Graduntekijä tutuksi: Suvi Takala, suomen kieli

Jokainen yliopistosta maisteriksi valmistuva tekee pro gradu -tutkielman. Mutta minkälaista gradunteko oikeastaan on? Mitä se tarkoittaa käytännössä? Annetaan oikean graduntekijän kertoa.

Suvi Takala
Suvi Takala on kuudennen vuoden suomen kielen opiskelija. Suvi tutkii gradussaan entisen kotikaupunkinsa Seinäjoen epävirallisia paikannimiä ja erityisesti sitä, miten ihmiset tuntevat ja käyttävät niitä.

 

 

 


Miksi valitsit juuri tämän aiheen?

Olen aina ollut kiinnostunut epävirallisesta nimistöstä, jota ei löydy kartoista tai kylteistä. Seinäjoki oli luonteva valinta tutkimusalueeksi, koska olen asunut siellä koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Tein kandidaatintutkielmani pari vuotta sitten samasta aiheesta ja sain silloin yli 200 epävirallisen nimen aineiston, joten saman aiheen jatkaminen gradussa oli helppo päätös.

Miten keräsit aineiston graduusi? Paljonko sitä on, ja minkälaista se on?
Kandissani minulla oli kyselylomakeaineisto, ja nyt gradussa aineistoni koostuu haastatteluista. Haastattelin neljää ryhmää Seinäjoella tänä keväänä. Valitsin kandidaatintutkielmani laajasta nimiaineistosta 15 nimeä, joista keskustelimme haastatteluissa.

Mitä teet juuri tällä hetkellä? Analysoitko aineistoa vai kirjoitatko jo oikeaa gradutekstiä?
Teen litterointia ja kirjoitan aineistoanalyysia rinnakkain nimi kerrallaan. Työskentelytapa toimii minulla hyvin, koska en jaksaisi keskittyä kaiken litteroimiseen ennen analysointia.

Minkälaista gradunteko on ollut? Mikä on ollut parasta? Entä pahinta?
Gradunteko on pääasiassa mielestäni mukavaa: aikataulunsa saa päättää itse ja samalla on myös vastuussa siitä, että työ edistyy. Parasta on ollut oivallusten saaminen aineistosta. Joskus haastatteluissa on myös niin hauskoja kohtia, että niiden kuunteleminen naurattaa.
Vaikeinta on ehdottomasti ollut keskustelumuotoisen aineiston käsittely. En ole keskusteluntutkija, ja välillä litterointi on todellakin turhauttanut. Toinen hankaluus onkin liittynyt ajankäyttöön: keskusteluaineiston purkamiseen on mennyt huomattavasti enemmän aikaa kuin ajattelin.

Jos gradunteossa on ollut hankalia vaiheita, miten olet saanut itsesi motivoitua työn pariin?
Olen yrittänyt vaikeina hetkinä ajatella, että gradu valmistuu ainoastaan sitä tekemällä. Tässä vaiheessa olen vielä antanut itselleni luvan tehdä niitä lukuja, jotka sillä hetkellä kiinnostavat eniten. Jos esimerkiksi analyysitekstin kirjoittaminen ei tunnu onnistuvan, teen jotakin taustalukuihin liittyvää tai litteroin. Myös itseä kiinnostava aihe motivoi huonoina hetkinä.

Paras vinkkisi graduntekijäkollegalle?
Muista, että gradun tekeminen on prosessi, johon kuuluu myös paljon ajatustyötä. Älä lannistu, jos jonakin päivänä et saakaan kirjoitettua kuin yhden sivun – se on parempi kuin ei mitään. Kannattaa myös laatia itselleen realistinen aikataulu, jotta ajankäytön suunnitteleminen on helpompaa.

 

Haluaisitko kertoa gradunteostasi tässä juttusarjassa?
Ota yhteyttä saila.salonen (a) helsinki.fi tai norsu-viestinta (a) helsinki.fi

Uuteen nousuun gradupajassa

Teksti Saila Salonen. Kuvat Saila Salonen, Tuula Hannola ja Lotta Broms.

Gradupaja_Sofian_ranta_LottaBromsGradupaja_Mäntyjä_TuulaHannolaGradupaja_Osallistujat_SailaSalonenGradupaja_Osallistujat2_SailaSalonenGradupaja_Ruokailu_SailaSalonen Gradupaja_Marenkipiiras_LottaBroms2Gradupaja_Porkkanakakku_LottaBroms2 Gradupaja_Ranta_TuulaHannola Gradupaja_Hiekkaranta_TuulaHannola

Hyvää seuraa, herkullista ruokaa, upeat merimaisemat. Vähän punaviiniä, paljon jälkiruokia. Tiukkaa työskentelyä. Henkistä tukea, analysointia, ratkaisuja. Keskustelun ulkopuolisiin kissoihin viittaamista (Paavo, Aulis, Poitsu, Sissi ja Tupsu mainittu). Tätä oli nimistöntutkijoiden gradupaja Vuosaaren hotelli Sofiassa 10.–11.9.2015. Voiko gradun tekeminen olla enää kivempaa?

Terhi Ainialan järjestämään ja ohjaamaan gradupajaan osallistui kahdeksan nimistöä tutkivaa graduntekijää: Petra Tella, Suvi Takala, Raili Kulonen-Hendricks, Haruna Berg, Tuula Hannola, Emmi Nevalainen, Lotta Broms ja Mika Österbacka. Gradujen aiheet vaihtelivat japanilais-suomalaisten perheiden lasten nimeämisestä Imatran Tainionkosken paikannimien kansanetymologisiin tulkintoihin. Tutkielmat olivat eri vaiheissa, joistakin käsittelimme tutkimussuunnitelmaa ja toiset olivat esitarkastusvalmiita.

Työskentelimme yhtenä ryhmänä ja käsittelimme yhtä gradua aina tunnin kerrallaan. Jokaisella oli oma opponentti, joka oli paneutunut graduun tarkemmin, ja lisäksi keskustelimme tutkielmasta yleisesti. Graduntekijä sai aluksi kertoa työstään ja halutessaan pyytää kommentteja jostakin tietystä asiasta. Kommentteja ja keskustelua syntyikin mukavasti. Torstaina keskustelimme graduista viiteen asti ja lopuksi juttelimme gradunteon iloista ja suruista. Ainakin tämän gradupajan osallistujien mukaan gradunteko on pääosin iloista!

Jotta jaksaa tehdä töitä, täytyy syödä. Ja siinä olimme erittäin hyviä. Sofian ravintolan ihanat annokset hujahtivat hetkessä, ja jokunen saattoi suunnitella graduloman- siis gradupajan jatkamista ihan jo ruoan takia.

Torstai-iltana oli mahdollisuus saunoa ja uida sekä lenkkeillä Vuosaaren upeissa maisemissa. Sofian ympäristö on todella kaunista mäntymetsää ja kallioista merenrantaa, ja hyväpohjaisia lenkkipolkuja on mukava juosta. Ja ah, mikä auringonlasku! Ihan iltamyöhällä sopi vielä hyvin parantaa maailmaa ja graduja lasillisen äärellä.

Perjantaina hyvän aamiaisen jälkeen kävimme läpi vielä kolme gradua. Yhteisen kahvihetken jälkeen oli aika suunnata kotia kohti.

Gradupaja on oiva keino saada uutta vauhtia graduntekoon. Oman ja muiden gradujen käsittelyssä monet ratkaisua vailla olleet kysymykset löytävät vastauksen, ja muiden tutkielmista voi saada vinkkejä omaan työhön.

Ja aivan parasta on tietysti vertaistuki. Kukaan ei ymmärrä graduntekijää paremmin kuin toinen graduntekijä. Välillä on aivan mahtavaa, työ edistyy ja tekijä ajattelee, että tätä voisi tehdä aina. Toisinaan mistään ei tule mitään, lähdekirjat on vienyt kirjastosta joku kiusankappale ja Svinhufvud voisi polttaa Gradutakuunsa. Mutta kun kuulee, että sellaista se on joskus kaikilla, ymmärtää, että kyllä se tästä. Sen kun tekee gradun.

Saila
Gradupajan yleisnainen

Älä pelkää gradumörköä

Teksti: Tuula Hannola

Ystäväni on tehnyt graduaan jo useamman vuoden. Hän ei oikeastaan halua enää edes puhua gradustaan saati tehdä sitä, se on tabu jonka nimeä ei lausuta ääneen.

Gradusta on tullut mörkö, joka kummittelee päivällä takaraivossa ja öisin unissa. Se saa tirauttamaan itkut aamuisin ja vaipumaan epätoivon valtaan iltaisin. Sitä tuskaillessa menevät lomat ja viikonloput.

Tämä ystäväni ei suinkaan ole ainoa opiskelija, jolle gradu on pitkä ja tuskallinen prosessi, joka ei tunnu koskaan tulevan valmiiksi. Puhutaan graduahdistuksesta. Netti on pullollaan aiheesta kertovia blogeja, artikkeleita ja keskusteluja. Miksi gradu sitten saa ahdistumaan niin, että omaa lopputyötä aletaan jopa vältellä? Aiheesta on esitetty useita teorioita. Vastaukseksi on tarjottu muun muassa graduprosessin pituutta, itsenäisen ja vastuullisen työskentelyn vaikeutta ja yhteiskunnan opiskelijalle asettamia paineita.

Uskon, että ainakin osa ahdistuksesta tulee siitä, kuinka graduun itse suhtautuu. On todella mielenkiintoista, että usein opiskelijat kauhistelevat gradua ja sen tekemisen vaikeutta jo ennen kuin ovat työtä edes aloittaneet. Gradu käsitteenä tuntuu olevan pelottava ja siinä on negatiivinen kaiku.

Mutta entä jos graduprosessiin suhtautuisikin alusta asti innostuneesti ja positiivisella asenteella? Voisiko gradun tekeminen silloin olla myös helppoa ja mukavaa puuhaa? Jos tuskailemisen sijaan käyttäisikin energiansa tekemiseen? Jäisikö graduahdistus tällöin kokonaan kokematta? Suosittelen ainakin kokeilemaan.

Gradun tekemisen avuksi löytyy paljon oppaita ja sivustoja. Oman kokemukseni pohjalta tärkein vinkki graduaan aloittavalle opiskelijalle on valita aihe, joka itseä aidosti kiinnostaa. Varsinkin tilaustyönä tehtävän gradun ongelma voi olla, ettei aihe ole opiskelijan mielestä tarpeeksi kiinnostava tai hän ei muuten koe sitä omakseen. Valmiista gradusta opiskelijan suoritusotteelle kilahtaa 40 opintopistettä, joten on sanomattakin selvää, että työhön joutuu käyttämään paljon aikaa ja energiaa. Ja kukapa haluaisi kuukausikaupalla työskennellä sellaisen aiheen eteen, joka ei oikeastaan kiinnosta?

Mielestäni on myös todella tärkeää laittaa gradu oikeisiin mittasuhteisiin. Maisteriksi valmistumisen kannalta lopputyö on oleellista saada valmiiksi, mutta muuten gradusta ei riipu opiskelijan loppuelämä tai varsinkaan koko universumin tulevaisuus. On siis turhaa suhtautua graduun kuin se olisi maailman tärkein asia, vaikka siltä voi toisinaan tuntuakin. Joskus kirjoittaminen tökkii, mitään ei saa aikaiseksi tai tulee lannistavaa palautetta. Ei silti kannata vetää itkupotkuraivareita tai vaipua masennuksen synkkiin syövereihin.

Mutta valmiiksi gradu olisi silti joskus saatava. Lukkiutuminen gradun kanssa pimeään koppiin koko kesäksi on melko kyseenalainen keino. Yöuniaankaan ei voi loputtomiin antaa velaksi, ja myös harrastukset ja ihmissuhteet ovat graduntekijän mielenterveyden säilymisen kannalta tärkeitä. Gradulle on siis otettava aikaa arjesta, mutta ei liian isoa palaa kerralla. Elämään tulee mahtua muutakin kuin gradu.

Mukavaa ja aurinkoista kesän alkua kaikille gradun kanssa askarteleville tai sitä suunnitteleville. Paljon onnea myös gradunsa jo tehneille ja keväällä valmistuville maistereille!

Päärakennuksen 3. kerroksen kirjasto 1980-luvulla – opiskelijan taivas

Teksti Mari Siiroinen.

Päärakennuksen 3. kerroksen kirjasto 1980-luvulla.
Päärakennuksen 3. kerroksen kirjasto 1980-luvulla. Kuvaaja tuntematon.

Eletään 1980-luvun puolivälin tienoota. Saavun yliopistolle tavallisena arkipäivänä ja suuntaan tietysti ensimmäiseksi päärakennuksen 3. kerrokseen ja suomen kielen laitoksen kirjastoon. Työnnän reppuni ja takkini – niitä ei saanut viedä kirjastoon – kirjaston oven tuntumassa olevaan lokeroon ja otan mukaan vain muistiinpanolehtiön, penaalin ja ehkä joitakin monisteita. Ja tietysti lokeron avaimen, jonka avaimenperänä on iso sininen muovikartio. Sisään astuessani tervehdin kirjastovahtimestaria, joka valvoo, keitä tulee sisään ja menee ulos ja mitä ulos lähtevillä on mukanaan. Oudoilta kasvoilta kysytään lisäksi kirjastokortti. Ihmistoiminen valvontaportti siis.

Kirjastosalin seiniä kiertävät kirjahyllyt, mutta keskellä on runsaasti tilaa työpöydille. Otan käyttööni työpöydän, joka toimiikin sinä päivänä tukikohtanani. Pöydällä olevat opiskeluvälineeni varaavat pöytää siihen asti, kun päivän päätteeksi poistun yliopistolta. Välillä saatan käydä luennolla tai seminaarissa ja tietysti kahvilla sekä syömässä. Ison osan päivää istun kuitenkin pöydän ääressä ja teen kotitehtäviä, kirjoitan esseitä tai erilaisia kirjallisia töitä tai sitten luen tenttiin. Kaikki sujuu jouhevasti, koska kaikki kirjat ja aikakauslehdet löytyvät ympäriltä: kirjat tosiaankin ovat paikallaan, sillä niitä ei saa lainata kuin öiksi ja viikonlopuiksi. Kätevää!

Kirjasto oli tuohon aikaan fennistin netti: koko tarvittava tietoavaruus oli ympärillä. Linkkeinä julkaisusta toiseen toimivat lähdeluettelot. Kirjastossa oli kaikki relevantti fennistinen tutkimuskirjallisuus sekä erittäin kattava yleisen kielitieteen osasto.

Työkaluina niin tutkijoilla kuin opiskelijoilla olivat tuolloin kirjat, aikakauslehdet, kynä ja paperi. sen paremmin tietokoneita kuin nettiäkään ei ollut. Tutkimusaineisto kirjoitettiin käsin lappusille, joilla sitten pelattiin pasianssia. Kirjoitin graduni 1980-lopulla kyllä tietokoneella, mutta vain puhtaaksi! Olin kirjoittanut kaiken ensin lyijykynällä konseptipaperille.

Suunnilleen tällaisena kirjasto – joka toki oli myös kirjallisuusaineiden, teatteritieteen yms. opiskelijoiden kirjasto, ei ainoastaan fennistien – jatkoi kevääseen 2012 asti, jolloin tuli suuri muutto Kaisa-kirjastoon ja 3. kerroksen kirjaston loppu. Nyt tiloissa on avattu Yliopistomuseo.

Kirjaston tilalla on nykyään yliopistomuseo.
Kirjaston tilalla on nykyään yliopistomuseo.
"Yksi kansa - kaksi kieltä"
”Yksi kansa – kaksi kieltä”
Kallo yliopistomuseossa.
Kallo yliopistomuseossa.

Kuvailin kirjaston nyt sellaisena, kuin itse sen koin 1980-luvun opiskelijana. Haastankin nyt teidät 1990–2000-lukujen opiskelijat kertomaan kirjastosta ja sen mieleen jääneistä hahmoista lisää kommenteissa.

 

Putkinotkon opiskelijaseminaari

(Esitteen kansi: Laura Soini)

Uuden ylioppilastalon Mannerheim-salissa järjestettiin lauantaina 11.4. ensimmäistä kertaa Putkinotko Ry:n eli kotimaisen kirjallisuuden opiskelijoiden opiskelijaseminaari. Siellä alan opiskelijat pääsivät esittelemään kandidaatintutkielmiensa ja pro gradu -töidensä tutkimusaiheita.

Seminaari 11.4._kollaasi

Seminaari viriteltiin käyntiin Vesa Haapalan alkupuheella, jossa sivuttiin niin kirjallisuudentutkimuksen tämänhetkistä tilaa kuin mahdollisia tulevaisuudennäkymiäkin. Siitä siirryttiin opiskelijoiden omia tutkimusaiheita valottaviin puheenvuoroihin, jotka luonnollisesti vaihtelivat laidasta laitaan. Päivän aikana kuultiin esimerkiksi kaupungin rakentumisesta Ilpo Tiihosen lastenrunoissa, yhdeksäsluokkalaisten suhteesta kaunokirjallisuuteen sekä metalyyrisyydestä ja modernismista Eila Kivikk’ahon runokokoelmassa.

Seminaarin ohjelma kokonaisuudessaan on nähtävissä täällä.