Verkostoitumisen puutteesta

Monille meistä sana ”verkostoituminen” on tuttu. Yleensä sanan kuullessamme meille tulee mieleen kuva ryhmästä kauniisti pukeutuneita ja hymyileviä ihmisiä, jotka keskustelevat hymyillen keskenään.

Verkostoituminen on aina hauskaa kuvissa (Kuva: rawpixel sivustolta Unsplash)

Pari kuukautta sitten olin onnekas ja pääsin osallistumaan Lammin seminaariin. Se oli erittäin valaiseva ja akateemisesti hyödyllinen tapahtuma. Tämän lisäksi se oli kiva muoto tavata ja keskustella uusien ihmisten kanssa. Lammin seminaarin jälkeen jäin miettimään erilaisia asioita ja nimenoman sitä, miten tärkeää verkostoituminen on akateemisessa maailmassa (ja ylipäänsä).

Me kaikki tiedämme, miten verkostoituminen toimii. Mitä enemmän ihmisiä tiedät, sitä helpompi on tutustua toisiin. Prosessi voi jatkua loputtomiin. Vai voiko? Otetaan esimerkiksi Suomen kielen ja kulttuurin (SKK) opiskelijat: viime vuonna meitä opiskelun aloittaneita oli kuusi. Tänä vuonna tilanne on samanlainen eikä aloittavia SKK-opiskelijoita koskaan tule olemaan enemmän kuin kymmenen. Tämä ei kuulosta loputtomalta verkostoitumismahdollisuudelta.

Toisaalta, yliopisto on paras paikka tutustua uusiin ihmisiin: kurssikavereihin, ainejärjestöjäseniin, opettajiin ja muuhun henkilöstöön. Kuitenkin luentojen aikana on vaikea verkostoitua. Yleensä on sujuvampaa tutustua ihmisiin vähemmän muodollisessa ympäristössä, esimerkiksi omassa ainejärjestössä. Kuitenkaan kiinnostus ainejärjestöjen toimintaan SKK-opiskelijoiden keskuudessa ei ole suuri. Vaikka SKK-opiskelijoilla on oma ainejärjestö Aksentti, harva SKK-opiskelija osallistuu sen tapahtumiin. Vielä harvemmin SKK-opiskelijat käyvät muiden ainejärjestöjen tapahtumissa.

Tutustuminen muihin ihmisiin voi olla vaikeaa. On vaikea löytää sellaista tilaisuutta verkostoitumiselle, jossa Skk-opiskelijat eivät hukkuisi massaan. Sellaiset tapahtumat kuten yliopiston järjestämät konferenssit ja yhteiset luennot natiivipuhujien kanssa, voivat tuntua musertavilta. Tähän vaikuttaa esimerkiksi opiskelijoiden suomen kielen osaaminen.

Ainejärjestö Aksentti voi olla se turvallinen paikka, jossa Skk-opiskelijat pystyvät verkostoitumaan vapaasti. Pelko puhua suomea natiivipuhujien kanssa, vaikka aiheeton, voi aiheuttaa paljon vaikeuksia verkostoitumistilanteissa. Itse olen kokenut saman pelon ja vieläkin yritän taistella sitä vastaan.

Miksi Skk-opiskelijoiden sitten kannattaisi verkostoitua? Vastaus kysymykseen löytyy seuraavasta lauseesta: viidesosa kaikista työpaikoista saadaan tuttujen kautta. Verkostoituminen ei siis ole hyödyllistä vain sen takia, että tutustut uusiin ihmisiin ja mahdollisesti löydät uusia kavereita. Siitä voi olla hyötyä myöhemminkin elämässä.
Kuitenkin harvalla Skk-opiskelijalla on mahdollisuus hyödyntää tuttujen työelämäkontakteja, koska suurimalla osalla ei tällaisia ole. Skk-opiskelijoina (lue maahanmuuttajina) olemme kaikki samassa veneessä. Tässä joku voisi kysyä, onko Aksentti-ainejärjestöstä verkostoitumisen kannalta enemmän haittaa kuin hyötyä. Ainakaan Aksentissa ei suomen puhumisen kynnys ole korkealla.

Toisaalta Aksentti ei ole ainoa ainejärjestö, jonka tapahtumiin voi osallistua. On olemassa muun muassa suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestö Siula, jonka jäseniksi myös SKK-opiskelijat voivat liittyä. Sen lisäksi on suuri joukko muita ainejärjestöjä, joiden tapahtumiin voi osallistua liittymättä jäseneksi. Toki tässäkin on olemassa se sama kynnys, joka estää verkostoitumista muissakin tilanteissa: pelko puhua suomea natiivipuhujien kanssa.

Totuus on, että Skk-opiskelijat tarvitsisivat lisää apua verkostoitumisen ja oman alan liikesuhteiden luomisen kanssa. Lisäksi Skk-opiskelijoiden verkostoituminen vain keskenään ei ole riittävää. Olisi hyvä olla rohkeutta poistua pienen Skk-kuplan ulkopuolelle. Toisaalta myös natiivipuhujille voi olla hyötyä verkostoitumisesta Skk-opiskelijoiden kanssa. Heillä on sellaisia oivalluksia, jotka voivat olla hyödyllisiä muun muassa tuleville S2-opettajille. Tärkeintä on muistaa, että verkostoitumista tarvitaan sekä akateemisessa maailmassa että ylipäänsä.

Pohdiskelua identiteetin löytämisestä

Vielä ennen Suomeen muuttoa ja opintojeni alkua tiesin tarkasti, etten halua kääntäjäksi enkä opettajaksi, vaikka se näyttääkin ihan itsestään selvältä valinnalta kandiohjelmani perusteella. Silti muutama vuosi työelämää kielen tutkinnon suorittamisen jälkeen riitti siihen, että tajusin, että olen pyrkimässä johonkin muuhun.

Ehkä olen liian itsekäs opettamaan aikuisia ihmisiä, koska olen tottunut ihan lapsuudestani saamaan kaiken tietoni omin voimin, ilman ulkoista apua, joten tuntuu reilulta, että nyt saan käyttää niitä vain omaksi hyödykseni. Ehkä taas en tykkää lapsista ollenkaan enkä tiedä, miten niiden kanssa tullaan toimeen. Enkä toisaalta ole koskaan uskonut, että pelkkä kääntämispätevyys riittäisi täysiarvoiseen ammattiin, varsinkaan nykyisessä, suureksi osaksi monikielisessä yhteiskunnassa. Ja jopa nykyäänkin, yli kymmenen vuotta työelämän aloittamisen jälkeen, minusta vieläkin tuntuu, että asiantuntijana kaipaan ammatillista identiteettiä.

Suomen kieli ja kulttuuri pääaineena on sinänsä ihana valinta, koska kyllä se avaa tietä maahan integrointiin ja siellä oman paikkansa löytämiseen. Mutta se on pelkkä, vaikka erinomainenkin mahdollisuus ottaa kiinni syntyperäiset kansalaiset, joilla on oletusarvoisesti etuja kaikin puolin. Lopulta on kuitenkin pakko lisätä tähän kieli- ja kulttuuritieteelliseen taustaan jokin toinen pätevyys, jolla voi osallistua täysiarvoisesti sekä arki- että varsinkin työelämään.

Toisaalta Suomi on aito mahdollisuuksien maa, ja jopa maahanmuuttotaustaa voi täällä käyttää isona resurssina. Meillähän on erilainen näkökulma maailmaan, talouteen ja markkinoihin, mikä oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa voi vaikuttaa positiivisesti myös Suomen kehittymiseen.

Kysymyksenä kuitenkin on, missäköhän tuo oikea paikka on ja milloin tuo oikea aika tulee? Ja mikä vielä tärkeämpää, miten olla jättämättä se kallisarvoinen hetki väliin?

Muutama vuosi sitten olin jo meinannut saada sen kiinni. Valitettavasti se ei onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut, koska koulutukseni ei vastannut kunnolla nykyisten, erittäin nopeasti muuttuvien työmarkkinoiden tarpeisiin ja näin toi mukaan suuren henkilökohtaisen pettymyksen. Nyt Helsingin yliopisto ja SKK on antanut minulle toisen tilaisuuden, enkä halua tuhlata sitä.

Sen takia olen nyt kiireellisesti pohdiskelemassa, mitä minun on tehtävä, jotta ottaisin opinnoissani oikean suunnan? Mikä sivuaine minun tulisi valita, jotta se ei pelkästään vastaisi nykyisiin (ja ylipäätänsä tuleviin!) suomalaisten ja kansainvälisten markkinoiden edellytyksiin, mutta myös heijastaisi omaa persoonallisuuttani? Miten voi yhdistää molemmat aspektit tarpeeksi harmonisesti ja käyttää niitä oman opintopolun valinnassa?

Toisin sanoen, miten ottaa oman paikkansa sekä opiskelu- että työelämän pyörässä (Kiitos Leijonakuninkaalle tästä ihanasta ja todella osuvasta metaforasta)?

Siihen minulla (ja teilläkin, joilla on sama pulma) on onneksi vieläkin jonkin aikaa.

Elikkä to be continued…

Täydennyskoulutusta varhaiskasvattajille

Monikulttuurisuus ja suomi toisena kielenä -opetus on arkea  päiväkodeissakin.  Jos koet kaipaavasi täydennyskoulutusta S2-pedagogiikasta, kulttuurisesta vuorovaikutuksesta, kaksi- ja monikielisyydestä tai monikulttuurisen päiväkodin johtamisesta, tervetuloa mukaan oppimaan lisää! Koulutuksessa on neljä moduulia, jotka suoritetaan erikseen oman valinnan mukaan.

Täällä on on tarkat tiedot koulutuksista: Esite, kk-tietoinen varh.kasv.2019 lopullinen

Tässä ilmoittautumislinkit:

Moduuli 1. Ilmoittautuminen avoinna 15.1. – 15.2.2019.

Moduuli 2. Ilmoittautuminen avoinna 20.3. – 22.4.2019.

Moduuli 3. Ilmoittautuminen avoinna 10.6. – 12.8.2019.

Moduuli 4. Ilmoittautuminen avoinna 16.9. – 15.10.2019

 

Osastomme professorien kannanotto ehdotukseen englanninkielisistä lukioista: Englanninkielinen lukio ei tue monikielisyyttä

”Monikielisessä yhteiskunnassa eri kieliä puhuville tulee taata yhtäläiset mahdollisuudet edetä opinnoissaan”, toteavat Helsingin seudun sivistystoimen johtajat puoltaessaan OPM:n ehdotusta  englanninkielisten lukioiden perustamisesta  ja siitä koituvaa englanninkielistä ylioppilastutkintoa (HS 3.10.).

Laaja koulutuksen tasa-arvo ei toteutuisi yksikielisessä englanninkielisessä opetuksessa. Pääkaupunkiseudun kouluikäiset ovat monikielisiä, mutta eivät pääosin englanninkielisiä. Olemme samaa mieltä johtajien kanssa siitä, että ihmisen kielellinen kapasiteetti on riittävä monen kielen oppimiseen ja käyttämiseen eri tilanteissa. Suomessa sitä on syytä käyttää myös ja ensi sijassa kotimaisiin kieliin.

Opetusministeriön ehdotuksessa uudistettavaksi vaaditaan myös ylioppilastutkinto. Julkisuudessa on arvioitu, että englanninkielisille lukioille räätälöity ylioppilastutkinto tulisi yksin maksamaan 300 – 400 000 euroa vuodessa, mikä olisi pois ylioppilastutkinnon muusta kehittämisestä. Lisäksi tulisivat englanninkielisten lukioiden suunnittelu-, perustamis- ja erilliskulut. Tärkeämpää olisi mahdollistaa toisen asteen opinnot kaikille nuorille.

OPM:n ehdotuksen kohderyhmä on määritelty suppeahkoksi muuttajajoukoksi, mutta kaavailtu englanninkielinen ylioppilastutkinto ”on periaatteessa mahdollista avata myös kaikille halukkaille”. (OKM:n julkaisuja 15/2018.)

Suomalaiseen ylioppilastutkintoon kuuluvasta pakollisesta suomen tai ruotsin (äidinkielen) kokeesta ei missään tapauksessa pidä luopua, eikä se voi olla valinnainen. Ehdotamme, että englanninkielisen opetuksen tarpeisiin hyödynnetään ensi sijassa jo valmiina olevia IB-lukioita, joissa sekä opettajien pätevyys että päättökokeen laatu on määritelty ja joissa opiskellaan sekä suomeksi että englanniksi. Kaavailtu suunnitelma itse asiassa vaarantaisi IB-lukioiden aseman viemällä niiltä potentiaalisia hakijoita, kuten OPM:n selvityksen tekijät myöntävät.

Opetusministeriön kaavailuissa on siis englanninkielisen lukion opintoputki ja sen jatkeeksi englanninkielinen ylioppilastutkinto. Olisiko englanninkielinen ylioppilastutkinto ensisijaisesti kansallinen koe vai kansainvälinen myyntituote?

Lukiokoulutusta kannattaa pohtia nuorten itsensä ja yhteiskunnan kannalta. Ei ole tarkoituksenmukaista ohjata Suomeen tulevaa ja täällä edes jonkin aikaa asuvaa nuorta yksikieliseen englanninkieliseen oppimisympäristöön. Valmistuneet kohtaavat todellisuuden: Kun ylioppilastutkinto on suoritettu täällä englanniksi, edessä ovat yliopisto-opinnot ja työelämän kielivaatimukset. Suomeen muuttavien koulutettujenkin ihmisten työllistymisen esteistä hankalin on suomen kielen taidon riittämättömyys, työtehtävistä riippumatta.

Pirjo Hiidenmaa
tietokirjallisuuden ja tietokirjoittamisen professori, Helsingin yliopisto

Anneli Kauppinen
professori emerita, Jyväskylän yliopisto

Jyrki Kalliokoski
suomen kielen professori, Helsingin yliopisto

Hanna Lehti-Eklund
pohjoismaisten kielten professori
suomalais-ugrilaisen ja pohjoismaisen osaston johtaja, Helsingin yliopisto

Tiina Onikki-Rantajääskö
suomen kielen professori, Helsingin yliopisto

Janne Saarikivi
suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori, Helsingin yliopisto

Tutkija vaihtaa vapaalle

Teksti ja kuvat: Lasse Hämäläinen

Väitöskirjan tekeminen on innostava ja palkitseva mutta myös kuluttava prosessi. Tutkimustyön vastapainona on tärkeää olla riittävästi vapaa-aikaa. Mutta millä tavoin jatko-opiskelijat vapaa-aikaansa viettävät? Kokemuksia tästä jaettiin Seulan piknikillä.

Suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden jatko-opiskelijajärjestö Seula kokoontui 31.5. perinteiselle kevätpiknikilleen. Vietimme iltapäivää Topelian kukoistavalla sisäpihalla, miellyttävän aurinkoisessa vajaan 20 asteen säässä.

Seulan tapahtumissa on tapana keskustella vapaamuotoisesti sellaisista väitöskirjatyöhön liittyvistä aiheista, jotka usein jäävät virallisemmissa tieteellisissä tapahtumissa vähälle huomiolle. Viime vuosina keskustelunaiheina ovat olleet esimerkiksi lukeminen, tutkimuksen yleistajuistaminen sekä tohtorin työelämä.

Tällä kertaa piknikin teemaksi oli valittu vapaa-aika. Tutkiminen on monelle akateemikolle paitsi työ, myös harrastus. Se saattaa täyttää työpäivien lisäksi iltoja, viikonloppuja ja lomia, jolloin työ- ja vapaa-ajan välinen raja hämärtyy. Vaikka tutkimustyö yleensä koetaan mielekkäänä, saattaa se silti olla kuluttavaa. Tutkimuksissa onkin todettu, että väitöskirjantekijät kärsivät stressiperäisistä sairauksista huomattavasti muuta väestöä useammin. Siksi on tärkeää, että vapaa-ajalla tehdään muutakin kuin töitä. Piknikin tarkoituksena oli jakaa kokemuksia erilaisista vapaa-ajan viettotavoista ja arvioida, millainen vaikutus niillä on jaksamiseen ja elämänlaatuun.

Hyvinvointiasiantuntijat lähes poikkeuksetta kannustavat ihmisiä liikunnan pariin. Viesti näyttää menneen perille, sillä kaikki piknikin osallistujat kertoivat vapaa-aikaansa kuuluvan liikuntaharrastuksia. Näin kesällä moni nauttii pyöräilemisestä, juoksemisesta tai muuten vain luonnon helmassa kuljeskelusta, talvella taas hiihdetään ja käydään kuntosalilla tai ryhmäliikunnassa. Tulipa mainituksi myös aavistuksen harvinaisempia liikuntamuotoja, kuten suunnistus, polkujuoksu, frisbeegolf ja potkunyrkkeily. Tällaiset lajikokeilut voivat toimia hyvänä motivaation lähteenä liikunnan lisäämiseen.

Seulalaisten vapaa-aikaan kuuluu myös laaja kirjo muita aktiviteetteja, kuten villasukkien kutominen, metallifestivaaleilla käyminen, nettipelien pelaaminen sekä Temptation Islandin seuraaminen. Yhteistä näille harrasteille lienee se, että ne eivät koettele älyllisen kapasiteetin rajoja samalla tavalla kuin väitöskirjan tekeminen. Tutkijantyö vaatii runsaasti oma-aloitteisuutta ja itseohjautuvuutta, joten vapaa-ajalla voi olla terveellistäkin heittää aivot hetkeksi narikkaan ja vaihtaa passiivisemman toimijan rooliin. Harrastusten kautta on myös mahdollista luoda sosiaalisia suhteita tiedeyhteisön ulkopuolelle ja näin samalla laajentaa maailmankatsomustaan oman akateemisen kuplansa ulkopuolelle.

Vapaa-ajan määrään ja viettotapoihin toki vaikuttaa perhetilanne. Vaikka Seulan jäsenistö on pääosin melko nuorta, on osalla jo lapsia (joista yksi olikin seuranamme piknikillä). Heistä huolehtiminen toki vaatii energiaa ja jossain määrin kaventaa oman vapaa-ajan määrää, mutta myös auttaa muistamaan, että elämässä on muutakin tärkeää kuin väitöskirja. Myös lemmikit saattavat toimia ilonlähteinä arjessa. Esille nousi Jyväskylän yliopiston kokeilu tuoda koiria kampukselle. Ainakin me seulalaiset ottaisimme ilolla vastaan samanlaisen käytännön myös täällä Helsingissä.

Vapaa-ajasta keskusteleminen paitsi auttaa tarkastelemaan omaa hyvinvointia, myös opettaa tuntemaan tutkijatovereita syvällisemmin. Tieteellisissä konferensseissa ja seminaareissa luonnollisesti keskustellaan etupäässä tutkimustyöhön liittyvistä sisällöistä, jolloin kollegoihin tutustuu lähinnä heidän tutkimusaiheittensa ja tieteellisten kiinnostuksen kohteidensa kautta. Mutta kyllä meistä tutkijoista muitakin puolia löytyy – joskus yllättäviäkin.

Kirjoittaja on Seulan puheenjohtaja.

S2-täydennyskoulutusta luokan- ja aineenopettajille lukuvuonna 2018-19

Ensi lukuvuonna on taas saatavissa 55 opintopisteen verran Suomi toisena kielenä – täydennyskoulutusta luokan- ja aineenopettajille Helsingissä

Koulutuksen rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö, ja se on osallistujille maksuton.  Koulutus ei kuitenkaan sellaisenaan ole S2-opettajaksi pätevöittävä.

Koulutuksen järjestäjänä on Helsingin yliopiston Suomalais-ugrilainen ja pohjoismainen osasto yhteistyössä Avoimen yliopiston kanssa. Kontaktiopetusta annetaan Helsingin yliopiston keskustakampuksella.

Koulutuksen tavoitteena on saada osallistujille lisäpätevyyttä ja osaamista S2-opettajan työhön. Koulutus tukee sijoittumista S2-opettajaksi sekä auttaa suorittamaan mahdollisesti vielä puuttuvat pätevöittävät opinnot.

Ilmoittautuminen päättyy 6.5.2018 ja tapahtuu täällä:

https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/87755/lomake.html

Tarkemmat tiedot täällä: S2-tdk 2018-2019 esite

 

 

Täydennyskoulutusta varhaiskasvatusväelle

KIELI- JA KULTTUURITIETOINEN VARHAISKASVATUS

Koulutus on suunnattu koko varhaiskasvatuksen henkilöstölle.
Koulutukseen kuuluu neljä moduulia, jotka suoritetaan erikseen. Osallistuja valitsee, mitkä moduulit haluaa suorittaa. Jokaiseen moduuliin ilmoittaudutaan erikseen, ja jokaisesta saa todistuksen.

Moduuleissa on yksi lähiopetuspäivä ja itseopiskelua verkossa. Verkkoalustalla on koulutusvideoita ja kirjallista materiaalia, joiden pohjalta tehdään kehittämistehtävät. Tehtävistä käydään verkkokeskustelua, ja kouluttajat antavat suorituksista henkilökohtaista palautetta.

Kaikki moduulit toteutetaan kaksi kertaa vuosien 2018 ja 2019 aikana.
Koulutuspaikka on Helsingin yliopiston keskustakampuksella, ja se ilmoitetaan myöhemmin.

Koulutus on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja maksuton.

Kohderyhmää ovat kaikki varhaiskasvatuksessa työskentelevät: lastenhoitajat, lastentarhanopettajat, päiväkodin johtajat ymt.

Katso tarkemmin täältä:

Esite, kielikulttuuritietoinen varh.kasv.2018