KIRJOITTANUT: Elisa Hyvärinen
Osallistuin lokakuun 22. päivänä 2020 Katsomuskasvatussymposiumiin. Tapahtuma kokoaa yhteen niin yhteiskunnan kuin kirkon varhaiskasvattajat katsomuskasvatukseen liittyvien ajankohtaisten teemojen ympärille. Tapahtuma järjestettiin tällä kertaa etätapahtumana poikkeusoloista johtuen.
Symposiumin teemana oli Lapsi katsomuksellisena ajattelijana. Osallistuin symposiumiin ensimmäistä kertaa ja torstaiaamun koittaessa odotinkin innolla, millaista antia tapahtuma toisi tullessaan.
Päivän aikana saimme kuulla useita mielenkiintoisia esityksiä. Tässä blogikirjoituksessa nostan esille niistä joitakin ja kerron, millaisia ajatuksia ne herättivät symposiumiin osallistuneen mielessä.
Symposiumin juhlavasta avauksesta vastasivat professori Arto Kallioniemi ja piispa emerita Irja Askola. Oli hyvin sykähdyttävää kuulla Irja Askolan puheenvuoroon kuuluva omakohtainen kertomus lapsuusajoilta. Tämä kertomus johdatti minut ja monet muut kuulijat varhaiskasvatusikäisten maailmaan ja siihen, miten suuri merkitys sanoillamme on. Kertomus muistutti siitä, kuinka ainutlaatuinen lapsuuden aika on ja kuinka lapset tarkastelevat ja kokevat asioita hyvin eritavoin kuin me aikuiset. Jäin pohtimaan, kuinka vilpittömiä lapset ovat ja kuinka he ajattelevat asioita sydämellään. Symposiumin avaus johdatti meidät kuulijat hyvin symposiumin teeman äärelle ja jäin vielä esityksen jälkeenkin pohtimaan, kuinka tärkeää lasten kohtaaminen ja kuulluksi tuleminen arjen keskellä on.
Symposiumin alkupuolella pääsimme kuulemaan myös professori Arniika Kuusiston luentoa aiheesta Lasten arvot ja katsomukset (jälki)sekulaarissa kasvuympäristössä. Esitys herätti ajatuksia siitä, kuinka varhaiskasvatuksella on mahdollisuus toimia lasten yksilöllisten katsomusten rakentumista tukevana kasvatuskontekstina, jossa on tilaa monenlaiselle keskustelulle erilaisista totuuskäsityksistä. Esitys oli hyvin kattava ja mielenkiintoinen. Minulle jäi kuulijana erityisesti mieleen esityksessä nostettu ajatus pedagogisen rakkauden paikasta osana varhaiskasvatusta ja sen painottamisesta jokaisen lapsen kohtaamisessa. Oli mielenkiintoista kuulla, millainen merkitys varhaiskasvatuksella voi olla identiteetti-turvallisena ”välitilana” kodin ja ympäröivän yhteiskunnan välillä. Opettajalta tällaisen pedagogisen tilan (jossa pedagoginen laatu ja tuki vertaissuhteille on turvattu) rakentaminen edellyttää ”pedagogista pääomaa” ja ammatillisuutta, jotta lasten sosiaalisia suhteita, kuuluvuuden tunnetta ja inkluusiota tuetaan. Kuusisto ilmaisi esityksensä loppupuolella todella kauniisti, että jokaisella lapsella tulisi olla varhaiskasvatuksessa niin sanottu turvallinen kotipesä, jossa hän voi rakentaa omaa katsomuksellista identiteettiään. Tämä jäi minulle ja monelle muulle kuulijalle erityisen vahvasti mieleen.
Dosentti Panu Pihkalan esityksessä Lapset, luonto ja katsomuskasvatus pääsimme tarkastelemaan lasten luontosuhdetta ja katsomuskasvatusta. Esitys oli hyvin mielenkiintoinen ja antoi kuuntelijalle aivan uudenlaisen näkökulman päivän teemaan. Esitys tarjosi välineitä pohdintaan, kuinka luontoympäristöt voivat tukea lapsen voimavaroja lapsen resilienssin vahvistamiseksi.
Dosentti Saila Poulterin ja työryhmän Tilan tekeminen monikatsomukselliselle yhteistyölle oli –esityksessä kerrottiin, miten ja miksi yhteistyötä päiväkotien ja katsomusyhteisöiden välillä voi toteuttaa. Esitys antoi selkeän kuvan siitä, kuinka tällainen yhteistyö voi hedelmällisimmillään tarjota keinon varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjen rikastamiseen. Oli todella mielenkiintoista ja hyödyllistä kuulla eri uskonnollisten yhteisöjen edustajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden kokemuksia heidän tekemänsä yhteistyön pohjalta. Esityksen innoittamana mielessäni heräsi runsaasti ideoita siitä, millaisia retkiä päiväkodit voisivat toteuttaa! Oli ilahduttavaa kuulla lapsiryhmien retkistä esimerkiksi moskeijaan ja Uspenskin katedraaliin. Jälkimmäisen retken yhteydessä tutustuminen pyhään tilaan tapahtui kuvasuunnistuksen merkeissä: lapset pääsivät leikin kautta ja erilaisia aisteja hyödyntäen tutustumaan uuteen (ja osalle kenties ennestään jo tuttuun) ympäristöön. Merirosvoteeman nivominen osaksi retkeä kuulosti luovalta ja hauskalta idealta. Tämä symposiumesitys rohkaisi ennen kaikkea pedagogisen mielikuvituksen käyttöön!
Symposiumin loppupuolella yliopisto-opettaja Aino-Elina Kilpeläinen ja tohtorikoulutettava Jenni Urpolainen luennoivat aiheesta Alle kolmevuotiaan spiritualiteetin tukeminen. Esityksessä tarkasteltiin varhaisen lapsuuden vuorovaikutusta ja sitä, millainen rooli uskonnollisella yhteisöllä ja sen varhaiskasvatuksella voi olla perheiden arjen ja lasten spiritualiteetin tukemisessa. Esitys antoi välineitä pohtia sitä, kuinka pienimpiä lapsia ja heidän spiritualiteettiaan voidaan tukea eri tavoin eri elementein niin seurakunnan kuin yhteiskunnan varhaiskasvatuksessa. Esityksen päättänyt videomateriaali konkretisoi ideaa evankelis-luterilaisessa seurakunnassa tapahtuvan varhaiskasvatuksen toteutustavoista.
Katsomuskasvatussymposiumin päätteeksi voin todeta, että tapahtuma oli kokonaisuutena todella mielenkiintoinen ja monipuolinen. Koin tapahtumaan osallistumisen todella hyödylliseksi. Tapahtumaan osallistui runsaasti varhaiskasvatuksen parissa työskenteleviä. Symposiumin teema ja esitykset herättivät osallistujissa ajatuksia, mikä näkyi päivän aikana varsin vilkkaana keskusteluna myös etätapahtuman keskusteluosiossa. Jään innolla odottamaan symposiumin pohjalta valmistuvaa kirjaa ja tulevia katsomuskasvatussymposiumeja!
Elisa Hyvärinen
Nuorempi tutkija, Itä-Suomen yliopisto