Mitä sinun täytyy tietää yleisestä kielitutkinnosta (YKI-testistä)? Opas tietämättömälle

Artikkelin tarkoitus on olla ohjeistava ja opastava ja tuoda laajempaan tietoisuuteen, MIKSI, MILLOIN ja MITEN Opetushallituksen kielitutkintoja voi/pitää suorittaa. Blogin jäsenillä on kokemusta näistä kielitutkinnoista, joten haluamme omien kokemusten kautta kertoa muille, minkälaista näiden tutkintojen suorittaminen on. Blogikirjoitus toimii infopakettina myös niille, jotka eivät ennen ole kuulleet Opetushallituksen kielitutkinnoista.                 

  1. YLEISTÄ

 

Mikä on Yleinen kielitutkinto (YKI)?

Yleinen kielitutkinto eli YKI-tutkinto on aikuisille tarkoitettu kielitutkinto. YKI-todistuksella voit osoittaa virallisesti kielitaitosi. Tutkinnossa arvioidaan yleiskieltä käytännön tilanteissa eikä sinun siksi tarvitse osata esimerkiksi jonkin erityisalan kieltä.

YKI-tutkintojärjestelmä on Suomen valtion virallinen kielitutkintojärjestelmä, jonka todistuksia voit käyttää moniin tarkoituksiin niin kuin esimerkiksi:

  • työn tai opiskelupaikan hakemiseen
  • Suomen kansalaisuuden hakemiseen (suomen ja ruotsin kielen tutkinnot)
  • kielitaidon tason osoittamiseen työnantajalle

 

Kielitutkintojen rakenne ja sisältö

Yleisissä kielitutkinnoissa arvioidaan monipuolisesti erilaisissa kielenkäyttötilanteissa tarvittavaa suullista ja kirjallista kielitaitoa. Tehtävien aihepiirit liittyvät jokapäiväiseen elämään, kuten vapaa-aikaan, koulutukseen ja tavallisimpiin työtilanteisiin. Tutkintoja järjestetään englannin, espanjan, italian, ranskan, ruotsin, saamen, saksan, suomen ja venäjän kielessä. Kielitutkinnon voi suorittaa kolmella eri tasolla: perustasolla, keskitasolla ja ylimmällä tasolla. Keväästä 2004 alkaen on mahdollista suorittaa myös yksikielinen ruotsin kielen perus- ja keskitason tutkinto.

Kukin testi koostuu neljästä osakokeesta: tekstin ymmärtäminen, kirjoittaminen, puheen ymmärtäminen ja puhuminen. Valittu testi suoritetaan kokonaisuutena siten, että kaikki testin osakokeet edustavat samaa tasoa. Testiä ei siis voi suorittaa niin, että valitsisi esimerkiksi puhumisen osakokeesta keskitason ja muista osakokeista ylimmän tason. Perustaso, keskitaso ja ylin taso perustuvat 6-portaiseen asteikkoon, jossa perustaso koostuu taitotasoista 1 ja 2, keskitaso taitotasoista 3 ja 4 sekä ylin taso taitotasoista 5 ja 6. Testiin osallistuva valitsee, haluaako hän suorittaa perustason, keskitason vai ylimmän tason testin.

Puhumisen osakokeen suorittamistapa riippuu tasosta ja kielestä:

  • Perustaso ja keskitaso suoritetaan kielistudiossa.
  • Ylin taso suoritetaan kielistudiossa ja kasvokkaisessa puhekokeessa.
  • Suomen ja ruotsin perustasoon liittyy myös haastattelu.

Kielitutkintojen arviointi ja todistus

Yleisten kielitutkintojen todistus on luotettava näyttö testiin osallistujan kielitaidon tasosta. Jokainen testi arvioidaan taitotasokuvausten ja kriteereiden avulla; testisuorituksia ei siis arvioida vertaamalla niitä keskenään. Koulutetut arviointioikeuden saaneet arvioijat arvioivat testisuoritukset.

Perustasolla suoritukset arvioidaan asteikolla alle 1, 1 ja 2, keskitasolla alle 3, 3 tai 4 ja ylimmällä tasolla alle 5, 5 tai 6. Arviot alle 1, alle 3 ja alle 5 tarkoittavat, että osallistuja ei ole suorittanut hyväksytysti kyseisen tason testiä tai jotakin sen osakoetta. Osakokeita ei voi uusia erikseen, vaan koko testi on uusittava. Tutkinnosta voi saada todistuksen vain siltä tasolta, jonka testiin on osallistunut. Testiin osallistuja päättää itse, minkä tason testiin hän osallistuu.

Tutkinnon suorittajalla on oikeus pyytää tarkistusarviointia, jos hän ei ole tyytyväinen saamaansa arviointiin. Tarkistusarviointia tulee hakea 14 vuorokauden kuluessa todistuksen saamisesta. Tarkistusarviointien käsittelystä on tullut maksullista keväästä 2021 alkaen.

Osallistujalle lähetetään todistus viimeistään kahden kuukauden kuluttua testipäivästä. YKI-todistus on voimassa ikuisesti.

 

Testiin ilmoittautuminen

Yleisiä kielitutkintoja järjestetään Opetushallitukselta luvan saaneissa oppilaitoksissa eri puolilla Suomea. Kielitutkintojen järjestämisestä ilmoitetaan opetushallitus sivuissa: https://yki.opintopolku.fi/yki/.

Ilmoittautuminen  onnistuu vain ilmoittautumisaikana (katso linkki):

https://yki.opintopolku.fi/yki/ilmoittautuminen/valitse-tutkintotilaisuus

YKI-todistukset ovat samanarvoisia riippumatta siitä, missä olet kielitutkinnon suorittanut.

Tarkempaa tietoa testien kestosta, testijärjestelyistä ja hinnoista löytyy oph.fi sivuilta: https://yki.opintopolku.fi/yki/.

 

Eritystukea tarvitsevien kielentestaus

Yleisiin kielitutkintoihin voivat osallistua myös eritystukea tarvitsevat. Testiä suoritettaessa ja sitä arvioitaessa voidaan tapauksittain ottaa huomioon esimerkiksi kuulo-, näkö- tai lukivaikeudet. Ilmoittautumisen yhteydessä henkilön tulee esittää asianmukainen lääkärintodistus. Todistuksen lukihäiriöstä voi antaa myös erityisopettaja tai psykologi.

 

Miten voi harjoitella ennen YKI-testiin menemistä?

On mahdollista tutustua testiin esitteen avulla. Tällä tavalla voi tietää millaisia ovat osakokeet ja tehtävätyypit milläkin tasolla. Testiesite on olemassa myös ruotsin, englannin, saksan, venäjän, espanjan, pohjoissaamen ja ranskan perus-, keski- ja ylimmillä tasoilla.

Linkki:

http://ykitesti.solki.jyu.fi/

S2-opettajat tarjoaa eritasoisia suomen kielen harjoitustehtäviä sivustollaan. Harjoitusten avulla voit harjoitella muun muassa suomen kielen puhe- ja lukutaitoa sekä sanastoa. Löydät harjoitukset linkiltä: https://www.suomenopettajat.fi/toiminta/linkit/verkkomateriaalit/.

Voit harjoitella suomen tutkintoon myös Ylen YKItreenien avulla.

 

  1. PERUSTASON TESTI

2.1 Tekstin ymmärtäminen

Millainen testi?

-kestää 50 min

-sisältää 3-6 tehtävää

-sisältää erilaisia tekstejä, esim. viestejä, ilmoituksia, mainoksia, uutisia, jne.

Mitä arvioidaan?

-pääsanan ymmärtämistä

-taitoa päätellä sanojen merkityksiä tekstiin perusteella

2.2. Kirjoittaminen

Millainen testi?

-kestää 50 min

-sisältää 3 erityypistä tehtävää

-tehtävät ovat lyhyitä, esim. kortti, viesti, tai vähän pidempiä, esim. kirje, mielipide

Mitä arvioidaan?

-kykyä tuottaa lyhyt ja ymmärrettävä annetun ohjeen mukainen teksti

2.3. Puheen ymmärtäminen

Millainen teksti?

-kestää 30 min

– sisältää 3-5 tehtävää

-sisältää keskusteluja, haastatteluja, viestejä, ilmoituksia, uutisia jne.

Mitä arvioidaan?

-pääasian ymmärtämistä

-kykyä päätellä sanojen merkityksiä kuullun perusteella

2.4 Puhuminen

Millainen testi?

-kestää 15 min

-sisältää 3 tehtävää

Mitä arvioidaan?

-kykyä viestiä ymmärrettävästi ohjeiden mukaan

– kykyä puhua arkipäiväisistä asioista

 

  1. KESKITASON TESTI

3.1. Tekstin ymmärtäminen

Millainen testi?

-kestää 55 min, sisältää 3-6 tehtävää, sisältää eripituisia sekä nopeasti silmäiltäviä että tarkkaan luettavia tekstejä, esim. kirjeitä, viestejä, ilmoituksia, uutisia jne.

-monivalinta- ja oikein-väärin-tehtävien vastaukset merkitään optiseen lomakkeeseen, muut tehtävävihkoon

Mitä arvioidaan?

-pääasian ymmärtämistä

-kykyä havaita kirjoittajan tavoite

-kykyä päätellä sanojen merkityksiä tekstin perusteella

3.2. Kirjoittaminen

Millainen testi?

-kestää 50 min

-sisältää 3 erityypistä tehtävää

– tehtävät ovat lyhyitä, esim. kortti, viesti tai vähän pidempiä, esim. mielipide

Mitä arvioidaan?

-kykyä tuottaa ymmärrettävää tekstiä

– kykyä kirjoittaa abstrakteista aiheista

3.3. Puheen ymmärtäminen

Millainen testi?

-kestää noin 30 min

-sisältää 3-5 tehtävää

-sisältää aihepiiriltään vaihtelevia puhekatkelmia, esim. keskusteluja, haastatteluja, ilmoituksia, uutisia jne.

-osa puhekatkelmista kuunnellaan kerran, osa kahdesti

Mitä arvioidaan?

-pääsanan ymmärtämistä

-kykyä havaita puhujan tavoite

-kykyä päätellä sanojen merkityksiä kuullun perusteella

3.4. Puhuminen

Keskitason puhumisen osakoe on studiokoe.

Millainen testi?

-kestää noin 20 min

-sisältää 4 eripituista tehtävää

-suoritus tallennetaan arviointia varten

Mitä arvioidaan?

-kykyä viestiä ymmärrettävästi ohjeiden mukaan

-kykyä puhua jokapäiväisissä keskustelu- ja asioimistilanteissa tilanteen edellyttämällä tavalla

-kykyä ilmaista mielipiteitä ja perustella niitä

 

  1. YLIMMÄN TASON TESTI

4.1. Tekstin ymmärtäminen

-kestää 60 min

– sisältää 3-6 tehtävää

– sisältää eripituisia sekä nopeasti silmäiltäviä että tarkkaan luettavia tekstejä

Mitä arvioidaan?

-pääasioiden ymmärtämistä

-kykyä erottaa tärkeät tekstinosat vähemmän tärkeistä

– kykyä ymmärtää tekstin osien väliset yhteydet

-kykyä esittää tekstistä lyhyt tiivistelmä

4.2. Kirjoittaminen

Millainen testi?

-kestää 60 min

-sisältää 3 erityypistä tehtävää

– tehtävät ovat laajahkoja, esim. työpaikkahakemus

Mitä arvioidaan?

-kykyä tuottaa tilanteeseen sopivaa tekstiä tuttavalisiin tai virallisiin tarkoituksiin

– kykyä käyttää kieltä ymmärrettävästi ja tilanteeseen sopivasti

4.3. Puheen ymmärtäminen

Millainen testi?

-kestää 30 min

– sisältää 3-5 tehtävää

– sisältää aihepiireiltään vaihtelevia puhekatkelmia

Mitä arvioidaan?

-pääasioiden ja tärkeiden yksityiskohtien ymmärtämistä

-kykyä yhdistellä asioita kuullun katkelman eri kohdista ja tehdä päätelmiä kuullun perusteella

4.4. Puhuminen

Ylimmän tason puhumisen osakokeessa on kaksi osaa: studio-osa ja haastattelu.

4.4.1. Studio-osa

Millainen testi?

-kestää 20 min

-sisältää 2-3 tehtävää

Mitä arvioidaan?

-kykyä viestiä ymmärrettävästi ja tilanteeseen sopivasti

-kykyä ilmaista mielipiteitä ja perusteella niitä myös itseä ja omaa elämää laajemmasta näkökulmasta

4.4.2. Haastattelu

Haastattelussa osallistuja keskustelee kasvokkain haastattelijan kanssa. Haastattelu kestää noin 15 min ja se videoidaan.

 

TAITOTASOKUVAUKSET

https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/169733_taitotasokuvaukset_cefr.pdf

Lähteet

http://www.oph.fi

http://ykitesti.solki.jyu.fi/

Yleiset kielitutkinnot. Testiesite; Jyväskylän yliopistopaino, Jyväskylä 2003.

Tämä teksti on kirjoitettu Kieli ja kirjallisuus yhteiskunnassa -kurssilla keväällä 2022.

Kirjailijoiden nimikkoseurat: Aino Kallas -seura

Tämä blogi on toteutettu osana kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelman perusopintoihin kuuluvaa Kieli ja kirjallisuus yhteiskunnassa -kurssia.

Vuonna 1930 perustettiin Suomen ensimmäinen kirjailijan nimikkoseura, Hj. Nortamon seura. Vuosien saatossa nimikkoseurojen suosio on kasvanut ja tällä hetkellä nimikkoseuroja on noin viitisenkymmentä. 

Erityisesti 2000-luvulla Suomeen perustettiin useita nimikkoseuroja. Vuonna 2004 perustettiin valtakunnallinen kattojärjestö Suomen kirjailijanimikkoseurat. Vuonna 2011 nimikkoseurojen henkilöjäsenten määrä oli jo 7135. Suomen kirjailijanimikkoseurat -järjestön mukaan nimikkoseurat muun muassa elävöittävät kirjailijan elämäntyötä, tuottavat kulttuurielämyksiä, edistävät lukuharrastusta sekä auttavat kirjallisuuden tutkimustyössä. 

Tämän blogin kaksikymppisellä kirjoittajakunnalla ei ollut juurikaan pohjatietoja nimikkoseurojen toiminnasta, joten meitä kiinnosti erityisesti, miten yllä mainittuja tavoitteita edistetään käytännössä. Sen lisäksi pohdimme myös nimikkoseurojen tulevaisuutta murroksessa olevan kirjallisuuskentän näkökulmasta. Tutkimme näitä kysymyksiä Aino Kallas -seuran toiminnan kautta, mitä varten haastattelimme seuran entistä puheenjohtajaa Silja Vuorikurua. 

Aino Kallas Seuran verkkosivuja tutkiessamme selvisi, että seura on vuosittain järjestänyt Aino Kallas -aiheisen kävelykierroksen. Toteutimme samantyyppisen kävelyn  ja elävöitimme blogia kävelyltä otetuilla kuvilla.

 

Samuel Nyberg

 

Aino Kallas avioitui Oskar Kallaksen kanssa Helsingin saksalaisessa kirkossa vuonna 1900. Kirkon edustalla työryhmän jäseniä. Kuva: Kielo Kiikeri

Seuran aktiivijäsenistä ja nuorten tavoittamisesta

 

Vuonna 2006 perustettu Aino Kallas -seura on ehtinyt kerätä noin seitsemänkymmentä jäsentä mukaan toimintaansa. Kirjailijanimikkoseuroja on perustettu 1900-luvun puolesta välistä asti, ja jäsenmäärät vaihtelevat suurin piirtein viidestäkymmenestä jopa yli neljäänsataan asti. Aino Kallas -seura on siis melko uusi, mutta pienehkö nimikkoseura. Haastattelemamme Aino Kallas -seuran jäsenen Silja Vuorikurun perusteella vaikuttaa siltä, että pienemmänkin seuran säännöllinen toiminta on hyvinkin mahdollista, kunhan jäseniltä löytyy innokkuutta ja aktiivisuutta. Vuorikurun mukaan jäsenistä aktiivisesti seuran toiminnassa mukana on noin kaksikymmentä henkilöä. Moni aktiivijäsenistä on ollut mukana toiminnassa alusta asti. Vuosien varrella myös monia muita aktiivisia jäseniä on hypännyt mukaan seuran toimintaan.  

Vaikka aktiivijäseniä siis löytyy, ei Aino Kallas –seuran verkkosivua päivitetä kovinkaan usein. Viime vuosina päivityksiä on tullut noin kerran vuodessa. Korona-aika on toki voinut vaikuttaa seuran toiminnan aktiivisuuteen ja esimerkiksi kokousten pitämiseen. Seuralta löytyy myös muun muassa Facebook-sivu sekä Instagram-tili, joita päivitetään huomattavasti useammin, jopa useita kertoja kuukaudessa. Jos siis Aino Kallaksesta kiinnostunut henkilö eksyy seuran verkkosivuille, saattaa hän saada seurasta paljon pysähtyneemmän kuvan, kuin mitä se todellisuudessa on.  

Valtaosa seuran aktiivisimmista jäsenistä on keski-ikäisiä, joten voisiko juuri sosiaalinen media olla väylä uusien jäsenten löytämiseksi? Etenkin nuoret käyttävät paljon sosiaalisen median eri kanavia, joista Instagram saattaisi olla hyvinkin potentiaalinen kanava nuorten kirjallisuudesta kiinnostuneiden henkilöiden tavoittamiseen. Ehkä seura voisi toteuttaa jonkin nuorille suunnatun tapahtuman. Luultavasti yksittäisen nuoren kynnys osallistua toimintaan madaltuisi, kun mukana olisi myös muita saman ikäluokan ihmisiä.

Silja Vuorikuru nostaa esiin jäsenistä erityisesti yhden nimen, Soile Holstikon. Holstikko on kerännyt 1970-luvulta asti Aino Kallakseen ja hänen tuotantoonsa liittyvää materiaalia. Tästä mittavasti kokoelmasta on jopa toteutettu näyttely Rikhardinkadun kirjastossa vuonna 2014. Nykyisin Holstikko onkin Aino Kallas -seuran kunniajäsen.

Vaikka Aino Kallas -seurassa Vuorikurun mukaan toimiikin aktiivisesti paljon tutkijoita, kyseessä ei ole tieteellinen seura, vaan aktiiveihin lukeutuu myös muun muassa taiteilijoita, opettajia, Kallaksen sukulaisia sekä muuten vain Kallaksesta kiinnostuneita henkilöitä. Olisi mielenkiintoista tietää mitä kautta näin moninainen jäsenten kirjo on seuran löytänyt. Kenties tuttujen aktiivijäsenten kautta.  Kirjallisuuspiirteistä löytyy varmasti paljon Aino Kallaksesta ja hänen tuotannostaan kiinnostuneita, mutta jossain vaiheessa ongelmaksi voi nousta ajan puute. Suomessa on valtavasti upeita kirjailijoita, ja harvalla tuskin on aikaa olla aktiivisesti mukana monen suosikkikirjailijansa nimikkoseuran toiminnassa mukana.

Seura kuitenkin tarjoaa yhteistyökanavan ja elämyksiä Kallaksesta kiinnostuneille, uskoo Vuorikuru. 

 

Aino Karila

 

Oskar Kallas toimi Viron suurlähettiläänä vuosina 1918-1922. Nykyinen lähetystörakennus valmistui vuonna 1933. Kuva: Samuel Nyberg

 

Yksilöstä yhteiskunnalliseen tasoon – mitä kirjailijaseurat pyrkivät saavuttamaan?

  

Saimme seuran entiseltä puheenjohtajalta Silja Vuorikurulta myös laajaa kuvausta seuran vaikutuksista yhteiskuntaan. Perustavanlaatuiset, jopa avonaiset kysymyksemme, liittyivät seuran tavoitteisiin vaikuttaa lukijakunnan responssiin ja käsityksiin itse Aino Kallaksen sekä muiden naiskirjailijoiden tuotannosta.  

Yksi Aino Kallas -seuran tavoitteista on  unohdettujen naiskirjailijoiden työn näkyvyyden parantaminen. Seura on pyrkinyt tuomaan näkyväksi naisten kirjailijuuden laaja-alaisuutta lukijakunnalle erilaisin tapahtumin, näyttelyin sekä kirjoin. Vuorikurun mukaan yhteistyötä on tehty esimerkiksi Saima Harmaja -seuran kanssa Päivälehden museossa, jossa on ollut esillä Kallakseen ja Harmajaan liittyvää aineistoa. Yhteistyö on ulottunut myös Mirkka Rekola-seuraan, jonka kanssa on suoritettu muun muassa runokävely kaupungilla. Tällainen matalan kynnyksen toiminta herättää ihmisissä mahdollisesti intoa ja mielenkiintoa perehtyä kirjailijan elämään ja tuotantoon – samaisesti naiskirjailijoiden näkyvyyttä parantaen. Joskus näkyvyys laajenee vain muutaman ihmisen lävitse, mikääli he puhuvat ilmiöstä läheisilleen. Tällöin seura lunastaa jo jotakin olennaista, kuten kiinnostusta kirjailijoiden elämäntyöhön sekä henkilötarinoihin. Syksyllä 2021 ilmestyi myös Aino Kallaksen sisarpuolen Helmi Krohnin elämäkerta, jonka kirjoittajina toimivat kaksi Kallas -seuran puheenjohtajaa, Maarit Leskelä-Kärki ja Hilkka Oksama-Valtonen. Saavutettavuus on siis “tavalliselle kansalaiselle” monipuolista: kirjallista sekä toimintaan osallistavaa.  

Kuitenkin internetin helppous ja audiovisuaalisen sisällön suuri suosio saa miettimään, millainen on nimikkoseurojen tulevaisuus? Suoratoistopalvelut houkuttelevat varmasti silmiä puolelleen kirjojen ylitse. Menettääkö nimikkoseura näin merkityksensä lukuharrastuksen hiipuessa, vai tuleeko seuran toiminnasta entistäkin tärkeämpää?  

Kirjojen myynti on onneksi lähtenyt nousuun koronapandemian aikana. Suunnattoman sitkeä tarve päästä kulttuurin äärelle on kasvanut sekä kasvaa entisestään rajoitusten hälvetessä. Tämän tekijän voisi nähdä lisäävän kirjailijaseurojen toiminnan kysyntää. Vuorikuru uskoo kirjailijaseurojen toimintaan osallistuvien ihmisten olevan aktiivisia lukijoita, joiden “varaan” seurojen toiminta jatkossakin perustuu. Samalla täytyy kuitenkin miettiä, löytävätkö nuoremmat ihmiset kirjailijaseurojen pariin – Kallas-seurassa suuri osa aktiiveista on 40-70-vuotiaita.  

Ylipäätään herää kysymys, miten nuoret saisi innostumaan lukemisesta ja sitä kautta laajemmin kirjallisuudesta harrastuksena ja merkittävänä osana arkea. Tarvisevatko nuoret aktiivisen muistutuksen siitä, kuinka kirjallisuus parhaimmillaan herättää pulppuavaa keskustelua maailman ääri-ilmiöistä,  yhteiskunnallista tasa-arvorakenteista, äkillisistä ihastuksista, tai vaikkapa vaihtoehtoisista tavoista elää? Vai tarvitsevatko nuoret kirjallisuuden lähelleen televisiosarjojen, nuorten järjestämien kirjallisuustapahtumien tai jopa -juhlien kautta?  

Olimme ryhmässä myös kiinnostuneita siitä, onko Aino Kallas -seuralla aktiivisia tavoitteita sen suhteen, minkälaisia uusia tulkintamahdollisuuksia tuotannosta tehdään esimerkiksi ekofeministisestä näkökulmasta. Vuonna 2015 seura toteutti susiaiheisen seminaarin, joka ei liittynyt ainostaan Kallakseen ja hänen tuotantoonsa, vaan poikkitieteellisesti susiaiheeseen. Kallaksen romaani Sudenmorsian (1928) edustaa yhteiskuntaa järisyttäviä muutoksia sekä uuden naiskuvan ilmenemistä kotimaisessa kirjallisuudessa. Teoksen päähenkilö Aalo kokee vilpittömämmin olevansa yhtä metsän kanssa, sillä siellä hän vapautuu kahlitsevista ääriviivoistaan, mahdollisesti naisen ahtaasta osasta avioliitossa. Sulautuessaan osaksi luontoa Aalo juoksee “sisartensa” kanssa ja kokee merkittävää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Aalo on valmis jättämään ihmisyhteisön luonnon houkutusten ja ottaa suden roolin vapaaehtoisesti pukeutuen sudentaljaan. Sutena juokseminen merkitsee Aalolle nautintoa ja vapautta, mutta ihmisyhteisölle hän on vain kotieläimiä raateleva noiduttu peto.  

Kallaksesta väitelleiden joukkoon kuuluu muun muassa haastattelemamme Silja Vuorikuru, joka kirjoitti Kallas-elämäkerran vuonna 2017. Heidän tutkimusnäkökulmansa ovat olleet esillä eri seminaareissa – näkökulmina ovat esiintyneet juurikin ekokritiikki, feminismi ja intertekstuaalisuus, jota Sudenmorsiamessakin on runsain ottein.  

Seuralla on siis ollut säännöllisesti tavoitteita kehittää Aino Kallaksen elämäntyön sekä tuotannon näkyvyyttä erilaisin keinoin. “Varmasti on muutakin”, toteaa Vuorikuru.  

 

Anna Lehtonen

 

Aino Kallaksen kuolinkodin ollessa huputettuna kuva rakennuksen edustan roskalavassa  kuolevasta variksesta. Temaattinen yhteys ja linnun kurja kohtalo liikuttivat työryhmää. Kuva: Kielo Kiikeri

 

Entä mitä muuta? Aino Kallas -seuran vaikutukset tieteenalaan

 

Nimikkoseurojen toiminta ylläkuvatuilla yksilön ja yhteiskunnan tasoilla jättää kysymyksiä ilmaan. Mitä muita seuraamuksia nimikkoseurojen toiminnalla on? Onko ei-tieteellisellä seuralla vaikutuksia akateemiseen maailmaan? Entä miten nimikkoseurojen tuotokset ja niiden piirissä tehdyt tulkinnat vaikuttavat kirjallisuudentutkimukseen kokonaisvaltaisemmin?

Seurojen piirissä tehdyt tulkinnat ja käydyt keskustelut löytävät tiensä myös niiden ulkopuolelle, vaikuttamaan kirjallisuustieteelliseessä muuttaessaan tutkijoiden tapoja hahmottaa ja määritellä. Käytyjen keskustelujen anti voi päätyä esimerkiksi seuran jäsenten tekemien väitöskirjojen sivuille ja niitä lukevien mieliin. Lisäksi seura on julkaissut ei-akateemisen artikkelikokoelman vuonna 2009 ja näin tuonut Aino Kallaksen tuotannosta tehtyjä tulkintoja myös tiedeyhteisön ulkopuolisten käsiin ja osaltaan popularisoinut kirjallisuustiedettä. 

Aino Kallas -seura on kotimaan toimintansa lisäksi ollut tekemisissä virolaisten kollegojen kanssa yhteisen tieteellisen seminaarin merkeissä vuonna 2008. Tämän tapaamisen seurauksena syntyi yhteistyöartikkelikokoelma. Valtiorajojen yli hyppivä tieteenteko rikastaa tutkimusta ja monipuolistaa sen näkökulmia. Tekemässämme haastattelussa Silja Vuorikuru mainitsee juuri tämän projektin kysyttäessä seuran toiminnan vaikutuksista Kallaksen tuotannon tulkinnassa. Etenkin kun tutkimuskohteena on kirjailija joka on ottanut runsaasti vaikutteita niin Suomesta, Virosta kuin muualtakin Euroopasta, on lopputuloksen kannalta hedelmällistä tuoda yhteen tutkijoita eri maista: virolaisen tutkijan näkökulma on epäilemättä eri kuin suomalaisen. Tehdyistä tulkinnoista tulee karrikoiden ilmaistuna parempia kun ymmärrys tekijän lähtökohdista laajenee.

Kirjailijoiden nimikkoseurojen tiimoilla tapahtuvasta tuskin seuraa läpimurtoja kirjallisuudentutkimuksessa eikä se ole toiminnan tarkoitus. Nimikkoseurojen tavoitteista kysyttäessä Vuorikuru vastasi: “…pitää tiettyä kirjailijaa ja hänen tuotantoaan esillä sekä koota tietystä kirjailijasta kiinnostuneita ihmisiä yhteen.” Seurojen lähtökohta ei ole tieteellinen vaan pikemminkin yhteisöllinen. Kokoukset, seminaarit, matkat ja vapaammat tapaamiset tähtäävät ennen muuta yhteisen kiinnostuksenkohteen omaavien ihmisten yhdistämiseen. Aino Kallas -seuran vaikutukset tieteenalaan ovat usein salakavalia ja hienovaraisia, samanmielisten yhdessäolosta ja keskustelun ilosta kumpuavia. 

 

Kielo Kiikeri

Lopuksi

Olemme tässä blogissa sivunneet kysymystä nimikkoseurojen tulevaisuudesta, joka näillä näkymin on heikoilla kantimilla. Siitä huolimatta uskomme, että niin kauan kun kirjallisuudesta ja kirjailijoista ollaan kiinnostuneita, löytyy halukkuutta kokoontua keskustelemaan niistä. Se, missä, miten tai kenen toimesta keskusteluja käydään, on kuitenkin toissijaista.

 

LÄHTEET

 

Kallas, Aino 1928: Sudenmorsian. Helsinki: OTAVA

https://ainokallasseura.wordpress.com/ 

https://www.nimikot.fi/nimikkoseurat/aino-kallas/

https://www.nimikot.fi/nimikkoseurat/aino-kallas/kavelykierrosten-esitetekstit/

https://www.nimikot.fi/nimikkoseurat/

 

Työryhmä: Anna Lehtonen, Aino Karila, Kielo Kiikeri, Samuel Nyberg

Tämä teksti on kirjoitettu Kieli ja kirjalisuus yhteiskunnassa -kurssilla keväällä 2022.

Lähemmäksi korkeakoulutusta AKVA:n kautta

AKVA-koulutus auttaa maahanmuuttajia integroitumaan akateemiseen maailmaan 

Tässä kirjoituksessa kerrotaan AKVAkoulutuksesta ja sen tavoitteista, sisällöstä ja toimivuudesta. Jutun ovat kirjoittaneet Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijat yhteistyönä perusopintoihin kuuluvalla Kielitaito II –kurssilla, ja jutun taustaksi he ovat haastatelleet AKVA-koulutuksen opiskelijoita ja opettajia. 

 Mikä on AKVA? 

AKVA ei ole lyhenne akvaariosta, akvarellista tai akvaviittista eikä akvamariinista. 

AKVA (=akateemiset valmiudet) on valmentava koulutus maahanmuuttajille, jotka haluavat tulevaisuudessa opiskella yliopistossa tai  ammattikorkeakoulussa. Se on yliopistossamme uusi avaus, jonka rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Ensimmäiset AKVA-koulutukseen valitut opiskelijat aloittivat opintonsa maaliskuussa 2020, ja heidän opintonsa päättyvät tämän vuoden toukokuussa. Hanketta koordinoi Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+, ja opetuksesta on toukokuussa päättyvässä toteutuksessa vastannut pääosin suomen  kielen ja pohjoismaisten kielten osasto. Myös Avoin yliopisto ja Helsingin yliopiston SIMHE-neuvonta ovat olleet mukana hankkeessa.

AKVA-koulutuksessa perehdytään opiskelijoille olennaiseen tietoon korkea-asteen opinnoista Suomessa: eri vaihtoehtoihin, opiskelupaikan hakemiseen ja opiskeluun. Toisaalta kehitetään korkeakouluopinnoissa vaadittavia taitoja. Opintojen tukena koulutuksessa on niin yksilö- kuin ryhmäohjaustakin.  

 Opiskelijoiden taustat ja tavoitteet 

Jokaisella opiskelijalla on erilainen tarina ja kaikilla on omanlaisensa tausta, johon useimmilla kuuluu korkeakoulututkinto omasta kotimaasta, mutta vähintäänkin lukio-opinnotKaikilla on kuitenkin sama päämäärä tulevaisuuden suhteen: he kaikki haluaisivat jatkaa opiskelua jossakin korkeakoulussa, joko ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa, minkä takia he tarvitsevat kehittyneempää suomen kielen taitoa. AKVA-kurssilla heillä on vapaus valita, mihin he keskittyvät.  

Suosittuja ammatteja opiskelijoilla ovat muun muuassa opettaja ja sosionomi.  Jotkut opiskelijat työskentelivät opettajina omissa kotimaissaan ja haluavat jatkaa tätä työtä Suomessa. Sitä varten he tarvitsevat paremman kielitaidon päästäkseen opiskelemaan pedagogiikkaa. Toiset valitsivat  urapolkunsa sosiaali– ja terveysalalta: sosionomi, sairaanhoitaja, laborantti jne. Jotkut ovat toimineet sosiaalialalla Suomessa jo pitkään, mutta nyt haluavat mennä eteenpäin urallansa Joukossa on myös aivan muista aloista kiinnostuneita opiskelijoita – it-ala, liiketalous, oikeustiede vain muutamina esimerkkeinä. 

Kurssin opiskelijoiden tarinoita

Rita on asunut Suomessa kolme ja puoli vuotta. Ennen muuttoa Suomeen Rita oli työskennellyt Unkarissa mikrobiologina. Hän haluaisi jatkaa samassa ammatissa Suomessakin, mutta jos se ei onnistu, hän haluaa opiskella esimerkiksi ympäristöbiologiaa tai laadunvalvontaa. Sitä varten hän tarvitsi parempaa kielitaitoa. AKVA:n aikana Rita kokee kielitaitonsa kehittyneen A2:sta B1-tasoon. 

Yukho joutui muttamaan kotimaansa Kambodzan poliittisen tilanteen takia Suomeen 2000-luvun alussa opiskeltuaan siellä vuoden verran kasvatustiedettä. Suomessa hän valmistui laborantiksi ammattikoulusta ja on toiminut pitkään tässä ammatissa. Hänen suullinen kielitaitonsa on sujuva, kuitenkin hän halusi kehittää omaa kirjoitustaitoaan ja siksi haki AKVA:an. 

Alina on valmistunut venäjän kielen vieraana kielenä opettajaksi. Hän on asunut Suomessa kaksi vuotta ja haluaisi opiskella lisää suomen kieltä päästäkseen opiskelemaan pedagogiikka. Nyt hän hakee opiskelemaan Haaga-Heliaan ja vaihtoehtoisesti etsii suomen kielen kursseja kehittääkseen suomen kielen taitoaan edelleen. 

 Opinnot AKVAssa 

Opiskelijat jaettiin opintojen alussa eri ryhmiin tason mukaan: A- ja B-tason ryhmiin. Kummankin tason ryhmässä tehdään sekä suullisia että kirjallisia tehtäviä. Kurssin ohella opiskelijoiden pitää tehdä paljon itsenäistä opiskelua. Heidän pitää katsoa uutisia, lukea lehtiä ja kuunnella ihmisten puhetta. Esimerkiksi unkarilainen Rita tykkäsi suomenkielisten piensarjojen katsomisesta. Opiskelijoiden mielestä suullisten taitojen harjoittaminen on ollut tarpeellisinta, mutta kaikki tehtävät ovat silti olleet antoisia ja opetus on ollut tarpeeksi yksilöllistä, vaikka opiskelijoita on paljon.  

Opiskelijat opiskelevat myös opiskelutaitoja, englantia, yhteiskuntietoa ja tämän lisäksi itseä kiinnostavan, opiskelijoiden omiin eri tavoitteisiin liittyvän  alan opintoja.  Esimerkiksi, jos opiskelija on kiinnostunut pedagogisista opinnoista, hän voi AKVAhankkeen aikana suorittaa pedagogisiin opintoihin liittyviä kursseja Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa tai muussa valitsemassaan avoimessa korkeakoulussa osana AKVA-koulutusta.  

Vallitsevan koronatilanteen takia opetus on  tapahtunut enimmäkseen  etäopetuksena Zoomin kautta. Opiskelijat kertovat saaneensa jokaisesta tehtävästä henkilökohtaista palautetta, selkeät selvitykset siitä, mitä pitää tehdä jatkossa ja kuinka korjata omat virheensä. Opettajat ovat mukana tukemassa opiskelijoita. Lisäksi opiskelijoilla on tuutoritapaamisia omien alojensa pienryhmien kanssa.

Opiskelijoiden yhteisenä isona toiveena oli isompi määrä harjoituksia, joissa pääsisi harjoittelemaan enemmän puhekieltä. Kurssi tuntui myös liian lyhyeltä suureen opiskelumäärään verrattuna. Opiskelijoiden mielestä olisi hyödyllisempää, jos kurssi kestäisi pidempään. 

 Koulutuksen tavoitteet ja niiden toteutuminen 

AKVAkoulutuksen tavoitteiden keskeisin osa on suomen kielen opiskelu, ja opinnot on rakennettu niin, että eri osa-alueiden opinnot tukevat toinen toisiaan. Opiskelijoiden yleiset opiskeluvalmiudet ovat parantuneet kurssin kuluessa ja kaikkien tätä juttua varten haastateltujen opiskelijoiden odotukset olivat täyttyneet. Opiskelijat olivat iloisia, että olivat päässeet AKVA-kurssille.  AKVA-koulutuksen ansiosta kielitaito on kehittynyt niin paljon, että opiskelijat uskaltavat käyttää suomea aiempaa rohkeammin ja pärjäävät nyt arkielämässä käyttäen suomea aiempaa monipuolisemmin eri tilanteissa 

Kielitaito auttaa tietenkin paljon myös muiden tavoitteiden saavuttamisessa. AKVA-koulutus on ollut erityisen hyödyllinen myös ohjaamalla opiskelijoita heidän omia tavoitteitaan kohti ja madaltanut kohderyhmän kynnystä korkeakoulupintoihin. Haastateltujen opiskelijoiden mielestä AKVA-koulutuksessa suurimmat saavutukset ovat itsevarmuus siitä, että on mahdollista pärjätä korkeakouluopinnoissa, rohkeus suunnitelmien toteuttamisessa ja luottamus tavoitteiden saavutettavuuteen. Toiset saavutukset tässä koulutuksessa ovat myös opettajien antamat neuvot siitä, mitä pitää tehdä tavoitteiden saavuttamiseksi. 

Muutamat opiskelijat tunsivat kuitenkin epävarmuutta omasta tulevaisuudestaan: he eivät olleet varmoja, että Suomessa he löytävät hyvää työtä tai menestyvät hyvin elämässä. Mutta AKVA-koulutuksen etu on se, että opiskelijat saavat tietoa ja neuvoja sekä opettajilta että ohjaajalta. Parhaimmillaan kurssin aikana opiskelijat alkavat uskoa omiin voimiinsa ja ymmärtävät, että he voivat menestyä hyvin heidän uudessa maassaan.   

Teksti: Chiara Albanese, Marija Atanasovska, Burak Basar, Lotta Falck, Anastassia Filimonova, Olga Goncharko, Mariana Grossman, Sujin Lee, Laura Mukkulainen, Poet Qeriqi, Cecilia Riska, Daria Rytkönen, Anneli Sihvart ja Taija Udd. 

Suomi, saksa vai sittenkin molemmat? Kokemuksia monikielisestä lapsuudesta

Kirjoittanut: Max Pinno

”Mama Deutsch” eli ’Äidille saksaksi’. Noin sanoin kaksivuotiaana, juuri kotimatkalla päiväkodista. Sanoin sen, koska muistin, että äitini ei ymmärrä tarinaani päiväkodista, koska hän ei ymmärrä suomea.

Lapsena arkeni oli hyvin kaksikielinen. Olin noin vuoden vanha, kun muutimme äitini kanssa Suomeen. Kävin suomenkielistä päiväkotia, leikin naapurilasten kanssa Espoossa ja minun parhaan kaverini nimi oli Niki. Kotona puhuttiin saksaa, lomat vietettiin Saksassa ja joulu juhlittiin saksalaiseen tyyliin.

Minun ympäristöni koostui siis silloin saksalaisesta kodista ja kodin ulkopuolisesta suomenkielisestä maailmasta. Valitettavasti lapsen monikielisyys otetaan usein itsestäänselvyytenä. Kun lapsi asetetaan monikieliseen ympäristöön, monikielisyys saatetaan odottaa automaattisena tuloksena. Automaattisesti lapsen monikielisyys ei kuitenkaan onnistu.

Ympäristöllä on ehdottomasti iso vaikutus siihen, miten ja mitä kieliään lapsi oppii. Jos ei olisi sellaista vaikutusta, en olisi kirjoittanut tätä blogia suomeksi. Mutta vielä isompi vaikutus oppimiseen lähtee siitä, millaisissa suhteissa ja millaisessa vuorovaikutuksessa lapsi käyttää kieliään.

Heini Huhtisen Kielikello-lehden artikkelissa Kaksikielisyys on mahdollisuus, ei itsestäänselvyys mainitaan, että turvallisesta suhteesta vanhempiinsa on paljon hyötyä, sillä lapsi haluaa myös käyttää kieltä, jota välittävät vanhemmat käyttävät lapsensa kanssa. Äitini ei luovuttanut tilanteissa, kun en tiennyt tai muistanut oikeaa saksankielistä sanaa ja kun puhuin sekoitusta saksasta ja suomesta. Päinvastoin, hän auttoi minua löytämään oikeaa sanaa, toistamalla lauseen tai kertomalla oikean sanan, jotta ensi kerralla voisin muistaa sen. Samalla hän aina kuunteli minua, vaikka hän ei aina ymmärtänyt minua. Toisin sanoen, hän oli valmis tehdä töitä kaksikielisyyteni eteen. Ilman vanhempien panostusta, oma monikielisyyteni ei olisi onnistunut.

Monikielisyydestä ajatellaan usein olevan myös haittaa lapsille. Moni vanhempi pelkää, että lapsen taidot hänen osaamissa kielissään jäävät suhteellisen huonoiksi. Tämä on tietenkin mahdollista. Jos lapsi viettää suurimman osan päivästään yhden kielen ympäristössä lapsen kosketus toisiin kieliin, esimerkiksi toisen vanhemman äidinkieleen, on pienempi. Puhuin itsekin ajoittain huonosti saksaa ja toisaalta todella hyvin suomea, koska olin niin tiivisti ollut kosketuksissa suomen kielen kanssa. Äitini kanssa käytin kuitenkin joka päivä myöskin saksan kieltä, mitä itse pidän tosi tärkeänä minun saksan kielen oppimiseni kannalta.

Yksi monikielisyyden suurimmista eduista on, että lapsi ehkä lapsuudestaan asti osaa puhua ja ymmärtää moniakin erilaisia kieliä. Näin kävi minullekin: puhun nykyään sekä saksaa että suomea. Olen toki opiskellut suomen kieltä yliopistossa ja ilman sitä en varmastikaan osaisi suomea niin hyvin. Mutta kaksikielinen varhaislapsuuteni antoi siihen ehdottomasti hyvät eväät.

Toinen iso etu monikielisyydestä on, että lapsi saa paljon erilaisia vaikutuksia eri kulttuureista. Oma intoni kieliä ja vieraita kulttuureita kohtaan voisi varmasti osittain selittää kaksikielisellä varhaislapsuudellani. Väittäisin myös, että kosketus eri kulttuureihin niin aikaisin ihmisen elämässä, voi tehdä ihmisestä avoimen ja suvaitsevaisen.

Kaiken kaikkiaan, monikielisyydellä on kokemukseni perusteella elämänpituisia seurauksia. On paljonkin tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, tuleeko seurauksista positiivisia tai negatiivisia lapselle ja myös lapsen vanhemmille: lapsen suhde ympäristöön, suhde omiin vanhempiinsa ja ehkä myöskin lapsen into ja mielenkiinto kieliä kohtaan. Minulle on jäänyt ainoastaan hyviä muistoja lapsuudestani Suomessa. Nämä muistot toimivat myös osittain syinä, minkä takia olen kaksi kertaa käynyt Suomessa vaihto-opiskelijana ja miksi edelleen haluan asua täällä.

Minun silmissäni lapsen kaksi- ja monikielisyys on korvaamaton rikkaus, jonka onnistumiseen ehdottomasti kannattaa aina panostaa, jos vain mahdollista.

 

Tämä teksti on kirjoitettu Suomen kielen ja kulttuurin aineopintojen Akateemisen vuorovaikutuksen kurssilla syksyllä 2020. Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijat ovat oppineet suomen toisena tai vieraana kielenä.

Opiskelijoiden trendi-ilmiö: kiire

Teksti: Viivi Mickos

Kun kyselen yliopistoystäviltäni kuulumisia, saan usein vastaukseksi kuulla ”Ihan hyvää kuuluu mutta just nyt on aika kiireistä.” Myönnän, että vastaan usein itse samoin. Enkä voi kieltää sitä, etteikö päiväni olisi välillä kiireisiä. Opiskelen neljättä vuotta yliopistossa ja teen töitä opiskelujen ohella useamman illan viikossa.

Kun suunnittelemme jotain yhteistä tekemistä opiskeluystävieni kanssa, joudumme useimmiten sopimaan päivämäärän monta viikkoa etukäteen, sillä on todella hankalaa löytää yhteistä aikaa kalenterista. Olemme kaikki vasta alle 25-vuotiaita opiskelijoita. Kuinka vaikeaa on tulevaisuudessa löytää yhteistä aikaa, kun olemme kokoaikaisessa työssä ja osalla on lapsia?

”Jos he jaksavat tehdä kaiken tuon, jaksan minäkin.”

Olen huolestunut siitä, että yhteiskuntamme on menossa siihen suuntaan, että kiireestä tulee (tai on osittain jo tullut) tavoittelemisen arvoinen ilmiö. Kulkeeko kiire ja menestys käsi kädessä eli määrittääkö kiire sitä, kuinka menestyneitä olemme? Palautumisen merkitystä ei korosteta tarpeeksi eikä se ole trendikästä. Olen törmännyt viime aikoina paljon työuupumiseen koskeviin artikkeleihin. Kiireellinen elämäntapa johtaa monella stressiin ja jonain päivänä sillä saattaa olla kohtalokkaat seuraukset. Olen valitettavasti nähnyt vierestä, kun opiskelija on palanut loppuun. Ja itseasiassa tiedän useammankin tapauksen.

Miksi opiskelijat ovat kiireisiä ja stressaantuneita? Kyseessä on varmasti monen tekijän summa ja jokaisen opiskelijan tulisi pysähtyä miettimään omaa arkeaan ja sitä, mitä voisi karsia pois, jotta päiviin mahtuisi enemmän aikaa palautumiselle.

Haluaisin lopuksi jakaa kaikille opiskelijoille muutaman muistutuksen, sillä uskaltaisin väittää, että meitä opiskelijoita pitäisi useammin muistuttaa näistä asioista.

4 muistutusta itselleni ja kaikille muille opiskelijoille:

  1. Ole lempeä itsellesi. Uskon, että yksi asia, joka aiheuttaa monissa opiskelijoissa paineita elämän eri alueilla on itseltään liikaa vaatiminen. Opintojeni ensimmäisillä vuosilla otin aivan liikaa paineita arvosanoista. Onneksi ymmärsin viimein, että yliopistovuosieni tavoite ei ole ne hyvät arvosanat vaan se, että saan oppia, inspiroitua ja kasvattaa sekä laajentaa ajattelutapaani mahdollisimman paljon. Toivon, että myös luennoitsijat painottaisivat opiskelijoille kurssien todellisia tavoitteita vähentääkseen suorituspaineita opiskelijoissa.

2. Älä vertaa itseäsi muihin. Sinun ei tarvitse pitää itsesi kiireisenä, vaikka muut olisivat kiireisiä. Sinun ei tarvitse mennä kirjastoon aamukahdeksalta vain sen takia, että joku muu menee.

3. Tiedosta se, ettei jokaisen opiskelijan ole pakko tehdä yhtä paljon töitä opintojen ohella. Olen itse valinnut tehdä töitä opintojen ohella mutta olen myös valinnut työpaikan, jossa minun ei tarvitse tehdä töitä viikonloppuisin. Osa ystävistäni on valinnut nostaa opintolainaa ja pärjännyt sillä. Osa tekee ainoastaan töitä kesäisin ja säästää kesällä tienatut rahat ensi lukuvuoteen.

4. Ja ennen kaikkea: Muista nauttia opiskeluvuosista, sillä ne vuodet kiitävät ohitse nopeammin kuin arvaatkaan. Nauti huolettomuudesta, uusien asioiden oppimisesta, mielenkiintoisista keskusteluista ja uusista ystävistä.

Tsemppiä opiskeluun & pitäkää mielessänne ylläolevat asiat!

Terveisin,

Opiskelijaelämää rakastava neljännen vuoden opiskelija

Olenko suomalaistunut?

Teksti ja piirros: Marija Atanasovska

Kaikki alkoi vuonna 2011 muutettuani Pohjois-Makedoniasta Suomeen. Kotoutuminen tuntui ikuisuudelta, ja tottuminen uuteen kulttuuriin, uusiin ihmisiin ja ruokiin kuulosti alussa mahdottomalta. Tulen kulttuurista, jossa ihmiset pussailevat poskiaan, kun moikkaavat toisiaan ja puhuvat erittäin äännekkäästi. Kulttuurista, jossa syödään paljon lihaa, mutta vähän kalaa. Kulttuurissani tuntemattomista ihmisistä voi tulla parhaita kavereita yhdessä päivässä, mutta tämä ei aina takaa luotettavaa ystävää. Kulttuurissani on tavallista kuulla kommentteja, kuten ”oletpa lihonnut” taikka ”sulla on huono iho”.

Huomasin nämä erot asuessani Suomessa vain muutaman viikon. Kaikki tuntui oudolta ja usein kyselin itseltäni miten pärjäisin kulttuurissa, jossa on outoa huutonauraa tuntemattomien ihmisten edessä, jutella säästä bussipysäkillä, tai missä edes menee raja tutun ja kaverin välissä? Tai toisaalta, miten pärjäisin kulttuurissa, jossa on tavallista olla alasti tuntemattomien ihmisten edessä liikuntatunneilla tai saunassa? Nämä kysymykset ovat vain pieni osa niistä, jotka pyörivät päässäni joka päivä. Koulussa minulla oli kavereita, mutta vain muutama heistä oli minulle läheinen. Luulin todella pitkään, että ongelma oli minussa, kunnes tapasin ensimmäisen parhaan kaverini, joka oikeasti ymmärsi minua ja hyväksyi minut sellaisena, kuin olin!

Yhtäkkiä, erot eivät enää haitanneet minua, vaan halusin itsekin ”suomalaiseksi”. Silloin en ollut vielä huomannut, että olin koko ajan muuttumassa. Suomen kielen taitoni oli jatkuvasti paranemassa ja sen tuloksena olin saamassa uusia suomenkielisiä kavereita. Hiljattain aloin myös omaksumaan ”suomalaisia” luonteenpiirteitä. Ensimmäinen kerta, kun huomasin itsessäni eron oli koulun ruokala ja kaverini olivat juuri silloin poissa koulusta. Menin istumaan yksin tyhjään pöytään ja toivoin, ettei kukaan tuntematon tulisi häiritsemään lounastani. Olin hämmentynyt, mutta samalla minun oli mukava olla yksin. Kotimaassani minua taas hävetti istua yksin, sillä siellä se oli outoa. Erot vain monikertaistuvat ja seuraavaksi olin jo seisomassa bussipysäkillä kaukana muista ja istumassa yksin kahvilassa, tosissani nauttimassa yksinolostani. Suorasanaisuus alkoi ahdistaa minua ja minusta tuli kokonaisuudessa paljon rauhallisempi ja hiljaisempi ihminen. Perheenjäseneni alkoivat ensimmäisinä huomata minussa eroja. Hiljaisuus ja rauhallisuus olivat kaksi niistä. He välillä vitsailevat edelleenkin ruokavaliostani ja ihmettelevät miten voin pitää salmiakista tai karjalanpiirakoista, ja todella usein he sanovat minua ”pilviseksi” olen kuulemma liian monesti omissa maailmoissani ja neutraali kaiken suhteen. Luonteenpiirteiden lisäksi he sanovat, että ääneni/intonaationi on muuttunut ja välillä puhuessani makedoniaa kuulostan oudolta. Makedonialaiset kaverini eivät ole huomanneet minussa suuria eroja, sillä heidän kanssaan ollessani ”makedonialaisuus” minussa herää, ja samalla herään minäkin tästä ”pilvisestä” neutraalisuudestani, mikä välillä tuntuukin hyvältä!

Edellä mainitut kommentit eivät kuitenkaan häiritse minua millään tavalla. Olen tietoinen siitä, että kymmenen vuotta toisessa maassa voivat muuttaa ihmisen kokonaan, mutta olen myös iloinen siitä, että olen osa molempia kulttuureita. Minussa on sekä suomalaisia, että makedonialaisia piirteitä ja olen ylpeä ihmisestä, mikä minusta on tullut. Elikkä olenko siis suomalaistunut? Vastaukseni tähän on kyllä, olen omaksunut suomalaisia piirteitä, mutta ei se ole muuttanut minua ihmisenä.

Monikielinen, monikulttuurinen, äidinkieletön

Teksti: Suvi Valtanen

Perheeni on monikulttuurinen. Minä olen suomalainen, venäläinen ja irlantilainen, mieheni on Nigeriassa syntynyt gambialainen. Minä olen ateisti, mieheni on muslimi. Monikulttuurisuus ilmiönä ei todellakaan ole mikään uusi asia, sillä onhan tämä suomalainen kulttuurimmekin läpeensä monikulttuurinen. Monikulttuurisuus myös merkitsee monta eri asiaa tarkasteltavasta näkökulmasta riippuen. Minulle monikulttuurisuus merkitsee ennen kaikkea kieltä ja sen käyttöä.

Minun ja mieheni käyttämä yhteinen kieli on englanti. Se on myös ainoa yhteinen kielemme, sillä mieheni ei puhu suomea, enkä minä mandinkaa. Tai fulania. Tai wolofia. Tai hausaa, jorubaa ja igboa. Minä olen kaksikielinen, mieheni monikielinen.

Mieheni syntyi Nigeriassa gambialaiseen perheeseen, ja ensimmäiset 10 vuotta elämästään hän pujotteli kotona puhuttavan mandinkan, ja koulussa sekä kavereiden kanssa puhuttavien paikallisten kielten, fulanin, igbon, hausan ja joruban välillä. Myös englantia oli opiskeltava, sillä se on vanhan siirtomaavallan ajalta jäänyt Nigerian virallinen kieli.

Mieheni hallitsee edelleen englannin, mandinkan wolofin ja fulanin, mutta muut kielet ovat käytön puutteessa lähes unohtuneet. Perheen muutettua takaisin vanhempien kotimaahan Gambiaan, mieheni oli totuteltava käyttämään uusia kieliä uudessa ympäristössä. Mieheni äidin kiellettyä hausankielen käytön kotona, mieheni menetti äidinkielensä. ”Äidinkielensä”, sillä vaikka kieli ei ollut mieheni äidin puhuma kieli, hausa oli se kieli, jonka mieheni osasi parhaiten, ja joka oli tärkein osa hänen kielellistä identiteettiään. Koska olen kieltenopiskelijana erittäin kiinnostunut kielestä ja identiteetistä, esitin hänelle taannoin kysymyksen, jossa tiedustelin, mikä oikein on hänen nykyinen äidinkielensä? Mieheni mukaan se on luultavasti mandinka, sillä vaikka hän ei osaa kieltä täydellisesti, hän identifioi itsensä mandinka-heimon kulttuuriin ja siten heidän kieleensä. Jos hän kuitenkin saisi valita, se olisi wolof, sillä se on kieli, jota hän taitaa parhaiten.

Mieheni on tilanteessa, jossa hän osaa lukuisia kieliä äidinkielenomaisesti, mutta ei kuitenkaan omaa mitään varsinaista äidinkieltä. Millainen sitten on monikielisen äidinkielettömän identiteetti?

Mieheni kohdalla identiteettiä rakentaa kielen lisäksi vahvasti hänen uskontonsa ja kulttuuritaustansa. Kaikki ei siis riipu yksinomaan kielestä, eivätkä kaikki, varsinkaan yksikieliset ihmiset, välttämättä tule edes ajatelleeksi kuinka suuri merkitys kielellä on omaa identiteettiä rakentaessa. On kuitenkin jokaisen henkilökohtainen asia, kuinka tärkeä osa identiteettiä kieli (varsinkin oma äidinkieli) on, sillä ilman varsinaista äidinkieltäkin voi rakentaa vahvan tuntemuksen itsestä ja omasta identiteetistä. Olen myös pohtinut miten esimerkiksi minun oma identiteettini on muuttunut vuosien kuluessa ja (vieraan) kielitaidon karttuessa. Lasken esimerkiksi yhä ensikieleni äidinkielekseni, ja minun on todella vaikeaa koskaan kuvitellakaan täysin identifioituvani opiskelemani kielen kanssa, vaikka minusta on tarkoitus valmistua kielen ammattilainen. Tämä on mielenkiintoista myös siksi, että lähes kaikki päivittäisestä kommunikaatiostani tapahtuu englanniksi. Pohdin myös usein, olenko eri ihminen vieraalla kielellä kuin äidinkielelläni. Vielä enemmän haluaisin tietää, onko mieheni erilainen jokaisella taitamallaan kielellä.