Kirjoittanut: Max Pinno
”Mama Deutsch” eli ’Äidille saksaksi’. Noin sanoin kaksivuotiaana, juuri kotimatkalla päiväkodista. Sanoin sen, koska muistin, että äitini ei ymmärrä tarinaani päiväkodista, koska hän ei ymmärrä suomea.
Lapsena arkeni oli hyvin kaksikielinen. Olin noin vuoden vanha, kun muutimme äitini kanssa Suomeen. Kävin suomenkielistä päiväkotia, leikin naapurilasten kanssa Espoossa ja minun parhaan kaverini nimi oli Niki. Kotona puhuttiin saksaa, lomat vietettiin Saksassa ja joulu juhlittiin saksalaiseen tyyliin.
Minun ympäristöni koostui siis silloin saksalaisesta kodista ja kodin ulkopuolisesta suomenkielisestä maailmasta. Valitettavasti lapsen monikielisyys otetaan usein itsestäänselvyytenä. Kun lapsi asetetaan monikieliseen ympäristöön, monikielisyys saatetaan odottaa automaattisena tuloksena. Automaattisesti lapsen monikielisyys ei kuitenkaan onnistu.
Ympäristöllä on ehdottomasti iso vaikutus siihen, miten ja mitä kieliään lapsi oppii. Jos ei olisi sellaista vaikutusta, en olisi kirjoittanut tätä blogia suomeksi. Mutta vielä isompi vaikutus oppimiseen lähtee siitä, millaisissa suhteissa ja millaisessa vuorovaikutuksessa lapsi käyttää kieliään.
Heini Huhtisen Kielikello-lehden artikkelissa Kaksikielisyys on mahdollisuus, ei itsestäänselvyys mainitaan, että turvallisesta suhteesta vanhempiinsa on paljon hyötyä, sillä lapsi haluaa myös käyttää kieltä, jota välittävät vanhemmat käyttävät lapsensa kanssa. Äitini ei luovuttanut tilanteissa, kun en tiennyt tai muistanut oikeaa saksankielistä sanaa ja kun puhuin sekoitusta saksasta ja suomesta. Päinvastoin, hän auttoi minua löytämään oikeaa sanaa, toistamalla lauseen tai kertomalla oikean sanan, jotta ensi kerralla voisin muistaa sen. Samalla hän aina kuunteli minua, vaikka hän ei aina ymmärtänyt minua. Toisin sanoen, hän oli valmis tehdä töitä kaksikielisyyteni eteen. Ilman vanhempien panostusta, oma monikielisyyteni ei olisi onnistunut.
Monikielisyydestä ajatellaan usein olevan myös haittaa lapsille. Moni vanhempi pelkää, että lapsen taidot hänen osaamissa kielissään jäävät suhteellisen huonoiksi. Tämä on tietenkin mahdollista. Jos lapsi viettää suurimman osan päivästään yhden kielen ympäristössä lapsen kosketus toisiin kieliin, esimerkiksi toisen vanhemman äidinkieleen, on pienempi. Puhuin itsekin ajoittain huonosti saksaa ja toisaalta todella hyvin suomea, koska olin niin tiivisti ollut kosketuksissa suomen kielen kanssa. Äitini kanssa käytin kuitenkin joka päivä myöskin saksan kieltä, mitä itse pidän tosi tärkeänä minun saksan kielen oppimiseni kannalta.
Yksi monikielisyyden suurimmista eduista on, että lapsi ehkä lapsuudestaan asti osaa puhua ja ymmärtää moniakin erilaisia kieliä. Näin kävi minullekin: puhun nykyään sekä saksaa että suomea. Olen toki opiskellut suomen kieltä yliopistossa ja ilman sitä en varmastikaan osaisi suomea niin hyvin. Mutta kaksikielinen varhaislapsuuteni antoi siihen ehdottomasti hyvät eväät.
Toinen iso etu monikielisyydestä on, että lapsi saa paljon erilaisia vaikutuksia eri kulttuureista. Oma intoni kieliä ja vieraita kulttuureita kohtaan voisi varmasti osittain selittää kaksikielisellä varhaislapsuudellani. Väittäisin myös, että kosketus eri kulttuureihin niin aikaisin ihmisen elämässä, voi tehdä ihmisestä avoimen ja suvaitsevaisen.
Kaiken kaikkiaan, monikielisyydellä on kokemukseni perusteella elämänpituisia seurauksia. On paljonkin tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, tuleeko seurauksista positiivisia tai negatiivisia lapselle ja myös lapsen vanhemmille: lapsen suhde ympäristöön, suhde omiin vanhempiinsa ja ehkä myöskin lapsen into ja mielenkiinto kieliä kohtaan. Minulle on jäänyt ainoastaan hyviä muistoja lapsuudestani Suomessa. Nämä muistot toimivat myös osittain syinä, minkä takia olen kaksi kertaa käynyt Suomessa vaihto-opiskelijana ja miksi edelleen haluan asua täällä.
Minun silmissäni lapsen kaksi- ja monikielisyys on korvaamaton rikkaus, jonka onnistumiseen ehdottomasti kannattaa aina panostaa, jos vain mahdollista.
Tämä teksti on kirjoitettu Suomen kielen ja kulttuurin aineopintojen Akateemisen vuorovaikutuksen kurssilla syksyllä 2020. Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijat ovat oppineet suomen toisena tai vieraana kielenä.