Pidetäänkö stadionilla hauskaa vai kerätäänkö aineistoa? Sekä että!

Teksti: Domenico ”Miko” Pardo

Suomessa jalkapalloa ei arvosteta läheskään yhtä paljon kuin muualla Euroopassa. Jos Italiassa jalkapalloa ja siihen liittyvää fanikulttuuria pidetään melkein uskontona, Suomessa se on vain vähemmistölaji. Siksi ei ole ihme, että tästä aiheesta ei tässä blogissa ole puhuttu aikaisemmin. Sen lisäksi kyseessä on kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien osaston blogi, joten miten jalkapallofanikulttuuri voi liittyä suomen kieleen ja kulttuuriin?

Lähden liikkeelle sanomalla, että maahanmuuttajana ja ennen kaikkea supi-italialaisena Suomeen saapumiseni päivästä lähtien ajattelin, että jalkapallostadion vosi toimia minulle huvin ja hyödyn yhtymäkohtana, sillä stadionilla olisi mahdollista tutustua natiiveihin ja samaan aikaan puhua suomea sellaisessa ympäristössä, joka on minulle tuttu. Ja näin se meni! Joskus verkostoituminen uudessa maassa voi tuntua vaikealta maahanmuuttajille, joten se kannattaa aloittaa tutussa ja rennossa ympäristössä. Jalkapallofanikulttuurin ansiosta tunsin itseni tervetulleeksi Suomeen lyhyessä ajassa. Voisin kirjoittaa sivukaupalla kertomuksia siitä, miten jalkapallo yhdistää ihmisiä, ja kuinka paljon erilaisia tunteita syntyy kyseisestä urheilulajista.

Mutta tämä ei ole elämäntarinani eikä futisblogi, joten mennään suoraan suomen kieleen ja kulttuuriin liittyviin herkullisiin piirteisiin.

Sanasto ja laulaminen

On hyvä aloittaa sanastosta, koska kuten tiedetään, jokaisessa urheilulajissa on oma jargoninsa. Jalkapallosanastosta löytyy runsaasti lainasanoja, jotka tulevat pääsääntöisesti englannin tai italian kielestä, kuten futis (jalkapallo), libero (alin puolustaja, jota ei tietenkään saa sotkea vaippamerkkiin!) tai fani (kannattaja). Tähän joukkoon kuuluu myös tifo-sana, joka ansaitsee erityisen maininnan:

Tifo = nimitys kannattajien järjestämälle koreografialle urheilukatsomoissa. Italian sana tifo tarkoittaa tarttuvaa kuumetautia, ja sanaa käytetään kuvaamaan innostusta lähinnä urheilulajiin(!). Tifoso on tarttuvaan kuumetautiin sairastunut henkilö, josta johdettuna esimerkiksi SJK:ta kuumeisesti kannattava on SJK-tifoso!

Siis esimerkin avulla olemme nähneet, miten lainasanoja voidaan käyttää etymologiastaan riippumatta. Mutta mihin sanoja tarvitaan eniten, kun puhutaan fanikulttuurista? Laulamiseen! Onhan stadionilla laulaminen koettu suomalaisessa kulttuurissa usein problemaattisena. Laulamiseen liitetään usein negatiivisia assosiaatioita kuten nolostuminen ja häpeä. Hyvään jalkapallo-otteluun kuuluu fanien yhteislauluja, joiden ansiosta ilmapiiri lämpenee ja urheilutapahtumasta tulee jonkinlainen populaarikulttuurin esitys. Identiteetin rakentamisen lisäksi kannattajat uskovat siihen, että laulun kautta he voivat vaikuttaa ottelun tapahtumiin.

Seuraava esimerkki voi auttaa meitä selventämään asiaa: ”Tää matsi voitetaan, tää matsi voitetaan, ei estä mikään, tää matsi voitetaan. Ja Klopit laulaa vaan Ja Klopit laulaa vaan Laa laaaa la laaaa” (Kloppien eli seinäjokilaisten jalkapallofanien laulu)

Lauluissa voi havaita erilaisia piirteitä. Yksi käytetympiä kieliopillisia piirteitä stadionilla on imperatiivin käyttö. Ilmaisut kuten ”nostakaa huivit ilmaan!” tai ”lauletaan voittoon asti!” ovat aika yleisiä. Kenties koska fanien ryhmät järjestäytyvät sillä tavalla, että ne saattavat näyttää sotilaallisilta partioilta, hierarkia on hallitsevassa asemassa.

Identiteetin esittäminen…mantsan ja hissan kautta

Voimakkaat tunteet kuuluvat fanien mentaliteetin ytimeen. Kannattajat yrittävät koko ajan esittää paikalliselle yleisölle sekä vieraille, että kyseessä on paljon enemmän kuin pelkästään jalkapallo-ottelu, nimittäin identiteetti. Stadionilla sana identiteetti tarkoittaa urbaania isänmaallisuutta, mikä tulee esiin, kun kuullaan sellaisia chantteja kuten ”Ylpeys koko Lakeuden, väris musta ja kultainen. Seinäjoki ja Pohjanmaa…ei luovuteta koskaan.” Siis identiteetin esittämistä varten nostetaan esiin alueiden, maakuntien tai kaupunkien nimiä niin kuin olisimme maantieteen tunnilla!

”Mantsasta” historian tunnille. Tuskin uskoin korviani (kirjaimellisesti), kun eräs kannattaja kertoi minulle, että yksi heidän laulamistaan ”biiseistä” oli Vilppulan urhojen muistolle
-cover-versio. Kyseinen laulu on isänmaallinen marssilaulu vuodelta 1918 eli sisällissodan ajalta. Kappaleessa ylistetään Suomen sisällissodassa Vilppulan rintamalla kunnostautuneita eteläpohjalaisia suojeluskuntalaisia. Ja nyt samalla laululla ylistetään kansainvälisiä jalkapallopelaajia, jotka todennäköisesti eivät ymmärrä sanaakaan eivätkä varmasti tiedä, mistä laulu kertoo.

Identiteetin rakentamisen tekijänä pidetään myös murteita tai slangia, joiden piirteitä esiintyy runsaasti fanien kappaleissa. Jos otetaan esimerkiksi seinäjokilaisten käyttämiä laulunsanoja ja niitä verrataan vaikkapa helsinkiläisten fanien sanastoihin, huomataan heti, kuinka merkittävä on murteen tai Stadin slangin vaikutus.

SJK:n (Seinäjoen Jalkapallokerhon) puolelta voidaan havaita eteläpohjalaisia piirteitä, kuten yleiskielen d:n edustus r (”huuRetaan”), švaavokaali (”PohOjanmaa”) tai erikoinen konjunktio notta, joka korvaa kätevästi lauseessa sanat ja sanaparit ’vai niin’, ’jotta’, ’että’ tai ’sillä lailla’, kun taas HJK:n (Helsingin Jalkapalloklubi) fanikatsomosta kuulee ”Jo snadin skloddina, sen bonjasin, kun Bolliksella matsii tsiigasin” (”Jo pienenä poikana sen tajusin, kun Töölön pallokentällä ottelua katsoin”) eli kunnon Stadin slangin suullisen esityksen. Siis osallistuessani SJK vs. HJK matseihin joskus tuntuu siltä, että kyseessä on suomi kieliyhteisönä -luento eikä jalkapallo ottelu!

Olemme saaneet maistiaisen jalkapallo- ja erityisesti fanikulttuurin maailmasta. Sen jälkeen olemme nähneet, miten ne voivat myös toimia inspiraation lähtökohtina kielten opiskelijoille. Lopuksi olemme huomanneet, että jopa stadionia voi pitää aineiston keruupaikkana. Emme myöskään saa unohtaa sitä, että stadionilla käyminen voi toimia hyvänä pohjana sosiaaliseen verkostoitumiseen. Siis vaikka urheilulajina jalkapallo ei herättäisi yhtään kiinnostusta sinussa, silti voit päästä eroon ennakkoluuloista ja kokea kaikilta osin jännittäviä kokemuksia.

Seula – vuotaa muttei uppoa!

Teksti: Lasse Hämäläinen

Osastomme yhteydessä on toiminut jo yli vuosikymmenen ajan jatko-opiskelijajärjestö Seula. Moni ei kuitenkaan tunne sen toimintaa, sillä kirjalliset tiedot Seulasta ovat vähäisiä ja hajallaan eri paikoissa. Tässä kirjoituksessa paikkaan tätä aukkoa kertomalla monivuotisen puheenjohtajan näkökulmasta, mikä Seula oikein on.

Sanaa seula käytetään myös kuvaannollisessa merkityksessä, esim. ”Vene vuotaa kuin seula.”

Kielitoimiston Sanakirjan mukaan seula on reiällinen tai verkkopohjainen väline, jolla rakeinen aine lajitellaan raekoon mukaan tai karkea aines erotetaan nesteestä. Seula on kuitenkin myös Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden jatko-opiskelijajärjestön nimi. Asiakirjat eivät kerro, miten ja miksi juuri kyseiseen nimeen on päädytty. Vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä, että nimen mallina on käytetty suomen kielen ja suomalais-ugrilaisten kielten perustutkinto-opiskelijoiden ainejärjestö Siulaa.

Virallisten sääntöjensä mukaan Seulan tarkoituksena on toimia jatko-opiskelijoiden etujärjestönä sekä heidän keskinäisen kanssakäymisensä edistäjänä. Ensimmäistä tavoitetta on ajettu yhdistyksen perustamisesta lähtien jatko-opintojen kehittämis- ja ohjauskäytänteiden yhtenäistämishankkeissa. Lievätkö nämä pyrkimykset sitten tuottaneet tulosta, sillä vuosien saatossa tohtorikoulutuksen laatuun on Helsingin yliopistolla ryhdytty kiinnittämään kasvavassa määrin huomiota. Myös uusia jatko-opiskelijoiden etua valvovia järjestöjä ja työryhmiä on syntynyt runsaasti. Tämän kehityksen myötä Seulan rooli on hiljalleen keskittynyt yhä vahvemmin vapaamuotoisemman yhteisöllisyyden ylläpitämiseen.

Seulan virallinen fyysinen kansio ja puheenjohtajan henkilökohtainen digitaalinen Seula-kansio harvinaisessa yhteiskuvassa.

Seulan historiaa on koottu punaiseen kansioon, jota säilyttää yhdistyksen sihteeri. Kansiosta selviää muun muassa, että Seula on perustettu vuonna 2007, jolloin suomen kieli ja kotimainen kirjallisuus muodostivat yhteisen laitoksen. Yhteistyötä on aika ajoin viritelty nykyisen osastomme muiden tieteenalojen, pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien (joilla on oma jatko-opiskelijajärjestönsä, Nordok) sekä suomalais-ugrilaisten kielten kanssa. Osaston yhteistä jatko-opiskelijajärjestöä ei kuitenkaan ole ryhdytty suunnittelemaan – vaikka alakohtaiset järjestöt ovat jäsenmäärältään pienehköjä, lienevät ne etenkin uusille opiskelijoille helpommin lähestyttäviä.

Seulan toiminta on rakentunut pitkälti tuttujen, hyväksi havaittujen tapahtumakonseptien varaan. Syksyn ja talven aikana on perinteisesti järjestetty iltapäiväseminaareja, joissa on käsitelty erilaisia aiheita esim. alustusten ja paneelien pohjalta. Nämä ovat vuosien saatossa muuttuneet epämuodollisemmiksi baariseminaareiksi, joissa aiheita käsitellään keskustellen olutlasin äärellä. Touko–kesäkuussa taas on juhlistettu alkavaa kesää ulkona piknikien merkeissä. Lisäksi Seulalla on ollut tapana järjestää pari kertaa vuodessa tapaamisia ravintola-aamiaisen äärellä, esimerkiksi Fazerin kahvilassa tai ravintola Kiilassa.

Seula kevätpiknikillä toukokuussa 2018 Topelian sisäpihalla.

Tapahtumien teemat liittyvät yleensä väitöskirjatyön sisällön sijaan sen ulkoisiin puitteisiin – tällaiset aiheet kun usein jäävät vähälle huomiolle virallisemmissa tapahtumissa, kuten tutkijaseminaareissa ja tieteellisissä konferensseissa. Viime vuosien teemoja ovat olleet esimerkiksi tutkimusyhteistyö, tutkimuksen yleistajuistaminen, työn ja vapaa-ajan rajat sekä työelämä tohtoriksi valmistumisen jälkeen. Jotkin näistä ovat jo ehtineet toistua Seulan tapahtumissa useammin kuin kerran. Tämä on kuitenkin ymmärrettävää ja luonnollista, sillä vaikka tutkijasukupolvet hiljalleen vaihtuvat, nämä jatko-opiskelijan elämän avainkysymykset pysyvät pitkälti samoina.

Mihin suuntiin Seulan toimintaa voisi tulevaisuudessa viedä? Edellä mainittujen tapahtumakonseptien lisäksi Seulan historiasta löytyy toiminnan muotoja, jotka ovat jääneet unholaan, kuten kuukausikahvit, seminaarikaljat, pikkujoulut ja virkistysekskursiot. Niistä on mahdollista ammentaa ideoita tulevaan toimintaan. Seulan kokouksissa on myös usein keskusteltu oppiaineidemme uusien jatko-opiskelijoiden tavoittamisesta ja tuutoroinnista. Vaikka yliopisto tarjoaa aloittavalle jatko-opiskelijalle tietopaketteja monenlaisista aiheista, monet käytännön asiat selviävät vasta kantapään kautta. Kokeneempien kollegoiden neuvot voisivat auttaa nuorempia sudenkuoppien väistelyssä ja epävarmuuden hillitsemisessä.

Uusia jatko-opiskelijoita haluan kannustaa tulemaan Seulan toimintaan mukaan! Seula ei ole rekisteröity yhdistys, joten sen toimintaa eivät rasita liiallinen virallisuus ja hankaloita byrokratian ikävät koukerot. Tavoitteena on ollut myös pitää tapahtumat sellaisina, että niihin osallistuminen on helppoa ja vaivatonta. Tapahtumista tiedotetaan Seulan omalla sähköpostilistalla, jolle voi liittyä lähettämällä viestiä puheenjohtajalle.

Tätä kirjoittaessa olen toiminut Seulan puheenjohtajana lähes kolme vuotta. Seulan luotsaaminen on ollut mukavaa, palkitsevaa ja yllättävän vaivatonta puuhaa. Näin tohtoriksi valmistumisen kynnyksellä on kuitenkin aika siirtyä sivuun ja antaa nuorempien ottaa ohjat. Olen vakuuttunut siitä, että nuoriso on kykenevä jatkamaan perinnettä ja myös uudistamaan sitä jäsentensä tarpeiden mukaisesti. Tunnuslauseensa mukaisesti Seula vuotaa muttei uppoa!

Lasse Hämäläinen, Seulan puheenjohtaja 2016–19. Kuva: Sasa Tkalcan