luvassa setokulttuurin festivaali läheisessä kylässä. Armeijan nuoret sotilaat tulevat paikalle ja harjoittelevat suojaavan ihmisketjun muodostamista. He ja vapaaehtoiset, joiden joukkoon miespuoliset paikalliset voivat liittyä, suojaavat Jumalanäitiä ja liturgiaa toimittavia pappeja. Ristisaatto on mahdollisuus päästä lähelle pyhää, ja pelkona on, että monet, ilmeisesti erityisesti naiset, pyrkisivät muuten liian lähelle ihmeitä tekevää ikonia ja koskisivat siihen.

Siunaava vaikutus on kuitenkin jo itse ristisaatolle osallistumisella. Esimerkiksi sairauteen uskotaan saatavan helpotusta ristisaatolta. Eräs mies on tuonut mukanaan kissanpennun, ja miehen vakavasta ilmeestä ja kissan rauhallisuudesta väentungoksessa päätellen pieni kissa on heikkovointinen. Ihmiset ovat myös tuoneet mukanaan ikoneita pyhittymään – tai sitten vain itsensä.

Mies on tuonut kissanpennun mukanaan. Kuva: Meri-Anna Hintsala.

Ristisaattoon osallistuvat myös muut lähialueen kirkot. Ensimmäisenä kulkee Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen ikoni, ja sen perässä tulevat lähikirkkojen tärkeimmät ikonit. Esimerkiksi setojen oman kirkon, pyhä Barbaran kirkon nimikkopyhimykseni ikoni osallistuu ristisaattoon. Maria-ikonit on koristeltu kukin, vastaten paikallista setokulttuurin tapaa koristaa ikonit liinoin kirkossa ja kotona.

Kun ristisaatto lähtee liikkeelle, tunnelma hieman sähköistyy, sillä jokainen tahtoo nähdä ikonin, ja ihmiset tungeksivat päästäkseen seuraamaan ristisaattoa läheltä. Kun ikonit, papit ja sotilaat ovat kulkeneet ohi, liittyvät ihmiset saattueeseen. Suitsukkeet tuoksuvat ja maa pöllyää, kun saatto kulkee ohitsemme. En ole aiemmin osallistunut ristisaattoon, mutta yritän päästä muiden perässä lähelle kulkueen alkua. Jään kuitenkin jälkeen, sotilaat ja vapaaehtoiset miehet eivät päästä minua eteenpäin. Toisaalta väentungoksessa on muitakin, jotka pitävät huolen siitä, ettei kukaan etuile turhan paljon.

Kaikki seurakunnat osallistuvat ristisaattoon. Kuvassa kannetaan Jumalanäidin ikonia ja sen perässä kannetaan Pyhän Barbaran ikonia. Setojen kirkko Petserissä on omistettu tälle pyhimykselle. Kuvat: Vilja Alanko, Meri-Anna Hintsala ja Elina Vuola.

Ristisaatto kulkee luostarin ympäri pysähtyen välillä ennalta määrätyissä paikoissa. On myös kohtia, joissa on mahdollista oikaista ja päästä vähän lähemmäksi kulkueen alkua, jossa myös ikonit ovat. Moni näin tekeekin. Itse kuljen rauhassa omalla kohtaa, ja ajatuksissani mietin sitä, miten kristityt ovat vuosisatoja ja –tuhansia tehneet samoin, kulkeneet yhdessä seuraten ristiä tai ikonia. Pala uskontoa tulee näin eletyksi todeksi hyvin ruumiillisella tavalla. Kenkä saattaa hiertää ja aurinko häikäistä. Ristisaatto on pieni pyhiinvaellus, johon kuuluvat myös epämukavuudet, ajatuksiinsa vaipuminen sekä pyhän mietiskely.

Ristisaatto kulkee luostarin ympäri. Osa ihmisistä myös oikaisee päästäkseen lähemmäs kulkueen alkua. Kuvat: Vilja Alanko.

Näin on toimittu satoja, jopa tuhansia vuosia – kristinuskon piirissä ristisaattojen perinne yltää varhaiseen kirkkoon asti, ja tapa tunnetaan erilaissa muodoissa maailman uskontoperinteissä. Jotain yleisinhimillistä lienee myös siinä, että kulkueen pysähdyttyä rukoukseen, soi erään naisen matkapuhelin. Nainen vastaa soittoon muitta mutkitta, mutta huomaan, että toiset katsovat tätä paheksuvasti. Minusta tilanne on mielenkiintoinen, sillä siinä tulee ilmi kaksi erilaista suhtautumistapaa uskonnolliseen toimintaan ja pyhään. Toisaalta puhelimeen vastaava nainen toimi luontevasti ja suhtautui ristisaattoon kuten muuhun elämään, mutta tämänkaltainen toiminta on yleensä ja myös tällä kertaa ristiriidassa sen kanssa, mitä pyhän läheisyydessä ihmiset odottavat toisiltaan. Myös pienillä ruumiillisilla eleillä viestitään pyhästä sekä ilmaistaan, mikä on soveliasta käytöstä pyhän läheisyydessä.

Ristisaatto Petserissä vuonna 1929. Kuva: Eesti Rahva Muuseum

 Ristisaatto päättyy samaan paikkaan, mistä se alkoihin. Olemme kulkeneet alkupisteestä loppuun, toistaneet yhden syklisen tapahtuman luostarin pyhässä ajassa. Kun nousemme mäkeä ylös ja saavumme kyläaukiolle, jolla luostarin sisäänkäynti on, tervehtivät papit meitä pirskottamalla pyhää vettä, jota saadaan lähteestä luostarialueelta. Kasvoilleni osuvat vesipisarat tuntuvat virkistäviltä auringossa kävelyn jälkeen. Pyhä vesi myös muistuttaa Jumalanäidin siunauksesta, jonka saan matkaani, kun lähden luostarilta.

Ristisaatto päättyy samalle aukiolle, mistä se on lähtenytkin. Papit tervehtivät auringossa vaeltanutta kansaa pirskottamalla luostarin lähteestä saatua pyhää vettä heidän päälleen. Video: Elina Vuola