Helsingin yliopisto
Jaakko Kurhilalla on takanaan ensimmäinen vuosi Helsingin yliopiston digitalisaatioprosessin johtajana. Vuoden takaisen digitiekartan toteuttamisessa on lähdetty liikkeelle opetuksesta, joka on myös Kurhilalle tärkeä teema. Tutkimuksen digitalisaation osalta Kurhila nostaa esiin dataintensiivisen tutkimuksen ja tieteen avoimuuden, jossa keskeistä on erityisesti yliopiston kytkeytyminen yhteiskuntaan.
Vuosi sitten helmikuussa valmistui Helsingin yliopiston digitalisaatio-ohjelman tiekartta vuosille 2018–2020 (pdf). Kuukautta myöhemmin työnsä aloitti uusi digitalisaatiojohtaja Jaakko Kurhila, joka hyppäsi pestiin Avoimen yliopiston johtajan paikalta.
Kurhila tiesi jo ryhtyessään työhön, että digitalisaatioprosessin ohjaamisessa on omat vaikeutensa.
”Digijohtaminen on väistämättä muutosjohtamista. Jos ajatellaan, että Helsingin yliopiston kaltaisessa tutkimusyliopistossa on digitransformaation tarve, mikä se on? Onko pakko muuttua, ja uhkaako jokin, jos ei muututa? Vai onko kyse kehityksestä, joka liittyy siihen, että maailma on aika digitaalinen nykyään? Tässä epäselvässä tilanteessa on luonnollista, että yliopistossa ei tapahdu kovin nopeasti mitään”, Kurhila sanoo.
Vaikka muutoksen suuntaa vielä kartoitetaan, vuosi sitten julkaistuun digitiekarttaan on kirjattu yksitoista kohtaa, suositusta, joita yliopistossa on tarkoitus kehittää vuosina 2018–2020 (ks. kuva alla).
”Näistä joitakin on pystytty edistämään paremmin, joitakin huonommin”, Kurhila arvioi.
Digitiekartan toteutuksessa opetus korostunut
Digitiekartassa todetaan, että suunnitelman toimeenpano aloitetaan opetuksesta, josta siirrytään tutkimukseen. Opetuksen hankkeissa onkin Kurhilan mukaan saavutettu tuloksia.
”Opetuksen toteutuksen digiloikka (kohta 1 yllä olevassa listassa) on edennyt hyvin, paljon hyvää tohinaa on ollut. Porukka on ollut innostunut, ja se on kaiken kehittämisen vähimmäisvaatimus. Nyt ollaan veitsenterällä, kun projektiraha on loppu.”
Opintojen seurantajärjestelmä (kohta 2) on myös käytössä, ja välinettä kehitetään. Kumpulan älykampuksellakin (kohta 11) menee Kurhilan mukaan hyvin, koska siinä on onnistuttu yhdistämään tutkijoiden, tilakehittäjien ja hallinnon tarpeet ja toiveet.
”Tämä on opiksi ja ojennukseksi kaikille digimuutoshankkeille tässä yliopistossa: älykampushankkeessa eri intressiryhmien tarpeet ja toiveet ovat riittävästi linjassa keskenään. Lisäksi siinä on VYS-näkökulma (viestintä- ja yhteiskuntasuhteet): siitä tulee demopaikka, jonne voi viedä vieraita. Voidaan sanoa, että tässä on meidän smartkampus, se näyttää huomaamattomalta, mutta kun pintaa rapsutetaan, se on aika sähäkkä.”
”Parasta tässä on se, että se on kytköksiltään mahdollisimman avoin (open-ended). Sitä ei ole ostettu firmalta, vaan se on living lab – rajapinnat on jätetty mahdollisimman avoimiksi, jotta sitä voidaan kehittää eteenpäin.”
Keskitettyjä ja hajautettuja tutkimuspalveluita
Think Open -blogin ytimessä ovat Helsingin yliopiston tutkijat ja heille tarjotut digitaaliset palvelut. Tutkimuksen digitalisaation osalta Kurhila nostaa esiin dataintensiivisen tutkimuksen.
”Tutkimusyliopistona tutkimusedellytystemme on oltava sellaisia, että tutkimuksemme on maailman huipulla. Monella alalla se tarkoittaa dataintensiivistä tutkimusta. Kaikki tieteenalat eivät välttämättä pysty itse järjestämään dataintensiivisen tutkimuksen palvelua, jolloin pitäisi olla myös työntöä keskitetyistä palveluista – laskentakapasiteettia, tallennuspalveluita tai mitä tahansa muuta. Mutta tämä vaatii paljon ihmistyövoimaa ja on tieteenalasta riippuvaista. Tiedekuntien pitäisi rahoittaa nämä, ja olen esittänyt, että rahoittavilla tiedekunnilla olisi etuosto-oikeus keskitettyihin palveluihin.”
”Kun puhe on niin huippututkimusvetoista dekaanien kanssa, olisin odottanut huippututkimuksen tukipalveluiden herättävän uudessa dataintensiivisemmässä maailmassa enemmän vastakaikua. Minulla on kuitenkin näppituntuma, että koska tutkimus on tähänkin asti kilpaillut avoimessa kansainvälisessä kilpailussa, tutkimuksella ei ole ollut varaa olla tekemättä kaikkea mahdollista, mikä auttaa kisassa. Luulen, että meillä on paljon piilossa olevia datatukipalveluita – varsinaisen Datatuki-palvelun lisäksi.”
Kun puhe on niin huippututkimusvetoista dekaanien kanssa, olisin odottanut huippututkimuksen tukipalveluiden herättävän uudessa dataintensiivisemmässä maailmassa enemmän vastakaikua.
Kurhilan mukaan tutkimuksen kentän laaja-alaisuus ja nopeatempoisuus tekevät palveluiden hallinnan vaikeaksi.
”Ketä pitäisi tukea, minkälaisilla menetelmillä ja miten keskitettyjä näiden palvelujen pitäisi olla? Vai pitäisikö palvelun olla tutkimusryhmien itsensä järjestämää siellä, missä meillä jo on riittävän isot tutkimusryhmät ja vakiintuneet tutkimustraditiot?”
Digitiekartassakin tuodaan ”kokonaiskuvan puute” ja ”nykyisen tilannekuvan hetkellisyys” esiin. Mutta se saattaa olla Kurhilan mukaan ihan luonnollista tilanteessa, jossa jokaisella tieteenalalla ja tutkimusryhmällä on omat tarpeensa.
”Tämäntyyppisessä monialaisessa yliopistossa, jossa tutkimusryhmät hankkivat paljon ulkopuolista rahoitusta, ei koskaan päästä tilanteeseen, jossa ei tehtäisi päällekkäistä työtä. On epärealististista ajatella, että kaikki voisi mennä keskitetysti ja hallitusti. Tutkimustyötä on niin paljon ja se on niin ajassa kiinni.”
Datan tukemaa opetusta
Kuten todettua, digitiekartan toteuttamisessa on lähdetty liikkeelle opetuksesta. Se on myös Kurhilan mielenkiinnon kohteena. Digijohtajana hän kertoo olevansa vähemmän huolissaan tutkimuksen tekemisen edellytyksistä kuin opetuksen.
”Kaikki yliopistot tietävät, millä perusteella OKM jakaa kakkua. Tutkimuksen puolella Helsingin yliopisto ylisuoriutuu mukavasti. Se satsaa tutkimukseen, ja onnistuu siinä. Opetuksen osalta yliopisto alisuoriutuu pahasti. Vuodesta toiseen epäonnistumme siinä, mitä ainoa asiakkaamme eli opetus- ja kulttuuriministeriö haluaisi meidän tekevän. Opetuksessa olisi siis enemmän voitettavaa”, Opettajien akatemian puheenjohtajanakin toiminut Kurhila sanoo.
Kurhila korostaa koulutusohjelmien johtamisen tärkeyttä. Kyse on pohjimmiltaan siitä, miten opiskelijaa tuetaan opinnoissaan.
”On puhuttu, että pitäisi saada opintoajat laskuun tai graduja ei saisi jäädä niin paljon kesken tai gradut kestävät liian pitkään. On ollut aina vähän epämääräistä, mistä asiat kiikastavat ja mitä voisimme tehdä. Käytämme nykyään paljon välineitä, jotka keräävät automaattisesti dataa, mutta jätämme sen datan käyttämättä.”
Kurhilan mukaan digitalisaatio-ohjelma tuo datan kautta koulutuksen johtamiseen yhden olennaisen näkökulman. Datalla Kurhila viittaa kurssitason suoritusdataan, joka riittää koulutusohjelmien johtamiseen (ks. kohta 2 digitiekartan suosituksista).
”Pyrimme tekemään datan avulla koulutusohjelmien johtajille näkyväksi, mitä koulutusohjelmassa on tapahtunut ja mihin suuntaan se on menossa. Johtamisen onnistumisen kannalta on olennaista, että aletaan katsoa, kenen kannattaa tehdä mitä – ja miten tärkeää työ on koulutusohjelman kannalta. Ja jos joku kantaa paljon vastuuta koulutusohjelman onnistumisesta, sen on pakko näkyä ura- ja palkkakehityksessä. Nämä ovat kullanarvoisia opettajia, joiden ei tiedetä olevan kullanarvoisia. Tiedämme, ketkä ovat huippututkijoita ja ketkä ovat saaneet ERC-rahoitusta. Mutta meillä on opettajia, joiden rekrytoiminen toiseen yliopistoon tarkoittaisi sitä, että pakka leviäisi käsiin.”
Think and act open!
Tutkimuksen osalta Kurhilan tavoitteena on pitää esillä tieteen avoimuutta. Kurhila haluaa yliopiston löytävän keinoja, joilla se voisi kytkeytyä nykyistä paremmin yhteiskuntaan: ”Think and act open”, hän kiteyttää.
”Yliopiston täytyy kytkeytyä paremmin osaksi yhteiskuntaa ihan pelkästään sen takia, ettemme voi olettaa, että veronmaksajat haluavat rahoittaa loputtomiin yliopistoa, jos se ei pysty lunastamaan relevanssiaan. Myös yliopistolaiset, tutkijat ja muut, hyötyvät siitä, että meillä on toimintaa ulkopuolisten toimijoiden kanssa, ja nimenomaan kumppanuusperusteista toimintaa.”
”En osaa sanoa konkreettisesti, miten tämä tapahtuisi, mutta tämä on minusta ainoa suunta yliopiston kannalta. Se, että sanoisimme, että antakaa meidän olla rauhassa ja antakaa meille lisää rahaa joka vuosi, on pelottava suunta. Tämä liittyy avoimuuteen: on oltava huokoisempia tapoja liittyä yliopistoon, sekä opetuksessa että tutkimuksessa. Tieteenalojen toimijoista sitten riippuu, millaisia nämä tavat olisivat. Mutta huokoisia tapoja pitää olla entistä enemmän”, Kurhila sanoo.
