Selätä kaamosväsymys

Herätyskello pirisee liian varhain, iltapäivällä haluaisi vain kömpiä nukkumaan ja illalla aktiviteetteihin kuuluu syöminen ja säästöliekillä makaaminen sohvassa. Pimeys vaikuttaa moneen suomalaiseen. Vain noin 10 prosenttia ei reagoi mitenkään päivänvalon puutteeseen, sanoo Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön psykologi Marjo Tossavainen. Suurin osa ihmisistä tuntee jonkinasteista väsymystä ja tarvitsee enemmän unta. Myös ruokahalu saattaa kasvaa. Noin 30 prosenttia oireilee vahvemmin, mieliala on matalalla ja veto poissa. Pari prosenttia suomalaisista kärsii kaamosmasennuksesta, joka vaatii hoitoa. Continue reading

Kirkasvalohoidosta tutkitusti hyötyä

Valohuone_pienempiKirkasvalohoidossa altistutaan nimensä mukaisesti kirkkaalle valolle, josta on suodatettu pois auringonvalon haitallinen UV-säteily. Kirkasvalohoitoja on tutkittu 1980-luvulta lähtien ja tuloksien mukaan siitä on selvää hyötyä kaamosoireiden lievittämiseen ja ennaltaehkäisyyn. Continue reading