Nimiä ja ihmisiä – nimistöntutkijat Majvikissa

Teksti Lasse Hämäläinen. Kuvat Terhi Ainiala.

Norsu-laitoksella toimii tällä hetkellä useita aktiivisia väitöskirjantekijöitä, joiden aiheet kuuluvat nimistöntutkimuksen alaan. Seitsemän tämän joukon edustajaa kokoontui ohjaajansa, yliopistonlehtori Terhi Ainialan johdolla kaksipäiväiseen seminaariin Kirkkonummelle 21.–22.5.2015.

Majvikin maisemaa.
Majvikin maisemaa.

Tapahtumapaikkana toimi kokous- ja kongressihotelli Majvik. Puitteet olivat ensiluokkaiset: Tekeillä olevia väitöstutkimuksia käsiteltiin kartanohotellin huipulla Tornihuoneessa, jonka ikkunoista avautui kaunis näkymä alas keväisille pihamaille sekä merelle. Vapaahetkinä saattoi esimerkiksi pistäytyä ihailemaan hotellin vieressä sijaitsevaa jugendlinnaa. Päivän päätteeksi rentouduimme modernin rantasaunan mukavissa lepotuoleissa keinovaloista rakennetun tähtitaivaan alla. Erinomaiset ruokatarjoilut takasivat sen, ettei tiedettä tarvinnut edistää tyhjin vatsoin.

Nuorten nimistöntutkijoiden kiinnostuksen kohteet ovat vahvasti kytköksissä ympäröivään maailmaan ja sen muutoksiin. Erityisen vahvasti tutkimusaiheissa näkyy kielellisesti ja kulttuurisesti moninaistuva yhteiskunta sekä sen vaikutus henkilönnimiin ja identiteetteihin: Ksenia Eskola tutkii venäläis-suomalaisten nuorten aikuisten nimi-identiteettiä, Anne Rosenius australiansuomalaisten nimi-identiteettiä ja Minna Nurminen lasten etunimien valintaa Suomen kaksi- ja monikielisissä perheissä. Identiteetti ja sen ilmaiseminen nimenvalinnan avulla on keskeisessä asemassa myös Lasse Hämäläisen internetyhteisöjen käyttäjänimiä käsittelevässä tutkimuksessa.

Vaikka jatko-opiskelijoiden tutkimusaiheet ovat tällä hetkellä painottuneet henkilönnimiin, ei paikannimiäkään ole toki unohdettu. Tiina Aalto jatkaa maaseudun paikannimistön tutkimusperinnettä Ukko-alkuisten nimien osalta. Paikannimet, erityisesti asutusnimet, ovat olleet lähtökohtana myös Olga Karlovan itäisten itämerensuomalaisten kielten vanhaa henkilönnimistöä käsittelevälle väitöstutkimukselle. Urbaanin ympäristön paikannimiä tutkii Maria Vidberg, jonka aiheena ovat kadunnimet Helsingin kaksikielisessä ympäristössä.

Väitöskirjatyön suurimmat haasteet liittyvät usein muihin asioihin kuin varsinaiseen tieteelliseen sisältöön: Mistä hakea rahoitusta tutkimukselle? Miten löytää motivaatio työntekoon? Miten sovittaa tutkijanura yhteen perhe-elämän, harrastusten ja mahdollisen leipätyön kanssa? Lyhyimmissä tutkijatapaamisissa käytännölliset näkökulmat jäävät usein paitsioon. Kahden päivän seminaarissa sen sijaan jää aikaa myös vapaamuotoiselle keskustelulle, tutkijan arjen ilojen ja surujen jakamiselle. Kenties kaikkia ongelmia ei onnistuttu ratkaisemaan, mutta tutkimuksen eri vaiheissa olevien kollegoiden kokemukset ja tuntemukset auttavat reflektoimaan omaa tilannetta ja ponnistelemaan eteenpäin.

Väitöskirjan tekeminen on hyvin itsenäistä työtä. Työn mielekkyyden kannalta on tärkeää tiedostaa, että tutkimus ei valmistu tyhjiössä. Suureen Norsu-laitokseen mahtuu paljon ihmisiä, joilla on samankaltaisia kiinnostuksen kohteita. Ilman yhteisiä tapahtumia ja aktiviteetteja he kuitenkin saattavat pysyä pitkäänkin kasvottomina, jopa mystisinä niminä artikkelien lähdeluetteloissa ja sähköpostiviestien vastaanottajakentissä. Seminaareissa yhdessä tekeminen, matkustaminen ja syöminen (ja juominen) saavat aikaan sen, että nämä nimet muuttuvat todellisiksi henkilöiksi. Hyvä näin. Vaikka nimet ovat mielenkiintoisia, ovat ihmiset vielä mielenkiintoisempia.

Majvikin seminaari toteutettiin Helsingin yliopiston Opettajien akatemian ohjaajallemme Terhi Ainialalle myöntämän määrärahan tuella. Kiitos Terhi ja kiitos Opettajien akatemia! 🙂

Ryhmäkuva
Nimistöntutkijat koolla.

 

 

Kulissien takana tapahtuu

Ilmoittautuminen tiedekuntatentteihin on sähköistä, mutta vain opiskelijoille. Todellisuudessa taustalla on paljon käsityötä. Tenttisaatepaperit printataan Oodista ja sujautellaan muovitaskuihin, jotka jaetaan kuulustelijoille. Kuulustelijat puolestaan lisäävät taskuun tenttikysymykset. Kun koko paketti on valmis, taskut matkaavat tiedekuntaan ja sieltä lopulta tenttisaliin.

Kesätentti-ilmoittautumisen päätyttyä 18.5. Daniela, Niina ja Sasa käsittelivät n. 330 päärakennuksen oppiaineiden tenttisaatetta. Muistathan siis ilmoittautua tenttiin vain jos aiot myös suorittaa sen!

Man skulle kunna tro att anmälningarna till fakultetstentamina hanteras helt elektroniskt, men i själva verket ligger det en hel del handarbete bakom varje plastficka med tentfrågor som anländer till tentsalen. Tentanmälningarna skrivs ut i Oodi och sticks in i plastfickor innan de sedan delas ut till respektive lärare som skriver tentfrågorna. Tentfrågorna gör sedan tentanmälan sällskap i plastfickan, och tillsammans fortsätter de sin färd till fakulteten och därifrån slutligen, efter sortering, till rätt tentsal.

Efter att anmälan till sommartenterna tagit slut 18.5, tog Daniela, Niina och Sasa hand om ca 330 tentanmälningar. Du tänker väl på att bara anmäla dig till en tent om du verkligen tänkt gå!

Video Sasa Tkalcan, tekstit Niina Niskanen ja Daniela Silén.

Dispositiopiknik: aurinkoa ja asiaa

Teksti ja kuva Jutta Salminen.

Hapenpuute ei häirinnyt ajatuksenjuoksua, kun suomen kielen, kotimaisen kirjallisuuden ja fennougristiikan jatko-opiskelijoiden yhdistys Seula kokoontui maanantaina 11.5. Tervasaaren vihreälle nurmelle historiansa ensimmäiselle dispositiopiknikille.

DIspositio_picnic_kuva_Jutta Salminen

Piknikvilteille katettiin tällä kertaa siis patonkien, viinirypäleiden, suklaiden ja kuohuvan seuraksi myös osallistujien tutkimusten dispositiot: tutkimuksen jäsennyksen ongelmakohtiin ja avoimiin kysymyksiin haettiin ratkaisuja piknikeväiden voimin ja tuorein silmin.

Tutkimusaiheiden puolesta iltapäivä oli mitä monipuolisin: yhdessä jäsennettiin niin tilan poetiikkaa, virtuaaliyhteisöjen nimiä, pietistisen virsirunouden kehitystä, saamelaisdiskursseja kuin keskusteluissa tulkkaamistakin. Ja hyvin mukaan mahtui myös yksi dispositioton kommentoija (allekirjoittanut).

Dispositiot osoittautuivat juuri sopivan kokoisiksi piknikpurtaviksi: kaikista jäsennyksistä ja niiden myötä myös tutkimusaiheista sukeutui hyvät keskustelut. Taisipa jokainen saada mukaansa myös jotain ideantynkää työn eteenpäin viemiseenkin.

Pelkästä muiden dispositioiden kommentoinnista sai myös valtavasti irti: tällaiselle kielen rakenteiden ja merkitysten kanssa pakertajalle esimerkiksi kirjallisuudentutkimuksen tutkimusasetelmien pohtiminen oli äärimmäisen virkistävää. Kuinka vaikkapa yhden kirjailijan tuotanto voi heijastella mielenkiintoisella tavalla koko ihmiselämän kaarta!

Kun vasta toukokuun alkupuolta elettiin, jännittivät sääolosuhteet hieman ennakkoon. Sadesäällä piknik olisi siirretty sisätiloihin, mutta onneksemme tähän varasuunnitelmaan ei tarvinnut turvautua. Vaikka toki takit, kaulahuivit ja välillä käsineetkin olivat tarpeen, niin kyllä aurinkokin lämmitti. Jopa siinä määrin, että osa suklaista meinasi sulaa, kun pahaa-aavistamattomat seulalaiset erehtyivät aliarvioimaan auringon lämmittävää voimaa.

Ensimmäisen dispositiopiknikin perusteella piknikeväiden, auringon ja tieteellisen sisällön yhdistelmä toimii mitä mainioimmin. Toistakin piknikteemaa alettiin jo kaavailla: argumenttipiknikin alkuperäisideasta kiitokset kuuluvat Kimmo Svinhufvudille. Onpa asialistalla sitten dispositioita, argumentteja tai jotain muuta, varmaa on joka tapauksessa, että piknikille lähdetään toisenkin kerran!

Virkatekstejä yleistajuistamassa eli miten neljä suomen kielen opiskelijaa päätyi mukaan Kotuksen virkakielikampanjaan

Yleistajuiset tekstit työelämässä -projektikurssilla otettiin lähikontaktia työelämään. Teksti Eeva Attila.

Kevätlukukauden suomen kielen kursseja selaillessa pisti silmään yleistajuiset tekstit työelämässä: ”Kurssilla luodaan kokonaiskuva siitä, mitä yleistajuistaminen on, missä kaikissa tehtävissä suomen kielen asiantuntija tarvitsee yleistajuistamistaitoja ja miten yleistajuisia tekstejä tuotetaan.” Tämähän voisi olla sekä hauskaa että hyödyllistä.

Heti alkuun selviää, että kyse on ryhmätyöprojektista. Kuulostaa – nykytermein ilmaisten – haastavalta. Projektiryhmä saadaan kasaan, mutta työn aihe on hukassa. Kurssin ohjaajat Johanna Vaattovaara ja Urpu Strellman keksivät kuitenkin vinkata meille Kotuksen virkakielikampanjasta, jolla ”kannustetaan valtion ja kuntien viranomaisia parantamaan kielenkäyttöään ja muistutetaan selkokielen käytön tarpeesta. Kampanjalla on kuusi pilottia, jotka ensimmäisinä soveltavat Hyvän virkakielen toimintaohjelman suosituksia”. Kotuksen verkkosivuilta bongaamme virkakielitestin, jonka avulla voi ”testata, kuinka asiallinen, selkeä ja ymmärrettävä jokin virkateksti on”. Saisimmekohan kampanjan pilottiviranomaisilta tekstejä, joihin voisimme testiä soveltaa?

Yhteydenotto Kotukseen siis. Siellä innostutaan projektistamme. Erinäisen aikataulujen yhteensovituksen jälkeen huomaammekin olevamme haastattelemassa Kotuksen Aino Piehliä sekä osallistumassa kampanjan tiimoilta järjestettävään pilottiseminaariin. Kotuksen välityksellä myös löydämme yhteistyökumppaniksemme yhden piloteista, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin. Trafilta saamme työstettäviksi tekstejä, joita se haluaa selkeämmiksi.

Virkakielitesti aseenamme käymme tekstien kimppuun. Aherruksen tuloksena syntyy kuin syntyykin lopulta projektiryhmän yhteinen esitys kurssille sekä kunkin ryhmän jäsenen yksilöllisenä tehtävänä tekstianalyysiä Trafille.

Se, mikä aluksi näytti epämääräiseltä, päämäärättömältä projektilta, on vähä vähältä muotoutunut ensin konkreettiseksi tavoitteeksi ja lopulta aikaansaaduksi lopputulokseksi. Ilman yllättäviä käänteitä ja täysin ongelmitta tuskin mikään projekti sujuu, mutta kaikesta on selviydytty kunnialla. Kurssi on opettanut paljon paitsi yleistajuistamisesta myös käytännön projektityöskentelystä ja viranomaisyhteistyöstä. Työhön on tuonut lisää mielekkyyttä se, että olemme päässeet työskentelemään ”ihan oikeiden” tekstien parissa. Toivottavasti projektista on hyötyä myös Trafille ja Kotukselle!

Virkakieliryhmän kuva
Virkakieliryhmäläiset työn touhussa. Kuva Maria Perhonen.

 

Tiedon matka – yleistajuistamisen kartoitusta NORSU-laitoksella

Yleistajuiset tekstit työelämässä -projektikurssilla otettiin lähikontaktia työelämään. Teksti: Niina Pekkanen.

Tiedon matka -ryhmä, kuva Urpu Strellman
Tiedon matka -ryhmä, kuva Urpu Strellman.

Kuinka tutkimustieto yleistajuistuu? Kuinka hyvin tutkija ja tiedottaja löytävät toisensa? Kenen tehtävä yleistajuistaminen on? Millaisia tuntemuksia yleistajuistaminen herättää yliopiston henkilökunnassa? Mistä ja milloin tulee yleistajuistaa? Pitäisikö yleistajuistamista harjoitella jo opintojen aikana? Missä vaiheessa? Tässä eräitä kysymyksiä, joita on tämän kevään aikana pohdittu Johanna Vaattovaaran ja Urpu Strellmanin vetämällä Yleistajuiset tekstit työelämässä –kurssilla. Kurssi muotoutui projektien ympärille, joista meidän ryhmämme Tiedon matka otti tehtäväkseen selvittää yllämainittuja asioita. Neljän hengen porukkamme selvitti yliopiston henkilökunnan tuntemuksia yleistajuistamisesta tutkija- ja tiedottajahaastattelun sekä Norsu-laitokselle lähetetyn e-lomakkeen avulla.

Haastatteluissa kävi selväksi ensinnäkin se, että tutkijan kannattaa uskaltautua aktiivisesti ottaa yhteyttä tiedottajaan. Toinen huomio oli se, kuinka sosiaalisen median rooli on kasvussa – sehän nähdään tässä paraikaa. Ja kolmas tärkeä pointti oli se, että kannattaahan tutkijan sitä yleistajuistamista miettiä jo tutkimusta tehdessä, kun siinähän voi löytää uusia puolia tutkimuksestaan.

E-lomakkeen avulla pyrimme selvittämään laitoksen henkilökunnan tuntemuksia yleistajuistamisesta ja muutaman viikon vastausaikana saatiinkin 36 vastausta avartamaan ymmärrystämme. Vastaajissa oli niin alle kolme vuotta kuin yli 20 vuotta yliopistolla työskennelleitä jatko-opiskelijoista professoreihin. Valtaosa vastaajista piti yleistajuistamista erittäin tai melko tärkeänä osana toimenkuvaansa, enemmän vaihtelua aiheutti itsearviointi siitä, kuinka paljon yleistajuistamista tulee tehtyä.

Yleistajuistamisen foorumeista tutuinta alaa vastaajille ovat yleisöluennot ja aikakauslehteen yleistajuistaminen, joita oli harjoittanut yli kaksi kolmannesta. Noin puolet vastaajista on harjoittanut yleistajuistamista radiossa, sanomalehdessä tai tietokirjojen parissa ja suunnilleen kolmannes vastaajista kertoi yleistajuistaneensa televisiossa. Sosiaalisessa mediassa – eli Twitterissä, blogitse tai Facebookissa – kussakin oli yleistajuistanut noin neljännes vastaajista. Pääosin sosiaalisessa mediassa yleistajuistavat kirjoittavat useammalla foorumilla. Kolmasosa vastaajista kertoi olevansa kiinnostunut laajentamaan yleistajuistamisrepertuaariaan jollekin uudelle foorumille. Uutena tietona meille tuli se, etteivät aivan kaikki laitoksella tiedä laitoksen tai tiedekunnan tiedottajan olemassaolosta. (Haastateltu tiedottaja kannusti rohkeasti ottamaan yhteyttä tiedottajiin!)

Valtaosa vastaajista oli sitä mieltä, että yleistajuistamista tulisi harjoitella jo opintojen aikana. Opiskelija kun opettelee akateemisen kirjoittamistavan ja päätyy sitten myöhemmin toteamaan, että tarvitsisihan tässä kirjoittaa myös muille kuin oman alan ihmisille. Yleistajuistamisopintojen sijoittaminen sen sijaan aiheutti jonkin verran kirjavuutta.

Taulukko_yleistajuistamiskurssi

Lomakkeella selvitettiin myös vastaajien kielisuhtautumista. Kaikki vastaajat kertoivat yleistajuistaneensa suomeksi ja muutamia lukuun ottamatta samaa oli tehty myös ruotsiksi ja englanniksi. Lähes kaikki vastaajat olivat päinvastaista mieltä väitteestä ”englanti tieteen kielenä, suomi kansan kielenä’”.

Kaiken kaikkiaan ryhmämme sai kerättyä paljon uutta tietoa yliopiston ja laitoksen tiedottamisesta ja yleistajuistamisesta. Projektin avulla kävi selväksi, että yleistajuistamista pidetään tärkeänä, mutta sen lähestymistä jokseenkin työläänä. Toivottavasti työskentely yleistajuistamisen parissa siis alkaa vähitellen helpottua ja eri tahojen yhteistyö kehittyä entistä aktiivisemmaksi!

 

Työelämä… on!

Yleistajuiset tekstit työelämässä -projektikurssilla otettiin lähikontaktia työelämään. Teksti: Johanna Vaattovaara ja Urpu Strellman.

Toukokuun alussa päättyi tammikuussa käynnistynyt työelämäopintoihin kuuluva kurssi Yleistajuiset tekstit työelämässä, joka meille ohjaajille oli uusi, mainio kokemus. Kurssi järjestettiin projektikurssina siten, että ennakkotehtävän pohjalta muotoutuneet pienryhmät alkoivat työstää projektisuunnitelmaansa ja sen jälkeen toteuttaa sitä laatimassaan aikataulussa – toisten kurssilaisten ja meidän ohjaajien tuella. Projektien tavoitteena oli saada tuntumaa asiantuntijatiedon yleistajuistamiseen ja perehtyä yleistajuisiin teksteihin syvällisemmin jonkin työtehtävän tai ammattialan näkökulmasta.

Jokainen ryhmä rajasi itseään eniten kiinnostavan aihealueen, jollaisiksi osoittautuivat tutkijan ja tiedottajan välinen yhteistyö, eri viranomaisten viestintä, verkkotekstit ja yleistajuinen tietokirja. Tämän jälkeen ryhmäläiset ottivat yhteyttä näiden tekstien kanssa tavalla tai toisella työskenteleviin ammattilaisiin osana projektiaan. Näin ryhmät tulivat projektiensa myötä tutustuneiksi konkreettisesti tiedottajan, verkkotoimittajan, tutkijan, kielenhuoltajan ja kustannustoimittajan töihin, kukin projekti asettamansa tavoitteen ja intressin mukaisesti. Yleistajuisten tekstien analysointia ja niistä kirjoitettuja tekstejä käsiteltiin paitsi kurssin alkupäähän sijoittuneilla luennoilla muun muassa verkkolukupiireissä lähitapaamisten välillä.

Kaikki viisi projektia valmistuivat suunnitelmien mukaisessa aikataulussa huhtikuun lopulla. Jokainen ryhmä esitteli vuorollaan projektinsa hedelmät muille. Saatiin aidosti uutta tietoa esimerkiksi siitä, millä keinoin tietokirjan yleistajuisuus syntyy, mitkä ovat suurimpia haasteita viranomaistekstien ymmärrettävyydelle, miten lukija otetaan huomioon verkkosivujen tekstejä rakennettaessa ja mitä opetus- ja tutkimushenkilöstö ajattelee tieteen yleistajuistamisesta ja esimerkiksi siitä, missä vaiheessa opintoja ja kuinka systemaattisesti sitä tulisi laitoksella opettaa.

Kurssin päätteeksi pidetyssä palautekeskustelussa kiitettiin kurssin käytännönläheisyyttä, vapautta muovata projekti ohjatusti ryhmän omien intressien mukaiseksi ja sitä, että yleistajuistamisprosesseista sai oppia aitojen työelämäkontaktien kautta. Me ohjaajat kiitimme parikymmenpäistä kurssijoukkoa pitkäjänteisestä sitoutumisesta projektityöskentelyyn sekä sinnikkyydestä ja joustamiskyvystä myös silloin, kun työelämän toimintatavat tai aikataulut eivät osuneet projektin pirtaan parhaalla mahdollisella tavalla. Vastoinkäymiset osattiin ottaa esimerkkinä siitä, millaista työelämän yhteistoiminnallisuus toisinaan on.

Ryhmät tekivät kurssin päätteeksi vielä paitsi projektiinsa liittyvät, syventävät yksilötehtävät, myös projektityöskentelyn itsearvioinnin. Niiden perustella opiskelijat kokivat kurssin työmuodon – sitoutumisen pitkäjänteiseen, itseohjautuvuutta ja yhteistyön rakentamista vaativaan projektiin – eri tavoin; osalle se sopi paremmin kuin toisille. Yhteistoiminnallisuuden ansiosta kaikki projektit kuitenkin valmistuivat aikataulun mukaisesti, ja itsearviointien mukaan kurssilla koettiin opitun sekä työelämävalmiuksia että yleistajuistamiseen liittyviä prosesseja ja näkökohtia.

Kurssilaisten ajatuksia voi lukea myös Virkakieli-ryhmän ja Tiedon matka -ryhmän edustajien postauksista – miten kurssilla sukellettiin Kotuksen kautta Trafin virkakieliprojektiin? Entä mitä laitoksen väki ajattelee tieteen yleistajuistamisesta? Muun muassa näistä me ohjaajatkin opimme uutta!

 

Laitoksen opiskelijoiden kertomaa

IMG_20150427_095305Ville Parkkonen, tällä hetkellä välivuotta viettävä pohjoismaisten kielten opiskelija (ruotsi toisena kotimaisena kielenä).

Miten päädyit opiskelemaan pohjoismaisia kieliä?

Ajatus kielten opiskelemisesta yliopistotasolla tuntui hyödylliseltä. Ruotsin kielen taitoni on varsinkin kirjoittamisen osalta sujuva, ja lisäksi olen opiskellut pitkään myös saksan kieltä. Mielessä kävi, että yliopisto-opintojen kautta voisin yhdistää eri kielten osaamiseni esimerkiksi aineenopettajan tai kääntäjän ammatissa.

Millainen valintakoe oli?

Valintakokeet olivat kaksiosaiset. Ensimmäiseen, aineistoon pohjautuvaan kokeeseen olin valmistautunut huolellisesti. Kokeiden toinen osa käsitteli kielioppia, ja sitä varten olin kertaillut lähinnä lukioruotsin materiaaleja.

Miltä ensimmäinen opiskeluvuosi tuntui?

Ensimmäinen vuosi oli mielenkiintoinen. Pääasiassa suoritin pääaineen perusopintojen kursseja, jotka käsittelivät muun muassa suomen ja ruotsin kääntämistä, ruotsin kielioppia sekä suomen- ja ruotsinruotsalaista yhteiskuntaa, kulttuuria ja kirjallisuutta. Myös norjan ja islannin kielen opiskelu oli uutta ja kiinnostavaa. Toisaalta ensimmäinen opiskelusyksy jäi mieleen myös aika rankkana ajanjaksona, koska keskittymistä vaativien opintojen ohella tein pitkää päivää töissä. Kevätlukukauden opiskeluaikataulun järjestinkin tarkoituksellisesti vähän kevyemmäksi.