Tervetuloa Ząbkiin

Varsova-blogit ovat syntyneet Varsovan yliopiston suomen opiskelijoiden ja Helsingin yliopiston Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijoiden välisenä yhteistyönä.

Teksti: Milena Kowalczyk ja Magdalena Jakóbczak

Ząbki on Varsovasta koilliseen sijatseva kaupunki . Ząbkista Varsovan keskustaan on kymmenen  kilometriä. Ząbkin asukasluku on noin 40 000  ja siellä on nopein luonnollinen väestönkasvu Puolassa. Kaupunki oli perustettu vuonna 1580. ”Ząbki” suomeksi tarkoittaa ”hampaat”.

Miksi kannattaa mennä juuri Ząbkiin?

Monet matkustajat, jotka menevät Varsovaan, ovat kiinnostuneet vain tästä kaupungista. Mutta sen lähialue on myös mielenkiintoista! Ząbki on yksi kaupungeista, joita  kutsutaan ”Varsovan makuuhuoneeksi”. Se tarkoittaa, että kaupungin asukkaat työskentelevät Varsovassa ja ainoastaan  nukkuvat Ząbkissa. Ząbki on enemmän kuin vain tavallinen ”makuuhuone”. Itse asiassa se on viehättävä ja kiinnostava puolalainen kaupunki, jossa voit mieluusti viettää aikaa.

Mitä voit nähdä Ząbkissa?

  • Miejski Ośrodek Kultury (MOK)- Kaupungin Kulttuurikeskus

Ząbkin kulttuurikeskus sijaitsee vanhassa Alina-kartanossa joka rakennettiin vuonna 1919. Siellä ennen sotaa asui kunniotettu puolalainen keneerali Władysław Sikorski. Nyt MOKissa  järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia esimerkiksi resitaaleja konsertteja, vernissauksia ja taidenäyttelyjä.

  • Dolcan Arena

Kaikille, jotka rakastavat jalkapalloa suositellaan käyntiä Dolcan Areenalla, jossa järjestetään usein jalkapallo-otteluita. Stadionia rakennettiin vuosina 2010 – 2012 ja avattiin 18 marraskuuta 2012. Jalkapallostadion kuuluu Miejski Ośrodek Sportu i Rekreacjiin, eli kunnan urheilu- ja virkistyskeskukseen. Dolcan Ząbki – klubi   osallistuu usein liigaotteluihin.

  • Kuoro ja puhallinorkesteri

Ząbkissa toimivat puhallinorkesteri ja kaupungin oma kuoro nimeltään ”Cantores Misericordiae”.

Kuoro perustettiin vuonna 1998, Ząbkin Miłosierdzia Bożego-kirkossa. Kuoron ohjelmistossa on pyhiä ja isänmaallisia teoksia. Kuoro toimii myös instrumentaaliorkesterien kanssa Sen ensisijaisena tehtävänä on laulaminen pyhän messun aikana jumlanpalveluksessa. Lisäksi kuoro osallistuu lukuisiin kilpailuihin ja ja onkin voittanut palkintoja.

Kiinnostava on myös, että Ząbkissa voi ilmoittautua puhallinorkesteriin ilmaiseksi, ja se on kaikille avoin sekä kokeneille musikoille että amatööreille. Siellä voi oppia soittamaan saksofonia, trumpettia, pasuunaa, klarinettia ja myös lyömäsoittimia, kuten esimerkiksi rumpua. Bändin jäsenten ikä on 8 – 52 vuotta.

Koska Ząbkin historia huomattavasti liittyy Varsovan historiaan, on hyvä tutustua myös siihen Varsovan lähellä sijaitsevaan kaupunkiin. Lisäksi, Ząbkissa on paikkoja, joissa voi rentoutua aktiivisesti, tai syodä jotain herkullista. Ząbki tarjoaa erittäin paljon nähtävää kaikille matkailijoille.

 

Nettisivut:

http://www.zabki.pl
http://www.zabki.pl/kultura/chory
http://www.zabki.pl/kultura/orkiestra-deta
http://stadiony.net/stadiony/pol/stadion_miejski_w_zabkach

Varsova

Varsova-blogit ovat syntyneet Varsovan yliopiston suomen opiskelijoiden ja Helsingin yliopiston Suomen kielen  ja kulttuurin opiskelijoiden välisenä yhteistyönä.

Teksti: Premysław Piaszczak

Harmaa, tylsä, surullinen. Varmasti sellaiset sanat tulevat mieleesi kun ajattelet Puolan pääkaupunkia, Varsovaa. Jos se on totta, se tarkoittaa, että ajattelet Puolan vielä olevan osa Itäblokkia. Joten miltä se näytää? Paras tapa on tulla ja nähdä itse, mutta jos se on mahdotonta (ainakin nyt) lue tämä teksti.

Kultturin ja Tieteen Palatsi ja keskusta

Mielenkiintoinen arkkitehtuuri

Varsovasta löytyy kaikki. Tykkäätkö vanhoista rakennuksista? Varsovan vanha kaupunki on täynnä värikkäitä vuokrataloja, barokin kirkkoja, aatelin palatseja jne. Tai ehkä sinua kiinnostaa sosialistinen tyyli? Sitä (valitettavasti) myöskin voi nähdä Varsovassa, esim. Kulttuurin ja tieteen palatsi, joka on tullut yhdeksi Varsovan symboleista. Ja jos modernit rakennukset ovat sinun mielestäsi mielenkiintoisimmat… arvaa mitä… niitäkin voit nähdä täällä! Varsovassa on pari todella kaunista pilvenpiirtäjää ja lisää on tulossa. Kuten voit nähdä Varsova on todellinen tyylien ja aikakausien sekoitus. Mielestani paras paikka, jossa voi havaita sen on Plac Grzybowski (Grzybowski tori). Siellä sijaitsee uusrenesanssinen kirkko, jonka edessä on moderni aukio. Torin lähellä on korkea, uudenaikainen pilvenpiirtäjä, ja torin ympärillä sosialistisia kerrostaloja. Ja älä huolehdi – kun sinun suomalainen sielusi tulee väsyneeksi kaupunkiin aina voit mennä yhteen Varsovan puistosta. Kuuluisin ja kaunein on Łazienki puisto, johon varmasti täytyy menää kun olet Varsovassa.     

Grzybowski tori
Vanha kaupunki

Ruoka!

Luultavasti ainoat asiat, jotka tiedät puolalaisesta ruoasta ovat kiełbasa (puolalainen makkara) ja vodka. Tosi hyvä jos tiedät ne, mutta ne ovat vain pieni osa meidän keittiöstämme. Pierogi, gołąbki, bigos, kaszanka, barszcz czerwony, żurek ja on vielä paljon muuta. Kuulostaako tuntemattomalta? Ei mitään outoa. En halua kirjoitaa keittokirjaa, joten sanon vain, että ne oudot nimet ovat perinteisia puolalaisia ruokia ja voin vakuuttaa, että kaikki maistuu todella, todella hyvältä. Sinun pitää vain tulla, syödä ja nauttia mausta. Erittäin hyvä ravintola, jossa voit tehdä sitä on suosittu ravintolaketju nimeltään Zapiecek. Tietysti täytyy myös maistua puolalaista oluita. Minun mielestani paras panimo Puolassa on Amber, jonka oluet ovat mm Johannes, Żywe, Złote Lwy, Koźlak, joten jos näet yksi niistä suosittelen maistamaan. Ja älä huolehdi – jos sinua huvittaa syödä pitsaa, pastaa, sushia, kebabia tai jotain muuta, kaikkia on Varsovassa (erityisesti kebab ravintoloita).

Pierogi
Żurek leivässä
Gołąbki
Amberin oluet

Historia

Voit miettiä, miksi Varsova on arkkitehtonisesti niin hullu. Vaustaus löytyy historiasta. Harva tietää, että Toisen maailmansodan jälkeen Puolan pääkaupunki oli melkein täysin tuhottu. Silti Varsovaa rakennettiin uudestaan (mutta erilaisella tavalla). Sodan aikana Varsovassa myös tapahtui isoin Euroopassa kansannousu Saksan vastaan. Sen takia tämän kaupungin historia on minun mielestani niin mielenkiintoinen, mutta myös surullinen. Täytyy muistaa mitä tapahtui täällä kun käydään Varsovassa. Ja jotta voit ymmärtää sitä paremmin kannattaa mennä Varsovan Kansannousun Museoon (Muzeum Powstania Warszawskiego). Se on erittäin hyvä ja moderni museo. Ja jos sinua kiinnostaa historia ja taide suosittelen käymään myös Kansallismuseossa (Muzeum Narodowe) ja Puolan Armeijan Museossa (Muzeum Wojska Polskiego).

Varsova sodan jälkeen
Kansallismuseo
Varsovan Kansannousun Museo

Tervetuloa Wroclawiin ja Radomiin!

Varsova-blogit ovat syntyneet Varsovan yliopiston suomen opiskelijoiden ja Helsingin yliopiston Suomen kielen  ja kulttuurin opiskelijoiden välisenä yhteistyönä.

Teksti: Aleksandra Wroblewska ja Ilona Musiał

Wroclaw on iso kaupunki, joka sijaitsee Lounais-Puolassa. Tässä kaupungissa voidaan nauttia sekä historiallisista nähtävyyksistä että moderneista rakennuksista.

Wroclawin kauppatori (Lähde: gazeta.pl)

Voit alkaa katsella nähtävyyksiä Wroclawin kauppatorilta, jolla sijaitsee muun muassa vanha raatihuone ja monta moniväristä rakennusta. Kauppatorin ympärillä on paljon ravintoloita, pieniä kahviloita ja baareja, joissa voi tutustua puolalaiseen keittiöön.

Kauppatorilta kannattaa jatkaa yliopiston suuntaan. Jos kuljet vielä suoraan, näet Slodowa saarin, jolla ylioppilaat yleensä tapaavat. Slodowa saarelta voit kävellä Ostrow Tumskiin. Se on toinen saari, jolla sijaitsee Pyhän Johannes Kastajan katedraali ja monta muuta katolista kirkkoa ja rakennusta. Ostrow Tumski näyttää näyttää varsin kauniilta kesäiltoina.

Sen lisäksi kannattaa käydä Szczytnicki puistossa sijaitsevassa Satavuotishallissa, siinä järjestetään erilaisia tapahtumia, kuten konsertteja tai messuja. Puiston läheltä löytyy myös japanilainen puutarha, joka kannattaa nähdä varsinkin keväällä.

Tervetuloa Radomiin!

Toinen kinnostava puolalainen kaupunki on Radom. Se on melko iso kaupunki Keski-Puolassa, Varsovan lähellä. Kaupungissa on paljon erilaisia turistikohteita.Turistit voivat katsella ykyaikaisia nähtävyyksiä ja myös tutkia historiallisen kaupunkin osaa.

Żeromskiego Katu, Radomissa (Lähde: http://www.mp.pr.radom.pl/nocne/gal_1/2.html)

Matka voidaan aloittaa tärkeälta kadulta – Żeromskiego, jolla on monta rentoa ravintolaa ja kahvilaa. Paras paikka Radomissa on “Czytelnia Kawy”, jossa voidaan syödä herkullista ruokaa, juoda vahvaa kahvia ja lukea mielenkiintoista kirjaa Tämän jälkeen voit velä vähän kävellä tällä kasulla ja tutustua esim. Lech Kaczyńskin ja hänen vaimonsa monumenttiin. He kuolivat lentoko- onnettomuudessa Smoleńskissa. Monumentti on kaupungin tärkeä osa. Jos sinulla on aikaa, käy Radomin kylän museossa. Siinä aika on pysähtynyt ja siellä voi nähdä miltä puolalainen kylä näyttää. Museo on rentouttava ja on täydellinen paikka koko perheelle. Ota lapsesi mukaan!Toinen mielenkiintoinen paikka on Bałtów huvipuisto joka on hyvä perhellisille hmisille. Se sijaitsee Radomin lähellä, noin 250 km kaupungista. Puistossa on paljon hirmuliskoja jotka eivät anna sinun tylsistyä.

Kaczyńskin monumentti (Lähde: www.se.pl)

Puolassa Radomin sanotaan olevan tylsä paikka, mutta luulen, että siellä kannattaa käydä sielläa päättää itsenko se totta vai ei. Minä olen kotoisin Radomista, ja minun mielestäni kaupunki on yksinkertainen, mutta siinä on jotakin maagista.

Kuhisevaa elämää Plac Zbawicielalla

Varsova-blogit ovat syntyneet Varsovan yliopiston suomen opiskelijoiden ja Helsingin yliopiston Suomen kielen  ja kulttuurin opiskelijoiden välisenä yhteistyönä.

Teksti: Paweł Ślęczkowski ja Zuzanna Krupa

Varsova on todella suuri kaupunki, jossa sijaitsee kiintoisia ja nähtäviä paikkoja. Yksi niistä on suosittu tori nimeltään Plac Zbawiciela. Sieltä löytyy muodikkaita ravintoloita, kahviloita ja yökerhoja.

Plac Zbawiciela tuli kuuluiseksi kun vuonna 2012 luotiin sateenkaarirakenuksen, jonka merkitys on viitannut Euroopaan Unioniin. Sateenkaari oli torilla vuoteen 2015 asti. Sinä aikana sateenkaria sytytettiin palamaan seitsemän kertaa, koska monien ihmisten mielestä se symboloi muun muassa homoseksuaalisuutta. Kun vuonna 2013 itsenäisyyspäivän marssin jälkeen satenkaari oli taas palattu, ihmiset ja jopa julkiksetkin toivat mm. kukkia satenkaarirakennuksen alle. Vaikka Varsovaa pidetään suvaitsevaisena kaupunkina, sateenkaari herätti todella paljon kohua!

Ruoka, juoma ja vapaa-aika

Charlotte (kahvila)

Ranskalainen kahvila, jossa tarjotaan tuoreita leipiä, makeita herkkuja ja kahvia. Aamiaisen aikana Charlotte on tupaten täynnä varsovalaisia, jotka tulevat tänne maistamaan herkullisia kroissantteja ja keskustelemaan ystävien kanssa juoden kahvia.

Ruokien ja juomien hinnat liikkuvat  10-20złn hintahaarukassa (3-5). Todella kaannattaa käydä Charloteissa, jos aamulla kaipaa hyvää ruokaa!

Bar Oriental Thu-Huyen (kiinalainen ravintola)

Pieni huonon näköinen paikka, jonka ateriaa ”thaimaalainen kana” pidetään legendarisena.  Istuen täällä voi nähdä vain tämän ruoan ostavia ihmisiä. Pieni annos maksaa 9zł/2 ja vitsinä on se, että se on niin iso kuin suurempi annos (12zł/3). Vaikka tämä paikka näyttää likaiselta, älä pelkää tulla sisään. Hyvä ja edullinen valinta, jos lompakossasi on vain pari kolikkoa!

Krowarzywa (ravintola)

Nykyään vegaaniruoka tulee yhä suositemmaksi, koska ihmiset luopuvat lihansyönnistä. Sen takia paikat, kuten Krowarzywa avautuvat ja tarjoavat ruokaa. Krowarzywa-ravintolassa voi maistaa herkullisia vegaanihampurilaisia ja terveellisiä smoothieitä. Hinnat ovat edullisia. Kallein hampurilainen maksaa noin 17zł/4€. Kannattaa käydä maistamassa!

Plan B (yökerho)

Klubi, johon viikonloppuisin  tulee erittäin paljon ihmisiä, varsinkin hipstereitä. Tavallisesti joka viikko on live-musiikkia. Klubissa tarjotaan erilaisia alkoholijuomia ja välipaloja (3-8€). Plan B:ssä voi tavata julkiksiakin, koska se on kiva paikka näyttäytyä. Jos tykkäät kallista ja täpötäysistä paikoista, niin tämä paikka sopisi sinulle!

Luna (elokuvateatteri)

Ensimmäinen elokuva näytettiin täällä vuonna 1962. Luna toimii myös kulttuurikeskuksena eli elokuvien näyttämisen lisäksi elokuvateatterissa järjestetään erilaisia tapahtumia kuten näyttelyitä ja juhlia. Luna tarjoaa monenlaisia tarjouksia esim. maanantaina liput maksavat 10-12 zł ja torstaina 14 zł (noin 2-4€). Se on todella mukava vaihtoehtoinen paikka, jos sinua ärsyttää elokuvateatteriketjuissa käyminen.

 

Varsova syksyllä

Varsova-blogit ovat syntyneet Varsovan yliopiston suomen opiskelijoiden ja Helsingin yliopiston Suomen kielen  ja kulttuurin opiskelijoiden välisenä yhteistyönä.

Teksti: Katarzyna Wieczorek ja Ewelina Kobylińska

Varsova on monipuolisin ja suurin kaupunki Puolassa. Kuten kaikki pääkaupungit, Varsovakin tarjoaa monia nähtävyyksiä, jotka sopivat erilaisten matkailijoiden makuun ja aina on paljon turisteja, varsinkin kesälomalla. Mutta mitäs tehdään täällä nyt kun kesän aurinko on jo ohi, päivät ovat lyhyitä ja sää ei kannusta menemään ulos?

Varsovan ei tarvitse olla tylsä, edes syksyllä.

Museoita

Tässä kulttuurin kaupungissa on todella paljon erilaisia museoita. Niistä löytyy jokaiselle jotain kiinnostavaa, siitä riippumatta, tykkääkö hän taiteesta vai ei.

Taiteen faneille voisimme suositella Kansallismuseota. Siellä on Puolan tärkeimpiä maalauksia, jotka jokainen puolalainen varmasti tuntee. Lisäksi museosta löytyy maailmankuulujen taiteilijoiden teoksia ja esimerkiksi veistoksia antiikista.

Historiasta kiinnostuneiden varmasti pitäisi käydä Varsovan Kansannousun Museossa. Se näyttää, usein modernilla tavalla, Varsovassa eläneiden ihmisten tarinoita kansannousun aikana. Museossa voi tuntea sodan hengen esimerkiksi kuuntelemalla sodan ääniä, jotka täyttävät koko paikan.

Kannattaa myös käydä Kopernikus-tiedekeskuksessa, jossa voi oppia maailman mysteereistä. Kaikki on jaettu aiheenmukaisiin ryhmiin ja erilaisilla multimedialaitteilla voit oppia ja pitää hauskaa samaan aikaan.

Monessa Varsovan museoissa on päivä, kun voi päästä sisään ilmaiseksi 😉

Łazienki-puisto

Se on yksi suurimmista ja kauneimmista Varsovan viheralueista.  Puistoon kannattaa varata ainakin puoli päivää aikaa. Alue on laaja ja katseltavaa riittää. Täältä löytyy Chopinin muistomerkki, kaksi palatsia, joihin pääsee sisälle, paviljonki, amfiteatteri ja kasvitieteellinen puutarha. Syksyn punaiset ja keltäiset värit loistavat ihan joka puolella ja talvella se on paras paikka tehdä lumiukkoja.

Torstaisin marraskuussa voi päästää sisään palatsiin,joka sijaitsee saarella. Menneisyydessä se oli kuningas Stanisław II Augustuksen neoklassinen kesäpalatsi.

Nowy Świat-katu

Nowy Świat (Uusi Maailma) on luultavasti suosituin ja kaunein katu koko kaupungissa. Kun olet Varsovassa, muista käydä siellä! Kaikki rakennukset ovat vanhanaikaista tyyliä. Ja jos tulee kylmä, voit nautia kuumaa kahvia tai teetä hienoissa kahviloissa, joita on tällä kadulla todella paljon. Nowy Świat on aina elävä katu, jopa yöllä Nowy Świat johtaa Krakowskie Przedmieście-kadulle, missä on Varsovan Yliopisto ja penkkejä, joista kuuluu Chopinin teoksia.

Jos olet Varsovassa syksyn lopussa, Nowy Świat ja Krakowskie Przedmieście ovat valaistut. Marraskuun lopussa tai joulukuun alussa laitettu päälle jouluvalaistus antaa kaupungille todella hämmästyttävän tunnelman.

Wilanówin palatsin kuninkaallinen puutarha

Puolan kuningas Juhana III Sobieski rakennutti palatsin itselleen 1600-luvun lopulla ja nykyään se on yksi Varsovan tärkeimmistä monumenteista. Kuitenkin talven aikana (marraskuusta-helmikuun) sen puutarha on suosituin osa katsella, varsinkin iltaisin.

Siellä järjestetään joka vuosi ulkonäyttely, jossa tuhannet värilliset valot luovat upeita muotoja ja veistoksia. Valoinstallaatio on erinomainen ehdotus sekä aikuisille että lapsille.

Kuva: warszawa.naszemiasto.pl

Escape Room

Tämä “peli aikuisille” on valloittanut varsovalaisten sydämet ja tällä hetkellä Varsovassa on tarjolla 130 huonetta. Sen idea on yksinkertainen: on tila, johon pelaajat lukitaan ja josta pitää päästä pois annetussa määräajassa noudattamalla huoneessa olevia vihjeitä. Ensimmäinen vihje johtaa toiseen, joka johtaa kolmanteen ja niin edelleen, kunnes pelaajalla on käsissä avain, jolla päästä pois huoneesta.

Jokaisessa huoneessa on oma teema, joten jokainen löytää jotain itselleen. Peli on hauskaa ja se myös kehittää kykyä työskennellä ryhmissä.

Hangar 646

Hangar 646 on trampoliinipuisto ja niitä on kaksi Varsovassa. Se on täydellinen paikka niille, jotka tykkäävät urheilusta ja samaan aikaan haluaisivat pitää hauskaa ja ehkä kokeilla jotain uutta. Paikan koko on 2500m2 ja siihen mahtuu 80 erilaista trampoliinia ja pari aluetta kuten akrobatian tai koripallon alue.

Kuva: sport.freestyle.pl

Miten voi nähdä, Varsovassa on aina jotain tapahtumassa ja on kauniista ja kiinnostavaa jopa syksyllä. Tervetuloa!

Tervetuloa Krakovaan, Puolan kuninkaiden kaupunkiin!

Varsova-blogit ovat syntyneet Varsovan yliopiston suomen opiskelijoiden ja Helsingin yliopiston Suomen kielen  ja kulttuurin opiskelijoiden välisenä yhteistyönä.

Teksti: Ewa Bartnik
Kuvat: Ewa Bartnik

Vanhankaupungintori iltapäivällä

Kun ajatellaan Puolaa, ei voi unohtaa Krakovaa. Krakova on Puolan entinen pääkaupunki, jota kutsutaan joskus puolalaisten kuninkaiden kaupungiksi. Krakova on yksi maan vanhimmista kaupungeista ja joka vuosi sinne saapuu satoja tuhansia turisteja.

Päivän hyvä alku on aamiainen keskustassa. Krakovan erikoisuus on obwarzanek eli pyöreä leivönnäinen unikon, juuston tai seesamin kanssa. Voi ostaa myös toisen ja syöttää puluja – Krakovan yleisimpiä lintuja ☺

Obwarzanek ja koju, josta voi hakea sellaisen

Ensin kannattaa mennä Wawel-kukkulalle ja vierailla Puolan kuningasten linnassa. Siellä voi nähdä heidän kammioitaan, vaatteitaan, korujaan ja kalujaan. Sitten kannattaa mennä aarrekammioon ja asevarastoon.

Wawel linna

Nähtävyyksien jälkeen voi istua linnan kahvilassa ja juoda pienen kahvin ja syödä jäätelöä, mutta älä lähde vielä, koska vierailu Wawel-kukkulalla ilman sen katedraalia olisi melkein turha. Puolalaisten kuningasten haudat sijaitsevat juuri siellä.

Kun haluta levätä mukavassa kahvilassa, lukea kirjan tai syödä hyvää kakkua, täytyy sinun vierailla Massolit- kahvilassa. Kahvilan nimi ei ole satunnainen – se perustuu Mihail Bulgakovin kirjaan Saatana saapuu Moskovaan. Sieltä voi löytää monta kiinnostavaa kirjaa, suurelta osin vieraskielisiä, mutta myös puolankielisia.

Kahvin jälkeen mennään Mariankirkkoon, joka on yksi tärkeimmistä paikoista kaupungissa. Se on goottilainen kirkko, joka on rakennettu XV-luvulla. Kirkon koko sisusta on täynnä veistoksia ja kuvia. Sen erityisen kaunis osa on holvi – se on maalattu tummansiniseksi ja siellä on runsaasti kultaisia tähtiä. Kirkon tärkein nähtävyys on Veit Stossin alttari, joka on luultavasti Puolan kuuluisin alttari.

Mariankirkko ja V. Stossin alttari

Seuraava paikka, johon täytyy mennä, on Verkahalli, eli Sukiennice – vanha rakennus, jonka nimi tarkoittaa `talo, jossa myydään kangasta´. Se sijaitsee torin keskellä. Sieltä voi ostaa kaikenlaisia perinteisiä tavaroita, kuten vaatteita, astioita, meripihkaa ja koruja. Talon keskimmäisessä osassa on vanha kahvila `Noworolski´. Myöhäisen Nuoren Puolan aikana siellä oli mahdollista tavata monta kuuluisaa taiteilijaa, näyttelijää ja kirjailija, esimerkiksi Kazimierz Przerwa-Tetmajer, Julian Fałat, tai Jacek Malczewski.

Verkahalli, eli Sukiennice. Sen ymparillä puluja, Krakovan yleisimpiä lintuja.

Kun vietetään aikaa torilla, voidaan mennä lounaalle. Hyvä vaihtoehto olisi yksi Krakovan parhaista ravintoloista eli Chaczapuri. Siellä voi maistaa georgialaista ruokaa ja nauttia perinteisestä georgialaisesta teestä. Myös viinilista koostuu perinteisistä kaukasialaisista lajeista.

Lounaan jälkeen kävellään hitaasti Kazimierz-kaupunginosaan. Se on vanha kaupunginosa, jossa joskus eli paljon juutalaisia. Nyt useat baarit, synagogat, muistomerkit sijaitsevat siellä. Nyt kaupunginosa liitetään taiteilijoihin, festivaaleihin – ja tietysti historiaan. Mennään siis Vanhaan Synagogaan, joka toimii nyt museona, ja katsotaan vanhoja kirjoja, menoroita ja kuvia. Kannattaa vierailla myös toisissa synagogissa, joita ovat Tempel, Remuh, Popperin Synagoga tai Korkea. Tarvittaisiin koko päivä ehtisi nähdä kaiken.

Synagogat Korkea ja Tempel

Kazimierzin erikoisuus on sen zapiekanki, eli pitkät leivotut sämpylät, jotka on peitetty erilaisilla tuotteilla. Tavallisesti niitä ostetaan pienestä pyöreästä rakennuksesta, joka sijaitsee Kazimierzin torin keskellä. Voidaan suositella erityisesti zapiekankaa oscypek-juuston kanssa (oscypek on perinteinen juusto, jota tuotetaan lampaiden maidosta Tatra-vuorien lähellä). Hyvää ruokahaluaa ja nähdään pian Krakovassa! ☺

Rakennus, josta ostetaan parhaita zapiekankeja

Museoita, joissa kannattaa käydä Varsovassa

Varsova-blogit ovat syntyneet Varsovan yliopiston suomen opiskelijoiden ja Helsingin yliopiston Suomen kielen  ja kulttuurin opiskelijoiden välisenä yhteistyönä.

Teksti: Katarzyna Oleszkowicz-Mika ja Agata Słabuszewska

Oletko Varsovassa? Et tiedä, mitä voisit tehdä? Meillä on kivoja vinkkejä sinulle! Jos olet jo kyllästynyt stereotyyppisiin museoihin, joissa vain kuunnellaan oppaan tylsää puhetta, haluaisimme esittää sinulle meidän  listan ainutlaatuisista matkakohteistamme. Valitsimme viisi uniikkia paikkaa, joissa mielestämme täytyy käydä.

Nukkekotien museo

Nukkekotien museo on yksi niistä museoista, joissa sekä lapset, että aikuiset voivat tuntea  kuin olisivat paratiisissa. Museon kokoelma koostuu tuhansista pikkuesineistä – ne kertovat lukemattomien leikkimisen tuntien historiasta. Siellä voidaan nähdä yli 100 erilaisia nukkekotia, jolla on oma erinomaisen kiinnostava historiansa. Sen lisäksi museossa järjestetään erilaisia tapahtumia sekä lapsille että aikuisille.

Kuva: http://cynamonkimamy.blogspot.com/2016/06/muzeum-domkow-dla-lalek-w-warszawie.html

Maria Skłodowska-Curien museo

Tiedätkö, kuka oli Maria Skłodowska-Curie?. Jos et – hän oli puolalainen kemisti, joka sai kaksi Nobelin palkintoa. Varsovassa on museo, jossa voi nähdä mm. hänen kirjeenvaihto, valokuvia ja esineitään. Museo keskittyy Curien elämään, eikä uraan, ja siksi se on niin mielenkiintoinen – on mahdollista saada tietoa millainen ihminen hän oli, ketkä olivat hänen perheenjäseniään ja miten hänen elämänsä näyttäytyi ennen kuin muutti Ranskaan. Jos olet kiinnostunut kemiasta tai haluat tiedä enemmän tästä tiedenaisesta, tykkäät tästä museosta.

Kuva: Adrian Grycuk https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Maria_Sklodowska-Curie_Museum_Warsaw_05.JPG#/media/File:Maria_Sklodowska-Curie_Museum_Warsaw_05.JPG

Mainosvalomuseo

Emme tienneet, että on olemassa mainosvalomuseoita. Sellainen museo kuitenkin perustettiin vuonna 2005 ja se on yksityinen paikka – sen omistajat ovat mainosvalojen harrastajia ja he ovat kartuttaneet kokoelmiaan yhdessä. Tämä ei ole tavallinen, ikävystyttävä museo – siellä on paljon värejä ja valoja, jotka houkuttelevat kävijää. On mahdollista nähdä sekä vanhojen kauppojen mainosvaloja, On mahdollista nähdä sekä vanhojen kauppojen mainosvaloja, joita ei kaupungin kaduilla enää ole olemassa, että niitä mainosvaloja, joita nykyään Puolassa käytetään.

Kuva: Szymon Starnawski

“Czar PRL”-museo

Vielä on yksi museo, joka ei ole puolalaisille isovanhemmille mitenkään yllättävä, mutta varmasti tuottaisi paljon muistoja. Sen nimi on “Czar PRL”. Museo esittää sosiaalista todellisuutta, joka oli Pulassa sodan jälkeen – vuoteen 1989 asti Puola oli Neuvostoliitosta riippuvainen maa ja tämä näkyi kaikissa elämäntilanteissa. “Czar PRL”-museossa on kaikki, mitä oli puolalaisissa kodissa ja mitä tarvittiin arkipäivän elämässä – vanhoja huonekaluja, autoja ja Neuvostoliittolaisia tavaroita. Museossa käyminen isovanhempien ja vanhempien kanssa on kiinnostava matka historiaan – heille tämä olisi muistutus, miltä elämä näytti, ja nuorille se on hyvä tapa saada lisää tietoa vanhempien ja isovanhempien elämästä.

Kuva: adventurewarsaw.pl/muzeum-prl/

Puolan vodkan museo

Jäljelle jäi vielä yksi mielenkiintoinen museo, joka avautuu tänä 2017 vuonna Varsovan Pragassa. Se on Puolan vodkan museo. Puolassa vodkaa on tuotettu jo yli 600 vuotta, ja siksi vanhassa vodkan tehtaassa tehdään nykyaikainen museo. Tästä pian tulee hätkähdyttävä matkakohde.

Kuva: Nizio Design International

Kuin näet, valitsimme vain pari kiinnostavaa museota, mutta varmaan niitä on paljon enemmän Varsovassa. Jos et ole museon-harrastaja ne viisi voivat muuttaa mieltäsi – niissä ei ole mitään pitkäveteistä, sovinnaista tai ylhäistä ja toivomme, että retkeilyn jälkeen tulet toisiin ajatuksiin museosta. Ja jos tykkäät museosta – pitää hauskaa!