”Jos tämä olisi helppo ratkaista, tämä olisi ratkaistu jo” – Avoimen tieteen iltapäivässä etsittiin uutta suuntaa tiedejulkaisemiseen

Plan S ja muut avoimen julkaisemisen syksyn puheenaiheet olivat kattavasti esillä avoimen tieteen teemaviikon päätapahtumassa Tiedekulmassa. Avoimen tieteen iltapäivän puheenvuoroissa kantavaksi ajatukseksi nousi yhteistyön välttämättömyys tieteellisen julkaisukulttuurin muuttamisessa kestävämpään suuntaan.

Tämä syksy on ollut avoimen tieteen keskustelussa vilkasta aikaa. Eniten puhetta on riittänyt eurooppalaisten tiederahoittajien Plan S -julkilausumasta, jonka tavoitteena on saattaa julkisin varoin rahoitetut tieteelliset julkaisut avoimesti saataville vuoden 2020 alusta lähtien. Plan S:n kymmenen periaatteen julkilausumaan sisältyy useita huomionarvoisia kohtia, kuten ongelmallisiksi osoittautuneista hybridijulkaisuista luopuminen ja kannustimien luominen avoimien julkaisualustojen kehittämiseksi (ks. Heidi Laineen blogiartikkeli Plan S:stä).

Plan S ja avoimen tieteen uudet tuulet olivat pääpuheenaihe myös Helsingin yliopiston kirjaston järjestämässä Kuka omistaa julkaisusi? Avoimen tieteen iltapäivä -tapahtumassa. Tiedekulmassa järjestetty tapahtuma oli osa avoimen tieteen ja avoimen julkaisemisen kansainvälistä Open Access Week -teemaviikkoa.

Tässä blogipostauksessa käydään läpi Tiedekulman tapahtumassa esitetyt puheenvuorot. Tapahtuma on kokonaisuudessaan katsottavissa oheisesta videolinkistä.

Plan S:n voima on yhteistyössä

Ylikirjastonhoitaja Kimmo Tuominen toi avaussanoissaan esille avoimen julkaisemisen ”kiperän” historian: tekniset edellytykset (internetin kehitys) ja taloudelliset perusteet (tiedelehtien hinnoittelukriisi) avoimeen julkaisemiseen ovat olleet olemassa jo pitkään, mutta tieteellisen julkaisemisen kulttuuri on muuttunut hitaasti.

”Jos tämä olisi helppo ratkaista, tämä olisi ratkaistu jo 1990-luvun lopulla tai 2000-luvun alussa, eli silloin, kun webbiteknologiat löivät läpi ja tiedeyhteisö alkoi toimia verkossa. Haasteen ytimessä ovat tieteellisen julkaisemisen bisnesmallit ja näitä malleja koskevat viime aikojen muutospaineet. Plan S on erittäin merkittävä liikkeellelähtö. Näen, että tällä yhteistyöllä, cOAlition S:llä, on merkittävää potentiaalia vähintäänkin horjuttaa nykyistä tieteellisen julkaisemisen paradigmaa, ehkä tarjota sille myös vaihtoehto”, Tuominen totesi.

Tuomisen mukaan Plan S:n voima syntyy juuri yhteistyöstä, muutosta ajavien toimijoiden liittoutumisesta. Tässä on myös sen haaste lähitulevaisuudessa.

”Plan S ei ole tällä hetkellä globaali ratkaisu. Emme vielä tiedä, miten yhdysvaltalaiset tai aasialaiset tutkimusrahoittajat suhtautuvat tähän. Mutta luulen, että nämä asiat selviävät, jollei tämän niin ensi vuoden aikana.”

Yliopistokirjastoissa tunnetaan tilausmaksuihin perustuvien suurten lehtipakettien (big deals) hinta. Myös käsitys avoimen julkaisemisen hinnasta – eli kirjoittajamaksuihin (article processing charge, APC) liittyvistä kustannuksista – tarkentuu koko ajan.

”Nyt, kun big deal -sopimuksiin on saatu mukaan avoimuuselementti (ks. esim. Elsevier-sopimus), huomataan, että kustannukset kasvavat hyppäysmäisesti. Koska Helsingin yliopisto on tutkimus- ja julkaisuintensiivinen yliopisto, se joutuu myös avoimuuskustannusten maksajaksi raskaimman mukaan.”

”Hybridilehdet on nostettu Plan S:ssä tikunnokkaan, ja niin pitääkin nostaa. Toistaiseksi kaikki big deal -sopimukset, joissa on open access -elementti, näyttävät vahvasti hybridilehtiä koskevilta sopimuksilta. Toki Helsingin yliopiston kirjasto on tehnyt sopimuksia myös aitojen open access -kustantamojen kanssa, mutta nämä sopimukset ovat huomattavasti pienempiä kuin hyperkalliit big dealit, joista Springer-sopimus sopii tuoreeksi esimerkiksi.”

Ylikirjastonhoitaja Kimmo Tuominen toi avaussanoissaan esiin huolen myös avoimen julkaisemisen hinnasta: kustannukset ovat kasvaneet nopeasti, kun lehtipaketteihin on sisällytetty avoimuuselementti. Kuva: Jussi Männistö

Avoimen tieteen palkittu Jaana Bäck korostaa avoimuuden hyötyjä

Avaussanojen jälkeen jaettiin Helsingin yliopiston avoimen tieteen tunnustuspalkinto. Toista kertaa jaettava palkinto myönnettiin metsien ja ilmakehän vuorovaikutusten professorille Jaana Bäckille, jonka uraa luonnehtii monipuolinen ja runsas avoin julkaisutoiminta ja tieteellisen tiedon avaaminen myös tiedeyhteisön ulkopuolisille.

Palkintopuheessaan Bäck korosti perusteiden esittämisen tärkeyttä: on hyvä perustella, miksi avoimuutta on edistettävä. Omat perusteensa hän jakoi henkilökohtaisiin, tieteellisiin ja yhteiskunnallisiin hyötyihin.

”Tutkijan kannalta se on uramielessä tärkeää. Minut tunnistetaan tietyn alan tutkijaksi, saan siteerauksia ja myös yhteistyömahdollisuuksia avautuu, kun olen laajemmin tunnettu”, Bäck aloittaa.

”Tutkijayhteisö käyttää avoimen datan tuloksia. Toistettavan tutkimuksen metodit ovat keskeisesti avoimen tieteen varassa. Sitten on uuden tieteen kehittyminen: jos emme tiedä, mitä aiemmin on tutkittu ja mitä tiedetään, on vaikea kehittää uusia tuloksia ja prosesseja. Tähän kuuluu myös datan säilöminen ja varastoiminen mahdollisten tulevien käyttöjen varalle.”

”Tutkijoina olemme veronmaksajien palkkaamia, ja meidän on mietittävä myös sitä, millaisia hyötyjä yhteiskunnalle syntyy avoimesta tieteestä. On taloudellisia, mitattavia hyötyjä, mutta paljon myös hyötyjä, joita ei voi euroissa tai dollareissa mitata, toistaiseksi. Myös yleisön luottamus tieteeseen pohjautuu pitkälti siihen, että tulokset ovat avoimia ja verifioitavissa.”

Bäckin mukaan tutkimustiedolla on erityinen rooli poliittisen päätöksenteon tukena. Hän mainitsi esimerkkinä metsäraportin (Multi-functionality and sustainability in the European Union’s forests, 2017), jota laati laaja joukko eurooppalaisia alan asiantuntijoita. Avoimuuden ohella raportin tuloksia tuotiin eri keinoin (mm. tapaamisin, seminaarein, julkisin kannanotoin, lehtikirjoituksin) päättäjien ulottuville.

”Raportilla pyrittiin antamaan objektiivista taustaa (päätöksentekoon), ettei tarvitsisi mennä huutoäänestykseen, vaan pystyttäisiin käyttämään tieteellistä tietoa hyväksi”, Bäck totesi.

”Myös yleisön luottamus tieteeseen pohjautuu pitkälti siihen, että tulokset ovat avoimia ja verifioitavissa”, avoimen tieteen palkinnon saanut Jaana Bäck sanoi. Kuva: Jussi Männistö

Rahoittajat eivät voi yksin toteuttaa Plan S:ää

Suomen Akatemia on ollut syksyn Plan S -keskustelun ytimessä alusta asti, ja syyskuun loppupuolella Akatemia ilmoitti sitoutuvansa julkilausumaan ja liittyvänsä 12 muun kansallisen tutkimusrahoittajan koalitioon.

Suomen Akatemian tiedeasiantuntija Jyrki Hakapää toi puheessaan esille Akatemian perusteluita päätökselle. Hänen mukaansa Akatemian strategiasta, erityisesti vastuullisen tutkimuksen linjauksista, löytyvät keskeiset perusteet Plan S:n tukemiseen.

”Toki meillä valtion instituutiona on muitakin syitä edistää avointa tiedettä. Kun rahoitamme julkisin varoin tutkimusta, kyllä tulosten pitäisi olla kaikkien tutkimuksen rahoittamiseen osallistuneiden, eli veronmaksajien, saatavissa.”

Kimmo Tuomisen tavoin myös Hakapää viittasi avoimen julkaisemisen hankalaan historiaan: reilussa 20 vuodessa ei olla päästy riittävän pitkälle. Vuonna 2017 tieteellisten julkaisujen avoimuusprosentti Suomessa oli 40. Myös Akatemian rahoittamien tutkimusten avoimuusprosentti on alle 50 prosenttia, joka Hakapään mielestä on liian vähän.

”Toinen haaste on se, ettemme oikein tiedä, missä mennään. Emme tiedä, paljonko rahaa avoimen saatavuuden edistämiseen tällä hetkellä laitetaan. Emme tiedä sitä suomalaisen tiedeyhteisön piirissä, emmekä tiedä sitä Suomen Akatemian rahoituksen piirissä. Sen me tiedämme, että tietyille isoille kansainvälisille kustantajille menee erittäin paljon rahaa. Ja se on meidänkin näkökulmasta liikaa rahaa siinä mielessä, että se panos, mitä sieltä rahan vastineeksi saadaan, ei tunnu olevan tasapainossa maksun kanssa. Lisäksi näissäkin rahavirroissa on epäselvyyttä siitä, kuinka monta kertaa tiedeyhteisöä veloitetaan.”

Hakapään mukaan julkaisukulttuurin muutokselle on vahva poliittinen tuki, erityisesti EU-tasolla. Euroopan komissio tukee ja toteuttaa Plan S:ää. EU:n kilpailukykyneuvosto asetti pari vuotta sitten tavoitteeksi, että julkisin varoin tuotetut tutkimusjulkaisut olisivat avoimia vuoteen 2020 mennessä. Tiedeyhteisön yhteistyö on kuitenkin avainasia.

Jyrki Hakapää toi terveisiä Suomen Akatemiasta: ”Akatemia on todennut, että se haluaa olla Plan S:n kehittämisessä mukana, mutta se pitää tehdä kansallisen yhteisön kanssa yhteistyössä. Tämä on aika keskeinen asia Plan S:n toteuttamisessa.” Kuva: Jussi Männistö

”Akatemia on todennut, että se haluaa olla Plan S:n kehittämisessä mukana, mutta se pitää tehdä kansallisen yhteisön kanssa yhteistyössä. Tämä on aika keskeinen asia Plan S:n toteuttamisessa. Tutkimusrahoittajat eivät pysty yksin viemään Plan S:n periaatteita käytäntöön. Siihen tarvitaan tutkijayhteisön ja eri instituutioiden toimia.”

Hakapään mukaan Plan S:ää viedään eteenpäin nyt työryhmässä (implementation group), joka linjaa, miten kymmentä periaatetta toteutetaan käytännössä. Askelmerkit ovat selvillä luultavasti vielä tämän vuoden puolella. Avoimuuden toteuttamisessa niin sanotun kultaisen tien (gold OA) rinnalle kelpaa vihreä tie eli rinnakkaisjulkaiseminen (green OA), mutta siirtymäaika hybridien suhteen alkaa Hakapään mukaan olla lopussa (ks. käsitteistä OA-oppaasta).

”Erinäisiä drastisia toimia on varmasti tulossa, kuten hybridimallin rahoittamisen lopettaminen. Rahoittajat näkevät sen avoimuuteen siirtymisen välineenä, ja siirtymäajan on nyt syytä loppua.”

Erinäisiä drastisia toimia on varmasti tulossa, kuten hybridimallin rahoittamisen lopettaminen. Rahoittajat näkevät sen avoimuuteen siirtymisen välineenä, ja siirtymäajan on nyt syytä loppua.

Avoin tiede vaatii kulttuurillista muutosta

Helsingin yliopiston strategiassa 2017–2020 tavoitteena on 40 prosentin kasvu OA-julkaisujen määrässä ja digitalisaatio-ohjelman tavoitteena on avoimuusprosentin nostaminen 70:ään – arvio nykyisestä avoimuusprosentista on 50 prosentin paikkeilla. Helsingin yliopiston vararehtorina elokuussa aloittanut Hanna Snellmanin mukaan tieteenalojen erilaisuus on kuitenkin otettava avoimuuden edistämisessä huomioon.

”Humanistina olen iloinen, että Plan S:ssä on muistettu se, että meillä on edelleen myös monografia-aloja, ja joillakin aloilla avoimeen julkaisemiseen siirtyminen vie pidemmän aikaa.”

Joillakin tieteenaloilla OA-julkaisukanavien tarjonta myös artikkelien kohdalla on vähäinen. Yksi avoin julkaisukanava on kuitenkin käytössä: rinnakkaistallentaminen (green OA) HELDA-julkaisuarkistoon on useimmiten mahdollista.

”Vaikka itse ei olisi näppärä tallentamaan julkaisujaan HELDAan, Helsingin yliopistossa tutkija saa todella hyvän avun. Ensinnäkin kirjaston sivuilla on todella hyvät ohjeet, ja toiseksi kirjastosta saa myös käsityönä tarvittavan avun. Yksikään Helsingin yliopiston tutkija ei voi sanoa, että julkaisuni eivät ole HELDAssa, koska en osaa käyttää sitä.”

Snellman otti puheessaan esille Euroopan tutkimusyliopistojen liiton LERUn (The League of European Research Universities) keväällä julkaistun tiekartan, Open Science and its role in universities, jossa tuodaan esiin avoimen julkaisemisen ja avoimen tieteen vaatima kulttuurillinen muutos.

”Tiekartassa on hyvää pohdintaa siitä, miten top-down-mallilla asiat harvoin onnistuvat. Jos Akatemia käskee tai OKM käskee tai yliopisto käskee, joissain yhteiskunnissa se voi toimia, mutta ei meillä. Avoimeen tieteeseen siirtymisessä kannattaa ottaa askeleet sillä tavalla, että ihmiset innostuvat siitä. LERUn paperissa muistutetaan, että on oltava jonkinlainen ’a programme of cultural change’.”

Snellman arvioi, että kulttuurillinen muutos otetaan huomioon ensi vuonna alkavassa uuden strategian suunnittelussa. Muutos vaatii avoimuuden huomioimista laajalla rintamalla, koulutuksesta lähtien aina rekrytointiin ja meritoitumiseen.

Plan S:n suhteen Helsingin yliopistossa ei ole vielä tehty päätöksiä, mutta Snellmanin mukaan asia on ollut esillä. Hybridijulkaisujen seurantaa yliopistossa jatketaan. Tavoitteena on saada tarkempi kuva kustannuksista.

”Hybridi-julkaisuja ei suositella Helsingin yliopistossa, mutta niitä toki on. Niistä kuitenkin pyritään pois siinä määrin kuin se on mahdollista.”

Vararehtori Hanna Snellman muistutti puheessaan motivoinnin merkityksestä: ”Avoimeen tieteeseen siirtymisessä kannattaa ottaa askeleet sillä tavalla, että ihmiset innostuvat siitä.” Kuva: Emma Niemi

Avoimuus tuo tulevaisuudessa rahaa yliopistoille

Ylitarkastaja Sami Niinimäki toi Tiedekulmaan tuoreita terveisiä opetus- ja kulttuuriministeriöstä: esitys yliopistojen uudeksi rahoitusmalliksi julkistettiin melkein samalla kellonlyömällä Niinimäen puheen kanssa. Vuonna 2021 käyttöön tuleva rahoitusmalli palkitsee ensi kertaa myös julkaisujen avoimuudesta – avoin julkaisu on 20 prosenttia arvokkaampi kuin ei-avoin.

”Jos julkaisu merkitään OKM:n julkaisutiedonkeruussa avoimeksi, siitä hyötyy kertoimella 1,2. Tällä halutaan kannustaa avoimuuden lisääntymiseen”, Niinimäki sanoo.

Rahoitusmalli on vasta esitys, jota on mahdollista kommentoida. Plan S:n valossa kiintoisa kohta liittyi hybridien asemaan. Rahoitusmallissa avoimuuslisän saisi OA-julkaisujen (gold OA) ja rinnakkaisjulkaisujen (green OA) ohella myös hybridijulkaisuista. Niinimäki kommentoi asiaa paneelikeskustelussa:

”Hybridin rooli tässä juontaa siitä, että tiedonkeruumalli on ollut varmaan jo kolme vuotta samanlainen. Jo kolme vuotta sitten varmasti ajateltiin, että hybridit eivät ole suositeltavia, mutta se on ollut ehkä epäselvempää silloin. On mahdollista, että jatkossa tätäkin kohtaa vielä tarkennetaan.”

Niinimäen toinen uutinen liittyi tutkijoiden rinnakkaistallennusoikeuteen, jossa perusajatus on, että tutkija säilyttäisi aina oikeuden rinnakkaistallennukseen. Taustalla on Marja-Leena Mansalan viime vuonna julkaistu Selvitys lainsäädännön muutostarpeista rinnakkaistallentamisen edistämiseksi. Rinnakkaistallennusoikeus edellyttää muutosta tekijänoikeuslakiin.

”Tieteellisten julkaisujen tekijöiden oikeuksia vahvistetaan siltä osin, että heille ei synny tilannetta, jossa he luovuttavat kaikki oikeudet peruuttamattomasti tieteellisille kustantajille. Se poistaa epävarmuudet siitä, onko tutkijalla oikeus rinnakkaistallentaa vai ei. Tutkijan oikeuksia halutaan tältä osin vahvistaa. Ja tämän katsotaan myös edistävän rinnakkaistallentamista, jolla on kansallisesti paljonkin merkitystä etenkin pitkäaikaissäilytyksen kannalta”, Niinimäki totesi.

Sami Niinimäki toi uutisen uudesta rahoitusmallista Tiedekulmaan. Malli palkitsee avoimesta julkaisemisesta. Kuva: Jussi Männistö

Vertaisarvioinnin järjestäminen julkaisemisen ydinkysymyksenä

Helsingin yliopiston tutkija Syksy Räsänen osallistui Tiedekulman tapahtumaan videotallenteen välityksellä, koska hän viettää syksyn Birzeitin yliopiston vierailevana luennoitsijana palestiinalaisalueilla.

Tieteellisen julkaisemisen kulttuuria blogikirjoituksissaan terävästi kritisoineen Räsäsen mukaan hänen omallaan hiukkasfysiikassa ja kosmologiassa kysymys avoimesta julkaisemisesta on ratkaistu yli 25 vuotta sitten: julkaisut laitetaan avoimesti saataville arXiviin ennen kuin ne lähetetään lehtiin.

”Ainoa rooli, mikä perinteisillä tiedelehdillä on ja mistä tiedeyhteisölle on enää hyötyä, on vertaisarviointi. Eli kysymys on siitä, miten vertaisarviointi voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti. Se, miksi olen tästä kiinnostunut, on se, että tällä hetkellä yli seitsemän miljardia euroa menee joka vuosi tieteellisille kustantajille. Se raha on poissa tieteeltä täysin turhaan, koska kaupallisten kustantajien palvelut ovat nykyään tarpeettomia.”

Overlay-lehti
  • Akateeminen sähköinen open access -lehti, joka ei tuota omaa sisältöä, vaan valitsee sisältönsä jo valmiiksi verkossa olevasta materiaalista (esimerkiksi preprint-arkistot).
  • Sisältö voi olla ilmestynyt myös kaupallisissa julkaisuissa, mutta overlay-lehti linkkaa yliopistojen julkaisuarkistossa sijaitseviin artikkelien pre- tai postprint-versioihin.
  • Artikkelien valinnan voi tehdä lehden toimittaja tai kyseessä voi olla myös normaali vertaisarviointiprosessi.
  • Tuo huomattavia säästöjä perinteisiin tilausmaksullisiin lehtiin nähden, mutta overlay-lehdissä ongelma sama kuin OA-lehdissä yleensä: uusien lehtien vakiintuminen vie aikaa.
  • Esimerkkejä overlay-lehdistä täältä.
    (Markku Roinila, tietoasiantuntija, Helsingin yliopiston kirjasto)

Räsänen näkee Plan S:n ”erinomaisena askeleena eteenpäin”. Hän löytää siitä kolme huomionarvoista kohtaa.

”Erityisen tärkeää tässä on se, ettei sanota vain että halutaan open accessia, vaan halutaan rakentaa infrastruktuuria ja tukea tieteellisen julkaisemisen kehittymistä.  Jos sopivia lehtiä ei ole, tehdään kannustimia niiden perustamiselle.”

”Se, että edes mainitaan avoimet arkistot on hyvä asia, koska ne ovat tieteellisen julkaisemisen, ei tulevaisuus, vaan nykyhetki ja menneisyys jo parinkymmenen vuoden ajalta.”

”Kolmas tärkeä asia Plan S:ssä on se, että siinä sitoudutaan seuraamaan, noudatetaanko sitä. Ja jos sen jättää noudattamatta, sillä on seurauksia.”

Vertaisarvioinnin järjestäminen nykyistä kestävämmällä tavalla edellyttää Räsäsen mukaan yhteistyötä.

”Se, mihin pitäisi keskittyä, on se, että tuodaan yhteen tutkijoita, tiedeyhteisön edustajia, kirjastoja ja tiederahoittajia, jotka keskittyvät vertaisarvioinnin tekemiseen kustannustehokkaasti. Tämä ei ole mikään utopia, vaan tämä on toteutettu jo. Yhtenä esimerkkinä matematiikan lehti Discrete Analysis, jossa julkaisemisen kustannukset ovat noin kymmenen dollaria per artikkeli – verrattuna nykyiseen julkaisemismalliin, noin 3800 ja 5000 euroon per artikkeli, tai open access -malliin, jossa kustannukset ovat 1100–2000 euroa.”

”Keskeinen kysymys on tämä: Miten Suomessa tullaan tukemaan avoimiin arkistoihin pohjaavien overlay-lehtien kehittämistä tiedeyhteisössä? Open access on asia, joka on jo esillä ja jota Plan S onnistuessaan toteuttaa hyvin. Nyt täytyy miettiä, mikä on se seuraava askel.”

Tutkija Syksy Räsänen osallistui tilaisuuteen videon välityksellä. Hänen mukaansa kaupallisten tiedekustantajien palvelut ovat käyneet tarpeettomiksi. Kuva: Jussi Männistö

Millaisia vaihtoehtoja tieteelliseen julkaisemiseen on?

Tutkimushallinnon asiantuntijan Heidi Laineen vetämä paneelikeskustelu käynnistyi vaihtoehtoisten julkaisutapojen, kuten Syksy Räsäsen mainitsemien overlay-julkaisujen, pohtimisella.

Uusien, avointen julkaisutapojen tukeminen sisältyy Plan S:ään, ja Jyrki Hakapään mukaan avoimen julkaisemisen aukkopaikat ovat hyvin tiedossa – ratkaisuja sen sijaan vasta etsitään.

”Mitkä ovat tulevat julkaisumallit tai rakenteet, emme tiedä niistä. Eri tieteenalat ja erilaiset julkaisemisen tavat vaativat erilaisia ratkaisuja”, Hakapää totesi.

Hanna Snellman toi keskusteluun avoimen tieteen asiantuntijan Peter Suberin blogiartikkelin, jossa käsitellään avoimen julkaisemisen mahdollisuuksia humanistisissa tieteissä.

”Suber kirjoittaa, että University of Californiassa joka tieteenalalla on overlay-julkaisu. Kävin sivuilla, ja toden totta, sieltä niitä löytyi, ainakin humanistisen alan näkökulmasta aika kattavasti. Tuoko HELDA-julkaisuarkisto meille tässä mahdollisuuksia?” Snellman kysyi osoittaen kysymyksensä ylikirjastonhoitaja Kimmo Tuomiselle.

”Helsingin yliopiston osalta Helsinki University Press on tällainen uudenlainen väline, jossa on ammattimainen julkaisualusta (Ubiquity Press) taustalla. On käyty paljon keskustelua, voidaanko julkaisualustoja, joko instituutio- tai tieteenalakohtaisia, muuttaa enemmän julkaisumaisiksi? Se on kiinnostava kysymys. Teknisesti monet asiat ovat mahdollisia, mutta tottakai ne vaativat rahoitusta. Näen sen mahdollisuutena, että julkaisualustoja kehitetään vielä enemmän tähän suuntaan”, Tuominen sanoi.

Heidi Laineen vetämän paneelikeskustelun pääteemoiksi nousi kysymys tieteellisen julkaisemisen vaihtoehdoista ja kansallisen avoimen tieteen strategian sisällöstä. Kuva: Jussi Männistö

Mitä kansallisen OA-strategian pitäisi sisältää?

Heidi Laine nosti keskusteluun myös avoimen tieteen kansallisen strategian, jonka laatimista varten perustettiin vastikään strategiaryhmä.

”Mitä kansallisessa strategiassa olisi linjattava? Voitaisiinko ottaa kansallinen kanta esimerkiksi hybridien suhteen?” Laine kysyi.

”Hybridien filosofia voisi olla hyväksyttäväkin, mutta siitä on tuskallisen vaikeata saada läpinäkyvää mallia, jossa tilausmaksupuolen kompensaatiot olisivat reiluja. Kaikki avaukset ovat tervetulleita. Jos yhteinen näkemys löytyy johonkin asiaan, se on väkevä signaali jatkotoimenpiteisiin”, Sami Niinimäki toteaa.

Hanna Snellman muistutti akateemisesta vapaudesta ja siitä, että tutkija tietää viime kädessä parhaiten, missä julkaista. Julkaisupaikan valinta ei kuitenkaan aina ole tutkijasta kiinni, ja Jaana Bäckin mukaan avoimen julkaisemisen esteenä voi olla rakenteellisia seikkoja. Hän mainitsee esimerkin OA-lehdestä, jonka toimitusneuvostossa hän on.

”Kävin eilen dialogin erään tutkijan kanssa, joka oli mielellään kirjoittamassa lehteen. Hän kysyi sitten lehden JUFO-luokituksesta, ja jouduin sanomaan, että ei valitettavasti löydy. Lehti on 0-kategoriassa, koska yleensä open access -lehdet ovat siellä. Hän sanoi siihen, että unohdetaan sitten koko juttu: heidän yliopisto laskee rahoja, ja tutkijoiden on julkaistava JUFO-luokituksen 2- ja 3-tason lehdissä, 0-kategoria ei käy. Ehkä strategiaan voisi tällaisen toiveen laittaa, että meritoitumiseen ja julkaisemiseen pitää kiinnittää huomiota”, Bäck toteaa.

Jyrki Hakapään korviin kansallinen avoimen julkaisemisen strategia kuulostaa ”korkean tason menolta”, ja väljempikin tavoitetaso riittäisi.

”Kunhan nyt päästään yhteisymmärrykseen siitä, että avoin saatavuus on jotain, mitä on syytä edistää, ja että sitä on syytä edistää kattavasti ja nopeasti. Tämä olisi jo merkittävää. Akateeminen vapaus ja se, miten avoin julkaiseminen siihen sopii, on varmasti sen tason asia, joka olisi hyvä saada strategiaan”, Hakapää sanoo.

Kati Vierikko Helsingin yliopiston tutkimuspalveluista halusi kuulla panelistien näkemyksen avoimen tieteen ja yritysyhteistyön yhteensovittamisesta. Panelistien mukaan asiassa ei automaattisesti ole ristiriitaa, ja hyviä käytäntöjä on jo syntynyt, esimerkiksi Århusin yliopistossa. Kuva: Jussi Männistö

Ja lopuksi jotain muuta…

Avoimen tieteen iltapäivä päättyi ainutlaatuiseen 50-vuotisjuhlakonserttiin, jossa esitettiin teos Kaukana väijyy ystäviä (1968). Pääosassa oli Erkki Kurenniemen suunnittelema Sähkökvartetti-soitin ja kvartetin jäsenet: muusikko ja Helsingin yliopiston kunniatohtori Mauri Antero Numminen (laulu) sekä Mikko Ojanen (sähkösaksofoni), Kai Lassfolk (melodiakone) ja Maiju Jouppi (sähkörummut) Helsingin yliopistosta.

Kurenniemen sähkösoittimista väitöskirjaa tekevä Mikko Ojanen kertoi alustuksessaan, miksi Sähkökvartetti sopi varsin hyvin avoimen tieteen tapahtumaan: Ojasen Kurenniemi-tutkimuksessa lähtökohtana on ollut ”kaiken avaaminen”. Avoimen tieteen soveltamisesta Kurenniemi-tutkimukseen voi lukea Ojasen hiljattain ilmestyneestä blogikirjoituksesta. Myös Kurenniemi-konsertteihin – joista tämä viimeisin löytyy myös TUHAT-tutkimustietokannasta – liittyy Ojasen mukaan tutkimuksellinen ulottuvuus: ”Konserteissa voimme tarkastella tutkimuskohteita myös taiteellisesta näkökulmasta.”

M. A. Numminen päätti Avoimen tieteen iltapäivän tilaisuuden puheosuuden kuvaukseen 50 vuoden takaisista tapahtumista, Sähkökvartetin synnystä ja ensimmäisestä esityksestä.

”Vempele tuli aivoihini vuoden 1968 alussa. Olin harrastanut undergroundia jo alustavasti joulukuun 1967 puolella. Mietin, että rock-ryhmämme pianisti, kitaristi ja rumpali pitäisi saada esittämään myös elektronista musiikkia. Normaalikokoonpanossamme, jossa nämä mainitut instrumentit olivat, oli laulusolistina minua parempi rock-laulaja Rauli ”Badding” Somerjoki. Mutta katsoin, että hän ei ole oikein sopiva elektronisen musiikin laulaja. Minä itse olen parempi. Niinpä ehdotin Erkki Kurenniemelle muistaakseni tammikuussa 1968 ideaa, jossa piano, kitara ja rummut -kokoonpano muutettaisiin elektronisesti toteutettavaksi. Erkki sanoi minulle vähän mietittyään, että tämä vaatii laitteistoa, jota Suomessa ei ole. Että tämä on tietokonepohjainen ratkaisu. Tarvittiin aika paljon rahaa, 5000 markkaa vuonna 1968. Voitte kuvitella, että se on vähän enemmän kuin 5000 euroa nykyrahassa. Yritin saada Suomen kommunistiselta puolueelta rahaa tukemaan elektronista musiikkia. Suomen kommunistinen puolue piti kokouksen ja totesi, ettei se voi tukea tällaista – vaikka minä väitin, että se on hyvin kansainvälistä, kansojen yhteistyötä tukevaa. Rahaa ei tullut, mutta kulttuurisihteeri Anna-Liisa Hyvönen, joka edelleen on hyvissä voimissa yhdeksänkymppisenä, tuli henkilökohtaisesti tukemaan oman lainani Suomen Työväen Säästöpankista. Näin ollen pystyttiin tilaamaan ulkomailta tarvittavat komponentit. Tämän laitteiston ensiesitys tapahtui nuorison kansainvälisillä festivaaleilla Bulgariassa, Sofiassa. Se oli noin kaksi viikkoa pitkä tapahtuma. Kolmantena tai neljäntenä päivänä jokainen maa halusi gaalaillassa esittää parastaan. Suomi valitsi minut. Lauloin ensin mahdollisimman kauniilla äänellä Schubertin liedejä, mikä sai aikaan vihellyskonsertin yleisössä. 4000 ihmistä täyteen ahdetussa suuressa konserttisalissa. Kun yleisö ei saanut minua vaikenemaan, he alkoivat taputtaa minulle, jolloin katsoin tulleeni suosituksi. Ajattelin, täytyy kokeilla muuta, ja otimme tämän laitteiston esiin. Se herätti valtavaa hämmennystä ja raivoa. Vain kymmenen minuutin kuluttua juhlavieraat, eli Bulgarian kommunistisen puolueen johto, lähti pois salista. Se olisi sama kuin Sauli Niinistö lähtisi mielenosoituksellisesti pois tämän hetken tilaisuudesta. Sitten konserttitalon johtaja tuli keskeyttämään meidän esityksemme. Paikallinen lehdistö oli äärimmäisen kiinnostunut asiasta, mutta mitään ei saanut julkaista, ei kertakaikkiaan mitään, vaikka parhaamme teimme englannin ja saksan kielen avulla tuodaksemme bulgarialaisten tietoon, miten valloittavaa ja työväenhenkistä musiikkia tämä on.”

Mikko Ojanen, Maiju Jouppi, Kai Lassfolk ja M. A. Numminen esittivät tilaisuuden päätteeksi Sähkökvartetti-teoksen Kaukana väijyy ystäviä. M. A. Numminen lauloi teoksessa suomeksi, ruotsiksi, saksaksi ja esperantoksi. Kuva: Emma Niemi

Yksi vastaus artikkeliin “”Jos tämä olisi helppo ratkaista, tämä olisi ratkaistu jo” – Avoimen tieteen iltapäivässä etsittiin uutta suuntaa tiedejulkaisemiseen”

Kommentit on suljettu.