Jokainen yliopistosta maisteriksi valmistuva tekee pro gradu -tutkielman. Mutta minkälaista gradunteko oikeastaan on? Mitä se tarkoittaa käytännössä? Annetaan oikean graduntekijän kertoa.
Petra Tella on viidennen vuoden suomen kielen opiskelija. Petra tutkii gradussaan Imatran paikannimien kansanetymologioita, eli selvittää sitä, mistä maallikot arvelevat paikannimien johtuvan.
Miksi valitsit juuri tämän aiheen?
Olin jo opiskelemaan hakiessani päättänyt suuntautua nimistöntutkimukseen. Tuolloin tosin olin enemmän kiinnostunut henkilönnimistä. Kandidaatintutkielmani päädyin kuitenkin tekemään Imatran paikannimien tuntemisesta ja käytöstä. Imatralaiset olivat tutkielmasta kovasti kiinnostuneita, joten päätin jatkaa Imatran nimien tutkimista.
Miten keräsit aineiston graduusi? Paljonko sitä on, ja minkälaista se on?
Tein kuusi ryhmähaastattelua ja verkkokyselyn. Äänitin haastattelut, ja ne kestävät 40 minuutista kolmeen tuntiin. Verkkokyselyyn tuli kolmisenkymmentä vastausta.
Mitä teet juuri tällä hetkellä? Analysoitko aineistoa vai kirjoitatko jo ”oikeaa” gradutekstiä?
Sain juuri aineistoluvun kirjoitettua. Seuraavaksi jatkan analyysilukujen parissa.
Minkälaista gradunteko on ollut? Mikä on ollut parasta? Entä pahinta?
Yleensä ihan kivaa, tosin viime aikoina oma aihe on vähän alkanut kyllästyttää. Parasta on ollut tutkiminen ja analysointi. Jostain syystä kirjoittaminen tuntuu nyt hankalimmalta vaiheelta, vaikka yleensä pidän siitä.
Paras vinkkisi graduntekijäkollegalle?
Jos mahdollista, valitse sellainen aihe, mistä olet itse kiinnostunut.
Haluaisitko kertoa gradunteostasi tässä juttusarjassa?
Ota yhteyttä saila.salonen (a) helsinki.fi tai norsu-viestinta (a) helsinki.fi
Jokainen yliopistosta maisteriksi valmistuva tekee pro gradu -tutkielman. Mutta minkälaista gradunteko oikeastaan on? Mitä se tarkoittaa käytännössä? Annetaan oikean graduntekijän kertoa.
Suvi Takala on kuudennen vuoden suomen kielen opiskelija. Suvi tutkii gradussaan entisen kotikaupunkinsa Seinäjoen epävirallisia paikannimiä ja erityisesti sitä, miten ihmiset tuntevat ja käyttävät niitä.
Miksi valitsit juuri tämän aiheen?
Olen aina ollut kiinnostunut epävirallisesta nimistöstä, jota ei löydy kartoista tai kylteistä. Seinäjoki oli luonteva valinta tutkimusalueeksi, koska olen asunut siellä koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Tein kandidaatintutkielmani pari vuotta sitten samasta aiheesta ja sain silloin yli 200 epävirallisen nimen aineiston, joten saman aiheen jatkaminen gradussa oli helppo päätös.
Miten keräsit aineiston graduusi? Paljonko sitä on, ja minkälaista se on?
Kandissani minulla oli kyselylomakeaineisto, ja nyt gradussa aineistoni koostuu haastatteluista. Haastattelin neljää ryhmää Seinäjoella tänä keväänä. Valitsin kandidaatintutkielmani laajasta nimiaineistosta 15 nimeä, joista keskustelimme haastatteluissa.
Mitä teet juuri tällä hetkellä? Analysoitko aineistoa vai kirjoitatko jo oikeaa gradutekstiä?
Teen litterointia ja kirjoitan aineistoanalyysia rinnakkain nimi kerrallaan. Työskentelytapa toimii minulla hyvin, koska en jaksaisi keskittyä kaiken litteroimiseen ennen analysointia.
Minkälaista gradunteko on ollut? Mikä on ollut parasta? Entä pahinta?
Gradunteko on pääasiassa mielestäni mukavaa: aikataulunsa saa päättää itse ja samalla on myös vastuussa siitä, että työ edistyy. Parasta on ollut oivallusten saaminen aineistosta. Joskus haastatteluissa on myös niin hauskoja kohtia, että niiden kuunteleminen naurattaa.
Vaikeinta on ehdottomasti ollut keskustelumuotoisen aineiston käsittely. En ole keskusteluntutkija, ja välillä litterointi on todellakin turhauttanut. Toinen hankaluus onkin liittynyt ajankäyttöön: keskusteluaineiston purkamiseen on mennyt huomattavasti enemmän aikaa kuin ajattelin.
Jos gradunteossa on ollut hankalia vaiheita, miten olet saanut itsesi motivoitua työn pariin?
Olen yrittänyt vaikeina hetkinä ajatella, että gradu valmistuu ainoastaan sitä tekemällä. Tässä vaiheessa olen vielä antanut itselleni luvan tehdä niitä lukuja, jotka sillä hetkellä kiinnostavat eniten. Jos esimerkiksi analyysitekstin kirjoittaminen ei tunnu onnistuvan, teen jotakin taustalukuihin liittyvää tai litteroin. Myös itseä kiinnostava aihe motivoi huonoina hetkinä.
Paras vinkkisi graduntekijäkollegalle?
Muista, että gradun tekeminen on prosessi, johon kuuluu myös paljon ajatustyötä. Älä lannistu, jos jonakin päivänä et saakaan kirjoitettua kuin yhden sivun – se on parempi kuin ei mitään. Kannattaa myös laatia itselleen realistinen aikataulu, jotta ajankäytön suunnitteleminen on helpompaa.
Haluaisitko kertoa gradunteostasi tässä juttusarjassa?
Ota yhteyttä saila.salonen (a) helsinki.fi tai norsu-viestinta (a) helsinki.fi
Teksti Saila Salonen. Kuvat Saila Salonen, Tuula Hannola ja Lotta Broms.
Hyvää seuraa, herkullista ruokaa, upeat merimaisemat. Vähän punaviiniä, paljon jälkiruokia. Tiukkaa työskentelyä. Henkistä tukea, analysointia, ratkaisuja. Keskustelun ulkopuolisiin kissoihin viittaamista (Paavo, Aulis, Poitsu, Sissi ja Tupsu mainittu). Tätä oli nimistöntutkijoiden gradupaja Vuosaaren hotelli Sofiassa 10.–11.9.2015. Voiko gradun tekeminen olla enää kivempaa?
Terhi Ainialan järjestämään ja ohjaamaan gradupajaan osallistui kahdeksan nimistöä tutkivaa graduntekijää: Petra Tella, Suvi Takala, Raili Kulonen-Hendricks, Haruna Berg, Tuula Hannola, Emmi Nevalainen, Lotta Broms ja Mika Österbacka. Gradujen aiheet vaihtelivat japanilais-suomalaisten perheiden lasten nimeämisestä Imatran Tainionkosken paikannimien kansanetymologisiin tulkintoihin. Tutkielmat olivat eri vaiheissa, joistakin käsittelimme tutkimussuunnitelmaa ja toiset olivat esitarkastusvalmiita.
Työskentelimme yhtenä ryhmänä ja käsittelimme yhtä gradua aina tunnin kerrallaan. Jokaisella oli oma opponentti, joka oli paneutunut graduun tarkemmin, ja lisäksi keskustelimme tutkielmasta yleisesti. Graduntekijä sai aluksi kertoa työstään ja halutessaan pyytää kommentteja jostakin tietystä asiasta. Kommentteja ja keskustelua syntyikin mukavasti. Torstaina keskustelimme graduista viiteen asti ja lopuksi juttelimme gradunteon iloista ja suruista. Ainakin tämän gradupajan osallistujien mukaan gradunteko on pääosin iloista!
Jotta jaksaa tehdä töitä, täytyy syödä. Ja siinä olimme erittäin hyviä. Sofian ravintolan ihanat annokset hujahtivat hetkessä, ja jokunen saattoi suunnitella graduloman- siis gradupajan jatkamista ihan jo ruoan takia.
Torstai-iltana oli mahdollisuus saunoa ja uida sekä lenkkeillä Vuosaaren upeissa maisemissa. Sofian ympäristö on todella kaunista mäntymetsää ja kallioista merenrantaa, ja hyväpohjaisia lenkkipolkuja on mukava juosta. Ja ah, mikä auringonlasku! Ihan iltamyöhällä sopi vielä hyvin parantaa maailmaa ja graduja lasillisen äärellä.
Perjantaina hyvän aamiaisen jälkeen kävimme läpi vielä kolme gradua. Yhteisen kahvihetken jälkeen oli aika suunnata kotia kohti.
Gradupaja on oiva keino saada uutta vauhtia graduntekoon. Oman ja muiden gradujen käsittelyssä monet ratkaisua vailla olleet kysymykset löytävät vastauksen, ja muiden tutkielmista voi saada vinkkejä omaan työhön.
Ja aivan parasta on tietysti vertaistuki. Kukaan ei ymmärrä graduntekijää paremmin kuin toinen graduntekijä. Välillä on aivan mahtavaa, työ edistyy ja tekijä ajattelee, että tätä voisi tehdä aina. Toisinaan mistään ei tule mitään, lähdekirjat on vienyt kirjastosta joku kiusankappale ja Svinhufvud voisi polttaa Gradutakuunsa. Mutta kun kuulee, että sellaista se on joskus kaikilla, ymmärtää, että kyllä se tästä. Sen kun tekee gradun.
Här på bloggen har det varit tal om Språkinstitutets kampanj för ett klarare myndighetsspråk på finska, så nu tänkte jag berätta lite om samma kampanj på svenska. För kampanjen är tvåspråkig.
Skatteförvaltningen, där jag jobbar som översättare (fi-sve) vid sidan om studierna i nordiska språk eller om det är tvärtom, är med i Klarspråkskampanjen. Jag är med i Skatteförvaltningens tvåspråkiga projektgrupp för klarspråksarbetet. Projektet har olika delområden, som du kan läsa litet om här, och nu ska jag berätta närmare om mitt ansvarsområde.
Skatteförvaltningen är en av sex myndigheter som i pilotskedet ska tillämpa handlingsprogrammet i praktiken. För även om undervisningsministeriet gjort en omfattande rapport och Språkinstitutet startat en kampanj så betyder det ingalunda att alla myndigheter genast börjar med klarspråk. Nejdå, i verkligheten är det långt ifrån ”amen i kyrkan”. Någon måste driva saken vid varje enskild myndighet.
Projektgruppen bestämde att vi bland annat ska göra en sida på intranätet där vi ger skrivråd på svenska, och inom kort ska erbjuda en frågespalt. Att göra en sida på intranet för ett bättre myndighetsspråk är ett av de tio officiella tipsen för myndigheterna. Sidan är till både för de egna översättarna men framför allt för den svenskspråkiga personalen, eller alla dem som handlägger skatteärenden på svenska. Min uppgift i klarspråksprojektet är att fundera ut vilka hjälpmedel som bäst lämpar sig för skattetjänstemännen, plocka ut bitar och sätta dem på intrat.
Jag har haft stor nytta av att jag samtidigt med projektarbetet gick kursen Tillämpad språkvård. Där fick vi titta på utvalda texter av mindre bra kvalitet och tillsammans fundera på hur man kunde förbättra dem. Kursdeltagarna gjorde även ett studiebesök till Skatteförvaltningen. Under såväl kampanjens olika evenemang som under språkvårdskursen har jag fått flera nya infallsvinklar för klarspråksarbetet. Jag har gjort olika klarspråkstest på nätet, lusläst SLAF för n:te gången, läst böcker i ämnet och jämfört med texter från Skatteverket i Sverige m.m. I våras gick jag också en kurs där vi studerade systemisk funktionell lingvistik. Detta ämne kändes i början lite svårt att ta till sej, men så insåg jag att det här med frågan om ”vem gör vad” är precis vad som behövs när ett budskap ska gå fram tydligt. Men lika mycket som klarspråksarbete handlar om språk handlar det också om att fundera på hur man ska genomföra det hela på en arbetsplats.
Tillsammans med några kolleger var jag nyligen i Sverige för att lyssna på vad Skatteverket kommunikationsenhet hade att berätta om sitt klarspråksarbete. Som väntat har klarspråket där trängt mycket djupare in i organisationen än hos oss. Systematiskt arbete, högsta chefens välsignelse och någon form av avgränsning eller insatsområden är lösningen. Enligt Skatteverkets språkvårdare handlar det om att förändra attityder, en form av change management.
Det har hursomhelst varit intressant och lärorikt att fundera på klarspråk på gräsrotsnivå. För även om klarspråksdirektiven ska backas upp av chefen måste den som genomför projektet sätta sig in i målgruppens situation. Inget händer om man bara sätter upp länkar och säger läs här, eller uppmanar folk att prenumerera på bulletinen Klarspråk. En del av materialet på området är nämligen avsett för sådana som redan är ganska så insatta. Men snart är det dags att lansera den nya sajten. Nu när jag skrivit det här kan jag inte längre ångra mig, bara att bli språkpolis på allvar.
Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijoiden ainejärjestö Aksentti piti lauantaina, 6.kesäkuuta kevätlukukauden ja samalla myös uuden hallituksen ensimmäisen lukukauden päättäjäiset Seurasaaressa. Mukana olivat noin 10 aksenttilaista, mutta joukossa oli myös perhejäseniä. Tarjolla oli makkaraa, sipsejä, popcornia ja juotavaa. Ostaessa ruokaa hallituksen piti tehdä yksi kevätlukukauden hankalimmista päätöksistä: minkä maan makkara kannattaa tarjota opiskelijoille? Yhdessä grillattiin ja syötiin myös kaikkien tuomia lempiruokia ja haaveiltiin kesälomasta. Opiskelijat osoittivat sitkeyttä ja sisua kestämällä yllättävää sadettakin, ja pitivät hauskaa pelaamalla yhdessä pelejä.
Aksentin kesäpiknikillä oli myös mahdollista (niin kuin kaikissa muissakin Aksentin tapahtumissa) hyödyntää muiden äidinkieliä ja harjoitella vierasta kieltä. Tällä kertaa Seurasaaressa keskusteltiin ahkerasti esim. espanjaa ja kreikkaa. Piknikille tuli sekä ensimmäisen vuoden opiskelijoita, että melkein valmistuneita. Näin oli mahdollista tutustua paremmin samoja kursseja käyneiden lisäksi myös muiden vuosien opiskelijoihin ja hyödyntää edistyneiden kokemuksista.
Ainejärjestön toiminta jatkuu kesäloman jälkeen elokuun puolivälissä (lisää tietoa myöhemmin). Aksentin uusi hallitus on tyytyväinen kevään ohjelmaan. Skk-opiskelijat osoittivat kiinnostusta ainejärjestöönsä ja sen järjestämiin tapahtumiin. Joissakin tapahtumissa olisi toki voinut olla hieman enemmän osallistujia, mutta järjestetyistä tapahtumista tuli aina positiivista palautetta.
Syksyllä jatketaan uusin voimin. On jo paljon tapahtumaideoita (mm. Suomi-leffa! -tapahtumia ja pyöräretki). Omia toiveita otetaan kuitenkin aina vastaan – olkaa messissä!
Mikä Aksentti? Silloin kun me aloitimme opintomme, emme tienneet hyvin pitkään aikaan omasta ainejärjestöstämmekään. Aksentti on Helsingin yliopiston Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijoiden ainejärjestö, joka on tarkoitettu suomen kielen opiskelijoille, joiden äidinkieli ei ole suomi. Olemme vain viisi vuotta vanha ainejärjestö ja vasta lapsenkengissä. Pyrimme kehittämään parempaa yhteishenkeä opiskelijoiden kesken järjestämällä hauskoja tapahtumia, sillä mielestämme yhteishenki tukee myös opintoja.
Koimme hankalaksi löytää yhteisiä aikoja ja kiinnostuksen kohteita, sillä opiskelijaryhmämme on hyvin heterogeeninen: perheenäideistä vasta ylioppilaaksi valmistuneisiin opiskelijoihin. Kaipasimme meidän hyvin kielitieteeseen painottuneisiin opintoihimme lisäksi suomalaista kulttuuria. Siitä kaikesta tulikin idea katsoa yhdessä suomalaisia elokuvia ja Suomi-leffa! -tapahtumasarja oli syntynyt.
Tähän asti on ollut kaksi elokuvailtaa, ja ne olivat molemmat hyvin onnistuneita. Molempien elokuvailtojen aiheena oli Kaurismäen veljesten tuotanto. Katsottava elokuva valitaan vasta paikan päällä useammasta vaihtoehdosta. Kaikilla on mahdollisuus äänestää suosikkiaan.
Viimeisin Suomi-leffa! -tapahtuma oli torstaina, 28 toukokuuta. Katsoimme Varjoja paratiisissa HYY:n Rydmanin tiloissa. Kuten jokaiseen täydelliseen leffa-iltaan kuuluu, niin meilläkin on aina tarjolla popcornia, sipsejä ja limua. Vaikka aurinkoinen parveke houkutti meidät ulos, katsoimme ilomielin hauskan elokuvan. Kaiken lisäksi saimme paljon uusia ideoita tuleviin tapahtumiimme. Seuraava Suomi-leffa -tapahtuma järjestetään syyskuussa.
Vuodesta 2012 lähtien laitoksellamme on voinut opiskella sivuaineena romanikieltä ja -kulttuuria. Laaja-alainen opintokokonaisuus käsittelee niin kielitiedettä, romanikielen rakennetta, monikielisyyttä kuin romaniyhteisön kulttuuria ja historiaakin.
Millaisena romanikielen ja -kulttuurin opetus näyttäytyy oppiainetta opiskelevan silmin? Entä millaisia ovat yksilöiden omat näkemykset romanikielen ja -kulttuurin tämänhetkisestä tilasta? Muun muassa näihin kysymyksiin lähdin etsimään vastauksia.
Vuorovaikutteista oppimista
Yksi romanikielen ja -kulttuurin oppiaineen opiskelijoista on Mertsi Lindgren, lauluyhtye Suoran Lähetyksen jäsen.
Mertsi Lindgren
Lindgrenillä on takanaan puoli vuotta romanikulttuurin opintoja. Hän kertoo, että opetustilanteet nojaavat paljolti vuorovaikutukseen opettajien ja opiskelijoiden välillä. Osallistuva opetustapa lienee romanikulttuurin oppiaineen tapauksessa luonnollinen jo siksi, että valtaosa opiskelijoista on romanitaustaisia; kokemusten ja ajatusten vaihto on käsiteltävien aiheiden syvenemisen ja ymmärtämisen kannalta arvokasta. Vaikka opettajat ovat määrittäneet oppitunneille tietyt tavoitteet, opiskelijoille siis annetaan vapaus antaa opetukseen oma panoksensa. Tämän seurauksena keskustelut eksyvät välillä myös ennalta suunnittelemattomille poluille.
Oppiaineen laajuus ja ajoittainen rönsyilevyys ei tietenkään ole ihme; onhan kulttuuri jo käsitteenä tavattoman kirjava ja moniulotteinen. Lindgren korostaa, että romanikulttuurin opetus käsittelee kulttuuria kokonaisvaltaisesta näkökulmasta. Niinpä yhteydet sosiologisiin aihealueisiin – esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksiin – ovat opetuksessa luontevasti läsnä. Toisaalta Lindgren kokee, että romanikulttuurin opetus voisi olla vielä nykyistäkin integroituneempaa. Oppiaineen voisi hänen mielestään yhdistää entistä selkeämmin esimerkiksi antropologiaan.
Ylipäätään opetuksessa soisi korostettavan osien ja kokonaisuuksien suhteita – siis sitä, että romanikulttuurin opetus nivoutuu osaksi kulttuurintutkimusta ja lähitieteitä. Tärkeänä tulevaisuuden kysymyksenä Lindgren pitää myös oppiaineen tutkimuksellista näkökulmaa. ”Luennoilla käsiteltävät aiheet herättävät joskus kysymyksiä, joihin ei yksinkertaisesti löydy vastausta”, hän sanoo. Tällainen havahduttaa varmasti huomaamaan perustavanlaatuisen tutkimuksen tarpeellisuuden.
Kaiken kaikkiaan Lindgren kokee, että romanikulttuurin opiskelu olisi hyödyllistä monille – ja erityisen antoisaa se olisi ei-romanitaustaisille henkilöille. ”Luennoilla käsiteltävät aiheet ovat romanikulttuuria vähän tunteville varsinainen aarreaitta”, hän sanoo. Välillä opetus sivuaa sellaisia ”sisäpiiritietoja”, joita ei muualla välttämättä tulisi kuulleeksi.
Kulttuurien murroksessa
”Tällä hetkellä romanikulttuurin tila Suomessa tuntuisi olevan murrostilassa, siis positiivisessa mielessä”, Lindgren sanoo. Tällä hän tarkoittaa sitä, että niin valta- kuin romaniväestössäkin on havahduttu muutoksen tarpeeseen. Hänen mielestään romaniväestössä on laajemminkin nähtävillä oman kulttuurin ja tapojen arvostuksen nouseminen.
Samansuuntaisilla linjoilla on Tuula Blomerus, Romano Missio -järjestön palveluohjaaja ja projektikoordinaattori. Vuosina 2010–2014 toteutetun, romaninaisvankeja kuntouttavan Naisten vuoro -projektin parissa työskennellyt Blomerus kokee, että yhteiskunnallisesta näkökulmasta romanikielen ja -kulttuurin tila on tällä hetkellä varsin hyvä. Esimerkiksi juuri yliopisto-opintojen kehittäminen, monipuolinen kielipesätoiminta sekä oppimateriaalien tuottaminen ovat arvokkaita asioita niin kielen kuin kulttuurinkin turvaamisen kannalta.
Ruohonjuuritasolla tarkasteltuna tilanne on Blomeruksen mielestä kuitenkin toisenlainen. Valitettava tosiasia on, että sujuvasti romanikieltä puhuvia on Suomessa vähän. Tämä vaikuttaa tietysti radikaalisti siihen, että kielen siirtymisestä sukupolvelta toiselle on tullut ongelmallisempi tehtävä. Siinä missä ennen kieli ja tavat omaksuttiin lähes huomaamatta yhteisöjen tiiviin kanssakäymisen ansiosta, nykyään vastuu on entistä selkeämmin yksilöillä. Blomerus painottaakin tietoisten päätösten ja tekojen merkitystä romanikielen ja -kulttuurin säilyttämiseksi alati muuttuvassa yhteiskunnassa.
Mertsi Lindgrenin mukaan romanikulttuurin tulevaisuuteen vaikuttavat sekä valta- että romaniväestön asenteet. Hänen mielestään keskeistä olisi arvostaa niin omaa kuin vieraitakin kulttuureita. Kulttuurierojen ja -ristiriitojen sijasta Lindgren painottaa kulttuurien välisiä yhtäläisyyksiä. ”Niitä on kuitenkin paljon enemmän kuin eroavaisuuksia”, hän sanoo.
Pyrkimykset kulttuurienväliseen yhteistyöhön sekä oppimiseen konkretisoituvat käytännössä. Hyvä esimerkki monipuolisen oppimisen hyödyntämisestä on Helsingin kaupungin järjestämä koulutus ”Iskelmän keinoin”, jossa Lindgren pääsi hyödyntämään niin kulttuurista kuin musiikillistakin osaamistaan. Koulutuksessa maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä tutustutettiin Suomen kulttuuriin koulutuksen nimen mukaisestilaulun avulla. Siinä musiikki nivoutui osaksi historiallista viitekehystä; eri vuosikymmenten keskeisten kappaleiden kautta tutustuttiin niin kielen ilmaisuvarantoihin kuin Suomen historiallisiin tapahtumiinkin.
Petra Tella on viidennen vuoden suomen kielen opiskelija. Petra tutkii gradussaan Imatran paikannimien kansanetymologioita, eli selvittää sitä, mistä maallikot arvelevat paikannimien johtuvan.
