Suo siellä, vetelä täällä

Uusimman Ylkkärin Nokkapokka-palsta oli riemastutavaa luettavaa. Tyylinäytteet antavat Suomen lukiolaisten liiton (joka ainakin aikanaan tunnettiin lähinnä ruiskukantuoksusta) puheenjohtaja Teppo Säkkinen ja KansYn (HYYn kokkarit) nouseva tähti Antti Häkkänen. Ensin Säkkinen:

Ylioppilastutkinto on pätevä pohja jatko-opiskeluun. Se on yleissivistävä, mutta samalla sen voi rakentaa hyvin monenlaiseksi. Voi painottaa yhtä lailla humanistisia aineita tai luonnontieteitä. Opiskelija pystyy jo lukiossa valitsemaan oman pakettinsa niin, että se tukee omia jatkosuunnitelmia.

Ja sitten Häkkänen:

Lukiolla tulee olla yleissivistävä tarkoitus. Kattavan yleissivistyksen hankkiminen on vaikeaa, jos jo 16-vuotiaan pitää tähdätä oikeaan reaaliaineeseen, jossa menestyminen takaisi yliopistotutkinnon ja 15-vuotiaana valitun työuran.

Höhö, sanon vaan. Lukiolaiset vaativat järjestelmää, joka tosissaan pakottaisi tekemään aika tiukkoja elämänvalintoja jo heti lukion alussa (tai ainakin rankaisisivat niitä, jotka tutustuvat itseensä vasta vähän myöhemmin). Tähän kokoomuslainen vastaa sivistyksen ja haahuilun puolesta. Maailmankirjat ovat sekaisin.

Eipä sillä, olenkin ihmetellyt, minne nk. sivistysporvarit ovat tyystin kadonneet. Viimeaikainen koulutuspoliittinen keskustelu on ollut sellaista, että oikealta on tullut yliopistoille lähinnä järjettömiä kontrolli-, tehokkuus- ja supistusvaatimuksia, ja vasemmalta näiden provosoimia vastaylilyöntejä. Luulisi, että kaupunkilaisessa liberaaliporvaristossa olisi tosiaan edes muutamia rohkeita ääniä, jotka ymmärtäisivät myös yliopistojen tietyn vapauden päälle. Siis niitä on olemassa, on oltava. Ovat vaan olleet aika hiljaa viime aikoina.

Suo siellä, vetelä täällä. Sinänsä pääsykokeissa voi vain hävitä. Ne tarkoittavat joka tapauksesatuhansille ihmisille turhaa töitä, murskaantuneita unelmia, hajonneita itsetuntoja. Tehdään ne sitten kokeilla tahi yo-kirjoituksilla, sama lopputulos. Mutta ei oikein ilmankaan voi elää, jos haluaa millään tavalla laadukasta tai kirjekurssista poikkeavaa koulutusta.

Tässä olisi nyt huutava analyysitarve.

Parempi yliopisto!

Tajusin videoita tehdessäni, että oikeastaan minulla on kulttuurin, politiikan ja Kaivopihan lisäksi neljäskin vaaliteema: parempi yliopisto. Vähän samalla tavalla kuin HYYkin, koko Helsingin yliopisto on iso lupaus.  Se antaa melko paljon, mutta voisi antaa vielä paljon enemmänkin. Kirjoittelin seuraavaa huomenna jakoonlähtevään flaijeriini:

Parempi yliopisto!

Yliopisto on murroksessa, mutta mihin suuntaan? Meidän opiskelijoiden pitää olla vahvasti mukana tekemässä yliopistostamme parempaa paikkaa opiskella, tutkia ja kehittää koko maailmaa. Tarvitsemme ohjausta ja kontaktiopetusta, yhteiskuntaan avautumista ja ehkä jopa pienempiä ryhmiä. Kaikkein parhaiten oppiminen tapahtuu aktiivisen, kiinnostuneen ja paneutuneen ryhmän toimesta – mielellään osaavassa opetuksessa.

Käsittelin käytännössä samoja läppiä kolmannessa vaalivideossani:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=DAxZ-VUr7hE]

Näihin liittyy oikeita isoja ongelmia. Toisaalta kaikille on hyötyä sivistymisestä ja akateemisista opinnoista. Sivistys ja sen leviäminen tekee maailmasta paremman paikan. Toisaalta, opiskelu ja oppiminen olisi paljon parempaa yliopistossa, joka ottaisi sisään vähän vähemmän opiskelijoita. Eikä opiskelu suinkaan olisi parempaa ainoastaan huipuille, vaan kaikille.

Olin yläasteella, jossa ei ollut tasoryhmiä. Oli kuitenkin mahdollista ottaa valinnaista matematiikkaa, ja koska suonissa virtaa geekin veri, tällaiseen toki tartuin. Kahdeksannella luokalla meillä oli sitä joka toisessa jaksossa pari tuntia viikossa, erillisen porukan kanssa. Teimme jotain, josta oli ehkä jotain hyötyä, ehkä ei.

Yhdeksäs luokka olikin sitten ihan eri pallopeli. Meidät valinnaista matematiikkaa valinneet kasattiin yhdeksi ryhmäksi, meillä oli kaikki matematiikan opetus yhdessä ja vielä yksi ekstratunti päälle. En ole koskaan oppinut matematiikkaa niin paljon, enkä yrittänyt niin tosissani opiskella sitä. Kaikki olivat jokseenkin kiinnostuneita, kaikki olivat riittävän lahjakkaita (toiset selvästi lahjakkaampia kuin toiset), ilmapiiri pakotti ottamaan homman tosissaan ja etisimään paitsi hauskuutta, myös omia rajojaan.

Vitsi on siinä, etten ole erityisen lahjakas matemaattisesti. Löysin joskus tieni kaikenlaisten derivaattojen ympäri, ei siinä mitään, mutta muut ihmiset siitä ryhmästä päätyivät matikan laitokselle, TKK:lle, useampi lääkikseen.  (okei, ehkä meidän yläasteella ylipäätään oli jokseenkin valikoitunutta jengiä). Mutta pointti säilyy: tiukempimeininkinen, ehkä hiukan pienempi yliopisto (tai vaikka vain pienemmät ryhmät: muutama homman tosissaanottava voi oikeanlaisessa porukassa lietsoa muistakin irti tällaisia viboja) voisi olla todella paljon siistimpi paikka opiskella, ei pelkästään huipuille, vaan kaikille seulan läpäisseille.

Mutta, mutta. Tarkoitus ei ole sanoa,  etä HY:n pitäisi jotenin radikaalisti nyt leikata sisäänottoa. Näen vallan hyviä puolia myös laajemmassa sivistyksessä. Kumpaa pitäisi priorisoida? Pitäisikö etsiä kompromissia, harjoittaa vähän lineaarista optimointia (jäi matikanopetuksen fiilistely näemmä päälle) vai yrittää löytää jokin rohkea ratkaisu?

Vastauksia otetaan vastaan.

Vallatkaamme Espoo

Kirjoitin noin vuosi sitten kuntien kilpailusta hyvistä veronmaksajista, joka alkoi saamaan melko makaaberejakin piirteitä. Yririn olla satiirinen ja ivallinen ja näpäyttää oikein sinne, missä tuntuu: Eikö kannattaisi mielummin vaan saman tien yrittää heittää niitä huonoja ulos.

No.

Parodia oli jälleen kerran mahdotonta: Espoossa ilmeisesti sanotaan kodittomille vaan railakkaasti, että tervemenoa Helsinkiin.

Kaksi vaihtoehtoista tulkintaa: joko pitäisi hyökätä Espooseen ja pakkoliittää ne Vantaaseen ja koko roska Helsinkiin, tai sitten kuntien rahanjakomallia ja valtion puuttumista sosiaalipalveluiden hoitamiseen pitäisi uusia rankalla kädellä. Kyse on rakenteellisesta ongelmasta. Kaikista karmaavinta on, että Espoo toimii taloudellisessa mielessä täysin rationaalisesti. Espoolle on pelkästään haittaa jokaisesta alkoholistista, ja sen olisi tyhmää hoitaa niitä itse,  jos Helsinki kerran huolehtii kaikista. Se on täysin kylmää ja sairaalla tavalla epäinhimillistä, mutta kassavirran kannalta fiksua.

Vielä karumpi seuraus toki on, että oikeastaan siis kenenkään ei kannattaisi huolehtia asunnottomista alkoholisteista. Todennäköisyys, että sieltä noustaisiin tuottavaksi kansalaiseksi lienee melko pieni.

Näin ei saa olla. Sitä, millä tavalla kuntien välinen rahanjako pitäisi hoitaa, en vielä tiedä, mutta olen lähes varma, että näin pienet kunnat näin suurella taloudellisella autonomialla varustettuna saavat aikaan yhä syvenevää eriarvoistumista.

Mikael Lilius -solidaarisuuspalkinto

Sitvas jakoi eilen Mikael Lilius -solidaarisuuspalkinnon SAK:n pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Lauri Ihalaiselle. Palkintoteksti on luettavissa täällä.

Osuimme tärkeään asiaan (ja hiljaiseen uutispäivään),  joten erilaiset viestimet tarttuivat koukkuun:
www.hs.fi/artikkeli/Mikael+Lilius-palkinto+Lauri+Ihalaiselle/1135247851707
www.kansanuutiset.fi/uutiset/1936318.html
www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/07/24307

Mutta miksi pilkata tällä tavoin omia? Emmekö me nyt vaan upota jo ennestään horjuvaa vasemmiston venettä yhä syvemmälle ja tarjoa Perussuomalaisille lisää aseita? (Jotkut heistä näkyvät jo saaneen huvituksensa tästä)?

Itse ainakin ajattelen, että nyt onkin aika vasemmiston vähän kyntää pohjamutia. Nyt haetaan uusia ratkaisuja, uusia retoriikkoja, uusia toimintakulttuureja. Tällaisena aikana solidaarisuudella ja ongelmien lakaisemisella piiloon saadaan aikaan ainoastaan vielä paljon enemmän vahinkoa ja hallaa.  Lisäksi tavallaan koko tuon palkinnon pointti on herättää ajattelemaan, mitä on vasemmistolaisuus vuonna 2009 ja mille se pohjaa.

Tavallaanhan AY-liike on hyvinkin edustanut nimenomaan työläisten yhteenliittymää ja ajanut siten köyhän kansan asemaa. Näin vuonna 2009 on enää hyvin vaikeaa pitä niitä, jotka käyvät töissä ja osallistuvat AY-liikkeen toimintaan, sinä todellisena köyhälistönä. Voidaan hyvin kysyä, kuinka vasemmistolainen projekti AY-liike enää on.

Toisaalta, voidaan myös sanoa, että nimenomaan vahva AY-liike on vähintäänkin hidastanut Suomessa nk. working poorin syntyä, täällä noin keskimäärin useimmilla töillä pystyy elämään ja ottamaan asuntolainan (joka kait lienee se täysipainoisen elämän mittari).

Se nyt ainakin on selvää, että SATA-komitean työskentelyssä tapahtui melko hävytöntä oman edun ajamista ja köyhimmistä piittaamattomuutta, ja jo siitä SAK oikeastaan palkintonsa ansaitsi. Nämä ovat niitä kysymyksiä, joihin 2000-luvun vasemmiston on vastattava.

Ja jos voi pienellä vittuilulla hämmentää tällaista soppaa, niin miksi ei?

Ironia ja nimby

Hannu Raittilan Ei minulta mitään puutu saattaa olla parhaita suomalaisia romaaneja, ainakin viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen. Hannu Raittila on suoranainen vähättelevän huumorin mestari. Lestadiolaiset pykäävät seuratelttaa koko kirjan ajan, noin muutaman sata sivua, ja koko ajan pelätään, että lähteekö se tuulen mukana lentoon vai pysyykö maassa.

No, totta kai se lähtee. Mutta miten se kuvataan! Kaksi isäntämiestä, molemmat vähän ulkona varsinaisesta tarinasta, juovat kahvia ja puhuvat lämpimiä kunnan elinkeinorakenteesta, seurapaikasta katsoen järven toisella puolella. Teltan lentoonlähtö todetaan, jos ei nyt sivulauseessa niin melkein.

Lisäbonuksena jokainen romaanin raita (ajatelkaa! keskeisenä metaforana ja peilirakenteena toimii moniraitamiksaus!) kietoutuu yhteen nätisti, kaikki langat solmitaan, mutta jätetään silti pieni ambivalenssi. Eikä yhteenkietoutuminen oli kirveellä tehtyä (kuten vaikka Tärvolla välillä), vaan orgaanista, yhteenkasvamista. Raittila ei ole taidemaalari eikä kuvanveistäjä, vaan puutarhuri, tekee veistoksia asettamalla taimenet sopivasti, ja odottamalla kasvua. Ja kaikelle on tarkoituksensa, kaikelle on vastineensa, kaikelle on kontrapunktinsa.

Tai näin siis ensimmäisessä romaanissaan. Valitettavasti edes Canal Grande ei yltänyt enää samaan, Pamisoksen purkauksesta nyt puhumattakaan.  (Pienenä vinkkinä kaikille, jotka aikovat kirjoittaa kirjan/elokuvan/kuunnelman/tekstiviestin, jossa “olemisen taso” pyörähtää ympärä a’la Matrix, muistakaa pyöräyttää tylsemmästä kiinnostavampaan. Toisinpäin kääntäminen saattaa kuulostaa paperilla hyvältä ja freesiltä idealta, mutta käytännössä se johtaa vaan romaanin muuttumiseen… no, tylsemmäksi. Ei hyvä.) Tai ehkä kyse on vain siitä, että Raittila kirjoitti neljä romaania enemmän tai vähemmän samasta tematiikasta (Atlantista en ole lukenut), ehkä siitä tuli matkan varrella sanottua kaikki olennainen.

Toisaalta, on mahdollista myös kokea, että se on ainoa asia, josta kannattaa kirjoittaa.

Raittilan matkaproosa ja esseistiikka kyllä toimivat myös, ei siin ketään. Mutta lainatakseni yliopistonlehtori Juhani Sipilää, “keskittyisi romaanien kirjoittamiseen eikä siitä saatavan toimeentulon vähäisyyden valitteluun”.

Myös asukkaat valittavat. Tai lähinnä rikkaiden alueiden koulutetut omakotitaloasujat. Ehkä se on 2000-luvun eetos. Suomen yksi taitavimmista kirjailijoista kirjoittaa taitojaan huonompia romaaneja ja valittaa, kun eivät käy kaupaksi, Marjaniemen asukkaat valittavat, kun alueelle tulee asuntoja kehitysvammaisille. Ne, joilla on, valittavat.

Oletteko huomanneet, että aina kun sana “nimby” esiintyy kolumenissa, sen voisi korvata lähes poikkeuksetta sanalla “paha”? Tai että jos olisimme 1900-luvun alkupuolen keskieuroopassa, myös sanalla “juutalainen”?

Totta kai nimby on oikeasti vähän hankala juttu. Osa niistä mainituista marjaniemeläisistä esitti mainitun kehitysvammaisten asuntolan rakentamisen yhteydessä kommentteja, jotka olisivat suorastaan hulvattomia, elleivät olisi niin loputtaman kammottavia. Suosikkini oli tämä, jossa yksi alueella asuva nainen sanoi, ettei halua alueelle kehitysvammaisia, koska “lapset saattaisivat pelästyä, jos koulutiellä tulisi vastaan omalaatuista porukkaa” (kursivointi oma, ja toisessa yhteydessä totesi, että kehitysvammaiset tuovat Marjaniemeen huumerikollisuutta, koska “Ne ovat persoja makealle, ja vaihtavat pillereitä karkkiin. Sen perässä tulee sitten kaikenlaista epäsosiaalista ainesta.”

Mutta, mutta.

Moni pitää demokratian ihanteena sellaista tilannetta, jossa kyllä on täysivaltainen ja toimiva, vaaleilla valittu kunnallinen ja valtakunnallinen päätöksentekokoneisto, mutta sen lisäksi kansalaiset ovat myös itse kiinnostuneet asiostaan, ja parhaassa tapauksessa jopa vaikuttavat niiden toteutumiseen.

Mitä muuta nimby on, kuin tämän ideaalin toteutumisen yksi, ehkä osittain perversoitunut muoto?

* * *

(Niille joita kiinnostaa enempi, tylsempi ja akateemisempi käsittely samoista läpistä ja keloista, kirjoittelin tässä viimeisen viikon koulutyörumban huipennukseksi pari esseestä:  Hannu Raittilan Ei minulta mitään puutu, ironia ja epäluotettava kertoja ja Nimby: nurkkakuntaista vänkyröintiä vai osallistuvaa lähidemokratiaa?)

Ratkaisin Helsingin talousongelmat

Olen pitkään kelaillut, että miten Helsingin talousongelmat oikein saisi ratkaistua. Tänään se tuli, elegantti ja ehkä hiukan myös kontrovertti vastaus. Ensin taustaa.

Helsingin talous on heikoilla (ainakin suhteessa siihen, millaisessa kunnossa sen periaatteessa pitäisi olla). Siihen on ensisijaisesti kolme syytä:
a) kuntien valtionosuusjärjestelmän 2000-luvun alussa tapahtunut muutos, eli nykyään Helsinki maksaa muiden kuntien menoja,
b) se, että kunnallisvero kohdistuu vain ansiotuloihin ja helsinkiläiset saavat muita kaupunkeja suuremman osan tuloistaan pääomatuloina,
c) ehkä tärkeimpänä, kukin kunta vastaa itse sosiaali- ja terveystoimensa menoista ja koko palvelujen järjestämisestä, ja Helsinkiin valikoituu keskimäärin enemmän tällaisia palveluja tarvitsevaa porukkaa kuin vaikka läntisiin tai itäisiin naapurikuntiin. (Syitä tähän on monia, mm. kerrostalovaltaisuus ja Espoota merkittävästi korkeampi sosiaalisen asumisen osuus.)
Kukin kunta saa siis tulonsa alueellansa vakituisesti asuvien (tai ainakin kirjojaan pitävien) ihmisten palkoista maksettujen verojen mukaan, ja jos joku saa liikaa ja joku liian vähän, valtio tasaa.

Keskustelussa on hyväksytty lähes tosiasiaksi, että kukin kunta “kilpailee hyvistä veronmaksajista”, eli sellaisista kahden lapsen insinööriperheistä, jotka tienaavat yksityisen sektorin keskipalkkoja tai vähän yli. (Jännittävänä huomiona kuntienhan kannattaisi varmaankin houkutella ensisijaisesti [edelleen valitettavan usein] lapsettomia homo- ja lesbopariskuntia. Jostain syystä yksikään kaupunki ei ole vielä aktiivisesti lähtenyt tähän… Vaikka Rovaniemi voisi repäistä.)

Entäs jos toimenpide-ehdotuksen kääntää toisinpäin: sensijaan, että houkutellaan vähitään rivitaloa mieliviä ylemmän keskiluokan tylsimyksiä kunnan alueelle asumaan, pyrittäisiinkin aktiivisesti eroon tietystä väestönosasta. Tarkoitan nyt lähinnä työttömiä alkoholisteja, ennen kaikkea asunnottomia työttömiä alkoholisteja. Ne kun eivät juuri kontribuoi kaupungin verokertymään, mutta käyttävät kallisarvoisia sosiaali- ja terveyspalveluja sitäkin enemmän. Tai oikeastaan yhä sairastavammat ja sairastavammat vanhukset  seniorit kuuluvat tähän ryhmään myös, niihin menee rahaa varmaan vielä vähän enemmänkin.

Samaan aikaan moni kunta kärvistelee muuttotappion kanssa. Varmasti monesta Pohjanmaan ja Lapin kunnasta saisi aika halvalla kokonaisia kerrostaloja. Helsingin todennäköisesti kannattaisi ostaa niitä massana pois joillakin miljoonilla ja kaivaa kaikki ne alkoholisti-jampat ja Jamppiinat puskistaan ja höperöt mummelit koloistaan, iskeä kourana menolippu Posiolle ja avaimet uuten kotiin. Sanoa, että muuta sinne, ei tarvitse koskaan maksaa asumisesta mitään. Aivan varmasti todella moni tarttuisi tilaisuuteen.

Kertainvestoinnista saattaisi tulla mittavahko, mutta varmasti vuositasolla päästäisiin miljoonaluokan säästöihin jo ihan työttömyyspäivärahojen, sairaalakäyntien ja vanhojen ihmisten vuodehoitopaikkojen vähäisemmän käytön takia. Helsinki voisi rauhassa keskittyä Kunnon Ihmisten asioiden hoitamiseen. Ja Jamppakin saisi vuosien jälkeen katon päällensä. Pitäisi operaatio vielä ajoittaa ennen ensimmäisiä pakkasöitä.

Ja mikä vielä parempaa, aivan varmasti jostain löytyy jokin herkullinen EU-rahasampo, joka mielellään tukisi haja-asutusalueiden ja muuttotappiokuntien elvytysliikettä joillakin miljoonilla. Ei tarvitsisi edes maksaa niitä lippuja itse!

Joku Posio saattaisi tykätä vähän kyttyrää, jos kunnan asukasluku kasvaisi yhtäkkiä vaikka sano 3000 elämäntapa-alkoholistilla, mutta hei, se on vaan kuntien reilua kilpailua hyvistä veronmaksajista.

Vieläköhän ehtisin kunnallisvaaliehdokkaaksi?

Kaupunkiviha ja kepuviha

Tarjoan oman nopean räkäisyni Matti Vanhasen suuntaan. Koko internet on kiivaaseen tahtiin tuominnut Mazan täysin älyttömät, jopa nolostuttaavn väärillle faktoille ja huonoon ymmärrykseen perustuvat visiot pääkaupunkiseudun kuntarakenteesta. Vanhasen ovela mediastrategia vaan on purrut taas: kaikki kiinnittävät huomiota siihen, että Mza laskee väärin hiilidioksidivaikutukset eikä ymmärrä mitä se tarkoittaa, että jossakin asunnot ovat kalliita, mutta melko harva ottaa puheenvuoron ideologista osuutta tarkasteluun.

Vanhanen nimittäin edustaa tässä asiassa tanakasti perinteistä kepulaista kaupunkivihamielisyyttä. Tuollaisessa “hajakeskitetyssä” (Anteeksi vaan, mutta mitä vittua? Joko se on hajautettu tai sitten se on keskitetty, ja tää malli niin on hajautettu. Jälleen kerran: terminä hajakeskitetty on suunnilleen yhtä toimiva kuin lypsävä ori) mallissa nimittäin ei ole pelkoa, että pääsisi syntymään minkäänlaista kaupunkikulttuurin tyyppistäkään.

Nurmijärvellä ei voi käyskennellä. Nurmijärvellä ei voi tuntea suurten ihmisjoukkojen moraalisesta paineesta vapauttavaa vaikutusta. Nurmijärvellä tuskin on yhtään hyvää ravintolaa, tai ainakaan yhtään levykauppaa, josta saisi vaikkapa hyvää jatsia vinyyleinä. Nurmijärveläiset eivät automaattisesti kehity liberaaleiksi ja suvaitsevaisiksi, toisin kuin kaupunkien ihmiset tällaisissa maissa normaalisti kehittyvät.

Ja mikä tärkeintä: nurmijärveläiset äänestävät keskustaa. Keskustassa asujat eivät. That’s all, folks, kuten sanonta kuuluu.

Kiitos taas tästä, Matti Vanhanen.

(pitäisiköhän tätä blogia ruveta pitämään kokonaan suoraan Vanhaselle?)

Hymyilevä saatana ja 2000-luku

Kun Alexander Stubb valittiin Suomen ulkoministeriksi olin aluksi huvittunut ja kuten kaikki muutkin, kuvittelin kyseessä olevan jonkin sortin perverssin vitsin. Salaa olin kuitenkin melko helpottunut: jos jonkun kokoomuslaisen on oltava ulkoministerinä, olkoon se Stubb. Kielitaitoinen, kansainvälinne, valmis näkemään eurooppalaisuuden myönteisessä (ja ehkä jopa inklusiivisessa?) valossa. Ja mikä tärkeintä, Stubb on tätä päivää, blogaa ja kaikkea. Toisin kuin, sano, Ilkka Kanerva.

Nyt Etelä-Ossetiassa rytisee ja pasifistit ympäri maailmaa tutisevat. Ei näin. Kuten Lehti kirjoitti, “Etelä-Ossetia on hevonpaskan kokoinen läntti Kaukasuksella, jossa asuu noin 70 000 ihmistä, miinus noin puolitoistatuhatta perjantain ja lauantain aikana tapettua. Alueen merkittävimmät luonnonvarat ovat erikokoiset kivet ja nationalismi.” Ei todellakaan näin. Nationalismia on yhä vaikeampi käsittää näin 2000-luvulla. Toki kyseessä saattaa olla jokin muukin, mutta pointti säilyy silti.

Takaisin Stubbiin. Jos ette jo lue hänen blogiaan, menkää välittömästi. Linkki on tässä: AlexStubb.com » Päiväkirja. Tuossa nimenomaisessa merkinnässä kerrottiin Georgian presidentti Mihail Saakašvilin hyväksyvän tulitaukoehdotuksen, ainakin joitakin minuutteja ennen hesarin nettisivuja. Tällaisen kriisin yhteydessä tuntuu aivan korvaamattomalta, että Suomen ponnisteluja (jotka ovat ETYJ-puheenjohtajuuden takia jopa merkittäviä) pystyy seuraamaan suoraan lähteeltä, lähes reaaliajassa. Miettikääpä jos Martti Ahtisaari blogaisi hommistaan samaa tahtia Stubbin kanssa… Eikä kyse ole edes niistä kolmesta minuutista, vaan avoimen subjektiivisesta ensikäden näkökulmasta asioihin – eli siitä, mikä tekee blogista blogin.

Tätä niin on 2000-luku: naurettava nationalistinen kivikasa aiheuttaa sodan Venäjän kanssa, Suomen ulkoministeri siusii rauhaa ja raportoi siitä jatkuvasti blogissaan.

Google on internetin Ruotsi

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että internetin isoja firmoja ja “sisältöalueita” voisi mieltää eri valtioina? Ymmärsin eilen, että Google totisesti on internetin Ruotsi. Yhtäläisyydet ovat rajattomat.

  • Ruotsalainen hyvinvointivaltiomalli on jo vuosikymmeniä perustunut kaikille ilmaiseen ja laaja-alaiseen (laadukkaiden) julkisten palvelujen verkkoon. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt muutamia ruotsalaisia kasaamasta maailman suurimpiin kuuluvia omaisuuksia. Googlea voitaisiin kutsua internetin hyvinvointivaltioksi: koko liikeidea on tarjota laadukkaita ilmaisia palveluja aivan kaikille. Jostain pienistä noroista nämä veijarit onnistuvat kuitenkin rakentamaan miljardien bisneksen ja tekemään itsestään hävyttömän rikkaita.
  • Edellisen palluran linkkien takaa paljastuu oksettavan rikkaita ruotsalaisia (tai “ruotsalaisia”, kuten vaikka Hans Rausing, joka asuu Englannissa kartanossa, keräilee vintage-autoja ja kasvattaa peuroja). Heidän firmoissaan on jotain yhteistä ja jotain erittäin googlemaista. Ikea, Hennes & Mauritz ja Tetra laval (mehutetra? muistattehan?) perustuvat kaikki samaan ajatukseen: hyvä voi olla halpaa (tai jopa ilmaista) ja naurettavia voittoja voi saada myymällä jotain jokaiselle planeetan kansalaiselle, vaikka sen myisi kuinka halvalla.
  • Myös muotokieleltään Ikea ja Google ovat lähes yksi yhteen. Kirkkaita värejä, selkeitä muotoja, ei turhaa yritystä. (Tai oikeastaan aivan uskomatonta yritystä näyttää siltä, ettei ole yritetty turhaan.) Käykääpä Googlen etusivulla ja muistelkaa viime käyntiänne Ikeassa. Kustannukset on karsittu minimiin ja kaikki on selkeästi näytillä. Toisaalta kun tekee haun Googlella, saa varsinaisesti hakemansa asian lisäksi tuhat muuta kiinnostavaa linkkiä – vähän niin kuin Ikeasta pitää ostaa aina pari lautasta ja muutamia lihapullia ja 14 kiinnityskoukkua sen lisäksi, mitä sieltä lähti hakemaan.
  • Ruotsin toisen maailmansodan aikainen “puolueettomuuspolitiikka” ja Googlen “Don’t be evil” ovat hyvin samankaltaisia. Molemmat pyrkivät olemaan suoraan sekaantumatta mihinkään ajalle ja ympäristölle niin tavalliseen epäilyttävään toimintaan, mutta kuitenkin kuten Ruotsi onnellisesti myi rautamalmia Hitlerille, myös Google ilmiantaa ystävällisiä kiinalaisia toisinajattelijoita suuremmitta näkyvittä tunnontuskitta.
  • Googleplex, Googlen päämaja ja pääasiallinen toimipaikka, vastaa hyvinkin ainakin suomalaisten mielikuvaa Tukholmasta. Googleplexissä onnelliset ja kauniit (myös naispuoliset) nörtit syövät gourmet-kokkein valmistamia aterioita, leikkivät pallomeressä ja työskentelevät onnellisempina kuin koskaan elämässään. Jos niskaa jomottaa, Google-hieroja hoitaa homman, ja lapset voi viedä Google-tarhaan. (Tuossa ei ole liioittelua, sieltä kuulemma löytyvät kaikki mainitut palvelut). Samoin Tukholmassa onnelliset, tyylikkäät ja kaikki samoin pukeutuvat ruotsalaiset käyskentelevät vanhan kaupungin viehättävillä pikkukujilla, työskentelevät kaikki mainostoimistoissa tai think-tankeissa ja ovat taas tänään onnellisempia kuin koskaan. (myönnän tietyn velan Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaiselle.)

Olen varma, että näitä olisi löydettävissä lisääkin. Ehdotuksia?

Matti Vanhanen ja Kekkosen haamu

Vanhanen moittii viestimiä huono-osaisuuden korostamisesta – HS.fi

Oikeastaan täytyy ihailla Vanhasen Mazaa. Hänhän onnistui pelaamaan itsensä pääministeriksi vallanhimoisen urpon kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, näyttämään vastentahtoiselta pelastajalta, tuudittamalla vastustajansa (ja kannattajansa) Ruusuiseen unee, että kyllä se meidän Matti on ihan mukava tuollainen tavallinen mies.

Nyt vasta alkaa näkymään tämä suuri peli: Vanhanen haluaa valtaa, eikä mitä tahansa valtaa, vaan nimenomaan Kekkosmaista valtaa. Vain myllykirjeet puuttuvat, enkä epäile hetkeäkään, etteivätkö nekin sieltä pika puoliin tule.  Verenpaine nousee.

Tai ehkä minä teen tämän itse väärin. Ehkä me kaikki teemme.  Ehkä meidän pitäisi vain ottaa yksi pieni uskonhyppy, tuntea kerran se kivulias napsahdus kun omatunto jouksee kirkuen karkuun, luovuttaa aivomme lähimmälle aivojenluovutustiskille ja elää onnellisena isä Vanhasen onnelassa.

Tai kuten Bill Hicks asian ilmaisee:

Go back to bed, America. Your government has figured out how it all transpired. Go back to bed, America. Your government is in control again. Here. Here’s American Gladiators. Watch this, shut up. Go back to bed, America. Here is American Gladiators. Here is 56 channels of it! Watch these pituitary retards bang their fucking skulls together and congratulate you on living in the land of freedom. Here you go, America! You are free to do what we tell you! You are free to do what we tell you! You are free to do what we tell you!