Kirjailijoiden nimikkoseurat: Aino Kallas -seura

Tämä blogi on toteutettu osana kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelman perusopintoihin kuuluvaa Kieli ja kirjallisuus yhteiskunnassa -kurssia.

Vuonna 1930 perustettiin Suomen ensimmäinen kirjailijan nimikkoseura, Hj. Nortamon seura. Vuosien saatossa nimikkoseurojen suosio on kasvanut ja tällä hetkellä nimikkoseuroja on noin viitisenkymmentä. 

Erityisesti 2000-luvulla Suomeen perustettiin useita nimikkoseuroja. Vuonna 2004 perustettiin valtakunnallinen kattojärjestö Suomen kirjailijanimikkoseurat. Vuonna 2011 nimikkoseurojen henkilöjäsenten määrä oli jo 7135. Suomen kirjailijanimikkoseurat -järjestön mukaan nimikkoseurat muun muassa elävöittävät kirjailijan elämäntyötä, tuottavat kulttuurielämyksiä, edistävät lukuharrastusta sekä auttavat kirjallisuuden tutkimustyössä. 

Tämän blogin kaksikymppisellä kirjoittajakunnalla ei ollut juurikaan pohjatietoja nimikkoseurojen toiminnasta, joten meitä kiinnosti erityisesti, miten yllä mainittuja tavoitteita edistetään käytännössä. Sen lisäksi pohdimme myös nimikkoseurojen tulevaisuutta murroksessa olevan kirjallisuuskentän näkökulmasta. Tutkimme näitä kysymyksiä Aino Kallas -seuran toiminnan kautta, mitä varten haastattelimme seuran entistä puheenjohtajaa Silja Vuorikurua. 

Aino Kallas Seuran verkkosivuja tutkiessamme selvisi, että seura on vuosittain järjestänyt Aino Kallas -aiheisen kävelykierroksen. Toteutimme samantyyppisen kävelyn  ja elävöitimme blogia kävelyltä otetuilla kuvilla.

 

Samuel Nyberg

 

Aino Kallas avioitui Oskar Kallaksen kanssa Helsingin saksalaisessa kirkossa vuonna 1900. Kirkon edustalla työryhmän jäseniä. Kuva: Kielo Kiikeri

Seuran aktiivijäsenistä ja nuorten tavoittamisesta

 

Vuonna 2006 perustettu Aino Kallas -seura on ehtinyt kerätä noin seitsemänkymmentä jäsentä mukaan toimintaansa. Kirjailijanimikkoseuroja on perustettu 1900-luvun puolesta välistä asti, ja jäsenmäärät vaihtelevat suurin piirtein viidestäkymmenestä jopa yli neljäänsataan asti. Aino Kallas -seura on siis melko uusi, mutta pienehkö nimikkoseura. Haastattelemamme Aino Kallas -seuran jäsenen Silja Vuorikurun perusteella vaikuttaa siltä, että pienemmänkin seuran säännöllinen toiminta on hyvinkin mahdollista, kunhan jäseniltä löytyy innokkuutta ja aktiivisuutta. Vuorikurun mukaan jäsenistä aktiivisesti seuran toiminnassa mukana on noin kaksikymmentä henkilöä. Moni aktiivijäsenistä on ollut mukana toiminnassa alusta asti. Vuosien varrella myös monia muita aktiivisia jäseniä on hypännyt mukaan seuran toimintaan.  

Vaikka aktiivijäseniä siis löytyy, ei Aino Kallas –seuran verkkosivua päivitetä kovinkaan usein. Viime vuosina päivityksiä on tullut noin kerran vuodessa. Korona-aika on toki voinut vaikuttaa seuran toiminnan aktiivisuuteen ja esimerkiksi kokousten pitämiseen. Seuralta löytyy myös muun muassa Facebook-sivu sekä Instagram-tili, joita päivitetään huomattavasti useammin, jopa useita kertoja kuukaudessa. Jos siis Aino Kallaksesta kiinnostunut henkilö eksyy seuran verkkosivuille, saattaa hän saada seurasta paljon pysähtyneemmän kuvan, kuin mitä se todellisuudessa on.  

Valtaosa seuran aktiivisimmista jäsenistä on keski-ikäisiä, joten voisiko juuri sosiaalinen media olla väylä uusien jäsenten löytämiseksi? Etenkin nuoret käyttävät paljon sosiaalisen median eri kanavia, joista Instagram saattaisi olla hyvinkin potentiaalinen kanava nuorten kirjallisuudesta kiinnostuneiden henkilöiden tavoittamiseen. Ehkä seura voisi toteuttaa jonkin nuorille suunnatun tapahtuman. Luultavasti yksittäisen nuoren kynnys osallistua toimintaan madaltuisi, kun mukana olisi myös muita saman ikäluokan ihmisiä.

Silja Vuorikuru nostaa esiin jäsenistä erityisesti yhden nimen, Soile Holstikon. Holstikko on kerännyt 1970-luvulta asti Aino Kallakseen ja hänen tuotantoonsa liittyvää materiaalia. Tästä mittavasti kokoelmasta on jopa toteutettu näyttely Rikhardinkadun kirjastossa vuonna 2014. Nykyisin Holstikko onkin Aino Kallas -seuran kunniajäsen.

Vaikka Aino Kallas -seurassa Vuorikurun mukaan toimiikin aktiivisesti paljon tutkijoita, kyseessä ei ole tieteellinen seura, vaan aktiiveihin lukeutuu myös muun muassa taiteilijoita, opettajia, Kallaksen sukulaisia sekä muuten vain Kallaksesta kiinnostuneita henkilöitä. Olisi mielenkiintoista tietää mitä kautta näin moninainen jäsenten kirjo on seuran löytänyt. Kenties tuttujen aktiivijäsenten kautta.  Kirjallisuuspiirteistä löytyy varmasti paljon Aino Kallaksesta ja hänen tuotannostaan kiinnostuneita, mutta jossain vaiheessa ongelmaksi voi nousta ajan puute. Suomessa on valtavasti upeita kirjailijoita, ja harvalla tuskin on aikaa olla aktiivisesti mukana monen suosikkikirjailijansa nimikkoseuran toiminnassa mukana.

Seura kuitenkin tarjoaa yhteistyökanavan ja elämyksiä Kallaksesta kiinnostuneille, uskoo Vuorikuru. 

 

Aino Karila

 

Oskar Kallas toimi Viron suurlähettiläänä vuosina 1918-1922. Nykyinen lähetystörakennus valmistui vuonna 1933. Kuva: Samuel Nyberg

 

Yksilöstä yhteiskunnalliseen tasoon – mitä kirjailijaseurat pyrkivät saavuttamaan?

  

Saimme seuran entiseltä puheenjohtajalta Silja Vuorikurulta myös laajaa kuvausta seuran vaikutuksista yhteiskuntaan. Perustavanlaatuiset, jopa avonaiset kysymyksemme, liittyivät seuran tavoitteisiin vaikuttaa lukijakunnan responssiin ja käsityksiin itse Aino Kallaksen sekä muiden naiskirjailijoiden tuotannosta.  

Yksi Aino Kallas -seuran tavoitteista on  unohdettujen naiskirjailijoiden työn näkyvyyden parantaminen. Seura on pyrkinyt tuomaan näkyväksi naisten kirjailijuuden laaja-alaisuutta lukijakunnalle erilaisin tapahtumin, näyttelyin sekä kirjoin. Vuorikurun mukaan yhteistyötä on tehty esimerkiksi Saima Harmaja -seuran kanssa Päivälehden museossa, jossa on ollut esillä Kallakseen ja Harmajaan liittyvää aineistoa. Yhteistyö on ulottunut myös Mirkka Rekola-seuraan, jonka kanssa on suoritettu muun muassa runokävely kaupungilla. Tällainen matalan kynnyksen toiminta herättää ihmisissä mahdollisesti intoa ja mielenkiintoa perehtyä kirjailijan elämään ja tuotantoon – samaisesti naiskirjailijoiden näkyvyyttä parantaen. Joskus näkyvyys laajenee vain muutaman ihmisen lävitse, mikääli he puhuvat ilmiöstä läheisilleen. Tällöin seura lunastaa jo jotakin olennaista, kuten kiinnostusta kirjailijoiden elämäntyöhön sekä henkilötarinoihin. Syksyllä 2021 ilmestyi myös Aino Kallaksen sisarpuolen Helmi Krohnin elämäkerta, jonka kirjoittajina toimivat kaksi Kallas -seuran puheenjohtajaa, Maarit Leskelä-Kärki ja Hilkka Oksama-Valtonen. Saavutettavuus on siis “tavalliselle kansalaiselle” monipuolista: kirjallista sekä toimintaan osallistavaa.  

Kuitenkin internetin helppous ja audiovisuaalisen sisällön suuri suosio saa miettimään, millainen on nimikkoseurojen tulevaisuus? Suoratoistopalvelut houkuttelevat varmasti silmiä puolelleen kirjojen ylitse. Menettääkö nimikkoseura näin merkityksensä lukuharrastuksen hiipuessa, vai tuleeko seuran toiminnasta entistäkin tärkeämpää?  

Kirjojen myynti on onneksi lähtenyt nousuun koronapandemian aikana. Suunnattoman sitkeä tarve päästä kulttuurin äärelle on kasvanut sekä kasvaa entisestään rajoitusten hälvetessä. Tämän tekijän voisi nähdä lisäävän kirjailijaseurojen toiminnan kysyntää. Vuorikuru uskoo kirjailijaseurojen toimintaan osallistuvien ihmisten olevan aktiivisia lukijoita, joiden “varaan” seurojen toiminta jatkossakin perustuu. Samalla täytyy kuitenkin miettiä, löytävätkö nuoremmat ihmiset kirjailijaseurojen pariin – Kallas-seurassa suuri osa aktiiveista on 40-70-vuotiaita.  

Ylipäätään herää kysymys, miten nuoret saisi innostumaan lukemisesta ja sitä kautta laajemmin kirjallisuudesta harrastuksena ja merkittävänä osana arkea. Tarvisevatko nuoret aktiivisen muistutuksen siitä, kuinka kirjallisuus parhaimmillaan herättää pulppuavaa keskustelua maailman ääri-ilmiöistä,  yhteiskunnallista tasa-arvorakenteista, äkillisistä ihastuksista, tai vaikkapa vaihtoehtoisista tavoista elää? Vai tarvitsevatko nuoret kirjallisuuden lähelleen televisiosarjojen, nuorten järjestämien kirjallisuustapahtumien tai jopa -juhlien kautta?  

Olimme ryhmässä myös kiinnostuneita siitä, onko Aino Kallas -seuralla aktiivisia tavoitteita sen suhteen, minkälaisia uusia tulkintamahdollisuuksia tuotannosta tehdään esimerkiksi ekofeministisestä näkökulmasta. Vuonna 2015 seura toteutti susiaiheisen seminaarin, joka ei liittynyt ainostaan Kallakseen ja hänen tuotantoonsa, vaan poikkitieteellisesti susiaiheeseen. Kallaksen romaani Sudenmorsian (1928) edustaa yhteiskuntaa järisyttäviä muutoksia sekä uuden naiskuvan ilmenemistä kotimaisessa kirjallisuudessa. Teoksen päähenkilö Aalo kokee vilpittömämmin olevansa yhtä metsän kanssa, sillä siellä hän vapautuu kahlitsevista ääriviivoistaan, mahdollisesti naisen ahtaasta osasta avioliitossa. Sulautuessaan osaksi luontoa Aalo juoksee “sisartensa” kanssa ja kokee merkittävää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Aalo on valmis jättämään ihmisyhteisön luonnon houkutusten ja ottaa suden roolin vapaaehtoisesti pukeutuen sudentaljaan. Sutena juokseminen merkitsee Aalolle nautintoa ja vapautta, mutta ihmisyhteisölle hän on vain kotieläimiä raateleva noiduttu peto.  

Kallaksesta väitelleiden joukkoon kuuluu muun muassa haastattelemamme Silja Vuorikuru, joka kirjoitti Kallas-elämäkerran vuonna 2017. Heidän tutkimusnäkökulmansa ovat olleet esillä eri seminaareissa – näkökulmina ovat esiintyneet juurikin ekokritiikki, feminismi ja intertekstuaalisuus, jota Sudenmorsiamessakin on runsain ottein.  

Seuralla on siis ollut säännöllisesti tavoitteita kehittää Aino Kallaksen elämäntyön sekä tuotannon näkyvyyttä erilaisin keinoin. “Varmasti on muutakin”, toteaa Vuorikuru.  

 

Anna Lehtonen

 

Aino Kallaksen kuolinkodin ollessa huputettuna kuva rakennuksen edustan roskalavassa  kuolevasta variksesta. Temaattinen yhteys ja linnun kurja kohtalo liikuttivat työryhmää. Kuva: Kielo Kiikeri

 

Entä mitä muuta? Aino Kallas -seuran vaikutukset tieteenalaan

 

Nimikkoseurojen toiminta ylläkuvatuilla yksilön ja yhteiskunnan tasoilla jättää kysymyksiä ilmaan. Mitä muita seuraamuksia nimikkoseurojen toiminnalla on? Onko ei-tieteellisellä seuralla vaikutuksia akateemiseen maailmaan? Entä miten nimikkoseurojen tuotokset ja niiden piirissä tehdyt tulkinnat vaikuttavat kirjallisuudentutkimukseen kokonaisvaltaisemmin?

Seurojen piirissä tehdyt tulkinnat ja käydyt keskustelut löytävät tiensä myös niiden ulkopuolelle, vaikuttamaan kirjallisuustieteelliseessä muuttaessaan tutkijoiden tapoja hahmottaa ja määritellä. Käytyjen keskustelujen anti voi päätyä esimerkiksi seuran jäsenten tekemien väitöskirjojen sivuille ja niitä lukevien mieliin. Lisäksi seura on julkaissut ei-akateemisen artikkelikokoelman vuonna 2009 ja näin tuonut Aino Kallaksen tuotannosta tehtyjä tulkintoja myös tiedeyhteisön ulkopuolisten käsiin ja osaltaan popularisoinut kirjallisuustiedettä. 

Aino Kallas -seura on kotimaan toimintansa lisäksi ollut tekemisissä virolaisten kollegojen kanssa yhteisen tieteellisen seminaarin merkeissä vuonna 2008. Tämän tapaamisen seurauksena syntyi yhteistyöartikkelikokoelma. Valtiorajojen yli hyppivä tieteenteko rikastaa tutkimusta ja monipuolistaa sen näkökulmia. Tekemässämme haastattelussa Silja Vuorikuru mainitsee juuri tämän projektin kysyttäessä seuran toiminnan vaikutuksista Kallaksen tuotannon tulkinnassa. Etenkin kun tutkimuskohteena on kirjailija joka on ottanut runsaasti vaikutteita niin Suomesta, Virosta kuin muualtakin Euroopasta, on lopputuloksen kannalta hedelmällistä tuoda yhteen tutkijoita eri maista: virolaisen tutkijan näkökulma on epäilemättä eri kuin suomalaisen. Tehdyistä tulkinnoista tulee karrikoiden ilmaistuna parempia kun ymmärrys tekijän lähtökohdista laajenee.

Kirjailijoiden nimikkoseurojen tiimoilla tapahtuvasta tuskin seuraa läpimurtoja kirjallisuudentutkimuksessa eikä se ole toiminnan tarkoitus. Nimikkoseurojen tavoitteista kysyttäessä Vuorikuru vastasi: “…pitää tiettyä kirjailijaa ja hänen tuotantoaan esillä sekä koota tietystä kirjailijasta kiinnostuneita ihmisiä yhteen.” Seurojen lähtökohta ei ole tieteellinen vaan pikemminkin yhteisöllinen. Kokoukset, seminaarit, matkat ja vapaammat tapaamiset tähtäävät ennen muuta yhteisen kiinnostuksenkohteen omaavien ihmisten yhdistämiseen. Aino Kallas -seuran vaikutukset tieteenalaan ovat usein salakavalia ja hienovaraisia, samanmielisten yhdessäolosta ja keskustelun ilosta kumpuavia. 

 

Kielo Kiikeri

Lopuksi

Olemme tässä blogissa sivunneet kysymystä nimikkoseurojen tulevaisuudesta, joka näillä näkymin on heikoilla kantimilla. Siitä huolimatta uskomme, että niin kauan kun kirjallisuudesta ja kirjailijoista ollaan kiinnostuneita, löytyy halukkuutta kokoontua keskustelemaan niistä. Se, missä, miten tai kenen toimesta keskusteluja käydään, on kuitenkin toissijaista.

 

LÄHTEET

 

Kallas, Aino 1928: Sudenmorsian. Helsinki: OTAVA

https://ainokallasseura.wordpress.com/ 

https://www.nimikot.fi/nimikkoseurat/aino-kallas/

https://www.nimikot.fi/nimikkoseurat/aino-kallas/kavelykierrosten-esitetekstit/

https://www.nimikot.fi/nimikkoseurat/

 

Työryhmä: Anna Lehtonen, Aino Karila, Kielo Kiikeri, Samuel Nyberg

Tämä teksti on kirjoitettu Kieli ja kirjalisuus yhteiskunnassa -kurssilla keväällä 2022.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.