UniSport Kluuvin kuvitukset tsemppaavat treenaamaan huumorin kautta

Uuden UniSport Kluuvin seiniltä löytyvät hahmot eivät ole salimaailmasta tuttuja pullistelijoita. Sen sijaan kuvituksissa seikkailevat liikunnasta ja toistensa seurasta nauttivia tyyppejä.

Jo aikaisin suunnitteluvaiheessa päätettiin, että liikuntakeskukseen lähdetään hakemaan opiskelijoiden näköistä ilmettä. Yliopistollinen yhteistyö tuntui luontaiselta ratkaisulta, ja oikea tekijä löytyikin Aallosta. Liikuntakeskuksen seiniä koristaa nyt Robert Lönnqvistin kuvitukset ja opasteet.

Lue loppuun

Viisi vinkkiä kuntosaliharjoittelun aloittamiseen

Kuntosalille lähteminen voi tuntua jännittävältä, jos viimeisestä salikäynnistä on kulunut vuosia tai kuntosaliharjoittelu on ihan uusi kiinnostuksen kohde. Mistä kannattaa ylipäätänsä aloittaa ja miten liikkeet suoritetaan turvallisesti ja tehokkaasti? Vasta-alkajan on hyvä lähteä liikkeelle esimerkiksi kuntosalistartti-kurssilta, jossa aloitetaan perusasioita ja tutustutaan laitteisiin. Kurssilla käydään läpi omatoimiseen harjoitteluun sopiva perusohjelma koko keholle.

Lue loppuun