Seulan kevätpiknikillä opeteltiin lukemaan

Teksti ja kuvat: Lasse Hämäläinen

Lukeminen on tutkijan perustyötä, mutta sen opettaminen jää usein turhan vähiin. Nuori tutkija saattaakin olla ymmällään lukemisen peruskysymysten äärellä. Kuinka löytää oikeat tekstit akateemisen kirjallisuuden valtavasta massasta? Kuinka lukea tehokkaasti? Kuinka muistaa jotain lukemastaan? Näiden aiheiden äärelle syvennyttiin 30.5. Seulan kevätpiknikillä.

 

Seulan eli suomen kielen, suomalais-ugrilaisten kielten ja kotimaisen kirjallisuuden jatko-opiskelijajärjestön kevätpiknik on muodostunut jo orastavaksi perinteeksi (ks. 2015, 2016). Tapahtuman miljööksi oli sovittu Topelian akateemista arvokkuutta uhkuva sisäpiha. Sää ei kuitenkaan suosinut tapahtumaamme, joten värjöteltyämme tunnin viileällä ja pilvisellä pihalla päätimme siirtyä sisätiloihin laitoksen kahvihuoneeseen.

Lukeminen on tärkeä osa tutkijan ammattia. Siihen kuitenkin kiinnitetään varsin vähän huomiota tutkijankoulutuksessa. Tämä on toki sinänsä ymmärrettävää, sillä kaikki tutkijat (toivon mukaan) osaavat lukea. Toisaalta se, että jonkin asian osaa, ei tarkoita sitä, etteikö siinä voisi oppia paremmaksi. Niinpä tämänvuotisen kevätpiknikin tavoitteena oli jakaa kokemuksia ja vinkkejä tutkimuskirjallisuuden lukemiseen liittyen.

Tiede kasvaa ja kehittyy vauhdilla. Julkaisuja ilmestyy jatkuvasti valtavia määriä, ja niitä kaikkia on mahdotonta lukea. Tapahtumamme osallistujilla vaikuttikin olevan yhteinen kokemus siitä, että emme lue riittävästi. Mitä tälle asialle voisi tehdä? Yksi mahdollinen ratkaisu lienee ajattelu- ja puhetavan muutos: lukemisen sijaan olisi kenties hyvä puhua tutkimuksiin tutustumisesta. Perustutkintoa suorittaessa olemme tottuneet siihen, että tenttikirjat on syytä lukea alusta loppuun. Sen sijaan lienee realistista olettaa, että tutkijat eivät lue kaikkia heidän lähdeluettelostaan löytyviä teoksia kokonaisuudessaan. Usein tutkimuksen sisältöön tutustumiseen riittää sen abstraktin, johdannon ja/tai päätännön lukeminen. Näin jää aikaa tutustua suurempaan määrään tutkimuksia. Kun on tietoinen mahdollisimman suuresta määrästä tutkimuksia, on helpompaa arvioida, mitkä niistä on syytä lukea läpi tarkemmin.

Toinen avainkysymys on, miten muistaa lukemansa. Jos lukee nopeasti suuria tekstimassoja, ei niistä välttämättä jää mieleen paljoa. Tulisiko muistamista edistää apukeinoilla vai luottaa siihen, että tärkeimmät asiat pystyy kaivamaan muistin perukoilta tarpeen tullen? Useimmat piknikin osallistujat kertoivat käyttävänsä ainakin joitain apukeinoja, etenkin lukupäiväkirjaa tai muistiinpanoja. Vaikka niiden kirjoittaminen aiheuttaa hieman ylimääräistä työtä, auttaa se jäsentämään omaksuttua tietoa ja samalla keventää muistin rasitusta. Sähköiseen muotoon kirjoitetuissa muistiinpanoissa hakutoiminnolla on helppo palata oikean tekstin, teeman tai yksittäisen ajatuksen pariin myöhemmin. Käytännön tasolla muistiinpanoja voi hallita monella tavalla: toiset pitävät yhtä yhtenäistä lukupäiväkirjatiedostoa, toiset taas käyttävät tähän tarkoitukseen kehitettyjä ohjelmia (esim. Evernote). Oikea tekninen ratkaisu löytynee parhaiten erilaisia vaihtoehtoja kokeilemalla.

Lukeminen on erilaista työtä kuin kirjoittaminen. Nämä kaksi työn osa-aluetta voivatkin muodostaa tasapainoisen rytmin tutkijan päivään. Kun luova energia ei riitä kirjoittamiseen, on mahdollista siirtyä lukemisen pariin. Toisaalta joillakin tutkijoilla työvaiheet saattavat vuorotella pidemmissäkin jaksoissa; useamman päivän lukumaratonia seuraa oman tekstin tuottamisen putki. Tässäkin asiassa paras ratkaisu riippuu henkilökohtaisista mieltymyksistä, joten sen löytämisessä täytyy kuunnella sisintään.

Viime vuosikymmenten teknologinen kehitys on muuttanut monia elämämme osa-alueita, myös lukemista. Perinteisten kirjojen ja lehtien ohella tietoa voi imeä itseensä sähköisten laitteiden näytöltä. Vaikka sisältö on kaikissa sama, on valinnalla merkitystä monestakin näkökulmasta. Monet tutkijat kertovat, että pitkäkestoinen tietokoneen näytöltä lukeminen on niin fyysisesti kuin henkisesti kuormittavaa. Muut vaihtoehdot mahdollistavat erilaiset fyysiset asennot ja voivat näin edesauttaa ergonomiaa ja työssä jaksamista. Toisaalta kokonaisten kirjojen jatkuva tulostaminen ja suurten kirjapinojen raahaaminen paikasta toiseen ei ole taloudellisesti, ekologisesti ja logistisesti järkevää. Monet ovatkin siirtyneet käyttämään tabletteja tai e-kirjojen lukulaitteita.

Piknikin osallistujat olivat tuoneet näytille omia suosikkejaan akateemisesta kirjallisuudesta.

 

Oli lukeminen ammatti tai harrastus, voi sitä tukea lukupiirin avulla. Akateemisissa lukupiireissä samasta aihepiiristä kiinnostuneet lukevat esimerkiksi tutkimusartikkeleita, kirjoja tai katkelmia sellaisista ja kokoontuvat sitten keskustelemaan niiden tiimoilta. Useimmilla järjestömme jäsenistä on kokemuksia lukupiireistä, ja kokemukset ovat pääsääntöisesti olleet erittäin positiivisia. Lukupiiritapaaminen on kuin moniääninen luento, joka tarjoaa tekstiin useita erilaisia näkökulmia ja aktivoi osallistujiaan tasapuolisesti. Lukupiiri voi myös toimia motivaationa perehtyä sellaisiin tutkimuksiin, jotka jäisivät muutoin lukematta tai pikaisen silmäilyn varaan. Se on myös yksinkertaisesti sosiaalisuuden muoto, terveellistä vastapainoa usein varsin yksinäiseen työskentelyyn tutkimuksen parissa.

Harvoin on kuultu, että joku lukisi liikaa. Näin lopuksi lienee kuitenkin syytä varoittaa, että näinkin voi tapahtua. Aiheesta tarkemmin kertoo Ismo Leikola:

Uuteen lukukauteen!

Kevään ensimmäinen opetusviikko alkaa olla paketissa. Laitoksen opiskelija Netta Laukkanen kertoo hieman kevätlukukauden tunnelmistaan.

Netta ulkona

Kuka olet?

Netta, kolmannen vuoden suomen kielen pääaineopiskelija. Tähtäimessä olisi valmistua äidinkielen opettajaksi.

Ehditkö rentoutua lukukausien välissä?

Kyllä.

Mitä keväälle 2016 on tiedossa?

Vähän vähemmän kursseja kuin syksyllä, koska haluan jättää aikaa kandin kirjoittamiselle. Ylipäätään pitäisi saada kaikki kurssit niin hyvin kokoon, että ensi syksynä pääsisi aloittamaan pedagogiset opinnot.

Onko jotain, mitä odotat erityisellä innolla?

Odotan todella paljon kotimaisen kirjallisuuden Supersuositut nuortenromaanit -kurssia! En malta odottaa, että pääsee tarkastelemaan oman lapsuutensa suosikkikirjoja. Se on siistiä.

Mielenkiintoista tulee olemaan valtakunnallisen suomen kielen opiskelijoiden tapahtuman järjestäminen täällä Helsingissä. Tämän kevään tapahtuma on viides Osmani, ja on kivaa päästä ensimmäistä kertaa järjestämään sitä itse.

Lisäksi olen tosi innoissani kandistani!

Haluatko kertoa jotain terveisiä Norsu-blogin lukijoille?

Terkkuja kaikille! Lisäksi tsemppiä kevään opiskeluihin, opettamiseen, tutkimiseen tai mitä kenelläkin on keväällä ohjelmassa.

Graduntekijä tutuksi: Rasmus Bäckgren, kotimainen kirjallisuus

Jokainen yliopistosta maisteriksi valmistuva tekee pro gradu -tutkielman. Mutta minkälaista gradunteko oikeastaan on? Mitä se tarkoittaa käytännössä? Annetaan oikean graduntekijän kertoa.

RasmusRasmus Bäckgren opiskelee kotimaista kirjallisuutta ja tekee gradua lukion kirjallisuudenopetuksen suosituimmista kirjoista. Rasmuksella on menossa opiskelussa kahdestoista vuosi, tosin näistä vuosista osa on mennyt kokopäivätöissä. Nyt puuttuu enää gradun viimeiset sivut.

Miksi valitsit juuri tämän graduaiheen?
Graduni otsikko on tällä hetkellä ”Kaanonit kohtaavat – Lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen suosituimpien kirjojen tarkastelua empiirisen kaanonteorian näkökulmasta”. Tutkin siis lukion kirjallisuudenopetuksen suosituimpia kirjoja ja vertailen niitä esimerkiksi myydyimpiin ja tutkituimpiin teoksiin nähdäkseni, miten eri tavalla määrittyvät kaanonit suhteutuvat toisiinsa.

Aluksi halusin tutkia, mitä koulujen kirjallisuudenopetuksessa voitaisiin luetuttaa, jotta oppilaat saataisiin motivoitumaan nykyistä paremmin. Halusin ratkaista paljon puhututtaneen lukemattomuusongelman lähtökohtanani kuluneista klassikoista luopuminen paremmin nykynuorille suunnattujen teosten tieltä. No, nopeasti kävi ilmi, ettei tämän kokoluokan ongelmia ratkaista yhdessä gradussa. En edes tiennyt pitikö lähtökohtani paikkaansa eli luetutetaanko kouluissa edelleen lähinnä satavuotiaita klassikoita. Niinpä lähdin tutkimaan aluksi sitä. Teoriataustaksi valikoitui kaanontutkimus, jonka suuntaan minua ohjasi ennen kaikkea graduohjaajani Jyrki Nummi. Lopputuloksena on eri tavoin määrittyviä kaanoneita toisiinsa vertaava tutkimus, jossa pyrin selvittämään erityisesti lukion kirjallisuudenopetuksen suosikkikirjojen valikoitumista ja yhteyttä muihin kaanoneihin.

Empiirinen kaanonteoria tutkii kaanonia empiirisen mitattavuuden kautta. Se ei pyri kertomaan, mikä on hienoa ja hyvää kirjallisuutta, vaan havainnoimaan erilaisten mitattavien esiintymien avulla, mitä teoksia tai kirjailijoita arvostetaan eniten. Samalla se jakaa kaanonin kolmeen eri ”ulottuvuuteen”: markkinoiden kaanoniin (mitattavissa myyntilukujen kautta), akateemiseen kaanoniin (mitattavissa tutkimusten ja kritiikkien määrän kautta) ja kirjailijoiden kaanoniin (mitattavissa kirjallisten viittaussuhteiden kautta).

Miten keräsit aineiston graduusi? Paljonko sitä on, ja minkälaista se on?
Aineiston osalta olen paljon velkaa hiljattain edesmenneelle Juha Rikamalle, joka tutki lukion kirjallisuudenopetusta vuosikymmenten ajan. Käytän tutkimuksessani Rikaman tuloksia, joista käy ilmi, mitä teoksia opettajat ovat luetuttaneet koko luokalle vuosina 1980, 1990 ja 2001. Analysoin hänen aineistoaan oman tutkimukseni näkökulmasta. Rikaman aineistoa vertaan mm. Juhani Niemen tutkimukseen eniten painetuista suomalaisista kirjoista, jolloin voin tarkastella rinnakkain lukion kirjallisuudenopetuksen kaanonia markkinoiden kaanoniin eli lukioissa eniten luettuja kirjoja myydyimpiin suomalaisiin teoksiin. Aineistoni koostuu siis aiemmista tutkimuksista, joiden tuloksia tarkastelen oman tutkimuskysymykseni valossa.

Mitä teet juuri tällä hetkellä? Analysoitko aineistoa vai kirjoitatko jo ”oikeaa” gradutekstiä?
Olen jo varsinaisen gradutekstini kimpussa, mutta jonkin verran analysoitavaakin on vielä tehtävä. Parhaillaan laajennan teoriaosuuksia poliittisen kaanontutkimuksen osalta.

Minkälaista gradunteko on ollut? Mikä on ollut parasta? Entä pahinta?
Olen oikeastaan pitänyt gradun tekemisestä. Kaanon on mielenkiintoinen aihe, jossa on monta puolta. Sen teorioihin ja tutkimuksiin on mukava uppoutua, kun löytää hyvän lähteen. Joskus tuskastuttaa, kun tuntee viimeinkin tajunneensa jonkin merkittävän kokonaisuuden, mutta ote ymmärryksestä on niin heikko, ettei sitä meinaa saada paperille asti ennen kuin se on karannut. Pahinta gradunteossa ovat liian pitkät tauot. Vie usein päiviä päästä takaisin jyvälle omista aiemmista ajatuksista, jos on keskittynyt välissä muihin asioihin. Aloittamisen kynnyksen joutuu ylittämään joka kerta uudestaan. Toisaalta uudelleenaloitukset antavat hyvän mahdollisuuden tarkastella omaa työtä kriittisesti ja saattavat jopa parantaa lopputuloksen laatua.

Paras vinkkisi graduntekijäkollegalle?
Älä stressaa. Gradu on vähän kuin ylioppilaskirjoitukset: maailman isoin asia etukäteen, mutta jälkeenpäin vain kasa paperia. Kukaan ei myöhemmin elämässäsi tule arvioimaan sinua gradusi pohjalta, vaan saat näyttää kykysi jokaisen vastaantulevan mahdollisuuden kohdalla erikseen. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö graduun kannattaisi satsata, päinvastoin: kun asetat gradun sellaiseen perspektiiviin, ettei se pelota sinua, voit rentoutua ja ottaa käyttöön stressin sitomat voimavarasi ja työskennellä täydellä teholla. Eli rennosti, mutta tosissaan. Tätä vinkkiä kannattaa kuitenkin tarkastella sen tosiasian valossa, ettei oma graduni ole vielä valmis. Ja se varmasti olisi, jos en ottaisi niin rennosti.

Yleiskirjoittaja Hotakainen

Kari Hotakainen
Kari Hotakainen. Kuva Veikko Somerpuro.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjailija Kari Hotakaisen tuotanto on häkellyttävän monipuolinen. Hotakainen kirjoittaa sujuvasti niin kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjoja, runoja, näytelmiä, kolumneja, lehtijuttuja kuin mainostekstejäkin. Hotakainen valmistui kandidaatiksi kotimaisen kirjallisuuden oppiaineesta vuonna 1980. Yliopisto antoi eväät kirjailijan ammattiin, ja opiskeluvuosina syntyi elämänmittaisia ystävyyssuhteita. Opiskeluporukkaan kuuluivat muun muassa Jari Tervo, Kimmo Oksanen, Paula Rintamaa, Jukka Mauno, Hilkka Oksama ja Touko Siltala.

Tutustu Kari Hotakaiseen 375 humanistia -verkkosivuilla

Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlavuoden kunniaksi humanistinen tiedekunta nostaa esiin 375 humanistia. Sivustolla esiteltävät henkilöt avaavat näkymää humanistisen alan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen merkitykseen sekä tarjoavat esimerkkejä humanistien laaja-alaisesta osaamisesta.

Väitöskirjantekijän DOs & DON’Ts – Seulan baariseminaari 29.10.2015

Baariseminaari

Jokainen väitöskirja ja jokainen väitöskirjantekijä on erilainen. Silti kaikille tulee vastaan samoja kysymyksiä: Miten rajaan aiheeni? Kuinka muotoilen järkevät tutkimuskysymykset? Minkälaisella hakemuksella saa apurahaa tai tohtorikoulutettavan paikan? Miten väitöstutkimus etenee? Mitä teen, jos työ ei etene? Onko tässä mitään järkeä? Onko missään mitään järkeä? Tarjotakseen tukea näiden kysymysten pohdintaan suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden jatko-opiskelijoiden yhdistys Seula järjesti Thirsty Scholarissa baariseminaarin, jossa jo väitelleet tutkijat Hanna Karhu (kotimainen kirjallisuus) ja Jarkko Niemi (suomen kieli) kertoivat väitöskirjatyöstään, tutkimisen ihanuudesta ja kamaluudesta ja itse väitöstilaisuudesta. Paikalla keskustelemassa oli 11 väitöskirjantekijää.

Väitöskirjanteko on jokaisella hieman erilainen projekti. Jo aiheet ja lähtökohdat vaihtelevat, mutta työn etenemiseen vaikuttavat myös tutkimuksen ulkopuoliset tekijät, joista suurin on rahoitus. Osa väitöskirjoista tehdään työsuhteessa yliopistoon, osa tehdään apurahalla ja jotkin pääosin sivutoimisena. Luonnollisesti työ etenee eri tahdissa sen mukaan, kuinka paljon väitöstyön tekijä pystyy keskittymään itse tutkimukseen. Parhaassa tapauksessa väitöstyöntekijä saa kokopäiväisen rahoituksen joko apurahana tai palkkana ja pystyy tekemään tutkimusta täysipäiväisesti.

Toisinaan työn etenemiseen voi tulla katkoja esimerkiksi, jos apuraha jää saamatta tai jää vanhempainvapaalle. Hanna Karhu korosti, että taukoja väitöstyöstä ei kannata pelätä. Työhön voi aina palata, ja tauko voi antaa etäisyyttä ja uutta näkökulmaa työhön. Tutkimus voi myös viedä mennessään niin, että tutkimuksen suunta muuttuu alkuperäisestä paljonkin. Jarkko Niemi kuvasi omaa polkuaan ja painotti, että työn edetessä näkökulma todennäköisesti muuttuu ainakin jonkin verran. Tutkimus voi edetessään johdattaa uusien kysymysten pariin, eikä pidättäytyminen alkuperäisessä suunnitelmassa väkisin kannata. Jos tutkimusasetelma muuttuu paljonkin, väitöstyön ohjaajien kanssa voi keskustella, kannattaisiko mukaan ottaa vielä yksi ohjaaja auttamaan uusien kysymysten kanssa.

Iso kysymys on myös väitöskirjan muoto: artikkeliväitöskirja vai monografia? Hanna Karhu on tehnyt monografiaväitöskirjan ja Jarkko Niemi artikkeliväitöskirjan. Kummassakin on puolensa. Artikkeliväitöskirjaa tehdessä julkaisuluetteloon alkaa kertyä sisältöä samalla vaivalla. Lisäksi työhön saa kommentteja heti alusta lähtien. Toisaalta monografiaa voi hioa kokonaisuutena loppuun saakka, kun artikkeli sen sijaan on julkaisun jälkeen se, mikä on. Myös itselle sopivinta työtapaa kannattaa pohtia. Moni artikkeliväitöskirjaa tekevä mainitsikin työn projektiluonteisuuden sopivan parhaiten itselleen. Kuitenkin myös monografiaa voi työstää projektimaisesti osina.

Artikkeli vai monografia -kyselykierroksella kävi ilmi, että kaikki paikalla olleet suomen kielen jatko-opiskelijat tekivät artikkeliväitöskirjaa ja kotimaisen kirjallisuuden jatko-opiskelijat monografiaa. Artikkeliväitöskirja on aivan viime vuosina noussut suosioon suomen kielen oppiaineessa, mutta kotimaisessa kirjallisuudessa tehdään edelleen pääosin monografioita. Pohtiessamme syytä tähän selkeimpänä esiin nousi artikkelien julkaisukanavien vähyys. Suomessa kotimaista kirjallisuutta käsitteleviä väitösartikkeleita julkaisee pääasiassa yksi julkaisu. Tämä ei luo kovin paljoa mahdollisuuksia saada väitösartikkeleita julki, varsinkaan kohtuuajassa. Myös suomen kielen väitöskirjantekijöillä artikkelien julki saaminen on tarjonnan lisääntyessä yhä hankalampaa. Tässä myös tuli esiin artikkeliväitöskirjan huono puoli: toisinaan artikkelien julkaisuun saattaa mennä hyvinkin pitkä aika, mikä voi vaikuttaa koko väitöstyön loppuun saattamiseen.

Tutkimusyhteisö on myös eräs esiin nousseista tärkeistä seikoista. Hanna Karhu ja Jarkko Niemi korostivat kumpikin oman yhteisön löytämisen tärkeyttä. Yhteisön ei tarvitse olla omalta yliopistolta tai laitokselta, vaan työyhteisön voi löytää kauempaakin. Erityisesti, jos oma tutkimusaihe tai -metodi ei ole juuri nyt pinnalla, samantyyppistä tutkimusta tekeviä voi löytää esimerkiksi toisista yliopistoista ulkomailta saakka tai muista tutkijayhteisöistä.

Erityisesti apurahalla tutkimusta tekevien kohdalla yhteisön löytäminen on suuri kysymys. Tohtorikoulutettavilla on usein työpiste yliopistolla, ja tähän saakka monilla apurahalla väitöstyötä tekevillä on ollut myös, mutta ensi vuonna tilanne on muuttumassa. Yliopisto alkaa ottaa apurahatutkijoilta työpisteistä maksun, jonka summaksi on nyt arvioitu 1 600 euroa vuodessa. Summa on apurahoihin nähden suuri, ja monet joutuvat todennäköisesti miettimään tarkasti, missä työskentely on taloudellisesti järkevintä. Tämä aiheuttaa sen, että arvokkaat tieteelliset yhteisöt saattavat murentua tutkijoiden hajaantuessa kuka minnekin. Myös yhteydenpito oman laitoksen väkeen vaikeutuu, ja oman alan ajankohtaisessa tutkimuksessa mukana pysyminen tulee vaatimaan entistä enemmän paneutumista. Samalla oppiaine menettää tiiviin yhteyden oman alansa nuoriin tutkijoihin, joiden tutkimuksissa luodaan alan tulevaisuuden suuntaa.

Rahoituksen tiukentuessa väitöskirjantekijät ja muut tutkijat joutuvat tulevaisuudessa pohtimaan yhä tarkemmin oman työnsä taloudellisia edellytyksiä. Tilanteen vaikeutuminen voi johtaa siihen, että aiempaa useampi lahjakas nuori tutkija suuntaa töihin yliopiston ulkopuolelle ihan vain mahdollistaakseen oman elämisensä.

Baariseminaarin osallistujat tulevaisuuden pohdinta veti toisinaan hiljaiseksi. Silti omaan tutkimukseen suhtaudutaan intohimoisesti. Pöydän ääressä kerrottiin hyvin erilaisista tutkimusaiheista, joita yhdistää lähinnä tutkimuksen tekijän innostus. Väitöskirjantekijää ymmärtää parhaiten toinen väitöskirjantekijä, ja juuri siksi tällaiset yhteiset tapaamiset ovat arvokkaita.

Hanna Karhu ja Jarkko Niemi painottivatkin sitä, että jokainen väitöskirja on tärkeä ja jo sinänsä kulttuuriteko. Omaa työtä täytyy arvostaa ja uskoa siihen. Väitöskirjan tekeminen on myös oikeaa työtä, eikä työ ole aina mukavaa. Tutkimusta tehdessä toisinaan tulee vastoinkäymisiä kuten muussakin työelämässä (ja elämässä yleensä), eikä muissakaan töissä voi heti lyödä hanskoja tiskiin ja lopettaa. Tutkijalle tärkeintä on oma usko tutkimukseen ja innostus aiheeseen.

Ja lopulta: paras väitöskirja on valmis väitöskirja. Jossain vaiheessa työ on tehty ja on aika päästää irti. Edessä on väitöstilaisuus, juhlat, ja sen jälkeen – mitä?

Tunnelmia Koe kampus! -tapahtumasta

Torstaina 29.10. järjestettiin Helsingin yliopistolla Koe kampus! -tapahtuma, jossa lukiolaiset ja muut yliopisto-opinnoista kiinnostuneet saivat mahdollisuuden tutustua yliopistoon.

Norsu-laitos oli mukana tapahtumassa monipuolisella ohjelmalla. Tapahtumassa muun muassa kuultiin miniluentoja suomensukuisista kielistä, kokkailtiin virtuaalista kalakeittoa kielikeittiössä ja tutustuttiin Norsun oppiaineisiin Metsätalon ala-aulan humanistitorilla.

Koe kampus tapahtuma. Kuva Emilia Hannula.

Koe kampus tapahtuma. Kuva Emilia Hannula.

Koe kampus tapahtuma. Kuva Emilia Hannula.

Koe kampus tapahtuma. Kuva Emilia Hannula.

Koe kampus tapahtuma. Kuva Emilia Hannula.

Koe kampus tapahtuma. Kuva Emilia Hannula.

Koe kampus tapahtuma. Kuva Emilia Hannula.

Koe kampus tapahtuma. Kuva Emilia Hannula.

Koe kampus tapahtuma. Kuva Emilia Hannula.

Koe kampus tapahtuma. Kuva Emilia Hannula.

Norsulaiset mukana Koe Kampuksella!

Torstaina 29.10.2015 klo 10–15 järjestetään Helsingin yliopistossa, Aalto-yliopistossa ja Taideyliopistossa Koe kampus! -tapahtuma, jossa lukiolaiset ja muut yliopisto-opinnoista kiinnostuneet saavat mahdollisuuden tutustua pääkaupunkiseudun yliopistoihin.

Norsulaiset ovat menossa mukana, ja meitä voi tavata Koe Kampuksella luennoilla, työpajoissa ja Humanistitorilla. Alla Norsun menovinkit torstaille:

13-14 Miniluentoja suomensukuisista kielistä
Metsätalo, sali 6, 3. krs. Fabianinkatu 37/Unioninkatu 40
klo 13.00 Mistä sanat tulevat ja miten niiden alkuperää tutkitaan. Professori Ulla-Maija Forsberg
klo 13.20 Eesti: nii kaugel ja siiski nii lähedal – Mitä kaikkea kiinnostavaa on Virossa? Professori Birute Klaas-Lang, yliopistonlehtorit Sirje Olesk ja Kristiina Praakli.
klo 13.40 Magyarország és a magyar nyelv – Unkari ja unkari. Yliopistonlehtori Magdolna Kovács ja yliopistonopettaja Ildikó Vecsernyés.

14-15 Kielikeittiö -työpaja
Metsätalo, sali 30, 5. krs. Fabianinkatu 37/Unioninkatu 40
Kiinnostaisiko oppia italiaa kokkaamalla napolilaista pastareseptiä? Suomen kielen oppiaine on ollut mukana kehittämässä Digitaalista kielikeittiötä, jossa kieltä opitaan valmistamalla kyseisen maan ruokaa tietokoneen ohjeistuksen mukaan. Tule katsomaan ja kokeilemaan miten kielikeittiö toimii!

13-15 Humanistitori
Metsätalo, ala-aula, Fabianinkatu 37/Unioninkatu 40
Tule tapaamaan humanistisen tiedekunnan eri oppiaineiden opiskelijoita ja henkilökuntaa!

Koe Kampuksen koko ohjelman näet täältä.

Koe Kampus! 2013
Tältä näytti vuoden 2013 Koe Kampus! -tapahtumassa.