Suomalainen kulttuuri muuttaa maahanmuuttajia – minun tapaukseni

Kirjoittanut: Ülla Häusler

Olen kotoisin Virosta ja asunut Suomessa melkein 13 vuotta. Muuttaako suomalainen kulttuuri maahanmuuttajia? Kyllä muuttaa! Vaikka noin ensimmäiset kolme vuotta ajattelin, että ei nämä kaksi sukulaiskansaa kovin paljon toisistaan eroakaan, olen vuosi vuodelta oppinut, että osittain maiden erilaisesta historiasta johtuen löytyy kyllä isojakin eroja. Huomaamattomasti nämä eroavuudet ovat alkaneet vaikuttaa minuunkin. 

Suomessa puhelinkeskustelun alussa puhelimeen vastatessa sanotaan aina oma nimi. Ei Virossa. Virossa saattaa kuulua hiljaisuus (kai soittaja tietää kenelle hän soittaa), joskus jonkinlainen tervehdys tai luvan anto soittajalle puhua – Räägi! (’Kerro(han)!’). En ollut sellaista käytäntöä huomannut aikaisemmin Virossa asuessani. Siellä pärjätään näin eikä tätä käytäntöä pidetä epäkunnioittavana. Suomessa olen puhelimeen vastatessa oppinut lausumaan ensin aina nimeni. Poikkeuksena voi ehkä olla tilanne, kun hyvät kaverit soittavat minulle ja ehdin tervehtiä heidät ensin. Puhelinkeskustelun loppuun on virolaisten perheenjäsenten tai ystävien kanssa keskusteltuani lisääntynyt uusi vakituinen piirre – terveisten lähettäminen! Ei sillä, että Virossa emme olisi kiinnostuneita sisarien (joita minulta löytyy kolme) puolisoista ja lapsista, olemme tietysti, mutta välttämättä jokaiselle ei lähetetä terveisiä erikseen. Se ilmaistaan toisella tavalla, kysytään esimerkiksi eritoten heidän kuulumisiaan. Suomeen muuton jälkeen jokainen puhelu sisarien kanssa päättyy terveisten lähettämiseen puolisoille. Olen opettanut siihen koko perheeni ja luontevasti puhelun lopussa puolisonikin saa nykyään runsaasti terveisiä! Pieni ele, mutta se tuntuu jotenkin tärkeältä – heitäkin muistetaan.

Olemme perheessäni vitsailleet, että olemme välillä niin kuin italialainen perhe – joskus kaikki perheenjäsenet puhuvat samanaikaisesti ja jos joku haluaa enemmän huomiota, huomaamattomasti keskustelun volyymi nousee nousemistaan. Totta puhuen en ole varma, pitääkö väitteeni italialaisista edes paikkansa – voi olla, että ei ollenkaan! Joka tapauksessa olen tottunut siihen, että oletpa sitten puhujan kanssa samaa mieltä tai et, tai haluat muuten ilmaista, että kuuntelet, ei ole mitenkään epäkunnioittavaa puhua puhujan kanssa samanaikaisesti, ainakin jotenkin kommentoida. Mutta näin ei ole Suomessa. Olen huomannut, hieman liioitellen, että täällä odotetaan toisen ihmisen puheenvuoron loppuun asti, annetaan hänen ilmaista oma mielipiteensä ja varmuuden vuoksi jätetään vielä pieni tauko, jos puhujalle tulee mieleen jotakin lisättävää, ennen kun lisätään oma kommentti. Voitte kuvitella, kuinka usein olen saanut täällä muistuttaa itseäni, että minun pitää antaa toisen ihmisen lopettaa lauseensa. Ja voitte kuvitella, kuinka epäkohteliaaksi koen nykyään omat perheenjäsenet ja muutenkin virolaiset ystävät, kun he eivät välttämättä anna minun puhua ajatukseni loppuun asti. Kuulluksi tulemisen kokemus kun on vuorovaikutuksessa todella tärkeää, usein ainoa kommunikoinnin tarkoitus.

Suomessa arvostetaan harmoniaa, sopusointua ja rauhallisuutta. Ei puhuta liian kovalla äänellä, ei haeta liian paljon huomiota eikä ”saa” olla liian räjähtävä persoona. Omalla kohdallani olen vuosien varrella huomannut, miten spontaani ja helposti tunteita ilmaiseva persoonani on muuttunut. Olen alkanut vierastamaan tunteiden äärilaitoja ja pyrkimään rauhallisuuteen ja tasaisuuteen. Toisaalta tämä prosessi voi liittyä muutenkin aikuistumiseen. Jos olenkin joskus ilmaissut keskimäärin voimakkaammin innostusta, iloa tai pettymystäni, olen usein ottanut ”ulkomaalaisen kortin” esiin ja kokenut siten, että suomalaiset kenties antavat minulle myös helpommin anteeksi. Olen joskus miettinyt, että tarvitseeko minun sopeutua täkäläiseen sopusointua ihailevaan ajatusmaailmaan, vai pitäisikö minun kuitenkin pyrkiä pitämään kiinni esimerkiksi hymyilemisestä ja iloisuudestani, vaikka ihmiset yleensä ympärillä olisivatkin jokseenkin ilmeettömiä?

Mitä kauemmin toisessa maassa asuu, sitä enemmän paikallinen kulttuuri, arvot ja toimintatavat alkavat vaikuttamaan. On mielenkiintoista huomata, miten suomalaisen kulttuurin monet piirteet ovat tulleet osaksi omaa arvomaailmaani. Ja ihminenhän on sosiaalisena olentona loppujen lopuksi aika helposti vaikutettavissa! Joten nyt, rakkaat kohtalotoverini, on teidän vuoronne – miten suomalainen kulttuuri on muuttanut teitä? 

Tämä teksti on kirjoitettu Kirjoittamisen ja tekstityön kurssilla keväällä 2021. Teemana oli ”Miten Suomi ja suomalainen kulttuuri ovat muuttaneet minua?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *