Helsingin yliopisto
Avoimen tieteen ja tiedekustantamisen periaatteiden pohdinta on yliopistolaisille jo arkipäivää – vai onko? Kokemus on osoittanut, että tutkijoilla on varsin vaihtelevat tiedot tiedejulkaisemisen rakenteista. Monipaikkatyön aikakaudella ei enää voi olettaa kaikkien oppivan yliopistomaailman pelisääntöjä kahvihuonekeskustelujen lomassa, mutta onneksi ainakin osan voi oppia myös koulun (tai kirjaston) penkillä.
Teksti: Olli Silvennoinen
Eräänä iltana konferenssimatkalla kävelin illanvietosta hotellille parin kollegan kanssa. Konferenssissa olimme kuulleet esitelmiä kielen käytöstä yhteiskunnassa sekä kielen ja vallan suhteesta. Aloin ihmetellä työkavereilleni ääneen konferenssin edustamaa tieteenalaa: valtavasti fiksuja ihmisiä, jotka ovat jo oman tutkimuksensakin puolesta perillä yhteiskunnallisista rakenteista – ja kuitenkin alan ykköslehti on Elsevierin kustantama.
Paasaukseni pysähtyi kollegan kysymykseen: ”Mikä on Elsevier?” Tämä kysymys samalla lopetti oman ihmettelyni. (Jos sinulle heräsi sama kysymys kuin kollegalleni, voit aloittaa Elsevieriin tutustumisen vaikkapa tästä tai tästä.)
Kielitieteellinen vallankumous
Aika harva uraansa aloitteleva tutkija on lopulta perehtynyt tieteellisen julkaisemisen käytänteisiin ja toimijoihin. Itselleni aihe tuli tutuksi hieman sattumalta uutisia lukemalla, eikä siitä puhuttu perustutkintoni aikana mitään. Osalle tutkijoiksikin päätyvistä voikin olla epäselvää, että tieteellinen julkaiseminen on enimmäkseen kaupallista liiketoimintaa, josta muutama firma käärii tuotto-osuuksia, joista melkein mikä tahansa kansainvälinen suuryritys olisi kateellinen.
Osa taas on aiheesta keskimääräistä enemmän perillä ja pyrkii myös tekemään asialle jotakin. Vuonna 2015 kielitieteessä kuhisi, kun Elsevierin arvostetun Lingua-lehden koko toimituskunta erosi, ja perusti kokonaan avoimen Glossan. Taustalla olivat kariutuneet neuvottelut Linguan siirtämisestä avoimeksi. Lingua jäi nimenä olemaan Elsevierin haltuun, mutta se menetti arvostustaan. Kriitikot alkoivat kutsua sitä zombi-Linguaksi. Ilmassa oli optimismia, ehkä jopa vallankumouksen tuntua.
Nyt vuonna 2022 voi sanoa vallankumouksen jääneen puolitiehen. Glossa on kyllä tehnyt näyttävän nousun kielitieteen valtalehtien joukkoon, mutta zombi-Linguakin on jatkanut olemassaoloaan uudella toimituskunnalla, joskin statustaan roimasti menettäneenä. Joissain piireissä zombi-Linguassa julkaisemista pidetään dismeriittinä ja merkkinä siitä, ettei tutkija joko tunne tai arvosta vapaan tieteen periaatteita. Itsekin hieman hätkähdän, jos näen muuten kunnioittamani tutkijan julkaisseen kyseisessä lehdessä. Osa zombi-Linguaan kirjoittaneista tai sen toimitusneuvostossa istuvista on kuitenkin varsin nimekkäitä tieteenharjoittajia.
Aika harva uraansa aloitteleva tutkija on lopulta perehtynyt tieteellisen julkaisemisen käytänteisiin ja toimijoihin. Itselleni aihe tuli tutuksi hieman sattumalta uutisia lukemalla, eikä siitä puhuttu perustutkintoni aikana mitään.
Yleiskuva on, että Linguaan kirjoittavat ja sitä toimittavat eivät ole ns. extremely online. He eivät osallistu alan Twitter-keskusteluun tai konferenssien iltaohjelmaan. Monet zombi-Linguan kirjoittajista työskentelevät kehittyvissä maissa eivätkä välttämättä ole kovin sisällä länsimaisessa avoimen tieteen diskurssissa tai alan sosiaalisissa piireissä. Voi kysyä, onko tällaisten tutkijoiden arvioiminen heidän valitsemansa julkaisukanavan perusteella kovin reilua. Kielitieteilijöiden kuhina jäi lopulta rajatun joukon selkääntaputteluksi.
Ihan tavallinen norsunluutorni
”Eikö voisi vain keskittyä tutkimuksen tekoon?” kollegani huokasi. Kirjaston tiedonhallinnan kurssien mainosviestit hän oli poistanut lukematta. Saalistajalehtien seulominen oikeista tieteellisistä lehdistä tuntui ahdistavalta, ehkä tarpeettomaltakin: tutkimushan olisi joka tapauksessa tarjolla luettavaksi siitä kiinnostuneille, vaikka lehti ei niin kummoinen olisikaan.
Turhautumisen syy on ymmärrettävä. Minunkaan lämpimimmät yliopistomuistoni eivät liity avoimen saatavuuden kirjainkoodien tai Julkaisufoorumin luokitusten opetteluun.
Tutkijan työ esitetään joskus poikkeuksena ammattien joukossa. Tosiasiassa tutkimus muistuttaa monessa asiassa muita asiantuntijatöitä. Yksi näistä asioista on se, että tutkimustyöhön liittyy tiettyjä hallinnollisia ja teknisiä rakenteita, jotka on opeteltava, jotta työ sujuisi. Opettajilla on Wilmansa ja lääkäreillä Apottinsa. Tutkijoiden on tunnettava tutkimuksen julkaisemiseen liittyvät rakenteet (monien yliopistokohtaisten tietojärjestelmien ja käytänteiden lisäksi). On tiedettävä, mitä on vertaisarviointi, miten tunnistaa saalistajalehden – ja mikä Elsevier on. Ei ole olemassa ”vain tutkimusta”, joka olisi irrallaan tutkimuksen julkaisemisen realiteeteista.
On tiedettävä, mitä on vertaisarviointi, miten tunnistaa saalistajalehden – ja mikä Elsevier on. Ei ole olemassa ”vain tutkimusta”, joka olisi irrallaan tutkimuksen julkaisemisen realiteeteista.
Opi perusasiat
”Opi kaikki aakkoset”, lauloi Agit-Prop alentuvasävyisessä kappaleessaan Oppimisen ylistys (san. Bertolt Brecht, suom. Hannu-Pekka Lappalainen). ”Se ei riitä, mutta opi ne.” Alentuvuuden uhallakin suosittelen vastaavaa periaatetta myös erityisesti tutkijanuraansa aloitteleville. Ennen pandemiaa saatettiin ehkä olettaa, että tiedeyhteisön hiljainen tieto ja tieteenalojen käytänteet siirtyvät niiden nuoremmille jäsenille jokseenkin mutkattomasti. Oletus oli jo silloin vaarallinen, ja vielä enemmän se on sitä monipaikkatyön yleistyttyä. Aivan kaikessa ei omaa tieteenalayhteisöä ja sen käytäväkeskusteluja voi korvata, mutta osan tiedeyhteisön pelisääntöjen opettamisesta voi myös ulkoistaa.
Jos olet väitöskirjan tekijä tai muu tutkija, tutustu kirjaston kurssitarjontaan – äläkä poista niistä kertovia viestejä ennen lukemista. Väitöskirjatutkijoille erityisen suositeltava on väitöskirjatutkijoiden tiedonhallinnan kurssi (1 op).
Jos olet väitöskirjan ohjaaja, varmista, että ohjattavasi ovat tietoisia näiden kurssien olemassaolosta ja menevät niille. Vallankumoukset vaativat perusasioiden oppimista.
Vallankumoukset vaativat perusasioiden oppimista.
Kirjoituksessa on yhdistetty useita kirjoittajan käymiä keskusteluja avoimesta tieteestä ja tieteellisestä julkaisemisesta.
Olli Silvennoinen (TUHAT, ORCID, @OlliSilv) toimii yleisen kielitieteen tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa. Hän on yksi Finnish Journal of Linguistics -lehden toimittajista.