Mikrobeista maailmaan muuttamiseen – Kaarina Sivonen ja Anssi Mälkki keskustelevat tutkimuksen arvioinnista

Millainen maku Helsingin yliopiston tutkimuksen arvioinnista 2018–2019 jäi? Miten arviointia hyödynnetään? Entä mitä on tutkimuksen vaikuttavuus? Näistä ja muista tutkimusarvioinnin kysymyksistä keskustelevat arviointitoimiston vetäjä Anssi Mälkki ja mikrobiologian osastoa johtava professori Kaarina Sivonen Think Open -blogin dialogihaastattelusarjassa. Keskustelun päätteeksi ruoditaan myös avointa tiedettä arvioinnin ydinkohtien – tutkimuksen vaikuttavuuden, laadun ja tutkimusympäristön – kannalta.

Helsingin yliopistossa suoritettiin vuosina 2018–2019 mittava tutkimuksen arviointi, joka käsitti yliopiston tutkimustoiminnan kokonaisuudessaan. Tässä blogiartikkelissa tutkimuksen arvioinnista – sen lähtökohdista, tuloksista ja muusta – keskustelevat projektipäällikkö Anssi Mälkki ja professori Kaarina Sivonen (tarkemmat esittelyt jutun lopussa). Mälkki johti arvioinnin toimeenpanoa tutkimuspalvelujen arviointitoimistossa ja Sivonen johti arviointiin osallistunutta mikrobiologian osastoa.

Kiireinen lukija voi oikaista seuraavasta valikosta suoraan itseään kiinnostavaan kohtaan:

1. Tutkimuksen arvioinnin lähtökohdat
2. Arviointiyksikön koon merkitys
3. Arvioinnin suositusten toteuttaminen
4. Paras julkaisukanava?
5. Onko joku lukenut kaikki raportit?
6. Arvioinnin ajankohta ja arvioinnin vaikutus strategiaan
7. Kohti isompaa kuvaa – kohti tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta
8. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja yhteiskunnallinen muutos
9. Työvälineistä – ja yliopiston tehtävästä
10. Avoin tiede tutkimuksen arvioinnissa

Artikkeli on osa Think Open -blogin dialogihaastattelusarjaa, jossa haastateltavat itse ovat valinneet teemat ja kysymykset, joista he käyvät keskustelua.

1. Tutkimuksen arvioinnin tavoitteena oman toiminnan kehittäminen

Anssi Mälkki on tyytyväinen siihen, että tämänkertainen tutkimuksen arviointi tehtiin eri tavalla kuin aiemmin. Hän puhuu ”kehittävän arvioinnin” näkökulmasta.

AM: ”Se on sivistynyt tapa tehdä arviointia. Itsearviointi on siinä hyvin tärkeässä osassa, se, että toimintaa tarkastellaan itse. Arviointi tehdään sisältä ulospäin, ja jälkeenpäin keskustellaan, mitä tästä opimme ja mitä voimme tehdä paremmin. Keppi ja porkkana -ajattelu jätettiin heti alkuvaiheessa pois. Tieteenalat ovat niin erilaisia, ettei niitä voi yhdellä mittatikulla arvioida.”

Toista kertaa arviointiyksikön vetäjänä toiminut Kaarina Sivonen on samaa mieltä.

KS: ”Edellinen arviointi jätti pahan maun. Siinä oli muun muassa arvontaosio, jossa piti sijoittaa oma yksikkö oikeaan paikkaan. Ne, jotka palkittiin, olivat tyytyväisiä, muut unohtivat riesan, joka tuli tehtyä. Uuden arvioinnin lähtökohta oli paljon hedelmällisempi. Koin hyödyllisenä sen, että joutuessamme tekemään itsearviointia ja keräämään paljon materiaalia myös yksikön toiminta kirkastui meille itsellemme. Alussa pelkäsimme, että mikrobiologialle ei löydy ymmärrystä, koska Life Sciences -paneeli oli niin valtavan iso, mutta arvioinnin tulos oli meille mieleinen, siinä oli selviä suosituksia.”

AM: ”Hienoa kuulla tämä teiltäkin. Avainkysymys oli, haluammeko katsoa arvioinnissa menneisyyteen, siihen, mitä on tehty, vai tulevaisuuteen. Yksimielinen vastaus oli että tulevaisuuteen. Tähän liittyi erityisesti arvioinnin kolmas osa, jossa katsottiin rahoitusta, henkilöstöä ja muuta – sehän luo sitä pohjaa tulevaisuuden tekemiselle.”

Tutkimuksen arviointi Helsingin yliopistossa 2018–2019

Tavoitteena oli tuottaa tietoa tutkimustoiminnan laadun kehittämiseen ja yliopiston strategisen suunnittelun ja päätöksenteon tueksi. Arvioitavana oli tutkimuksen (1) tieteellinen laatu ja (2) yhteiskunnallinen vaikuttavuus sekä (3) tutkimusympäristö ja yksiköiden toimintakyky. Arvioitavia yksikköjä oli 39 (tiedekuntia, laitoksia, osastoja tai tutkimusryhmiä). Arvioinnin aineisto muodostui yksiköiden itsearviointiraporteista ja määrällisestä aineistosta (esim. bibliometrinen analyysi). Tietoja arvioi neljä kansainvälistä asiantuntijapaneelia (humanistiset, yhteiskunta-, luonnon- ja elämäntieteet). Tuloksia: Helsingin yliopistossa tehdään tieteellisesti korkealaatuista ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta: huippuja löytyi joka paneelista. Tutkimusympäristön arvioitiin olevan hyvällä tasolla. Kehittämiskohteita: monitieteisen tutkimuksen vaaliminen, houkuttelevan tutkimusympäristön varmistaminen (ml. tutkimuksen infrastruktuurit, toimivat urapolut ja palvelut), yhteisistä toimintamalleista sopiminen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät kysymykset. Toteutusta johti yliopiston rehtorin nimeämä ohjausryhmä ja toimeenpanosta vastasi yliopiston tutkimuspalvelujen arviointitoimisto. Loppuraportti julkaistiin syyskuussa 2019 (pdf).

2. Miten arviointiyksikön koko vaikuttaa arviointiin?

Arviointiyksikköjä oli kaikkiaan 39, ja niiden koko vaihteli tutkimusryhmistä tiedekuntiin. Koko oli tutkimusyhteisön itse päätettävissä, kriteerinä oli yhteiset tutkimukselliset tavoitteet.

KS: ”Mitä sanot arvioitavien yksiköiden koosta? Mehän olimme yksi pienimmistä yksiköistä ja me saimme meitä tyydyttävän arvion. En usko, että tämä on ollut yhtä helppoa muissa yksiköissä. Me olimme varmaan sopivan kokoinen palikka arvioitavaksi. Kun arvioitavana on kokonainen lääketieteellinen tiedekunta, se on luultavasti liian iso. Siellä ei oltu kovinkaan tyytyväisiä lopputulemaan, mitä olen heidän kanssaan jutellut.”

AM: ”Joo, panelistitkin olivat tästä hämmentyneitä, erityisesti kun samassa Life Scienes- paneelissa oli teidän pieni yksikkö ja kokonainen iso tiedekunta yhtenä yksikkönä. Sekä itsearvioinnin kuvailu että muu materiaali skaalautuvat yksikön koon mukaan: mitä isompi yksikkö, sitä vähemmän yksityiskohtia sinne voidaan laittaa. Tiedekunta sai mahdollisuuden päättää itse, miten arviointi tehdään. En usko, että siellä varsinaisia oikeusmurhia tai isoja ongelmia tuli, koska jokainen yksikkö sai sennäköisen raportin minkälaisena yksikkönä on aineiston toimittanut. Jos seuraava arviointi tehdään samantapaisella tavalla, pitää vielä miettiä, miten arvioitavat yksiköt kootaan ja määritellään.”

KS: ”Luulen, että pienemmät yksiköt saivat arvioinnista parempia rakennuspalikoita.”

AM: ”Ne saavat yksilöidympää tavaraa. Toisaalta, onhan toiminnan suunnittelun sykli ja kysymykset, joihin vastataan, erilaisia isossa yksikössä. Jos tiedekunta haluaa palautetta tiedekunnan toiminnasta, he saavat sitä tiedekunnan toiminnasta. Tällöin yksittäiset tutkijat, pienemmät ryhmät tai yksiköt eivät välttämättä löydä itseään raportista samalla tavalla.”

3. Toteutetaanko arvioinnin suosituksia?

Kuten Mälkki edellä toi esille, tämänkertaisessa arvioinnissa katse käännettiin tulevaisuuteen. Mutta mitkä mahdollisuudet yksiköillä, erityisesti pienillä yksiköillä, on toteuttaa suosituksia? Sivonen kysyy.

KS: ”Tiedekunnassamme oli viisi yksikköä, jotka arvioitiin. Nyt meidän suuri kysymys on se, miten tämä arviointi johtaa parannuksiin. Se arveluttaa meitä. Saimme käytännön suosituksia kolmannesta professorista ja ’tenure trackista’ (akateeminen urapolku). Olen kuitenkin kaksi vuotta ollut yksikön johtajana, ja nimenomaan mikrobiologialle on vaikea saada yhtään mitään. Olemme tiedekunnassa, jossa metsät ja maatalous ovat maailman tärkein asia, mutta kukaan ei ymmärrä mikrobiologian asemaa. Olen yrittänyt sanoa, että yksikään puu ei kasva, elleivät mikrobit kierrätä ravinteita. Olemme pieni yksikkö, joka ohitetaan helposti. Suurin huolemme on se, että emme saa vastakaikua näihin suosituksiin.”

AM: ”Jos katsoo yliopiston resursseja, sekä henkilöstöä että rahankäyttöä, yliopisto on käytännössä aika lailla yhtä kuin tiedekunnat. Rehtorilla ei ole hirveän paljon osoittaa mitään ylimääräistä. On tärkeää, että tiedekunnissa mietitään, miten toiminta organisoidaan niin, että tärkeät asiat pysyvät mukana. Yksikkökohtaisessa arvioinnissa paneeleilta ei eksplisiittisesti kysytty toiminnan organisoimisesta, joten pohdiskelu jää arvioinnin jälkeen tehtäväksi.”

KS: ”Tiedekunnalle suositeltiin SAB:n (Science Advisory Board) perustamista. Yritän ehdottaa siihen paneelimme puheenjohtajaa, että olisi joku, joka olisi jo nähnyt tämän sortin sakin ja yrittäisi vähän vahtia, että myös tehtäisiin jotain. Kyllä meitä kiinnostaa jatko: Onko ketään, joka seuraa, miten näitä parannuksia tehdään eri tiedekunnissa?”

AM: ”Sitä on suunniteltu. Kun vararehtori kävi keskusteluja tiedekunnissa, sieltä pyydettiin tieteellisen tutkimustoiminnan keskipitkän aikavälin suunnitelma. Olisihan se toivottavaa, että tiedekunnissa seurattaisiin itse, mitä on suunniteltu ja mitä on toteutettu. Arvioinnin ohjausryhmässä suositeltiin, että että parin vuoden päästä arvioinnin valmistumisesta voisi olla välikatsauspiste, laajempi keskustelutilaisuus siitä, mitä on tehty ja miten asioita on seurattu. Olemme alustavasti kysyneet joiltain panelisteilta, olisivatko he kiinnostuneita tulemaan, jos tällainen järjestettäisiin. Kaikki olivat sitä mieltä, että juu, ehdottomasti.”

KS: ”Tuo on hirveän hyvä, jos tätä seurataan.”

4. Mikä on paras julkaisukanava?

Kuten usein arviointien kohdalla, puhe kääntyy myös arvioinnin mittareihin ja metriikkaan, erityisesti julkaisutoiminnan arviointiin eli bibliometriikkaan, joka on yliopistokirjaston osaamisaluetta.

KS: ”Moni laitos sai palautetta, että siellä julkaistaan liian alhaisen impaktifaktorin lehdissä. Mietin, miten saisimme tutkijat julkaisemaan paremmissa lehdissä. Mikä olisi se toimenpide?”

AM: ”Tässä tullaan kannusteisiin. Lehden impaktifaktorihan on aika jännä numero – perehdyimme nimittäin myös bibliometriikkaan arvioinnin aikana. Sellaisten lehtien, kuten Naturen ja Sciencen, impaktifaktorit tulevat hyvin pienestä määrästä julkaisuja. Myös niissä lehdissä julkaistaan artikkeleita, jotka eivät saa viittauksia juuri ollenkaan, eli niillä lehdillä on itse asiassa todellista arvoa suurempi näkyvyys. Mutta lopulta viittaukset tulevat sellaiseen lehteen, jota luetaan. On olennaista löytää jokaiselta alalta lehdet, joissa tietää saavansa viestinsä läpi – käytettäväksi, arvioitavaksi ja viitattavaksi. Mutta mikä se oikea lehti tai foorumi milläkin alalla on? Toinen asia, josta on keskusteltu, on se, miten paljon Jufo-luokituksen (Julkaisufoorumi) pitäisi ohjata lehden valintaa.”

KS: ”Jufo on ihan, sanonko…”

AM: ”Täytyy muistaa, mitä varten Jufo on tehty: opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmalliin piti saada myös julkaisutoimintaa koskeva indikaattori. Jufoa sovelletaan valitettavasti sellaisissakin paikoissa, missä ei pitäisi. Eihän Jufo-tilaston tekeminen oikeasti kuvaa millään tavalla yksittäisen tutkijan työn laatua.”

KS: ”Arvioinnissakin näitä jufoja pyöriteltiin.”

AM: ”Näin on. Kirjoitimme ohjeisiin hyvin huolellisesti, että Jufo tai Jufo-tilasto ei ole laadun indikaattori, mutta kun tilastoja kuitenkin tarvitaan, käytämme samaa tilastointia kuin ministeriö meitä arvioidessaan. Moni paneeli ymmärsi tämän hyvin, mutta joihinkin yksittäisiin raportteihin oli tehty analyyseja eri Jufo-luokkien painotuksista eri vuosina. Julkaisuaktiivisuus kertoo toki työstä, ei välttämättä laadusta, mutta ainakin siitä, että töitä tehdään – siksi tilasto on oltava.”

5. Onko kukaan lukenut kaikkea?

KS: ”No, onko kukaan lukenut kaikkea? Sinä varmaan olet?”

AM: ”Luimme arviointitoimistossa itsearviointiraportit ja kaikki paneelien raportit. Mutta kukaan yksittäinen henkilö ei lukenut kaikkia 39 raporttia, vaan jaoimme niitä taustan ja tieteenalan mukaan. Katsoimme, että ne sisältävät ne asiat, jotka niissä pitää olla. Vararehtorien käymiä keskusteluja varten laadimme yhteenvetoja. Siinä vaiheessa tutustuin melkein kaikkiin, mutta en voi väittää lukeneeni tarkasti.”

KS: ”Kyllä minäkin niitä uteliaisuuttani jonkin verran luin. Kiinnosti nähdä, miten vertautuu muihin. Sillä on varmasti suuri merkitys lopulta, miten paljon panoksia laitetaan itsearviointiin ja kuinka hyvin se osataan kirjoittaa.”

AM: ”Kokeneet panelistit näkevät varmasti miten paljon itsearviointiin on laitettu panoksia ja ajatuksia. Kyse ei ole pelkästään siitä, mitä on kirjoitettu, vaan siitä, millainen käsitys valmistelun prosessista muodostuu. Kriittinen ja positiivinen, mutta rehellinen, itsereflektio tuo parhaan tuloksen. Ja jos itsearvioinnin tekee kunnolla, paneelin raportti ei ehkä lopulta olekaan niin tärkeä.”

Jos itsearvioinnin tekee kunnolla, paneelin raportti ei ehkä lopulta olekaan niin tärkeä.

6. Arviointi vaikutti strategiaan

Molemmat keskustelijat ovat yhtä mieltä siitä, että arvioinnin toteutuksen ajankohta ei ollut paras mahdollinen: lukukauden lopun kiireet ja Suomen Akatemian hakuprosessi työllistivät samaan aikaan, kun yksiköissä piti tehdä arviointia.

AM: ”Arvioinnin ohjausryhmässäkin todettiin jälkikäteen, että arvioinnin ajoitus oli hankala ja aikataulu oikeasti aivan liian tiukka. Tällaista ei pidä toistaa. Ministeriöllä oli ilmeisesti vaade, jonka mukaan yliopistojen strategiakausi vaihtuu 2020 alkaen eli siinä ei ollut joustoa. Arvioinnin suunnittelu oli alkanut jo loppusyksystä 2016. Pääsimme aloittamaan vasta 2018 ja jouduimme pusertamaan koko prosessin aika lyhyeen aikaan.”

KS: ”Mietin, että lokakuu olisi ollut parempi, ja haastattelut huhtikuussa. Tällaisella pienellä viilauksella olisi mennyt paremmin. Mutta se haluttiin kytkeä strategiaan?”

AM: ”Kyllä, se oli se, mikä tehtäväksi tuli.”

KS: ”Ja varmaan se on ihan järkevää niin.”

AM: ”No juu. Jotkut ehkä odottivat, että arviointi kertoo esimerkiksi strategiset tutkimuksen painopistealat seuraavan kymmenen vuoden ajalle. Strategiaa on nyt kuitenkin kirjoitettu toisella tavalla, temaattisesti, ei tutkimusaloja esiin nostaen. Omasta mielestäni se on hyvä ratkaisu.”

KS: ”Olen samaa mieltä. Tutkimus nousee bottom-up (alhaalta ylös) aina. Jokainen tutkija miettii itse, mikä minua kiinnostaa, mikä on tärkeää tässä maailmassa, millä pelastan maailman. En rajoittaisi sitä millään tavalla. Itselläni on akatemiaprofessorin tausta, ja kyllä se oli hienoa aikaa, kun sai keskittyä tutkimukseen ja tehdä hyvä jälkeä.”

Tutkimus nousee bottom-up (alhaalta ylös) aina. Jokainen tutkija miettii itse, mikä minua kiinnostaa, mikä on tärkeää tässä maailmassa, millä pelastan maailman. En rajoittaisi sitä millään tavalla.

7. Strategiasta vaikuttavuuteen ja kohti isompaa kuvaa

AM: ”Strategiasta päästään mukavasti aiheeseen, josta ajattelin, että voisimme keskustella: Miten nämä asiat liittyvät toisiinsa ja millaiseen isompaan kontekstiin esimerkiksi yksittäisen väitöskirjatekijän työ liittyy? Toivotaan, että tutkimusryhmät ja yksiköt löytävät identiteettinsä myös strategian teemojen kautta, ei pelkästään oman tieteenalan perusteella. Toki tieteenaloilla on omat menetelmät, traditiot ja historia, jotka ovat arvokkaita ja luovat jatkuvasti uutta tietoa ja ymmärrystä, mutta maailmahan ei toimi tällä tavalla. Se menee useimmiten laajempien kysymysten ja sen perusteella, miten asiat sitoutuvat toisiinsa.”

KS: ”Näen samoin. Esimerkiksi oma alani, mikrobiologia, liittyy ihan kaikkeen. Rehtorien tapaamisessa tuli taas esiin, miksi mikrobiologiaa opetetaan näin monessa paikassa. Sanoin, että johtuisikohan se siitä, että se on niin tärkeää.”

AM: ”Kun miettii strategiaa, joissa lähdetään laajoista, osittain ihan maailmaa syleilevistä teemoista – tuntuuko se liian etäiseltä, että se vaikuttaisi mihinkään käytännön tasolla?”

KS: ”Luulen, että tutkijat ovat hyvin valveutuneita, esimerkiksi ilmastonmuutoksen osalta. Meidän tiedekunnassa on paljon avainasioita, kuten metsät ja maatalous, ja vesistövaikutus tätä kautta. Koen, että oma tiedekuntani on hyvinkin paljon vastuussa erittäin isoista kysymyksistä. Meillä on muutamia laaja-alaisia ihmisiä, jotka yhdistävät mikrobiologiaa pelto- tai metsämaatutkimukseen. Sitä on tehtävä entistä enemmän. Vaikeissa kysymyksissä, kuten ilmastonmuutoksessa, on katsottava monelta kantilta – ja ottaa jopa nämä näkymättömät mikrobit sinne mukaan, nehän sen metaaninkin tuottavat. Minua harmittaa, kun oma yliopistomme ei meitä mikrobiologeja näemmä kauheasti arvosta, mutta jos luette Helsingin Sanomia: melkein joka päivä joku juttu mikrobeista.”

AM: ”Maapallon kestävä ja elinkelpoinen tulevaisuus on teema, joka kuulostaa maailmaa syleilevältä, mutta jos ajattelee vaikka Viikin tiedekuntia, liittyvät esimerkiksi biotieteet siihen vahvasti ja suoraan. Tiedebarometrissä todettiin, että suomalaiset arvostavat tiedettä, mutta miten siitä viestitään ja miten sen merkitys saadaan esiin? Voi olla, että se tapahtuu tämän tyyppisinä isoina teemoina. Puhutaan maa- ja metsätalouden kestävyydestä, ja kun mennään yhä pienempään, viime kädessä siellä ovat ne mikrobit.”

KS: ”Jopa historioitsija, kuten Ilkka Herlin, ymmärtää tämän! On jännä, että pitää olla miljonääri ennen kuin uskotaan, että mikrobit ovat tärkeitä. Ei auta, jos joku professori yrittää sanoa samaa.”

AM: ”En usko, että se on pelkästään siitä kiinni. Viesti vaan menee ehkä helpommin läpi, kun aloittaa tällä käytännön tasolla, jonka ihmiset ymmärtävät, sen sijaan, että aloittaisi mikrobeista. Ihmisiin ja historialliseen maatilaan on helpompi sitoutua.”

KS: ”Kyllä, ja Herlin on todella hyvä alumni. Maapalloa uhkaavat niin monet asiat, kuten lajikato, että metsätaloudessakin on pikkuhiljaa nöyrryttävä ja otettava se huomioon.”

Maapallon kestävä ja elinkelpoinen tulevaisuus on teema, joka kuulostaa maailmaa syleilevältä, mutta jos ajattelee vaikka Viikin tiedekuntia, liittyvät esimerkiksi biotieteet siihen vahvasti ja suoraan.

8. Tutkimuksen vaikuttavuus ja yhteiskunnallinen muutos

Sivosen metsäpuhe on johdattanut Mälkin muistelemaan metsäretkeään, jolloin hän havahtui siihen, että kaikki ympärillä olevan metsän puut olivat suunnilleen samanikäisiä.

KS: ”Jos metsäihmiset olisivat ymmärtäneet ekologiaa ja mikrobeja… Sienijuurethan ovat hirveän tärkeitä puiden kasvulle. Silti tehdään aurauksia, joilla vedetään sienijuuret pois ja ravinteet huuhtoutuvat. Tätä ei varmaan tajuttu ollenkaan, kun haluttiin vain, että puut kasvavat mahdollisimman nopeasti. Ei ymmärretty, että samalla tehdään isoja tuhoja.”

AM: ”Nyt ollaan menossa itselleni tärkeään aiheeseen, eli tutkimuksen vaikuttavuuteen. Asioiden ymmärryksen, yhteiskunnan päätöksentekosyklin ja muiden asioiden välinen suhde on todella vaikea. Se näkyy joka päivä, vaikkapa Hesarissa: poliitikoilla on omat tavoitteensa ja viiteryhmänsä, joiden oikeutettujakin etuja pyritään ajamaan. Samalla kuitenkin pitkäaikainen ja syvä ymmärrys asioista ja pitkäaikaisista seurauksista saattaa jäädä jalkoihin.”

KS: ”Kun tulin yliopistoon, päätin, että haluan opiskella ympäristönsuojelua. Luin sitä ja myöhemmin minusta tuli mikrobiologi. Nämä samat asiat pyörivät vuodesta toiseen, ja tuntuu, että mitään ei tapahdu. Mutta kun katson taaksepäin, olen pystynyt omillakin tutkimuksillani vaikuttamaan esimerkiksi vesistön tilaan ja vedenkäsittelymenetelmiin. Ne ovat vaikuttaneet. Kun aloitin tutkijana, emme tienneet, että meillä on myrkyllisiä syanobakteereita (sinilevä) vesistöissä. Nyt se tieto on jo oppikirjoissa. Näen itsekin, että asiat menevät eteenpäin.”

AM: ”Aina, kun tutkimus vaikuttaa, se lähtee sisällöstä. Vaikuttavuuden mittaaminen on kuitenkin todella vaikeata, koska se riippuu niin paljon muiden tekemisistä. Sen takia emme halunneet tutkimuksen arvioinnissa laittaa kriteeriksi asioita, joihin tutkija ei voi itse vaikuttaa. Kun tietää, mihin asioihin tutkimus voi vaikuttaa, on eväitä kertoa siitä niille, joille sillä on vaikutusta.”

Samat asiat pyörivät vuodesta toiseen, ja tuntuu, että mitään ei tapahdu. Mutta kun katson taaksepäin, olen pystynyt omillakin tutkimuksillani vaikuttamaan esimerkiksi vesistön tilaan ja vedenkäsittelymenetelmiin. Ne ovat vaikuttaneet.

9. Tietokoneohjelmat eivät toimi – sekä yliopiston tehtävästä

Puhe on poikennut rahaan jo aiemmin keskustelussa, kun Sivonen on tuonut esiin tiedotukseen, kokonaiskustannusmalliin ja teknisen henkilöstön ulkoistamiseen liittyviä ongelmia. Mälkki puolestaan on muistuttanut yliopistossa tehdyistä leikkauksista, joista tehtiin selko myös panelisteille. Sivonen ottaa puheeksi myös työvälineet, jotka ovat keskeinen osa tutkimusympäristöä.

KS: ”Valitamme usein, ja varmaan osin aiheestakin, tietokoneasioista. Ohjelmat eivät toimi ja niitä muutetaan jatkuvasti. Kun joku asia opitaan, niin kohta se on muutettu. Se ärsyttää.”

AM: ”Tässä yliopistossa on hämmentävä määrä erilaisia järjestelmiä. Kun rahaa on tullut, ja sitä on saanut vapaasti käyttää tiedekunnissa, on ostettu softa, vaikka naapurilaitoksella olisi ollut saman asian tekevä softa. Samassa talossa saattaa olla eri aikoina hankittuja järjestelmiä, joista ei luovuta. Hajautetun järjestelmän ylläpito on hirveän työlästä.”

KS: ”Meidän yliopisto on massiivinen laitos. Mutta jos haluamme pärjätä, tällaisten taustahommien pitäisi toimia paremmin.”

AM: ”Kyllä, mutta nämäkin ovat niitä palveluita, joista leikattiin.”

KS: ”Tiedekuntien tasollakin kärvistellään, useimmissa tiedekunnissa ollaan miinuksella. Johtajat haluavat tutkijoiden tuovan rahaa, ja tutkijat kokevat, että heitä rahastetaan ja raha meneekin muualle. Rahalla ei saada enää niin paljon aikaiseksi kuin aiemmin. Kuitenkin yliopistolla tutkintojen ja tutkimustulosten tuottaminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen ovat ydintehtäviä, joita pitää tukea. Olen monesti miettinyt, että aina ei panosteta oikeisiin asioihin.”

AM: ”Miksi tutkintoja ja julkaisuja lasketaan? Viime kädessä emme tuota tutkintoja, vaan opetamme ihmisiä tietämään ja ymmärtämään asioita ja tutkinto on oikeastaan paketti osaamista, joka jollain ihmisellä on. Vastaavasti julkaisu sisältää jonkin määrän uutta tietoa. Eli tuotamme osaamista ja tietoa, ja niitä lasketaan näillä kahdella mittarilla. Jos keskitytään vain laskemaan julkaisuja, emme välttämättä aina mieti yhtä syvällisesti onko sisältö julkaisemisen arvoista ja meneekö se oikeaan paikkaan.”

KS: ”Aikaisempi kansleri Kari Raivio sanoi, että yliopiston tärkein tuote on uusi, osaava ihminen.”

AM: ”Se on se kaikkein pitkävaikutteisin. Vuonna 2030, kun strategiakausi päättyy, silloiset uudet opiskelijat ovat nyt peruskoulun toisella luokalla. Eli on mietittävä, mille porukalle strategiaa kirjoitetaan, kun maailmaa muuttuu vauhdilla.”

KS: ”Ilmeisesti meidänkin rooli muuttuu. Tutkintojen tuottamisen lisäksi on pyrittävä ylläpitämään myös jatkuvaa oppimista. Ruohonjuuritasolla siitä puhutaan sellaisesta näkökulmasta, että resursseja ei ole annettu mutta kuitenkin sitä vaaditaan.”

AM: ”Ei ehkä ole vielä selvää tarkoittaako jatkuva oppiminen jatkokoulutuskursseja vai tehdäänkö se jollain pehmeämmällä tavalla. Resursseja tarvitaan joka tapauksessa, kun tehdään enemmän asioita. Syvempi ymmärtäminen ja laaja-alainen asioiden sijoittaminen isompaan kokonaisuuteen on tärkeä juttu.”

Jos keskitytään vain laskemaan julkaisuja, emme välttämättä aina mieti yhtä syvällisesti onko sisältö julkaisemisen arvoista ja meneekö se oikeaan paikkaan.

10. Avoin tiede ja tutkimuksen arviointi

Koska Think Open -blogin pääteemoja on avoin tiede, on hyvä tuoda sekin keskusteluun mukaan. Tutkimuksen arvioinnissahan avoin tiede on keskeisesti läsnä kaikissa kolmessa ydinkohdassa: avoin tiede liittyy ennen kaikkea (1) tutkimuksen vaikuttavuuteen, mutta se kytkeytyy myös (2) tutkimuksen laatuun – ei ole esimerkiksi avointa dataa ilman huolella tuotettua metadataa. Avoin tiede vaatii myös (3) tutkimusympäristöön liittyviä palveluja ja infrastruktuuria tuekseen, esimerkiksi paikan datan jakamiselle tai avaamiselle. Nämä näkökohdat nousevat kiinnostavalla tavalla esille myös Mälkin ja Sivosen keskustelussa.

AM: ”Kun ohjausryhmässä laadimme arviointikysymyksiä ja -määritelmiä, keskustelimme, miten avoin tiede otettaisiin mukaan. Emme lopulta sisällyttäneet sitä mukaan erillisenä kysymyksenä, koska meidän olisi pitänyt tehdä oletuksia määritelmille, joista ei ollut vielä sovittu. Avoin tiede on toistaiseksi niin varhaisessa kehitysvaiheessa, että ihmiset olisivat todennäköisesti ymmärtäneet kysymykset eri tavalla.”

KS: ”Tutkija- ja työntekijäpuolella tajuamme, että avoin tiede -painostus on päidemme päällä nyt. Avoin tiede on yliopiston strategiassakin mukana, ja olemme keskustelleet, mikä kaikki voi olla avointa. Sitä pohdintaa varmaan pitää tehdä. Esimerkiksi joku firmojen kanssa tehtävä yhteistyö ei varmaan koskaan voi olla täysin avointa.”

AM: ”On asioita, jotka voivat olla avoimia, ja toisia, jotka eivät voi olla. Omalla tutkijanurallani tein avaruustiedettä jonka erityisyys ovat pistemittaukset: satelliitti lentää jossain, toinen toisessa paikassa ja näissä olevien laitteiden mittauksista yritetään saada kokonaiskuvaa. On ihan pakko keskustella toisten kanssa ja avata aineistoja, jotta osaa tulkita omiakaan mittauksiaan. Jos luovuttaa aineistoa sellaisenaan, on riski, että dataa tulkitaan väärin, jos laitteen toimintaa ei tunneta ja siksi on turvallisempaa tehdä yhteisjulkaisuja. Aineiston kuvailu eli metadatan laatiminen sillä tavalla, että ihmisillä on mahdollisuus ymmärtää mitä on mitattu ja miten, on valtava työ. Avattavan datan laatu pitää myös kertoa. Yksikään mittaus ei liene virheetön, joten sen ei tarvitse olla täysin virheetöntä, mutta luotettavuustaso pitää tietää. Tämä pakottaa kontrolliin tuottajapuolella, mikä voi olla hyvä myös tutkimuksen laadun kannalta.”

KS: ”Meidänkin alalla on avointa tiedettä. Jos saamme jonkin organismin sekvenssin, sitä ei voi julkaista ennen kuin sen on laittanut avoimeksi. Tätä avoimuutta, jossa kaikki genomitieto löytyy geenipankeista heti julkaisun jälkeen, on harrastettu jo vuosikymmeniä. Ja sehän koituu kaikille tiedeyhteisön jäsenille suureksi hyödyksi. Se on hyvä systeemi. Proteiineille on vastaava. Eli kyllä biologian puolella on tätä paljon.”

AM: ”Ja siellä, missä mittauksia tehdään, tulee mukaan myös tämä meritoitumispuoli. Kun aineistoa avaa, pääsee julkaisuun. Aineisto ja julkaisu kulkevat yhdessä. Kaukokartoituspuolella erityisesti Nasalla on ollut sellainen periaate, että heidän satelliittiensa kaiken aineiston on oltava avointa. Laaduntarkistuksen automatioiminen on alussa valtava työ, mutta kun se on tehty ja aineisto on avoimesti saatavilla tulee julkaisuja. Aina, kun sitä dataa käytetään jossain paperissa, nasahtaa viittaus.”

KS: ”Meillähän on myös kantakokoelmat (Hambi). Nythän Luomus sai sen palkinnon (avoimen tieteen palkinto 2019), ja me olemme osa Luomusta. Luomuksen avulla saimme meidän mikrobit yksityisiltä tietokoneilta yhteiseen paikkaan. Monesti tieteessä tarvitaan referenssikantoja varmistamaan asioita. Nyt kuka tahansa voi ne saada. Eli tällaisia avoimuusprojekteja olemme toteuttaneet. Nyt pitäisi saada rahoitusta siihen, että toteutamme niitä vielä lisää – saimme juuri kaksi valtavan isoa, tuhansien kantojen mikrobilahjoitusta, jotka pitäisi saada avoimeksi myös.”

AM: ”Hambista kuulin jo arviointiviikon aikana joitain hyvin positiivisia kommentteja.”

KS: ”Kyllä meille jo ehdotettiin, että sekvensoisimme kaikki bakteerit sieltä, ja laittaisimme ne avoimeksi. Se voisi tuoda Helsingin yliopistolle paljon mainetta ja kunniaa. Olen yrittänyt hankkia siihen rahoitusta, mutta se ei ole mennyt läpi. Tieteessä joku sekvensointi koetaan varmaan triviaaliksi.”

AM: ”Avoin tiede ymmärretään usein ilmaiseksi julkaisemiseksi, mutta näinhän se ei ole, tai se on vain pieni osa asiaa. Se, että tulokset ja tausta-aineistot ovat tarvittaessa verifioitavissa, on vähintään yhtä tärkeä asia.”

Kaarina Sivonen

Professori Kaarina Sivonen (TUHAT, ORCID) työskentelee mikrobiologian osastonjohtajana maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa Helsingin yliopiston Viikin kampuksella. Sivosen tutkimus liittyy syanobakteereihin (sinilevä), toksiineihin ja bioaktiivisiin yhdisteisiin – hän johtaa Cyanobacteria Group -tutkimusryhmää. Sivonen toimii myös opettajana ja ohjaajana kahdessa tohtoriohjelmassa. Helsingin yliopiston tutkimuksen arvioinnissa 2018–2019 Sivonen veti mikrobiologian arviointiyksikköä.

Anssi Mälkki

Anssi Mälkki (HY, @AnssiMlkki) työskentelee palvelupäällikkönä Helsingin yliopiston tutkimuspalveluissa. Mälkillä on tutkijatausta, hän on väitellyt avaruusfysiikasta Helsingin yliopistossa vuonna 1993. Mälkki on työskennellyt tutkimushallinnon ja tiedepolitiikan parissa kohta yli 20 vuotta, mm. Ilmatieteen laitoksessa projekti- ja ohjelmapäällikkönä, Suomen Akatemiassa ja tutkimus- ja innovaationeuvoston pääsihteerinä. Helsingin yliopiston tutkimuksen arvioinnissa 2018–2019 Mälkki toimi projektipäällikkönä.

 

---

Anssi Mälkin ja Kaarina Sivosen keskustelu on osa Think Open -blogin dialogihaastattelujen sarjaa, jossa tutkimus- ja hallintopuolen edustajat käyvät keskustelua valitsemistaan aiheista. Sarjan aiempiin osiin voi tutustua täällä:

• vararehtori Jouko Väänäsen ja tutkija Mikko Tolosen keskustelu blogin avausjutussa toukokuussa 2018
• vararehtori Paula Eerolan ja tutkija Tuuli Toivosen keskustelu syksyllä 2018: osa 1 ja osa 2