Etäopetus avaimena oivallukseen!

KIRJOITTANUT: Dani Lahtinen

Viimeisen vuoden aikana on opetuksessa kaikilla koulutusasteilla otettu suuria harppauksia etäopetuksen parissa. Kävin Helsingin yliopistossa vuonna 2019 osana varhaiskasvatuksen opettajan opintojani Eettisen kasvatuksen ja katsomuskasvatuksen pedagogiikan kurssin ja nyt kaksi vuotta myöhemmin osallistuin samaiselle kurssille maisterivaiheen pedagogisten opintojen opetusharjoittelijana.

Kurssi on laajuudeltaan viisi opintopistettä ja koostuu luennoista, ryhmätunneista sekä kirjallisista tehtävistä. Tehtävänäni oli seurata kurssin opetusta ja osallistua yhden ryhmätunneista pitämiseen opiskelijoille. Harjoitteluni ohjaajana toimi Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhaiskasvatuksessa -hankkeestakin tuttu dosentti Saila Poulter.

Näiden kahden kurssin ja roolin vaihdoksen väliin mahtuu yksi kandidaatin tutkielma, josta kirjoitin tälle samaiselle blogille (kirjoitukseen pääset tästä), viime vuonna valmistunut maisterin tutkielma Päiväkotien ja uskonnollisten yhteisöjen tilayhteistyö – Rakentamassa tilaa katsomuskasvatukselle ja vuoden mittainen työkokemus varhaiskasvatuksen opettajana Espoon kaupungilla.

Mutta nyt varsinaiseen aiheeseen, eli kokemuksiini etäopetuksena pidetystä Eettisen kasvatuksen ja katsomuskasvatuksen pedagogiikan yliopistokurssista. Peilaan kokemuksiani osaltaan kahden vuoden takaiseen, jolloin itse olin kurssilla opiskelijana, joskin ihmisen muisti on valikoiva, eikä näin ollen kaikissa kohdin täysin luotettava. Roolini opetusharjoittelijana on varsin erilainen kuin pelkkänä opiskelijana oleminen ja se, että koko kurssi järjestettiin nyt täysin etäopetuksena, kun viimeksi noudatettiin perinteisen lähiopetuksen mallia, on todella erilainen kokemus.

Kurssin rungossa luotettiin pitkälti samoihin teemoihin kuin kaksi vuotta sitten. Merkittävin muutos oli siinä, että luennoilla oli nostettu kaksi teemaa vahvemmin esiin: uskonnottomuus ja islam. Opiskelijoiden ryhmätunneilla esittämissä kysymyksissä ja heidän nostamissaan esimerkeissä nousi niin ikään esiin jano konkreettisiin esimerkkeihin siitä, miten huomioida uskonnottomat perheet? Mitä muslimiperheet ovat pitäneet siitä, kun olet puhunut heidän lapsilleen profeetta Muhammedista? Entä miten uskonnottomat siihen ovat suhtautuneet?

Tämänkaltaiset kysymykset eivät kerro opiskelijoiden tietämättömyydestä vaan päinvastoin, mielestäni nämä osoittavat, kuinka hyvin kartalla opiskelijat ovat katsomuskasvatuksen tavoitteista: ”…yhteisen tutustumisen kohteena ovat ensisijaisesti lapsiryhmässä läsnä olevat uskonnot ja muut katsomukset. Uskonnottomuutta tarkastellaan katsomusten rinnalla.” (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018)

Lisäksi arvelen opiskelijoiden kysymysten välittävän tietoa siitä, kuinka kentällä tarvitaan kokemuksia nimenomaan islamia ja uskonnottomuutta käsittelevistä tuokioista ja huoltajayhteistyöstä näiden katsomusten kanssa katsomuskasvatuksen toteuttamiseksi.

Joka tapauksessa pidän positiivisena kehityksenä sitä, että kurssin luennoilla otettiin nämä kaksi katsomuksen kirjoa, islam ja uskonnottomuus, erillisiksi aiheiksi ja toivottavasti tulevaisuudessa opiskelijat pääsevät kuulemaan vielä entistä enemmän konkreettisia esimerkkejä näistä näkökulmista käsin toteutuneesta katsomuskasvatuksesta.

Isoimmat muutokset kurssin luonteessa olivat etäopetuksen tuomia mullistuksia. Kurssi pidettiin Zoom -ohjelmiston kautta. Keskustelimme ohjaajani kanssa harjoittelun aikana paljon siitä, kuinka etäopetuksessa joutuu antamaan opiskelijoille vielä tavallistakin enemmän virikkeitä, jotta opiskelijat jaksavat seurata opetusta. Opetuksen lomassa pidettiinkin paljon enemmän opiskelijoiden välisiä ”porinatuokioita” ja pieniä ryhmätehtäviä kuin lähiopetuksessa yleensä. Samoin erilaiset etukäteen nauhoitetut esitykset, kuten luennot ja opetusvideot olivat olennainen osa kurssin tunteja.

Lopulta on kuitenkin haastavaa arvioida omaa onnistumistaan opetuksen virikkeellisyyden ja innostavuuden suhteen, sillä suurimman osan ajasta opiskelijoiden kamerat ovat kiinni. Perinteisessä lähiopetuksessa näet jatkuvasti yleisösi ja osaat tulkita heiltä tulevia viestejä ja ehdottaa esimerkiksi taukoa sopivassa välissä tai keventää tunnelmaa muuten.

Toisten ihmisten pitämän opetuksen seuraaminen ja oppitunneilla tehtyjen havaintojen kirjallinen reflektio tuki oppimistani harjoittelun aikana valtavasti. Kurssilla opetti joukko varsin eri taustoista tulevia yliopisto-opettajia ja tutkijoita ja heistä jokainen piti tunteja omalla tyylillään.

Pidänkin tärkeänä, että jokainen opettaja löytäisi oman tapansa opettaa ja antaisi persoonansa heijastua työhönsä. Mutta samoin kuin persoona, myös omat haasteet kantautuvat mukaan opetukseen, minkä tunnistin hyvin omasta työstäni varhaiskasvatuksen opettajana. Erään oppitunnin jälkeen keskustellessani kurssilla opettaneen henkilön kanssa hän kertoi siihenastisen päivänsä olleen katastrofaalinen ja tämän aiheuttaneen entistä suurempaa turhautumista kun esimerkiksi tekniikan kanssa oli oppitunnilla haasteita. Palatessani tähän kommenttiin kirjallisen reflektioni yhteydessä helpotuin siitä, että kokenut yliopistopedagogikaan ei voi välttyä tuomasta oppitunneilleen henkilökohtaisen arkensa haasteita tavalla tai toisella. Miksi siis olla liian ankara itselleen opetuksen haparoinnista huonoina päivinä, kun se kuuluu opettajuuteen.

Eräs todella kiinnostava kokemus oli päästä mukaan kurssin vastuuopettajien Saila Poulterin ja Marjaana Kavoniuksen kanssa tekemään kurssia varten opetusvideota pyhän tilan tutkimisesta. Kuvasimme videon tammikuun alussa kirpeänä pakkaspäivänä amatööritason välinein.

Hyvien opetusvideoiden laatimiseen menee kyllä useiden tuntien työ, mutta tässä tapauksessa mielestäni voi sanoa sen kannattaneen, sillä video onnistui herättämään keskustelua opiskelijoissa ja se konkretisoi käsittelemäänsä aihetta eli sakraalitilaa tutkivaa pedagogiikkaa.

Vaivalla laatimamme video ei tosin uskoakseni korvaa sitä kokemusta, jonka itse sain kurssin opiskelijana päästessäni vierailemaan Resalat -yhteisön moskeijassa ja saadessani tutkia heidän tilaansa kaikilla aisteilla. Kuvaamamme opetusvideo on kuitenkin hyödynnettävissä tulevaisuudessa yhä uudelleen ja voisi esimerkiksi olla korvaamassa opiskelijan poissaolon tällaiselta vierailulta. Lisäksi pidän videon laatimisen prosessia kokonaisuudessaan tärkeänä kokemuksena ja opetusvideoiden tekemistä oleellisena taitona tulevaisuuden opettajalle.

Etukäteen nauhoitettujen tallenteiden lisäksi kurssilla olleet opiskelijat pääsivät tänä vuonna osallistumaan live stream -museovierailulle Helinä Rautavaara museoon tutustumaan museon ja monikatsomukselliset oppimisen tilat- hankkeen yhdessä suunnittelemaan katsomuskierros taikatyynyillä opastukseen.

Minä, ja kuulemistani kommenteista päätellen myös todella moni kurssin opiskelijakin, piti virtuaalista museovierailua virkistävänä lisänä etäopetukseen. Lisäksi opiskelijoiden saama kokemus museosta yhteistyötahona varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen toteutuksessa on varmasti hyvä muistutus siitä, että katsomuksia voi tutkia muistakin kuin perinteisestä uskonnon näkökulmasta käsin.

Eikä tule unohtaa omaa henkilökohtaista suosikkiani, eli virtuaalisesti järjestettyjä messuja, joilla opiskelijat esittelivät toisilleen saamiensa aiheiden pohjalta erilaisia sovelluksia opettaa lapsille esimerkiksi uudenvuoden erilaisista juhlaperinteistä, keväisestä holi-juhlasta tai romanikulttuurista Suomessa.

Yksi suurimmista oivalluksistani harjoitteluni aikana liittyi juuri tähän virikkeellisyyteen, johon etäopetus osaltaan pakottaa. Tiesin jo entuudestaan kandivaiheen opiskeluajoiltani, kuinka monella tapaa tuleville varhaiskasvatuksen opettajille voi avata eettisen ajattelun ja katsomuskasvatuksen teemoja; mutta miten se kaikki onnistuu myös etäopetuksen kautta! Liityn siihen suureen joukkoon ihmisiä, jotka uskovat etäopetuksen tulleen jäädäkseen osana koulutusta entistä paljon vahvemmin, enkä näe, etteikö tämänkin kurssin tavoitteiden täyttyminen olisi täysin mahdollista etänä suoritettuna.

Ideaalitilanteessa nähdäkseni lähi- ja etäopetus pääsevät vuorottelemaan ja opiskelijat voivat ainakin jossain määrin itse vaikuttaa siihen, milloin he ovat etänä ja milloin tulevat fyysisesti paikalle. Pelkkä etäopiskelu on suurelle osalle todella raskasta, kuten uutisia tarkkaan seurannut tai vastaavassa tilanteessa oleva lukija varmasti tietää.

Loppuun haluaisin vielä palata siihen, kuinka rohkeita ja viisaita nykyiset varhaiskasvatuksen opettajiksi opiskelevat, tulevat varhaiskasvatuksen opettajat, ovat. He ovat uskaltaneet heittäytyä etänäkin järjestetyllä kurssilla pohtimaan näkemyksiään eettisen ajattelun ja katsomuskasvatuksen opetuksesta varhaiskasvatusikäisille lapsille ja siinä samassa avanneet omia mielipiteitään ja ajatuksiaan suurelle joukolle ihmisiä.

Kysymystensä tuominen julki useille mustille ruuduille ja muutamalle kameraansa auki pitävälle alan asiantuntijalle ei aina välttämättä ole helppoa, varsinkin kun puhutaan suomalaisten varsin henkilökohtaisena pitämästä alueesta eli katsomuksista. Tuomalla ilmi kysymyksemme ja pohdintamme sanoitamme kuitenkin omaa ajatteluamme ja annamme muille mahdollisuuden täydentää sitä. Sitähän juuri lapsetkin tekevät ihmetellessään miksi vanhemmat paastoavat kotona tai mitä se tarkoittaa kun kaverin perhe ei kuulu kirkkoon.

Toivoisin, että me varhaiskasvattajat osaisimme ja uskaltaisimme heittää samanlaisia pohdintoja lasten kuullen ilmaan edistääksemme heidän oppimistaan. Ja kenties joskus myös lapsi onkin juuri oikea henkilö täydentämään aikuisen omaa ajattelua ideoillaan.

Kirjoittanut varhaiskasvatuksen opettaja  ja viittä vaille valmis teologian maisteri Dani Lahtinen