Millainen on hyvä tutkimusdatapolitiikka? – Helsingin yliopiston linjausta päivitetään tänä vuonna

Helsingin yliopiston tutkimusdatapolitiikkaa ollaan parhaillaan päivittämässä. Think Open -blogiartikkelissa päivityksestä vastaavaan työryhmään kuuluvat jäsenet kertovat näkemyksiään uuden datapolitiikan tarpeista ja tavoitteista. Vastausten perusteella keskeisenä tavoitteena on, että yhteinen datalinjaus helpottaa tutkijoiden työtä konkreettisella tavalla tutkimusalojen ja tutkimusaineistojen erityislaatu huomioiden. Linjauksen selkeys ja vastuiden määritteleminen toistuvat vastauksissa. Myös palveluiden tärkeys osana linjausta huomioidaan.

Jatka lukemista ”Millainen on hyvä tutkimusdatapolitiikka? – Helsingin yliopiston linjausta päivitetään tänä vuonna”

Avoimen tieteen vuosikatsaus 2020, osa 2 – kymmenen poimintaa uutistarjonnasta

Avoimen tieteen vuosikatsauksen toisessa osassa käydään läpi vuoden 2020 uutissatoa ja artikkelitarjontaa. Noin kymmenen poiminnan listauksessa nousevat esiin muun muassa avoimen tieteen linjausten suhde tutkijan arkeen, avointen julkaisujen osuuden lisääntyminen suomalaisissa yliopistoissa, kotimaisten tiedelehtien avoimuus, vastuullinen arviointi ja APC-maksuja maksavien tutkijoiden asema tutkimusyhteisössä. Vuosikatsauksen avausosa (pääteemat) julkaistiin 12. tammikuuta ja kolmas osa (blogijutut) julkaistaan 18. tammikuuta.

Jatka lukemista ”Avoimen tieteen vuosikatsaus 2020, osa 2 – kymmenen poimintaa uutistarjonnasta”

Avoin tiede Helsingin yliopiston uudessa strategiassa

Avoimen tieteen hyödyntäminen yhteistyöverkostoissa, tutkimusinfrastruktuurien kehittäminen ja opetuksen avoimuuden lisääminen. Siinä kolme seikkaa, jotka nousevat esiin Helsingin yliopiston uudesta strategiasta vuosille 2021–2030. Keskustelu strategian tulkinnoista on alkanut, ja blogiartikkelissa strategiaa tarkastellaan avoimen tieteen näkökulmasta.

Jatka lukemista ”Avoin tiede Helsingin yliopiston uudessa strategiassa”