Helsingin yliopisto
Avoin tiede eri teemoineen mietityttää niin tutkijoita kuin ketä tahansa aihepiiristä kiinnostunutta. Vain harva ehtii laajemmin ja syvällisemmin perehtyä avoimen tieteen kysymyksiin. Yksi harvoista on Mikael Laakso, joka on jo kymmenen vuoden ajan seurannut avoimen tieteen kehitystä sekä tutkijana että asiantuntijana. Laakson erikoisalana on avoin julkaiseminen ja siihen liittyvät rahavirrat. Tässä artikkelissa Laakso kertoo näkemyksiään ajankohtaisista puheenaiheista, kuten Plan S -suunnitelmasta, kirjoittajamaksuista sekä lehtipaketteihin liittyvistä sopimusneuvotteluista.
Teksti: Mika Holopainen & Juuso Ala-Kyyny
Kun tilaisuuden aiheena on avoin tiede, paikalla on usein myös Svenska Handelshögskolanin yliopistonlehtori Mikael Laakso. Laakso tunnetaan avoimen tieteen tutkijana ja asiantuntijana sekä Suomessa että kansainvälisesti. Laakso on kymmenen vuoden ajan tutkinut aihetta eri näkökulmista, muun muassa avoimen julkaisemisen käyttöönoton, muuttumisen ja ongelmakohtien kannalta.
”Asiassa on niin monta näkökulmaa, että tunnit eivät riitä päivässä niiden kaikkien pohtimiseen. Oma tutkimukseni on toisaalta liittynyt etenkin liiketoimintamalleihin eli miten raha liikkuu avoimessa julkaisemisessa”, avoimen julkaisemisen kansallisen koordinaation rahoitusryhmän vetäjänä toimiva Laakso kertoo.
”Jaan tällä hetkellä aikani siten, että opetuksen ja ohjauksen jälkeen puolet ajasta menee tutkimukseen ja puolet toimintaan, joka tukee avoimen julkaisemisen kasvua. Olen mukana erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä työryhmissä. Esimerkiksi äskettäin julkaistiin Euroopan komission Future of Scholarly Publishing -työryhmän loppuraportti, jonka työryhmässä olin puolentoista vuoden ajan. Suomessa olen ollut mukana avoimen tieteen kansallisen koordinaation strategiaryhmässä tutkijoiden edustajana. Olen myös mukana yhdessä Jufo-paneelissa sekä FinELibin strategiaryhmässä, joka neuvottelee aineistosopimuksia kotimaisille tutkimusorganisaatioille. Tässä strategiaryhmässä olen osaltani yrittänyt edistää aineistojen avoimuuteen liittyviä sopimusehtoja”, Laakso sanoo.
”Lehtien avoimuus on hyvä pitää erillään Jufo-keskusteluista”
Onko sinulla ollut tiettyjä näkökulmia, joihin tutkimustyösi on painottunut viime vuosina?
ML: Olen ollut kiinnostunut muun muassa tiedelehtien muuttumisesta avoimiksi, millainen prosessi se on ja mitä kannustimia tai hidastimia siihen liittyy. Asiaan liittyy raha, mutta myös paljon muita tekijöitä. Prosessi voi mennä myös toisinpäin eli avoimesta suljettuun; on paljon lehtiä jotka ovat olleet avoimia, mutta ovat eri syistä muuttuneet suljetuiksi. Koko se dynamiikka, miten avoin julkaiseminen kehittyy tai toisaalta hidastuu, on tosi mielenkiintoista. Siinä dynamiikassa ei ole mitään yleispäteviä sääntöjä. Toisaalta näyttäisi siltä, että usein lehti luopuu avoimuudesta siirtyessään kaupallisen julkaisijan piiriin. Pieni itsenäinen lehti, joka on ollut avoin, joutuu luopumaan avoimuudesta, mutta toisaalta sopimus ison julkaisijan kanssa tuo lehdelle skaalautuvuutta ja prestiisiä. Kaupalliselle julkaisijalle avoimuus ei välttämättä ole mahdollista kustannussyistä.
Mainitsit aiemmin, että olet mukana yhdessä Jufo-paneelissa. Miten lehtien avoimuutta käsitellään paneelissa?
ML: Lehden avoimuus ei virallisen linjan mukaan vaikuta millään tavalla, siis se ei ole lehden luokitusta nostava tekijä itsessään. Ainoastaan tilanteessa, jossa kahdesta lehdestä pitäisi valita toinen ja lehdet ovat muissa suhteissa tasavertaisia, avoimuudella on voinut olla positiivista vaikutusta. Nyt, kun avoimille julkaisuille on tulossa erillinen kerroin rahoituksessa, näen että avoimuudella on Jufo-keskusteluissa entistäkin vähäisempi merkitys. Ylipäänsä avoimuus on Jufon kannalta vaikea asia. Avoimuus sinänsä ei takaa mitään lehden tai tutkimuksen mahdollisen laadun kannalta. Usein tutkijalla voi olla yleisesti negatiivinen käsitys avoimista lehdistä, jos oman alan avoimet lehdet ovat laadultaan heikkoja. Mielestäni avoimuus on hyvä pitää erillään Jufo-keskusteluista, koska arviointi menisi hyvin monimutkaiseksi, jos pitäisi erikseen painottaa avoimuutta. Lisäksi Jufo toimisi silloin epäsuorana kannustimena avoimuudelle, mikä ei ole eikä pidä olla Jufon tehtävä.
Nyt, kun avoimille julkaisuille on tulossa erillinen kerroin rahoituksessa, näen että avoimuudella on Jufo-keskusteluissa entistäkin vähäisempi merkitys.
Plan S saanut liian suuren roolin keskustelussa
Mikä on näkemyksesi eurooppalaisten tiederahoittajien Plan S -suunnitelmasta ja mitkä ovat mielestäsi suurimmat haasteet sen toteuttamiselle?
ML: On ollut tosi kiinnostavaa seurata Plan S:n elinkaarta ja keskustelua tähän mennessä. Mielestäni se on nostanut avoimeen julkaisemiseen liittyvän keskustelun uudelle ja osittain jopa absurdille tasolle – jo tässä aikaisessa vaiheessa on julkaistu satoja kannanottoja puolesta ja vastaan. Tutkimusrahoittajien vaatimukset avoimeen julkaisemiseen eivät kuitenkaan ole mikään uusi juttu. Minun mielestäni monessa keskustelussa on otettu liiankin kokonaisvaltaisesti ja kriittisesti kantaa avoimeen julkaisemiseen, vaikka kyse on vain tiettyjen rahoittajien luomasta ohjeistuksesta heidän rahoittamalleen tutkimukselle tulevaisuudessa. Plan S ei siis koske läheskään kaikkia tutkijoita. Ehdot koskettavat toistaiseksi vain pientä osaa tutkimuksesta, heitä jotka onnistuvat saamaan kovasti kilpailtua tutkimusrahoitusta. Tähänkin asti isoilla rahoittajilla on ollut vaatimuksia ja suosituksia avoimuuden kannalta, ja usein ne ovat hyväksyneet kirjoittajamaksut tutkimuskuluina, joten en näkisi, että akateeminen vapaus kaventuisi tai tilanne muutenkaan muuttuisi merkittävästi. Plan S:n myötä poikkeavaa aiempaan olisi lähinnä se, että hybridijulkaiseminen ei olisi sallittu lehdissä, joilla ei ole selvää suunnitelmaa kääntää julkaisumallia avoimeksi.
Mielestäni monessa keskustelussa on otettu liiankin kokonaisvaltaisesti ja kriittisesti kantaa avoimeen julkaisemiseen, vaikka kyse on vain tiettyjen rahoittajien luomasta ohjeistuksesta heidän rahoittamalleen tutkimukselle tulevaisuudessa.
Entä Plan S:n tiukat ajalliset määrittelyt, kuten tutkimuksen avoimuuden vaatiminen vuodesta 2020 alkaen? Ovatko ne uutta aiempaan verrattuna?
ML: Tutkijat ovat olleet huolissaan mm. siitä, löytyykö riittävästi avoimia lehtiä näin nopealla aikataululla. Luulen, että Plan S:n ideana on vaikuttaa myös lehtien tarjontaan, jolloin tilanne vuonna 2021 voi olla aivan erilainen kuin tällä hetkellä. Nythän asia voi vaikuttaa haastavalta tietyillä tieteenaloilla. Toisaalta, Plan S:n avulla voidaan herättää tutkijat etsimään tai jopa luomaan vaihtoehtoja, jotka täyttävät esitetyt vaatimukset muutaman vuoden kuluttua. Kysehän on ollut tavallaan tuijotuskilpailusta julkaisijoiden ja tutkimusrahoittajien kesken. Tuleeko Plan S paineen alla vesittymään siihen pisteeseen, että se ei enää tue rakenteellista muutosta, vai joutuvatko julkaisijat oikeasti muuttamaan toimintatapoja? Rahoittajien vaatimusten lisäksi ei ole ollut tehokkaita keinoja avata solmua ja saada lehtiä siirtymään avoimiksi – tai muuten lisätä tieteen avoimuutta merkittävästi. Pohjimmiltaan Plan S ei sisällä hirveästi uutta, se standardoi avoimen julkaisemisen vaatimuksia kansainvälisesti ja pyrkii rajoittamaan kustantajien rahastusmahdollisuutta hybridi-OA:n osalta.
Kirjoittajamaksuihin tarvitaan järjestelmätason ratkaisuja
Näetkö ongelmana tutkijoiden eriarvoisen aseman, kun rahoitus tulee Plan S -rahoittajilta, joilla on omat tiukemmat vaatimukset?
ML: En näe tätä ongelmana Plan S -tutkimusrahoittajien tutkijoille. Vaatimukset avoimelle julkaisemiselle eivät ole vielä lopullisessa muodossaan julkaistu, mutta on selvää että tutkijoilla tulee olemaan monta eri reittiä täyttää avoimen julkaisemisen vaatimukset. Tämän lisäksi tutkimusrahoittajat maksavat mahdolliset kirjoittajamaksut, jolloin ei myöskään ole taloudellisia esteitä julkaista monissa suoraan avoimesti julkaistavissa lehdissä. Huoleni keskittyy enemmän tutkijoihin, jotka eivät tee tutkimusta Plan S -rahoittajan rahoituksen kautta. Pidemmän päälle voi olla ongelmallista, jos mennään pääosin kirjoittajamaksulliseen tulevaisuuteen, jossa kaikilla tutkijoilla ei ole mahdollisuutta maksujen hoitamiseen. Pitäisi olla mekanismeja, joiden avulla tämä ratkaistaan.
Pidemmän päälle voi olla ongelmallista, jos mennään pääosin kirjoittajamaksulliseen tulevaisuuteen, jossa kaikilla tutkijoilla ei ole mahdollisuutta maksujen hoitamiseen. Pitäisi olla mekanismeja, joiden avulla tämä ratkaistaan.
Mainitsit Scholastica-blogin haastattelussa joulukuussa, että kirjoittajamaksut eivät mielestäsi ole avoimen julkaisemisen tulevaisuutta. Voitko kertoa tästä enemmän?
ML: Näen ongelmallisena, jos tutkija joutuu itse hoitamaan maksut omalla luottokortilla tai muuten yksilöllisesti punnitsemaan avoimen julkaisemisen hintaa. Tämän pitäisi tapahtua järjestelmätasolla, siis kirjasto- tai yliopistokonsortioiden tasolla, tai jonkin muun mekanismin kautta, jolloin tutkijoiden ei tarvitse itse sotkeutua maksuprosessiin. Olisi järkevää, että kustannukset olisi keskitetty ja hinnoittelu olisi ennakkoon neuvoteltu palveluntarjoajien kanssa organisaatio- tai konsortiotasolla. Siitä tulee myös aika kallista, jos tutkijoiden ja kirjastojen pitää käyttää aikaa yksittäisten maksujen hoitamiseen.
Millaisena näet ylipäätään siirtymisen nykyisestä tilausmaksumallista kirjoittajamaksumalliin – siis maksun siirtämisen julkaisuprosessin loppupäästä alkupäähän? Tuleeko se nykyistä edullisemmaksi?
ML: Tilanne ei muutu edullisemmaksi niin kauan kuin tilausmaksuihin perustuvista sopimuksista joudutaan pitämään kiinni. Ja tilausmalli on kriittinen tutkijoiden kannalta niin kauan kuin julkaisuja ei ole riittävästi avoimena. Toisaalta tilanne paranee koko ajan, ja esimerkiksi Ruotsin ja Saksan osalta on kuultu, että siellä on pärjätty oikein hyvin ilman joidenkin isojen kustantajien tilaussopimuksia. On tullut edullisemmaksi ostaa yksittäin artikkeleja, joita ei löydy avoimesti, kuin maksaa jättisopimuksista. Mitä tulee kirjoittajamaksuihin, meidän pitäisi mennä siihen, että emme maksa tilaussopimuksista, vaan maksamme avoimesta julkaisemisesta keskitetysti. Sopimusten tulisi olla aikaan perustuvia, ei artikkelikohtaisiin maksuihin perustuvia, jolloin tutkijat voivat julkaista avoimesti kaikissa sopimukseen kuuluvissa lehdissä. Julkaisumääriin liittyviä kiintiöitä ei pitäisi olla tai ne pitäisi hoitaa kulissien takana niin, ettei tutkijoille aiheudu pohdittavaa tai ongelmia. Ylipäänsä tutkijalähtöinen työnkulkujen parantaminen on tosi tärkeää. Tällä hetkellähän ne voivat olla mutkikkaita, ja tutkijan pitää tasan tarkkaan tietää, mistä klikata. Ja jos ei osaa laittaa täppää oikeaan kohtaan, voi avoin julkaiseminen jäädä pois, vaikka se olisi jo organisaation sopimuksen kautta jo maksettu.
Lehtineuvotteluihin tiedeyhteisön yhteisillä tavoitteilla
Suuriin lehtipaketteihin (ns. big deals) liittyvät neuvottelut ovat viime vuosina johtaneet yhä useammin tilanteeseen, jossa sopimusta ei synny. Suomessakin FinELib-kirjastokonsortion lehtineuvottelut Taylor & Francisin kanssa katkesivat helmikuun alussa. Lehtineuvotteluiden nykyisenä strategiana on sisällyttää lehtitilauksiin myös OA-elementti – tavoitteena on, että tilausmaksut kattavat myös tutkijoiden avoimen julkaisemisen kirjoittajamaksut julkaisijan lehdissä.
Onko todennäköistä, että avointen julkaisujen määrän lisääntyessä kirjastokonsortioiden neuvotteluasema parantuu?
ML: Kyllä, mikäli nykyiset tavoitteet sopimusneuvotteluissa yleistyvät myös muualla maailmassa. Nythän avoimuuden tavoittelu on painottunut Eurooppaan. Sen pitäisi levitä myös muualle, ja sitä onkin tapahtumassa. Merkittävänä viimeaikaisena kehityksenä voidaan nähdä University of Californian yliopistoverkoston päätöstä olla uusimatta sopimusta maailman suurimman tiedejulkaisijan Elsevierin kanssa, koska avoimesta julkaisemisesta ja sen hinnoittelusta ei päästy sopuun. University of Californian yksiköt tuottavat noin kymmenen prosenttia Yhdysvaltojen kaikista tutkimusjulkaisuista. Neuvotteluvalta on lähtökohtaisesti lehdet omistavien kustantajien käsissä, ja sen takia on olennaista, että tiedeyhteisössä olisi mahdollisimman suuri ymmärrys ja yksimielisyys tulevaisuuden suunnasta. On ongelmallista, jos neuvottelutilanteessa ostajapuolella kaikki eivät ole samaa mieltä, mistä neuvotellaan ja millä hinnalla. Pitää myös olla valmis sanomaan ei, mikäli sopimuksen ehdot eivät ole hyväksyttäviä. Lisäksi tulisi olla laaja ymmärrys siitä, että kova neuvottelu ja paineistus kustantajien suuntaan tuottaa parhaan tuloksen niin hinnan kuin avoimuuden kannalta. Jos ei teoillaan vaadi muutosta, niin se ei tule myöskään koskaan tapahtumaan.
Neuvotteluvalta on lähtökohtaisesti lehdet omistavien kustantajien käsissä, ja sen takia on olennaista, että tiedeyhteisössä olisi mahdollisimman suuri ymmärrys ja yksimielisyys tulevaisuuden suunnasta.
Millaisia vaikutuksia Suomessa käydyillä Taylor & Francis -neuvotteluilla on yleisemmin lehtineuvotteluihin liittyen?
ML: On tärkeää, että Suomessa voidaan näyttää, että kaikkea ei voida hyväksyä. Se on hyvin tärkeä signaali Taylor & Francisille ja muille kustantajille. Osoitetaan, että on tapahduttava muutos – että vanhentunut tilauspohjainen malli jatkuvasti nousevine hintoineen ei ole enää se, mitä asiakkaat haluavat. Se ei palvele tieteen parasta eikä se ole järkevää julkisen rahan käyttöä. Pitää saada avoin julkaiseminen mukaan näihin sopimuksiin, mieluiten ilman hintojen korotusta. Se on ollut kipupisteenä neuvotteluissa muidenkin kustantajien kanssa. Usein saadaan joko tai – joko kallis sopimus tai sopimus, jossa ei ole avointa julkaisemista mukana. Nyt pitää saada järkevästi hinnoiteltu palvelupaketti, joka sisältää myös ripeän siirtymisen kohti avointa julkaisemista.
Valtaosa tiedelehdistä on ilmestynyt sähköisessä muodossa 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Tämä on tuonut lehtineuvotteluihin yhden lisäulottuvuuden, josta printtiaikana ei tarvinnut huolehtia: miten taata pääsy vanhoihin lehtiin?
ML: On hyvä, että Suomi on sisällyttänyt näihin sopimuksiin oikeuksia pitkäaikaiskäytöstä. Siitä kannattaa maksaa jopa vähän ylimääräistä, jos se turvaa pääsyn vanhoihin lehtiin sopimuksen katketessa. Neuvotteluasemakin on helpompi, jos koko backfile (takautuva aineisto) ei ole neuvottelupöydällä.
Pääsy lehtien vanhoihin numeroihin ja uusien numeroiden avoimuus muodostaisivat melko hyvän lähtökohdan neuvotteluille tulevaisuudessa?
ML: Se olisi se ideaalitilanne, jonka suuntaan haluaisin nähdä tämän kehittyvän. Vanhat numerot pysyvät pitkälti tilauspohjaisen mallin piirissä – sitä on vaikeaa tai mahdotonta lähteä muuttamaan jälkikäteen. Mutta nyt voidaan varmistaa se, että uudet julkaisut olisivat alusta asti avoimesti julkaistu, jotta pääsy niihin ei ole tulevaisuudessa asia josta joutuu maksamaan.
Tutkijoiden tuki neuvotteluille tärkeä
Suurten tiedekustantajien lehtibisnestä pitää pystyssä tutkimuksen arvioinnin ja meritoitumisen kulttuuri, jossa sekä tutkijoiden että tutkimusorganisaatioiden kannalta on tärkeää, että tutkijat julkaisevat tietyissä arvovaltaisissa lehdissä: se edistää tutkijan uraa ja parantaa yliopiston mainetta ja sijoitusta rankingeissa. Kansainvälisesti arvostetuimmat lehdet ovat suurelta osin isoimpien kustantajien omistuksessa, ja lehtien vahva kytkös meritoitumiseen antaa niille suuren vallan hintojen määrittelyssä.
Miten hyvin tutkijapuolella ollaan tietoisia nykyisen julkaisemisen kulttuurin ongelmista?
ML: Suurilla julkaisijoilla on hallussaan paljon lehtiä, joissa julkaiseminen tuo tutkijoille meriittejä ja saavutuksia. Jos niissä pääsee julkaisemaan, ura etenee. Kun kirjasto toteaa, että toistaiseksi näitä lehtiä ei tilata, voi syntyä dissonanssia – että vedenjakelu loppuu hetkeksi. Tätä on tosi vaikeaa selittää tutkijoille. Kustannukset eivät ole olleet, onneksi, tutkijoiden huolenaiheena. He ovat olleet epätietoisia siitä, että hinnankorotukset ovat olleet vuosi vuodelta yhä kovemmat ja julkaisijoiden halukkuus siirtyä avoimeen julkaisemiseen – muuten kuin kaksoislaskuttamalla – on ollut hyvin nihkeää. Eli on hyvin vaikeaa päästä oikeilla argumenteilla kiinni siihen, miksi muutoksen on tapahduttava. Tutkijoilla on aika selvä ja vaikeasti muutettava urakehitysideaali ja tietyillä aloilla tietyt lehdet ovat vain hyvin tärkeitä.
Kustannukset eivät ole olleet, onneksi, tutkijoiden huolenaiheena. He ovat olleet epätietoisia siitä, että hinnankorotukset ovat olleet vuosi vuodelta yhä kovemmat ja julkaisijoiden halukkuus siirtyä avoimeen julkaisemiseen on ollut hyvin nihkeää.
Takavuosina lehtineuvotteluiden tukena oli tutkijoiden vetoomuksia, kuten No deal, no review- ja Tiedonhinta.fi-vetoomuskampanjat. Miten tutkijayhteisö voisi osallistua muutoksen edistämiseen?
ML: Nostan hattua niille tutkijoille, jotka muuttavat käyttäytymistään mielenosoituksena, esimerkiksi niin, etteivät tee vertaisarviointeja, osallistu toimituskuntatyöhön tai tee muuta työtä, joka auttaa kustantajaa tekemään rahaa ja pysymään vanhassa mallissa. Mutta tätä on vaikea saada toimimaan yleisemmin. Vain vannoutuneimmat ja asiaan perehtyneet tutkijat pystyvät lähtemään tähän, koska meritoituminen vaarantuu. Nuoret tutkijat joutuvat pelaamaan peliä, jonka säännöt ovat muodostuneet vuosikymmenten aikana, heittäytymällä avoimen tieteen edelläkävijäksi muodostuu monesti ristiriitoja nykyisten vakiintuneiden käytäntöjen kanssa. Ketään ei voi vaatia muuttamaan käyttäytymistään, mutta olen iloinen, että Suomesta on löytynyt paljon vapaaehtoisia tutkijoita, jotka ovat osallistuneet boikotteihin. Se on arvokas asia, sillä muutoksen on lähdettävä ruohonjuuritasolta.
Alternative Access – vaihtoehtoja tilausmaksullisille lehdille
Vaikeat lehtineuvottelut ovat nostaneet esiin myös vaihtoehtoisia tapoja päästä käsiksi kustantajan maksumuurin takana oleviin aineistoihin. Kirjastoilla on omat Alternative Access -sivunsa, joihin on koottu avointen julkaisujen hakupalveluita (ks. Think Open -juttu Alt Access -työkaluista).
Miten tutkijat vaivautuvat hyödyntämään erilaisia avoimia kanavia, jos he eivät ole siihen tottuneet? Onko Alternative Access todellinen vaihtoehto?
ML: Se on välttämätön pelastusrengas niille, jotka ovat pulassa. Siitä voi aloittaa. Jos ei omatoimisesti onnistu pääsemään tekstiin kiinni, niin kirjasto auttaa aina. Olen kuitenkin huomannut, että muutaman minuutin työpanoksella artikkeli on mahdollista saada, viimeistään kirjoittajalta itseltään. Maksumuurisivulta löytyy artikkelin kirjoittajan sähköpostiosoite, jonne voi laittaa ystävällisen pyynnön. En ole itse vielä törmännyt siihen, etten olisi saanut vastausta, jos olen pyytänyt artikkelia kirjoittajalta. Miksi tutkija ei haluaisi toimittaa luettavaksi artikkeliaan? Jos tilanteessa haluaa nähdä jotain positiivista niin tutkijat miettivät tällaisen kokemuksen jälkeen herkemmin oman tutkimuksena saatavuutta vähän eri näkökulmasta – ovatko kaikki omat julkaisut avoimesti saatavilla. Se voi hoitua myös ilmaiseksi, rinnakkaistallentamalla jos ei muuten.
Helsingin yliopiston kirjastossa on otettu käyttöön Get It Now -ostopalvelu, jonka avulla maksumuurin takana olevia artikkeleita hankitaan. Onko tämä mielestäsi oikea suunta?
ML: Varaventtiileitä on oltava, ja tällaiset palvelut ovat hyvä tuki silloin kun pitää pärjätä ilman jatkuvaa pääsyä tietyn julkaisijan lehtiin. Jos on tärkeä julkaisu, johon ei muuten pääse käsiksi, on hyvä, että se sitten ostetaan. Ja positiivisena asiana voidaan pitää sitä, että artikkeleiden hinnoittelu on tällaisissa tapauksissa läpinäkyvää ja ennakoitavissa, asioita jotka usein uupuvat kun julkaisijoiden isoista paketeista neuvotellaan. Vaikka tilanne ei ole ideaalinen tutkijoiden työnkulun osalta, niin yksittäisten artikkelien ostaminen tulee halvemmaksi kuin monivuotinen huono sopimus.
Avoin tiede hallitusohjelmaan
Avoin tiede on ollut Suomessa paljon esillä viimeisen vuoden aikana. Viime vuoden toukokuussa julkaistiin Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFIn linjapaperi avoimesta datasta ja avoimesta tieteestä ja syksyllä käynnistettiin Avoimen tieteen kansallista koordinaatiota Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) johdolla. Avoimen julkaisemisen kansallinen strategiapaperi oli kommentoitavana alkuvuodesta.
Millainen asema avoimella tieteellä pitäisi olla kotimaisessa tiedepolitiikassa?
ML: Minusta on tosi hyvä, että on lähdetty alhaalta ylöspäin muodostamaan tiedepolitiikkasuosituksia ja kartoittamaan eri toimijoiden tarpeita – ennen kuin lähdetään rahoittamaan toimintaa. Tässä on niin monta tienhaaraa, että on hyvä rajata joitain vaihtoehtoja pois. Monessa maassa on tehty kovia päätöksiä ministeriötasolla, ja sitten on pitkään ja joskus turhaan odotettu niiden jalkautumista, että tutkijat oikeasti muuttaisivat käytöstään ja ottaisivat avoimen tieteen ja julkaisemisen asiat käyttöön. On hyvä, että Suomessa on käynnissä dialogi, jottei mennä liian nopeasti väärään suuntaan tai laiteta uutta tai vanhaa rahaa vääriin paikkoihin. Kuitenkin kaikki maksaa, myös avoimuus, ja lehtineuvottelut ovat tästä hyvä konkreettinen esimerkki.
Vaalivuosi on meneillään. Pitäisikö budjettiin ja hallitusohjelmaan kirjata jotain avoimen tieteen tavoitteita?
ML: Ilman muuta. Se olisi hyvin helppo mutta erittäin tehokas toimenpide, joka antaisi myös selkeän signaalin siitä, että tieteen asemaa yhteiskunnassa halutaan tukea ja vahvistaa. Viime aikoina keskustelussa on paljon ollut esillä tieteellisen tiedon hyödyntäminen päätöksenteossa ja sen vaikuttavuus yhteiskunnassa. Tätä keskustelua on käyty usein irrallaan avoimesta tieteestä, vaikka se on juuri se asia, joka avaisi monta uutta väylää tieteellisen tiedon hyödyntämiseen. Rahallisella panostuksella olisi helppo osoittaa, että tieteestä halutaan oikeasti tehdä läpinäkyvää ja sellaista, että se olisi kaikkien saatavilla – että se, mitä verovaroin tutkitaan, olisi laajasti myös veronmaksajien saatavilla. Avoimempi tiede auttaisi myös yritystoimintaa. Pitää kuitenkin olla tarkkana siinä, ettei anneta signaalia, että rahahanat ovat auki rahastukselle. Kustannustehokas avoin tiede on se, mitä haluamme. Avoimuus ei saa maksaa mitä vain. Ottajia kyllä on, jos on rahaa.
Pitää kuitenkin olla tarkkana siinä, ettei anneta signaalia, että rahahanat ovat auki rahastukselle. Kustannustehokas avoin tiede on se, mitä haluamme. Avoimuus ei saa maksaa mitä vain.
ML: Suhteellisen pienellä rahoituksella voisi muuttaa kotimaiset tiedelehdet avoimeksi, nämä lehdet ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä ja tärkeä osa tieteellistä toimintaa Suomessa. Se olisi ele, joka kertoisi, että hoidamme ainakin oman kenttämme kuntoon. Moderni yhtenäinen digitaalinen julkaisualusta on jo kehitetty avoimesti julkaisevien kotimaisten lehtien käyttöön (ks. Journal.fi-julkaisupalvelu). Enää on pienestä kiinni, että yhdestä paikasta pääsisi kuka tahansa selaamaan kaikkia tiedelehtiä kannesta kanteen avoimesti ilman tilausmaksua. Olisi kuitenkin toivottavaa, että tämä rahoitus ei kanavoituisi kirjastojen kautta, jotta se ei olisi pois muusta kirjastotoiminnasta, vaan menisi mahdollisimman suoraan julkisesta rahoituslähteestä lehtien tekijöille.
Avoimen tieteen hyödyt tutkijalle
Kustannustehokkaan resurssienkäytön, tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja vastuullisen tieteen toteuttamisen lisäksi avoimessa tieteessä on kysymys myös tutkijan saamasta hyödystä. Millaisia nämä hyödyt ovat? Ja miten tutkija voi lähteä toteuttamaan avoimuutta käytännössä?
ML: Kaikki rajapinta, jonka voi omasta tutkimuksestaan tarjota, on hyödyksi. Jos pystyy esittämään datan tai julkaisut aikaisemmassa vaiheessa avoimesti ja saada enemmän potentiaalista kontaktipintaa muihin tutkijoihin tai yhteiskuntaan, se auttaa tutkijaa eteenpäin. Se edistää vaikuttavuutta ja auttaa tutkijaa kilpailemaan huomiosta kentällä, jossa tuotetaan enemmän tieteellisiä julkaisuja kuin koskaan aikaisemmin. Avoimesta julkaisemisesta voisi aloittaa, se on konkreettinen teko, jonka voi toteuttaa monella eri tavalla ja jolla voi saada suuren vaikutuksen. Avoin julkaiseminen voi tuoda vain lisää silmäpareja, siitä ei voi tulla negatiivisia vaikutuksia vaikuttavuuteen. Julkaisun avaaminen on myös yksinkertaista verrattuna esimerkiksi tutkimusdatan avaamiseen, jossa voi olla eettisiä tai aineiston julkisuuteen liittyviä ongelmia.
Mika Holopainen
tietoasiantuntija, avoimen tieteen palvelut, Helsingin yliopiston kirjasto
ORCID: 0000-0002-8829-2540
Juuso Ala-Kyyny
tietoasiantuntija, avoimen tieteen palvelut, Helsingin yliopiston kirjasto
ORCID: 0000-0002-2200-3777