Suomi, saksa vai sittenkin molemmat? Kokemuksia monikielisestä lapsuudesta

Kirjoittanut: Max Pinno

”Mama Deutsch” eli ’Äidille saksaksi’. Noin sanoin kaksivuotiaana, juuri kotimatkalla päiväkodista. Sanoin sen, koska muistin, että äitini ei ymmärrä tarinaani päiväkodista, koska hän ei ymmärrä suomea.

Lapsena arkeni oli hyvin kaksikielinen. Olin noin vuoden vanha, kun muutimme äitini kanssa Suomeen. Kävin suomenkielistä päiväkotia, leikin naapurilasten kanssa Espoossa ja minun parhaan kaverini nimi oli Niki. Kotona puhuttiin saksaa, lomat vietettiin Saksassa ja joulu juhlittiin saksalaiseen tyyliin.

Minun ympäristöni koostui siis silloin saksalaisesta kodista ja kodin ulkopuolisesta suomenkielisestä maailmasta. Valitettavasti lapsen monikielisyys otetaan usein itsestäänselvyytenä. Kun lapsi asetetaan monikieliseen ympäristöön, monikielisyys saatetaan odottaa automaattisena tuloksena. Automaattisesti lapsen monikielisyys ei kuitenkaan onnistu.

Ympäristöllä on ehdottomasti iso vaikutus siihen, miten ja mitä kieliään lapsi oppii. Jos ei olisi sellaista vaikutusta, en olisi kirjoittanut tätä blogia suomeksi. Mutta vielä isompi vaikutus oppimiseen lähtee siitä, millaisissa suhteissa ja millaisessa vuorovaikutuksessa lapsi käyttää kieliään.

Heini Huhtisen Kielikello-lehden artikkelissa Kaksikielisyys on mahdollisuus, ei itsestäänselvyys mainitaan, että turvallisesta suhteesta vanhempiinsa on paljon hyötyä, sillä lapsi haluaa myös käyttää kieltä, jota välittävät vanhemmat käyttävät lapsensa kanssa. Äitini ei luovuttanut tilanteissa, kun en tiennyt tai muistanut oikeaa saksankielistä sanaa ja kun puhuin sekoitusta saksasta ja suomesta. Päinvastoin, hän auttoi minua löytämään oikeaa sanaa, toistamalla lauseen tai kertomalla oikean sanan, jotta ensi kerralla voisin muistaa sen. Samalla hän aina kuunteli minua, vaikka hän ei aina ymmärtänyt minua. Toisin sanoen, hän oli valmis tehdä töitä kaksikielisyyteni eteen. Ilman vanhempien panostusta, oma monikielisyyteni ei olisi onnistunut.

Monikielisyydestä ajatellaan usein olevan myös haittaa lapsille. Moni vanhempi pelkää, että lapsen taidot hänen osaamissa kielissään jäävät suhteellisen huonoiksi. Tämä on tietenkin mahdollista. Jos lapsi viettää suurimman osan päivästään yhden kielen ympäristössä lapsen kosketus toisiin kieliin, esimerkiksi toisen vanhemman äidinkieleen, on pienempi. Puhuin itsekin ajoittain huonosti saksaa ja toisaalta todella hyvin suomea, koska olin niin tiivisti ollut kosketuksissa suomen kielen kanssa. Äitini kanssa käytin kuitenkin joka päivä myöskin saksan kieltä, mitä itse pidän tosi tärkeänä minun saksan kielen oppimiseni kannalta.

Yksi monikielisyyden suurimmista eduista on, että lapsi ehkä lapsuudestaan asti osaa puhua ja ymmärtää moniakin erilaisia kieliä. Näin kävi minullekin: puhun nykyään sekä saksaa että suomea. Olen toki opiskellut suomen kieltä yliopistossa ja ilman sitä en varmastikaan osaisi suomea niin hyvin. Mutta kaksikielinen varhaislapsuuteni antoi siihen ehdottomasti hyvät eväät.

Toinen iso etu monikielisyydestä on, että lapsi saa paljon erilaisia vaikutuksia eri kulttuureista. Oma intoni kieliä ja vieraita kulttuureita kohtaan voisi varmasti osittain selittää kaksikielisellä varhaislapsuudellani. Väittäisin myös, että kosketus eri kulttuureihin niin aikaisin ihmisen elämässä, voi tehdä ihmisestä avoimen ja suvaitsevaisen.

Kaiken kaikkiaan, monikielisyydellä on kokemukseni perusteella elämänpituisia seurauksia. On paljonkin tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, tuleeko seurauksista positiivisia tai negatiivisia lapselle ja myös lapsen vanhemmille: lapsen suhde ympäristöön, suhde omiin vanhempiinsa ja ehkä myöskin lapsen into ja mielenkiinto kieliä kohtaan. Minulle on jäänyt ainoastaan hyviä muistoja lapsuudestani Suomessa. Nämä muistot toimivat myös osittain syinä, minkä takia olen kaksi kertaa käynyt Suomessa vaihto-opiskelijana ja miksi edelleen haluan asua täällä.

Minun silmissäni lapsen kaksi- ja monikielisyys on korvaamaton rikkaus, jonka onnistumiseen ehdottomasti kannattaa aina panostaa, jos vain mahdollista.

 

Tämä teksti on kirjoitettu Suomen kielen ja kulttuurin aineopintojen Akateemisen vuorovaikutuksen kurssilla syksyllä 2020. Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijat ovat oppineet suomen toisena tai vieraana kielenä.

Suomi englantia vastaan

Kirjoittanut: Varvara Brussueva

Olen opiskellut suomea jo kuusi vuotta. Aloin kielen oppimisen muutettuani Suomeen. Ensin asuin pienissä kylissä, joissa enemmistö osasi ainoastaan äidinkieltään. Minulla ei ollut mahdollisuutta puhua ihmisten kanssa englantia, vaikka halusin sitä. Suhteeni suomen kieleen oli vaihteleva: joskus sanoin, että rakastan tätä kieltä, joskus meillä oli vaikea taistelu. Silti oli kiinnostavaa opiskella suomea, koska se on vanha kieli, vaikka Suomen valtio on syntynyt vain reilut sata vuotta sitten!

Kun loppujen lopuksi muutin pääkaupunkiseudulle, huomasin, että valtava määrä ulkomaalaisia ei osaa riittävästi suomea. He puhuvat vain englantia eivätkä tarvitse suomea arkielämässä. “Miksi näin? Eikö ole motivaatiota osata suomea?”

– Kyllä, minä pärjään ilman suomea, sanoo yksi ravintolakokkina työskentelevä ulkomaalainen.

– Kyllä, olisi kiva joskus opiskella suomea, mutta se on niin vaikea, huudahtaa IT-alalla työskentelevä mies

– Kaikki kaverit puhuvat englantia enkä tiedä, kenen kanssa voisin puhua suomea, valittaa nainen.

– Mitä ihmettä, väitän minä, eikö ole mahdollista vaan puhua suomea suomalaisten kanssa?

Englanti todella tulee vastaan kaikkialla. Ensimmäiseksi huomasin yliopistossa, että akateeminen sanasto on täynnä englanninkielisiä termejä. Jos opiskelee esimerkiksi matematiikkaa tai lingvistiikkaa, on osattava englantia. Monissa yliopistoissa jotkut alat ovat vain englannin kielellä, esimerkiksi business-ala. (Lue aiheesta lisää: Pirjo Hiidenmaa 2003: Suomen kieli – who cares? Helsinki: Otava. Luku 2 )

Toiseksi huomasin, että kun jotkut suomalaiset huomaavat aksenttini, he alkavat jopa tyrkyttää englannin kieltä, vaikka jatkan suomea puhumista. Kuulosta todella hauskalta:

– Hi! Would you like a tee or coffee? Kysyy suomalainen tarjoilija.

– Hei! Ostaisin vaikka teetä, vastaan minä.

– Okey, I’ll bring you soon, jatkaa tarjoilija.

Se on ymmärrettävää, koska periaatteessa kaikkien elävien kielten tarkoitus on vuorovaikutus ja kommunikointi. Jos ihmisille on helpompaa ja nopeampaa kommunikoida englanniksi, he käyttävät mieluummin tätä kieltä.

Näistä syistä monet minun ystäväni, jotka asuvat pääkaupunginseudulla käyttävät vain englantia, vaikka heillä on hyvä suomen kielen taito. Vielä enemmän on sellaisia tuttuja, jotka eivät opiskele suomea, koska sitä ei tarvita korkeakouluissa eikä töissä.

Siitä huolimatta huomasin, että kun alan puhua suomea suomalaisten kanssa ulkomailla, he vetävät syvään henkeä ja luottavat minuun enemmän eivätkä halua enää puhua englantia. Suomalaiset rakastavat omaa kieltään ja kulttuuriaan ja kunnioittavat, kun ulkomaalainen osaa heidän äidinkieltään. Kyllä melkein kaikki tietävät, että suomi on yksi vaikeimmista maailman kielistä ja sen osaaminen vaatii aikaa.

Todennäköisesti englannin puhumista jatkavat suomalaiset haluavat vain harjoitella vierasta kieltä. Voi olla, että he ovat ylpeitä ja haluavat näyttää, että osaavat englantia tai antavat vähän hengähtää vaikean kielen opiskelun välillä. Taikka kaikki yhdessä.

Suomalaiset ylipäänsä luottavat enemmän kaikkeen kotimaiseen. Siksi on aina tärkeää kysyä ”puhutaanko nyt suomea?”

Tämä teksti on kirjoitettu Suomen kielen ja kulttuurin aineopintojen Akateemisen vuorovaikutuksen kurssilla syksyllä 2020. Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijat ovat oppineet suomen toisena tai vieraana kielenä.

Suomen kurssien löytäminen voi olla vaikeaa

Kirjoittanut: David Carmona Simon

Kun ulkomaalaiset aikuiset saapuvat Suomeen, on mahdollista, että he saavat ilmaisia suomen kielen kursseja kolme tai viiden vuoden ajan. Tiesitkö, että suomen kielen kurssit ovat osa kotoutumissuunnitelmaa? Minun kokemukseni Seinäjoella oli, että suurimmalla osalla ulkomaalaisista, jotka pääsevät suomen kielen kotoutuskursseille, on perhesiteet suomalaisen kanssa tai he ovat naimisissa suomalaisen kanssa. Herää siis kysymys, millä perustein TE-toimisto valitsee kurssille pääsevät opiskelijat?

Kotoutumissuunnitelma käytännössä

Suomessa on valtion virasto, joka nimi on työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto), josta ulkomaalaiset voivat hakea kotoutumissuunnitelman. Joillekin ulkomaalaisille tapahtuu niin, että kun he lukevat heidän oikeutensa kotoutumissuunnitelmasta, kaikki näyttää hyvältä, mutta todellisuudessa asiat monimutkaistuvat. Jotkut ulkomaalaiset, jotka hakevat suomen kielen kursseille, eivät voi osallistua kurssille, sillä paikkoja ei ole riittävästi. TE-toimisto valitsee, ketkä osallistuvat kurssille ja päättää kurssin tason ulkomaalaisille tentin kautta. Mitä tapahtuu, jos ulkomaalainen saa tason B tai C kokeessa, mutta käy ilmi, että kursseja ei ole? 

Kokemukset vaihtelevat

Joka kunnalla Suomessa on omat resurssit ja ulkomaalaisten määrä on erilainen, mikä on yhteydessä suomen kielen opetuksen laatuun. Esimerkiksi Seinäjoen tapauksessa suomen kielen opettaja kertoi, että TE-toimisto tarjoaa harvoin suomen kielen tasoja B2 tai C. Oulussa taas eräs espanjalainen kertoi, että on mahdollista ottaa suomen kielen kursseja A, B ja C yliopistossa TE-toimiston kautta, mikä tarkoittaa ehkä, että kurssit ovat laadukkaampia.

Helsingissä olen kuullut ystävältäni, joka opettaa suomea, että suomen kielen opetuksen laatu heikkeni, kun TE-toimisto valitsi edullisimman kurssin eikä laadukkaimman kurssin. Turussa yksi meksikolainen kertoi minulle, että hän voi opiskella suomen tasoja B ja C työväenopistossa TE-toimiston kautta.

Havaitaan siis, että käytettävissä olevat kurssit riippuvat omasta tilanteesta ja asuinalueesta. Kotoutumissuunnitelman kurssit riippuvat TE-toimiston ostamista kursseista. Jos sinua ei ole valittu opiskelemaan TE-toimiston kautta, ehkä on mahdollista opiskella suomea iltalukiossa, kansalaisopistossa tai työväenopistossa. Ainakin, jos siellä on sopivia kursseja.

Tämä teksti on kirjoitettu Suomen kielen ja kulttuurin aineopintojen Akateemisen vuorovaikutuksen kurssilla syksyllä 2020. Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijat ovat oppineet suomen toisena tai vieraana kielenä.

Viisi syytä, miksi ranskalaiset opiskelijat haluavat opiskella Suomessa

Kirjoittanut: Flavie Thiefin

Suomen koulutusjärjestelmän hyvä maine on monelle suomalaiselle jo tuttu, ja useammat maat pitävät Suomea koulutuksen kannalta roolimallina. Olen itse kansainvälinen opiskelija Helsingin yliopistossa, jossa olen opiskellut pari vuotta. Opiskelin sitä ennen kotimaassani Ranskassa, ja saavuin Suomeen ensin vaihto-opiskelijana. Havaitsin silloin monta eroa suomalaisen ja ranskalaisen korkeakoulutuksen välillä, ja juuri niiden takia päätin jäädä Suomeen opiskelemaan. Esittelen Norsu-blogin suomalaisesta koulutusjärjestelmästä kiinnostuneille oman kokemukseni perusteella viisi syytä, miksi Suomessa on paljon miellyttävämpää opiskella kuin Ranskassa:

1. Kurssit ovat Suomessa monipuolisempia
Hyvänä opiskelijana pidetään Ranskassa sitä, joka istuu luennolla hiljaa ja kirjoittaa runsaasti muistiinpanoja. Kirjoittaminen tuntuu olevan opettajien mielestä ainoa tapa oppia, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että vieraiden kielten opetuksessa ei kehitetä juurikaan suullista kielitaitoa. Suomalaiset opettajat taas ovat hyvin tietoisia siitä, että eri ihmiset oppivat eri tavoilla. Heidän antamansa tehtävät ovat tästä syystä paljon monipuolisempia: kirjoitettuja ja suullisia tehtäviä annetaan esimerkiksi paljon tasapainoisemmin. Opiskelijoilla on Suomessa yleensä aktiivisempi rooli: opettaja ei ole ainoa, joka puhuu, vaan opiskelijat saavat osallistua vaikkapa ryhmäkeskusteluihin ja vaihtaa keskenään ajatuksia.

2. Suomessa saa kertoa oman mielipiteensä
Ranskalaiselle opiskelijalle on selvää, että kun hänelle annetaan vaikkapa kaunokirjallisuutta analysoitavaksi, kukaan ei ole kiinnostunut siitä, mikä HÄNEN tulkintansa kirjasta on. Opettaja kertoo luentojen aikana siitä, miten kirjaa pitää tulkita ja mitä kirjoittaja tarkoitti jokaisella sanalla. Kirjallisuuden kurssin suorittaminen tarkoittaa siis pelkästään opettajan tulkinnan oksentamista tenttipaperille. Suomessa taas opettaja toki antaa luettaville teoksille taustaa luentojen aikana, mutta opiskelijalle ei kuitenkaan kerrota mitä hänen pitää ajatella kyseisestä teoksesta. Opettaja on sen sijaan avoin opiskelijoiden mielipiteille ja ymmärtää, että samaa teosta voi tulkita eri tavoin. Tämä ei päde vain kirjallisuuden kursseihin, vaan kaikkiin kursseihin, jotka vaativat jonkinlaista analysointia tai tulkitsemista. Suomessa voi siis suorittaa kursseja, vaikka olisi eri mieltä opettajan kanssa.

3. Opiskelijat tekevät Suomessa omia valintojaan
Tutkinnot koostuvat Ranskassa ensisijaisesti kaikille pakollisista kursseista. Suoritin siellä kanditutkinnon ja sain opintojeni aikana valita itse vain kolme kursseistani (rajoitetuista vaihtoehdoista). Suomalaisilla opiskelijoilla taas on mahdollisuus valita suuri osa kursseistaan. Tietyn tutkinnon suorittamiseen kuuluu toki kaikille pakollisia opintojaksoja, mutta myös valinnaisia opintoja, joilla opiskelijat voivat suuntautua opinnoissaan kiinnostuksensa mukaisesti.

4. Suomalaisilla opiskelijoilla on vähemmän kursseja ja tenttejä
Suurimmasta osasta kursseja saa Ranskassa kolme opintopistettä, Suomessa taas viisi. Ranskalaisilla on tästä syystä enemmän kursseja, eivätkä he voi päättää suorittavansa vähemmän kuin 30 opintopistettä lukukaudessa. Jokaisen kurssin suoritukseen kuuluu tavallisesti kotitehtävien lisäksi pari tenttiä. Suomessa opiskelijoiden osaamista testataan useammin pienillä kotitehtävillä, ja monella kurssilla on näiden lisäksi vain lopputentti. Minulla on ollut Suomessa keskimäärin kuusi kurssia ja kuusi lopputenttiä lukukaudessa, Ranskassa taas 11 kurssia ja 22 tenttiä.

5. Suomessa saa parempia arvosanoja
Suuri yllätys Suomeen saapuessani oli se, että täällä voi saada täydet pisteet, vaikka olisi tehnyt pari virhettä. Ranskassa opiskelijan tuotoksesta ei pitäisi löytyä niitä yhtään, jotta hän saisi viitosen. Olen jopa kohdannut opettajia, jotka eivät koskaan antaneet täysiä pisteitä, vaikka opiskelijan tuotos olisi virheetön. Selityksenä oli, että: “Haluan osoittaa opiskelijoille, että aina on parannettavaa”. Käytännössä opiskelijoille osoitetaan erityisesti, etteivät he saa viitosta, vaikka sen ansaitsisivat. Suomalaiset opettajat ovat paljon kannustavampia, ja tuntuvat kiinnittävän enemmän huomiota siihen, mitä opiskelija osaa tehdä, kuin hänen virheisiinsä. Hyvien arvosanojen saavuttaminen on siis Suomessa paljon helpompaa.

Tämä teksti on kirjoitettu Suomen kielen ja kulttuurin aineopintojen Akateemisen vuorovaikutuksen kurssilla syksyllä 2020. Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijat ovat oppineet suomen toisena tai vieraana kielenä.