Laitoksen opiskelijoiden kertomaa

IMG_20150428_105004Maija Penttilä, kolmannen vuoden suomen kielen opiskelija.

Miten päädyit opiskelemaan suomen kieltä?

Alun perin halusin päästä yliopistoon opiskelemaan jotain kieltä. Suomen kieli ei siis ollut ainoa tai yksiselitteinen vaihtoehto – äidinkielikään ei esimerkiksi kuulunut lempiaineisiini koulussa. Eri opiskeluvaihtoehtoja tutkiessani kuitenkin tajusin, ettei suomen kielen opiskelu ole pelkkää kieliopin ja oikeinkirjoitusnormien pänttäämistä. Niinpä päätin hakea.

Millaista opiskelu on ollut?

Opiskelu yliopistossa on mahtavaa, sillä monissa tapauksissa kursseista voi valita juuri ne itseä kiinnostavat. Tietysti pakolliset kurssit tuntuvat joskus puuduttavilta, mutta lopulta niistäkin oppii paljon. Esimerkiksi Suomi kieliyhteisönä -kurssi – joka kuuluu juurikin pakollisiin suomen kielen perusopintoihin – on jäänyt mieleeni erittäin hyödyllisenä johdatuksena sosiolingvistiikkaan.

Mitä sivuaineita luet ja miksi?

S2-opettajan ammatti kiinnostaa kovasti, joten sivuaineinani ovat vaadittavat kotimainen kirjallisuus sekä aineenopettajan pedagogiset opinnot.

Mitä muuta opiskelijaelämääsi kuuluu?

Olen mukana ESN Uni Helsinki -järjestössä. Järjestämme viikoittain erilaisia tapahtumia Helsingin yliopiston vaihto-opiskelijoille, joten vapaa-ajan tekemisestä ei ole puutetta. Parasta järjestötoiminnassa on päästä tapaamaan kansainvälisiä ja eri alojen opiskelijoita. Sitä kautta päädyin itse asiassa myös tekeillä olevan kandintyöni aiheeseen, joka käsittelee vaihto-opiskelijoiden kieliasenteita.

Sivuaineet ja oppimisen ilo

Teksti: Juhana Henrikki Harju

Sivuaineiden valinta lienee yksi hankalimmista kysymyksistä, joita opiskeluaikana tulee vastaan. Valtavan tarjonnan keskellä joutuu miettimään, mikä olisi akateemisesti kiinnostavaa ja mikä mahdollisesti ammatillisesti hyödyllistä. Parhaimmillaan nämä osuvat yhteen.

Aloitin suomen kielen pääaineopinnot syksyllä 2013. Silloin minulla oli jo kaksi avoimen yliopiston kautta tehtyä sivuainekokonaisuutta valmiina. Sivuainevalintastressiä minulla ei varsinaisesti ollut, mutta jouduin silti pohtimaan, alanko tahkota opintoja jostain rationaalisella tavalla hyödyllisestä sivuaineesta vai seuraanko älyllisiä intohimoja.

Ainevalintojen tekemiseen ei anneta paljon aikaa. Tutkinnon suorittamisen suhteen odotetaan rivakkaa etenemistä, mutta harvan suunnitelmat ovat täysin selviä vielä toisena opiskeluvuonnakaan. Jos tietää, mihin haluaa erikoistua, voi olla helppoa valita sivuaineeksi jotain omaan erikoisalaan läheisesti liittyvää. Sopiihan esimerkiksi yleinen kielitiede monin tavoin yhteen kielihistoriaan erikoistumisen kanssa.

Toisaalta kukaan meistä ei voi ennalta tietää, mitkä sivuaineet osoittautuvat epäsuorasti hyödyllisiksi. Jokainen akateeminen oppiaine on omanlaisensa näkökulma maailmaan ja antaa uusia ajattelun välineitä. Tätä kautta syntyy uusia näkökulmia ja uusia ideoita — jos ripaus idealismia sallitaan. Emme voi tietää, mitä uusia ajatuksia tulemme tarvitsemaan. Miten voimme tietää, mikä on lopulta hyödyllistä?

Olen itse tutustunut käytännössä erilaisiin sivuaineopintoihin teoreettisesta filosofiasta viestintään ja matematiikasta sukupuolentutkimukseen. Teoreettinen filosofia on myöhemmin yllättänyt hyödyllisyydellään näyttämällä sen pohjan, jolle suuri osa akateemisesta ajattelusta palautuu. Filosofia tarjosi myös oppimisen iloa itseäni kiinnostavien näkökulmien kuten Charles S. Peircen pragmatismin tai Wittgensteinin kielifilosofian myötä.

Kysymykseksi jää, kuinka paljon tiivistahtisissa opinnoissa itse asiassa jää aikaa sen pohtimiseen, mitkä akateemiset alueet oikeasti kiinnostavat eniten. Kiireen ja opiskeluväsymyksen keskellä motivaatio yleissivistyksen laajentamiseen voi myös laskea, kun jo tutkintoon vaadittujen opintojen suoritus syö paljon energiaa ja voimia.

Vaikka jättäisikin aloitetun sivuaineen opinnot muutamaan opintojaksoon, voi kuitenkin olla oppinut paljon. Minulle erityisen avartavia kokemuksia ovat olleet muiden muassa ’Kuoleman estetiikkaa’ -luentosarja, sukupuolentutkimuksen kurssi ’Sukupuoli ja kulttuuri’ ja avoimen yliopiston järjestämä viestinnän johdatuskurssi. Menin näille kursseille hakemaan oivaltamisen iloa, mutta sain myös välineitä kriittiseen ajatteluun.

Pysyvimmät ihmissuhteet

Liikuttuneena olen katsellut kollegoja lauantaisin kirkonpenkissä. Siinä he istuvat, mitään eivät voi puhua: nyt on väittelijän vuoro. Sanan äärellä hiljentyvät, vaikka olisi vapaapäivä.

Hahmot ovat niin tuttuja. Yhdellä on aina pikkutakki, toisella villapaita, kolmannella kolitsi. Rintarossi tai kivat värit. Levottomat kädet tai silmät kiinni.

Olen tavannut nykyisistä kollegoista monet ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten. Hassua on, että vain minä olen vanhentunut. Hehän ovat olleet aina vanhoja. No ainakin aikuisia.

Kävin maailmalla 11 vuotta ja palasin takaisin Helsingin yliopistoon. Olen kiitollinen. Elämäni pysyvimmät ihmiset ovat nähneet minut jo opiskelijana.

Ja he näkevät minut nyt, elinkaareni huipulla, jolla tosiaankin tuulee.

Nuorena pelkäsin virheitä ja häpesin vääriä vastauksia jo valmiiksi. Opettajat kannustivat ja luottivat kykyihini.

Kasvoin aikuiseksi tekemällä niin monta virhettä, että enää ei hävetä juuri mikään. Kollegat kannustavat ja luottavat kykyihini.

Kanssaopiskelijatkin ovat kasvaneet aikuisiksi. Ainakin melkein kaikki. He ovat nähneet, kun olen itkenyt, rakastanut ja suuttunut, epäonnistunut ja selvinnyt.

Avoliitot on purettu, koteja on myyty ja lapsetkin lähtevät kymmenessä vuodessa maailmalle. Mutta vaikka palkanmaksu loppuisi tai yliopisto lakkautettaisiin, tämä yhteisö pysyy niin kauan kun suomalais-ugrilaiset kielet kiinnostavat.

Kunnes kuolema meidät erottaa.

 

Coach Café meillekin?

Tiistaina 21.4. järjestettiin keskustakampuksen yhteinen Coach Café -työelämäilta, jossa opiskelijat, vastavalmistuneet ja alumnit kohtasivat kahvikupposten äärellä.

Illassa kuultiin erityisesti järjestöalan ammattilaisten kokemuksia työelämästä ja pohdittiin järjestöalaa uravaihtoehtona.

Alumnimentoreita oli mukana järjestöalan eri laidoilta, kuten Setalta, Tehyltä ja Kepalta. Erityisen illasta teki se, että luennoimisen sijaan koko tilaisuus rakentui rennoille pienryhmäkeskusteluille ja tutustumiselle.

Alumni-ilta, kuva Emilia Hannula Alumni-ilta, kuva Emilia Hannula Alumni-ilta, kuva Emilia Hannula

Kysyntä Coach Caféelle oli ilmeisen suuri. Tilaisuuden ilmoittautumislomake ehti olla auki huhtikuun alussa vain pari tuntia ennen kuin kaikki 30 opiskelijapaikkaa olivat jo täynnä.

Suuren kysynnän vuoksi alumnikoordinaattori Tuomo Kauha uumoili, että toukokuussa järjestetään todennäköisesti myös toinen työelämäilta samalla konseptilla, joten kiinnotuneiden kannattaa seurata silmä kovana Alumnikampuksen sivuja lähiaikoina!

Tilaisuudessa piipahtaneena jäin miettimään, oliskohan Coach Cafén kaltaiselle alumnitapaamiselle kysyntää myös norsulaisten keskuudessa?

Muistan omilta opiskeluajoiltani (joskin eräältä toiselta laitokselta), että jäin  kaipaamaan vaihtoehtoja tutkijan, kääntäjän ja opettajan ammateille, joihin törmäsin jo yliopiston arjessakin. Janosin tietoa työelämästä yliopiston ulkopuolella ja esimerkkejä akateemisen uran vastineeksi.

Niinpä tiistaina mieleeni jäi muhimaan ajatus laitoksen omasta työelämäillasta, jonne kutsuttaisiin norsun alumneja eri aloilta. Kenties järjestöalalta, yrittäjiksi ryhtyneistä tai vaikka teknologiateollisuuteen päätyneistä ― kyllä, tunnen yhden sellaisenkin rohkean fennistin.

Nordican alumnitapaamisessa viime viikolla käsiteltiin samaa teemaa ja kysyttiin Vad kan man bli om man studerar vid Nordica och inte vill bli lärare? Vaan miten on muissa oppiaineissa?

Opiskelijat ja vastavalmistuneet, jos tällainen Norsu Café järjestettäisiin, tulisitteko ja millaisia alumneja haluaisitte tavata?

 

Den första sommardagen

Text och foto: Helga Hilmisdóttir

Idag firar man på Island den första sommardagen eller sumardagurin fyrsti som den heter på Isländska. Detta är en mycket gammal tradition som omtalas redan i Islands äldsta bevarade lagbok, Grågås. Förr i tiden firade man dagen genom att äta god mat, ta ledigt från sitt vanliga arbete och använda tiden istället på symboliska utomhussysslor och lek.

Första sommardagen infaller alltid på en torsdag och denna dag har många ledigt på Island. En del människor stiger upp tidigt för att delta i den traditionella sommargudtjänsten som ordnas i samarbete med Scouterna. Efter lunch ordnas sedan parader och program på stan. Tyvärr brukar det ofta vara kallt just den här dagen, men som tur är anser man det vara ett bra tecken om vinter och sommar ”fryser ihop”. Minusgrader natten mellan onsdag och torsdag betyder att sommaren blir varm och skön.

sumardagurinn fyrsti

Det är vanligt att barn får en liten sommargåva av sina föräldrar, t.ex. ett hopprep, en studsboll eller andra leksaker som man kan leka med utomhus. Sommargåvan är en mycket gammal tradition som nämns i handskrifterna redan under 1500-talet.

Gleðilegt sumar!

Päärakennuksen 3. kerroksen kirjasto 1980-luvulla – opiskelijan taivas

Teksti Mari Siiroinen.

Päärakennuksen 3. kerroksen kirjasto 1980-luvulla.
Päärakennuksen 3. kerroksen kirjasto 1980-luvulla. Kuvaaja tuntematon.

Eletään 1980-luvun puolivälin tienoota. Saavun yliopistolle tavallisena arkipäivänä ja suuntaan tietysti ensimmäiseksi päärakennuksen 3. kerrokseen ja suomen kielen laitoksen kirjastoon. Työnnän reppuni ja takkini – niitä ei saanut viedä kirjastoon – kirjaston oven tuntumassa olevaan lokeroon ja otan mukaan vain muistiinpanolehtiön, penaalin ja ehkä joitakin monisteita. Ja tietysti lokeron avaimen, jonka avaimenperänä on iso sininen muovikartio. Sisään astuessani tervehdin kirjastovahtimestaria, joka valvoo, keitä tulee sisään ja menee ulos ja mitä ulos lähtevillä on mukanaan. Oudoilta kasvoilta kysytään lisäksi kirjastokortti. Ihmistoiminen valvontaportti siis.

Kirjastosalin seiniä kiertävät kirjahyllyt, mutta keskellä on runsaasti tilaa työpöydille. Otan käyttööni työpöydän, joka toimiikin sinä päivänä tukikohtanani. Pöydällä olevat opiskeluvälineeni varaavat pöytää siihen asti, kun päivän päätteeksi poistun yliopistolta. Välillä saatan käydä luennolla tai seminaarissa ja tietysti kahvilla sekä syömässä. Ison osan päivää istun kuitenkin pöydän ääressä ja teen kotitehtäviä, kirjoitan esseitä tai erilaisia kirjallisia töitä tai sitten luen tenttiin. Kaikki sujuu jouhevasti, koska kaikki kirjat ja aikakauslehdet löytyvät ympäriltä: kirjat tosiaankin ovat paikallaan, sillä niitä ei saa lainata kuin öiksi ja viikonlopuiksi. Kätevää!

Kirjasto oli tuohon aikaan fennistin netti: koko tarvittava tietoavaruus oli ympärillä. Linkkeinä julkaisusta toiseen toimivat lähdeluettelot. Kirjastossa oli kaikki relevantti fennistinen tutkimuskirjallisuus sekä erittäin kattava yleisen kielitieteen osasto.

Työkaluina niin tutkijoilla kuin opiskelijoilla olivat tuolloin kirjat, aikakauslehdet, kynä ja paperi. sen paremmin tietokoneita kuin nettiäkään ei ollut. Tutkimusaineisto kirjoitettiin käsin lappusille, joilla sitten pelattiin pasianssia. Kirjoitin graduni 1980-lopulla kyllä tietokoneella, mutta vain puhtaaksi! Olin kirjoittanut kaiken ensin lyijykynällä konseptipaperille.

Suunnilleen tällaisena kirjasto – joka toki oli myös kirjallisuusaineiden, teatteritieteen yms. opiskelijoiden kirjasto, ei ainoastaan fennistien – jatkoi kevääseen 2012 asti, jolloin tuli suuri muutto Kaisa-kirjastoon ja 3. kerroksen kirjaston loppu. Nyt tiloissa on avattu Yliopistomuseo.

Kirjaston tilalla on nykyään yliopistomuseo.
Kirjaston tilalla on nykyään yliopistomuseo.
"Yksi kansa - kaksi kieltä"
”Yksi kansa – kaksi kieltä”
Kallo yliopistomuseossa.
Kallo yliopistomuseossa.

Kuvailin kirjaston nyt sellaisena, kuin itse sen koin 1980-luvun opiskelijana. Haastankin nyt teidät 1990–2000-lukujen opiskelijat kertomaan kirjastosta ja sen mieleen jääneistä hahmoista lisää kommenteissa.

 

Itänaapurin laskiaispulla

Teksti ja kuvat Rigina Ajanki.

Olen profiloitunut itänaapurin kielten tutkijaksi, mutta nyt minusta tuli kertaheitolla itänaapuri. Tein ensimmäisen työmatkani Tukholmaan tustuakseni sikäläisiin lingvistiikan tohtoriopiskelijoihin ja heidän ohjaajiinsa.

Jokakeväisessä doktorand festivalenissa jatko-opiskelijat esittelevät tutkimustaan. Kansainvälisyys näkyy: jatko-opiskelijoissa näyttää olevan ainakin turkkia, espanjaa, saksaa, puolaa ja amharaa äidinkielenään puhuvia ihmisiä.

Vaikuttavin kielielämys oli kuitenkin äänetön: kaikki esitelmät tulkattiin myös ruotsalaiselle viittomakielelle. Nautin. En osaa mitään viittomakieltä, mutta otan sellaisen tulevaisuudessa mahdollisesti opiskeltavien kielten listalleni.

Kaikki esitelmät tulkattiin viittomakielelle.
Kaikki esitelmät tulkattiin viittomakielelle.

Tutkimuksista erityisen vaikutuksen teki neurologiaa ja morfosyntaksia yhdistävä työ. Siinä osoitettiin, että morfosyntaksinsa puolesta monitulkintaiset lauseet aiheuttivat aivoissa lisäreaktioita.

Aivotoiminta siis muuttuu, jos morfosyntaksi ei poikkeustapauksissa erotakaan agenttia patientista.

Opin myös, että ruotsalaisilla ei enää ole selkeää käsitystä, millaiseen väriin sanalla gredelin viitataan. Susanne Vejdemon sanoin se on zombie-nimitys, elävä kuollut, matkalla lopulliseen kadotukseen.

Kouluruotsia änkyttävää tätiminää kuunnellessani huumorintajuni joutui tosikoetukselle, mutta kommunistisen laatikkomaisissa 70-luvun kerrostaloissa työskentelee iloinen ja avoin lingvistijengi. Heitä ei haitannut, vaikka käytin rakennuksista johdonmukaisesti sanaa bildning ja en saanut aloittamiani lauseita loppuun. He saivat kommunikaation vaikuttamaan sujuvalta, mikä on ihailtava taito.

Tukholman_yliopisto_Rigina_Ajanki
Tukholman yliopiston rakennuksia.
Doctoral Festival 2015.
Lingvistit koolla.

Lentokentältä ostin vielä Språk-nimisen lehden, ihan siitä Cosmopolitanin vierestä. Lukijapalautteiden joukosta poimin Sofia Danielsonin kommentin lehdessä aiemmin ilmestyneeseen juttuun, jossa oli kerrottu, että tukholmalaiset käyttävät nimitystä semla siitä herkusta, mikä suomenruotsissa on fastlagsbulle (’laskiaispulla’).

Siteeraan vapaasti Danielsonia: ”Minunkin keskismålantilaisella kotiseudullani käytetään nimitystä fastlagsbulle, mutta se lausutaan tietysti fasslassbulle. Älkää ottako minulta äidinkieltäni ja sijoittako sitä itäiseen naapurimaahamme!”

Voi länsinaapuria, jopa minäkin aion vielä viedä palan kielestänne ja pullistanne!