KIRJOITTANUT: Silja Lamminmäki-Vartia
Miten päiväkodin katsomuskasvatusta voisi lähteä kehittämään lapsiryhmän monet uskonnot myönteisesti huomioivaan suuntaan? Yksi tapa on lähteä laajentamaan oppimisympäristöjä. Tähän Varhaiskasvatussuunnitelmakin (2018) kannustaa. Perinteisesti päiväkodit ovat tehneet yhteistyötä paikallisten evankelisluterilaisten seurakuntien kanssa, mutta moninaistuva Suomalainen katsomuskenttä ja lapsiryhmien katsomuksellinen moninaisuus houkuttavat laajentamaan yhteistyötä myös muihin uskonnollisiin yhteisöihin. Eri uskontojen tiloja voidaan tutkia luontevasti ilman uskonnon harjoittamisen elementtejä, jolloin katsomuskasvatuksen sitouttamattomuus ja yleissivistävyys toteutuvat.
Tiedon saaminen, uuden oppiminen, yhdessä ihmettely, kaikilla aisteilla kokeminen, tutkiminen, kysymysten kysyminen ja leikki ovat pienten lasten luontaisia tapoja oppia myös ilmiöstä nimeltä uskonto. Parhaimmillaan katsomusyhteisövierailu yhdistää päiväkodin opettajan pedagogisen osaamisen ja vierailukohteen isännän uskontoon liittyvän sisältöosaamisen. On hyvä huomioida, ettei pienillä uskonnollisilla yhteisöillä välttämättä ole samanlaisia resursseja tai varhaispedagogista osaamista kuin mihin yhteistyössä luterilaisten seurakuntien kanssa on totuttu, ja siksi pedagoginen vastuu yhteistyöstä on aina ryhmän opettajalla. Yhteisöissä voidaan myös olla vielä varsin tietämättömiä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen katsomuskasvatuksesta. Koulun uskonnon opetuksesta tiedetään enemmän.
Vaikka kohteessa ei olisikaan ennestään kokemusta päiväkotiryhmän vierailusta, ei se ole yhteistyön este, vaan mahdollisuus molemmin puoliseen oppimiseen. Huolellinen vierailun suunnittelu, lasten etukäteisvalmistelu, vierailun dokumentoiminen ja jatkotyöskentely lapsiryhmässä takaavat lapsille onnistuneen oppimiskokemuksen, joka mahdollistaa katsomuskasvatuksen tavoitteiden toteutumisen ja myös konkretisoi katsomuskasvatusta lasten vanhemmille.
Millainen päiväkotiryhmän vierailu moskeijaan voisi olla? Jatka lukemista, niin saat kuulla yhdestä vierailusta, joka toteutettiin kuluneena talvena.
Olen menossa varhaiskasvatuksen opiskelijoiden kanssa vierailukäynnille Resalat shiiayhteisön moskeijaan Helsingin Mellunmäkeen. Imaami Abbas Bahmanpour tulee avaamaan meille oven. Jätämme kengät eteisen kenkähyllylle, riisumme ulkovaatteet naulakkoon ja astumme moskeijatilaan. Matto jalkojen alla tuntuu pehmeältä. Katselemme uteliaina ympärillemme. Tilan värimaailma vie välittömästi ajatukset pois lumisesta Helsingistä. Opiskelijoita valuu vähitellen paikalle. Olemme kaikki ensimmäistä kertaa tässä moskeijassa. Monelle opiskelijalle vierailu on myös ensimmäinen moskeijavierailu, ainakin kotimaassa. Miten se onkaan niin, että ulkomailla matkustaessa on melkein itsestään selvää käydä tutustumassa moskeijaan, varsinkin jos on maassa, jossa islam kuuluu valtakulttuuriin, mutta Suomessa harvalle tulee mieleen piipahtaa paikallisella islamilaisella rukoushuoneella. Ehkä kannattaisi!
Imaami Bahmanpour sytyttelee valoja, avaa ovia ja laittaa työvaatteet ylleen: kaavun ja turbaanin tapaisen päähineen. Istuudumme tuoleille ja imaami aloittaa moskeijan esittelyn ja kertoo shiialaisuudesta Suomessa. Teemme havaintoja pyhästä tilasta, jossa olemme. Kuuntelemme, katselemme, esitämme kysymyksiä, mutta ennen kaikkea odotamme. Vilkuilemme kelloon, myös imaami. Hän myöntää, että häntä jännittää, sillä tämä ei ole aivan tavanomainen tutustumisvierailu, jollaisia moskeijassa on totuttu järjestämään. Erityislaatuiseksi tämän aamupäivän tekee se, että kohta paikalle pelmahtaisi ryhmä 4-5-vuotiaita päiväkotilapsia, jotka on kutsuttu hankkeemme tiimoilta tutkimaan tilaa yhdessä paikalla olevien opiskelijoiden kanssa. Moskeijassa ei ole aikaisemmin vieraillut päiväkotiryhmää ja imaami on pyytänyt luokanopettajaksi opiskelevan sisarensa Mina Bahmanpourin avuksi. Mina kertoo valmistelleensa lapsille valokuvasuunnistuksen, jonka avulla tilaan tutustutaan toiminnallisesti. Hän on ottanut tilasta valokuvia, tulostanut ne ja liimannut ne sinisille ja punaisille paperikorteille.
Vihdoin eteisestä kuuluu ääniä ja innokas lapsiryhmä pelmahtaa kasvattajineen sisään. Mukaan retkelle on lähtenyt myös yhden lapsen vanhempi. On mielenkiintoista huomata, miten lapset tulevat itselleen vieraaseen tilaan täysin omana itsenään, ottaen rohkeasti tilan kokonaisvaltaisesti haltuun. Heiltä puuttuu vielä meille aikuisille tyypillinen varovaisuus ja ajatukset siitä, miten osaan olla tässä minulle ennestään tuntemattomassa tilassa? Miten täällä kuuluu olla? Sitä eivät lapset mieti. Eräs lapsista heittäytyy heti pehmeälle matolle makaamaan. Avoin tila houkuttaa monia juoksemaan, ottamaan lapselle ominaiseen tapaan tilan haltuun koko keholla. Lapset katselevat uteliaan näköisinä ympärilleen.
Kokoonnumme suureen piiriin; lapset, ryhmän kasvattajat, opiskelijat. Toteamme, että onpa meitä paljon. Tervetulosanojen jälkeen Mina lähtee virittämään lapsia ja opiskelijoita yhteiseen työskentelyyn. Hänellä on yllätyspussi, jossa on moskeijaan liittyviä esineitä. Jokainen saa vuorollaan laittaa käden pussiin ja tunnustella. Katsoa ei saa, eikä vielä saa sanoa ääneen mitä tuntee. Annetaan kaikkien ihmetellä rauhassa. Lapsista on selvästi jännittävää työntää käsi pussiin ja tunnustella tavaroita. Naurattaa. Silmiin syttyy pilke. ”Hei mä tiedän mitä täällä on”. Vähitellen viimeisetkin jännityksen rippeet karisevat niin lapsilta kuin opiskelijoilta. Kun kaikki ovat saaneet tunnustella, on aika arvuutella mitä pussissa voisi olla: jotain pehmeää, jotain kovaa, jotain pientä. Mina ottaa pussista esineen kerrallaan ja kertoo mihin niitä käytetään: rukoushelmet (tasbih), rukouskivi (turbah), kompassi joka osoittaa rukoussuunnan (qibla) ja huivi. 
Mina näyttää meille, miten rukoillaan siten, että kivi jää maahan kumarrettaessa otsan ja lattian väliin. Lapset kuuntelevat hiirenhiljaa ja seuraavat keskittyneesti.
Tunnustelupussityöskentelyn jälkeen jakaannumme kahteen joukkueeseen, sinisiin ja punaisiin. On moskeijasuunnistuksen aika. Suunnistus tapahtuu kuvakorttien avulla. Kuvissa olevat paikat ja asiat tulisi löytää moskeijasta yksi kerrallaan. Kortteja on yhteensä kymmenen. Mina antaa joukkueille ensimmäisen kortin ja ohjeistaa, että seuraava kortti löytyy kuvassa olevasta paikasta jne. Viimeinen kortti ohjaisi meidän takaisin piiriin. Kun kaikki oman joukkueen kuvat on löydetty, vaihdetaan joukkueita, jotta kaikki saavat etsiä jokaisen kuvan esittämän asian. Kaikkiin tiloihin on lupa mennä ja kaikki ovet saa avata, meitä ohjeistetaan. Lapset hihkuvat, mutta me aikuiset olemme hieman epäuskoisia, kaikkiinko? Kyllä, ainoastaan keittiön ovi on lukossa, sanoo imaami ja nauraa. Opimme samalla, että moskeijassakin on keittiö ja ruokaa voidaan valmistaa suurellekin määrälle ihmisiä.
Joukkueiden sisällä muodostetaan vielä hieman pienempiä ryhmiä. Opiskelijoiden tehtävänä on auttaa lapsia suuntaamaan tarkkaavaisuuttaan kyseessä olevaan asiaan ja herättämään keskustelua ja ihmettelyä sekä auttaa lapsia keskittymään yhden kuvan tutkimiseen kerrallaan. Lapset alkavat jo olla malttamattomia. Innokas ääni kuuluu: ”Saadaanko jo lähteä?” Ja kun lupa myönnetään, hajaantuu innokas lapsi ja opiskelija joukko ympäri moskeijaa. Naurua, askeleita, löytämisen riemua. Opiskelijat ja ryhmän kasvattajat näyttävät olevan yhtä innoissaan kuin lapset.
Ovia avataan, niistä kuljetaan sisään ja ulos, törmätään kaveriin ja eteen tulevia asioita tunnustellaan, tutkitaan ja ihmetellään. Ilo tarttuu. 
Tutuksi tulevat: peseytymishuone, jossa suoritetaan peseytyminen ennen rukousta; häähuone, jossa sohva tuo mieleen satukirjojen prinsessalinnan; kirjasto, joka on täynnä kaunisselkäisiä kirjoja; seinän levyinen kenkälokerikko; kirjava huivihylly; lahjoituslipas ja turbah hyllykkö; värikäs rukoussyvennys; kiipeilyyn houkutteleva puhujakoroke; kirjoitustaulu ja mikroaaltouuni. ”Mihin moskeijassa tarvitaan mikroa”, miettivät lapset.
Kuvasuunnistuksen jälkeen kokoonnumme jälleen piiriin. Mina esittelee meille Koraania ja koraanihyllyä. Miten monta Koraani kirjaa! Katselemme Koraanin arabiankielistä kirjoitusta. Opimme mihin suuntaan arabian kieltä luetaan ja miten päin kirja avataan. Onko jollain Koraani kotona? Muutama lapsi viittaa. Haluaisimme kuulla miltä arabian kieli kuulostaa. Imaami laittaa meille soimaan Koraanin luentaa nauhalta. Monet lapsista heittäytyvät pehmeälle lattialle selälleen makaamaan. Kaiuttimista leviää pehmeä arabiankielinen luenta moskeijatilaan. Mielenkiintoista, kuulostaa erilaiselta, rauhoittavaa. Osa lapsista laittaa silmät kiinni. ”Kaunista”, ”ihanaa”, toteaa moni, kun nauhuri sammutetaan.
Viimeisenä tehtävä jokainen lapsi saa vielä valita tilasta itselleen mieluisen asian tai lempi paikan, josta haluaa ottaa kuvan ryhmän omalla puhelimella. Jokaisella lapsella tuntuu olevan heti selvä ajatus siitä, mikä on oma lempi paikka tai itselle tärkeä asia moskeijatilassa. Ryhmän opettaja kuvaa tai auttaa lasta itse kuvaaman kohteen. Samalla lapsilla on vielä omaa aikaa: kiipeillään puhujakorokkeella, heitellään tilasta löytynyttä palloa, tehdään kuperkeikkoja, istuskellaan rukoussyvennyksessä ja häähuoneen sohvalla, kosketellaan tavaroita tai vain ollaan. Tila olisi virittänyt lapsia myös leikkiin, mutta päiväkodin ruoka-aika alkaa lähestyä. Kun tulee aika lähteä, esittää moni lapsi toiveen, että voidaanko tulla tänne uudelleen. ”Oliko kivaa? Joo!”
Myöhemmin päiväkodin opettajan kirjoittamasta palautteesta saan lukea, että päiväkodissa lapset ovat seuraavana päivänä ohjatusti piirtäneet retkestä heille mieleen jääneitä asioita. Moskeijassa otetut valokuvat on tulostettu ja lapset saaneet kertoa miksi valitsivat juuri sen asian kuvaamisen kohteeksi. Piirustukset ja valokuvat kertomuksineen oli laitettu näytille ja niitä lapset ja vanhemmat ovat yhdessä tutkineet. Myös Resalat yhteisössä oltiin vierailukokemukseen tyytyväisiä ja koettiin, että vierailu antoi heille hyviä eväitä jatkossakin ottaa vastaa päiväkotiryhmiä.
Vierailu liittyi varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelevien kurssiin Eettisen kasvatuksen ja katsomuskasvatuksen pedagogiikka. Kurssilla tutustuttiin mm. katsomuskasvatuksen pedagogisiin menetelmiin ja laajeneviin oppimisympäristöihin. Tutki tilaa –menetelmää sovellettiin katsomusyhteisövierailuilla. Muita vierailukohteita kurssilla olivat: Suomen islam-seurakunnan moskeija, Kallion kirkko, Uspenskin katedraali, Pyhän Henrikin katedraali ja Helsingin synagoga. Kaikilla vierailuilla oli mukana lapsiryhmiä helsinkiläisistä päiväkodeista.